e-Savuke.com logoSivu
KotiSähkötupakkaKäyttöMallitModite-NesteSanastoKaupatKeskustelualueLinkit
 

Tälle sivustolle on koottu yksityiskohtaista tietoa elektronisesta savukkeesta, oheistavarasta, ostopaikoista ja käytöstä. Foorumin puolella voit lukea arvosteluita ja keskustella e-savukkeista. Kaikki on kätevästi yhdessä paikassa selvällä suomen kielellä. Käytän sivustolla suurimmaksi osaksi itse keksimiäni suomennoksia koska mitään suomenkielistä sanastoa e-savukkeille ei vielä ole ehtinyt syntyä.

En tule tällä sivulla missään vaiheessa sanomaan että e-savuke on terveydelle vaaraton tai suosittele e-savukkeen käytön aloittamista, varsinkaan tupakoimattomalle. Vaikka kaikki tähän asti tehdyt tutkimukset osoittavat e-savukkeen olevan lähes vaaraton oikeaan tupakkaan verrattuna niin e-savukkeita ja ennen kaikkea pitkäaikaisen käytön vaikutuksia ei ole vielä perusteellisesti ja puolueettomasti tutkittu. Koitan siis suhtautua neutraalisti terveyskysymykseen. Jotain kuitenkin omasta kannastani kertoo se että itsekin olen siirtynyt tupakasta pysyvästi elektroniseen vaihtoehtoon. Jos haluat lisää terveystietoa e-savukkeista ja tietoa tupakoinnin lopettamisesta niin suunnista linkkisivulle. Fakta on kuitenkin se että e-savuke ei ole tupakkatuote sen enempää kuin nikotiinilaastarikaan, se ei sisällä tupakkaa eikä sitä polteta. Valitettavasti kuitenkin - omasta mielestäni kaiken järjen vastaisesti - nikotiinilliset e-savukkeen täyttönesteet on luokiteltu suomessa lääkeaineeksi.

Myyntilupaa nikotiinia sisältävälle sähkötupakalle tai täyttönesteille ei Suomessa ole tällä hetkellä kenelläkään. Tilaaminen ulkomailta on kielletty. Laitteiden ja nikotiinittomien täyttönesteiden ostaminen on kuitenkin sallittu Suomesta tai mistä päin maailmaa tahansa. Tästä voit lukea lääkelaitoksen tiedotteen asiasta.

In English Can't understand? Click here!

 
Ota yhteyttä