Kyllä H. Heikkinen nostaa verenpainetta vaikka kuinka yrittäisi hengitellä. Semminkin kun hän on lähetekeskustelun perusteella se "asiaan perehtynein". Mutta kun on mokoma meikäläisen nekun perässä niin...
Kyllä H. Heikkinen nostaa verenpainetta vaikka kuinka yrittäisi hengitellä. Semminkin kun hän on lähetekeskustelun perusteella se "asiaan perehtynein". Mutta kun on mokoma meikäläisen nekun perässä niin...
Viimeksi muokannut SVK; 07.03.16 kello 19:19. Syy: Typo
Tasalukuna 95% on aika hatusta vedetty sinänsä, se on totta. Mitään absoluuttista lukuahan tuolle ei voi asettaa missään nimessä, mutta PHE ei niin oikeastaan väitäkkään. Mitä tuohon nuuskavertaukseen tulee, se taas ei olePerustuu siis siihen yksinkertaiseen faktaan että keuhkot on selkeästi riskialttiimpi reitti. Arviohan sekin on ja hypoteettisella tasolla periaatteessa, mutta on siinä kuitenkin ihan todistepohjaista logiikkaa taustalla. Tuo kommentti ei ole siis omani, vaan Phillipsin, jolla on oikeata asiantuntemusta reilusti asiassa ja on julkaissut paljon aiheesta.
Puolustukseen taas mielestäni löytyy hyviä rationaalisia syitä kyllä, kuten itsemääräämisoikeus, hyödyt jota siitä saadaan niinkuin nautinto jne. Se että onko nämä sitten tarpeeksi hyviä syitä voi jäädä itse kunkin omaan harkintaan.Jos soveltaa Hitchensiä kysymyksesi ”Voidaanko sähkösavukkeita loppujen lopuksi ylipäätään rationaalisesti vastustaa?” Vastaus on: Ei. Jos esittäisin kysymyksen, voidaanko sähkösavukkeita rationaalisesti puolustaa, vastaus olisi edelleen: Ei.![]()
Noh mutta, sanotaanko näin että oletan että löytyy maallikon virheitä teksteistä. Toivottavasti ei kriittisiä tai liian montaa kuitenkaan
Harvoinpa tuossa vastustajat nojaa uskomuksiin, kun ei tarvitse. Todistettavissa olevat asiat on ihan riittäviä. Sama pätee hyvin pitkälti sähkösavuke-keskusteluissa, josta nuo minun vertauksetkin on lähtöisin. Esitetään suhteellisen abstrakteja ja huonosti määriteltyjä käsitteitä ja lauotaan niihin näennäisesti liittyviä yksityiskohtia, jotka kuulostaa pelottavilta mutta konkreettinen näyttö jää esittämättä.
Ongelmahan tälläsissä keskusteluissa, oli se sitten uskonto, rokotteet tai sähkösavukkeet on se että todelliset ongelmakohdat jää täysin pimentoon koska vastaaja ei tyypillisesti pysty tai kerkeä kumoamaan kaikkia virheellisiä kommentteja mitä esitetään ja aitoon keskusteluun asti ei päästä koskaan.
J.Orelma Vaping Things: Reverse quote mining, or just random thoughts.
Hieman random, mut tulipahan tehtyä![]()
I tend to agree with many of your assessments and opinions regarding your random things and thoughts about vaping!
Jos ymmärsin oikein, penäät sähkötupakkatutkimukseen ja sen väitteisiin tieteellisempää otetta niin vapottajilta kuin sähkötupakan vastustajilta. ”Jotta tieteellinen hypoteesi ylipäätään olisi pohdinnan arvoinen, se on esitettävä sellaisella tavalla, että se voidaan testata ja että hypoteesin pitää sisältää se mahdollisuus, että se voidaan osoittaa paikkansa pitämättömäksi, ts. falsifioida, osoittaa vääräksi.” (Verifiointi onkin induktiivisella logiikalla usein paljon ongelmallisempaa!) Esimerkeiksi otat porttiteorian, formaldehydin ja harmittomuuden.
On virkistävää lukea tervejärkistä argumentointiasi. Vaikka sähkötupakkatutkimus ei olekaan rakettitiedettä, niin tiedettä kuitenkin. Ainakin sen pitäisi olla. Ilmiöt vain ovat usein perin monimutkaisia. Niillä on useita syitä ja toisaalta yhdestä syystä voi aiheutua useita seurauksia. Arkiajattelu haluaa ehdottomia ”kun x, niin y” - kausaliteetteja, kun taas tiede päätyy usein ”kun x, niin y:n esiintyminen on todennäköisempää kuin ilman x:ää”. Tämä voi olla monelle meistä arkiajattelijoista turhauttavaa.
Edit: Kirjoitat tosi kaunista englantia. Näyttää sujuvan vähintäänkin yhtä helposti kuin suomi. Arvaa, sujuuko minulta englannin lukeminen yhtä hyvin kuin suomeksi lukeminen.
J.Orelma Vaping Things: Translation: Finnish TPD implementation draft was updated
Aktivismipuolta vähänTätä levitin brittien suuntaan.
Kävin urkkimassa twitterissä. Hyvin oli jaettu, kasvaa eksponentiaalisesti, mutta keskustelu valitettavan vähäistä. Kun Unkari ehti kieltää sekä maut että nikotiinin, ei meidän ”salliva” laki pahemmin hetkauta.
Unkarin laki näyttää itseasiassa hyvin samalta, varmaan saavat EUlta nootti tuosta makujen täyskiellosta. Nikotiinikielto ei koske sähkösavukkeita, moni on vaan tulkinnut sen noin. Huonoja käännöksiä joista puuttuu paljon kriittistä tietoa :/
Tuhatkunta lukukertaa tuli joo hyvin nopeasti kun lähti leviämäänVaikka suomen tilanne ei olekkaan synnyttänyt keskustelua niin se on kuitenkin tapetilla, niin saa paremmin yleiskuvaa euroopan kokonaistilanteesta.
Unkarin tilanne näytäisi tällä hetkellä tältä:
(7/F) etämyynti kielletty, (19/A) sähkötupakan nikotiini sallittu direktiivin rajoituksin, (19/B) sähkösavukkeet ja täyttöpullot eivät saa sisältää makuaineita.
Lisäksi:
(19/C) tupakointia jäljitteleviä sähköisiä välineitä saa tuoda markkinoille ja myydä seuraavilla ehdoilla: : a) tupakointia jäljittelevissä sähköisissä välineissä käytettävä neste ei saa sisältää nikotiinia, b) neste ei saa sisältää makuaineita. Tupakointia jäljittelevällä sähköisellä välineellä tarkoitetaan sellaista kertakäyttöistä sähköistä tuotetta, jota voidaan käyttää suukappaleen välityksellä nikotiinittoman höyryn nauttimiseen.”, e-shisha, karkkitupakat arvelen)
Muuten suurinpiirtein sama kuin meillä, mutta (toistaiseksi) makuainekielto. Korjaa, jos olet eri mieltä. Olen kiinnostunut, koska höyryttelevä veljeni on puolen vuoden komennuksella Unkarissa ja on laista aivan ulapalla.
J.Orelma Vaping Things: Part 8: Some thoughts on morality, disease and addiction
Takasin omiin ajatuksiin taas![]()
Hienosti on taas pohdittu. Utilitarismista medikalisaatioon ja riippuvuuteen, ilmiöön, jonka määritelmää ei tiivistetä yhteen lauseeseen. Sanan merkitys on täysin arkipäiväistynyt, se on epäselvä, ristiriitainen ja monimutkainen. Siihen liittyy paljon poliittisia, taloudellisia, kansanterveydellisiä̈ ja muita intressejä.
Vastaan retorisiin loppukysymyksiisi pohdintojasi tukevalla tutkimuksella: Ossi Kukkamäki: Savuverhon takaa, Tampereen yliopiston pro gradu, tammikuu 2016. Kannattaa ainakin silmäillä. Ex-tupakoija, nykyinen höyryttelijä käsittelee raikkaalla tavalla mm. nikotiini- ja tupakkariippuvuutta ja niiden syitä.
Lainaus gradun lopusta (lyhennetty)
Nykyisistä ”vieroitustuotteista” sähkötupakka ja sen käyttö vertautuu parhaiten tupakointitoimintaan. Sähkötupakan mahdollisia terveysriskejä̈ ei kuitenkaan ole vielä̈ täysin kartoitettu, mutta jos tuotteesta pystytään kehittämään turvallinen, voisi se mullistaa vieroitushoitokentän. Laitteen ansiosta kaikista tupakointitoiminnan ympärillä olevista positiivisista tekijöistä ei tarvitsisi samalla luopua esimerkiksi tupakoinnin ̈ympärille rakentuneista sosiaalisista suhteista, tauoista tai rentoutumiskeinoista.
https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/98636/GRADU-1456476876.pdf?sequence=1
Edellisen innoittamana vähän omaa kyselyä ilmoille. Laitan sen nyt tänne koska varmasti kirjotan aiheesta jossain vaiheessa https://www.murvey.com/s?56f27b47c28de3cd04a085c7
Löytyykö noita suomenkielellä mistään ??
Kyllä näiden tekstien lukemimseen kannattaa nähdä vaivaa vaikka heikommallakin englannilla.
Ja tuohon kirjoitukseen: niin, mitä muuta tähän sanoisi. Laki ja sen etenemisprosessi tuntuu edelleen vaan absurdilta, vaikka on ollut aikaa totutella siihen.