Taitaa olla Sigma 24-70mm F2.8 EX DG Macrolla kuvattuja nuo hienot taideherutuskuvat.
Tein tukimerkin höyrypäiden omille tukikirjeille: http://kuvanjako.fi/xtk7y-1920.jpg
Viimeksi muokannut Savusukeltelija; 03.04.16 kello 21:42.
Jopa mua alkoi aio kiinnostaa tuon kuvan vuoksi, sekä toi neste oli oikea tai kuvaan väsätty.
No mutta tyly tosiasia on se, että hyvä kuvaaja saa vaikka koiran jätöksen näyttämään loistavalta. MM81 on tälläinen. Pitää olla silmää ja näkemys niin helppoahan tuo on. Joskus sain faijalta pelit ja vehkeet lainaksi kun piti leikkiä kuvaajaa ja joka ikinen kuva oli ihan helvetin aneeminen. Villi veikkaus on että MM81 ottaa kännykällä paremmat kuvat kuin normi sunnuntai kuvaaja 6000e järkkärillä.
Kyllä. Vaikka löytyy muutamia huomattavasti arvokkaampia ja spekseiltään parempia linssejäkin laukusta, niin jotenkin olen tuohon tykästynyt. Piireissähän tuosta ei tykätä ja niitä saa todella edullisesti käytettynä. Joissain lähikuvissa tulee käytettyä vielä lisäksi Kenkon loittoja.
Athena, Yihi, Kanger, Aspire, Smok, Joyetech, Eleaf, ProVape, UD, House of Liquid, ePipemods, John Smith's.
Sen verran innostuneena piti ihan googlettaa...on muuten perhanan hyvän näköisiä noi Witcher's Brew:n pullot.
Ja makukin on kohdillaan!
Kaikki kolme menee valmisnesteiden kärkikastiin. Sopivasti makeita ja jännillä sivumauilla varustettuja mutta kuitenkin tupakkaisia. Blackbird ehkä paras.
Athena, Yihi, Kanger, Aspire, Smok, Joyetech, Eleaf, ProVape, UD, House of Liquid, ePipemods, John Smith's.
Muistellaanpas menneitä....
Ibhyfsx.jpg
8dZxfMi.jpg
#teamStarre
Lähetetty
minunvaimon läppäristä ilman mitään vitun tapatalkkia.
uploadfromtaptalk1459716818798.jpg
Siitä vanhaa hyvää aikaa... Oli muuten kallis käsi tohon aikaan![]()
höyryä 17.1.2012 alkaen.
Hämmentävän hyvin toimii.....100W modi ja SR Boge..... tuolloin jos joku olisi höpötellyt 100W VW/VV vehkeestä olisi pöljänä pidetty.
nyt jos joutuisi päivästä toiseen moisella selviämään saattaisi Starren ja kaiffarin jälkeen tulla tippa linssiin.
#teamStarre
Lähetetty
minunvaimon läppäristä ilman mitään vitun tapatalkkia.
Driptips.jpgEi ole pitkään pitkään piiiiitkään aikaa tullut ostettua mitään, mutta lohdutuksekseni sain tänään benjiltä lahjoituksena kaksin kappalein puolueettomissa tutkimuksissa ja kansainvälisissä kilpailuissa maailman parhaaksi valittuja drip tippejä. Kyseessä siis Nautiluksen suuttimet. Ja kun nämä rykäistään em. tahojen valitsemaan parhaaseen tankkiin eli Lemo 2:n, paremmaksi ei elämä enää mene. Ihan turha väittää jotain muuta, koska toista mielipidettä edustavat ovat väärässä.
Onhan ne Nautiluksen suuttimet parhautta, silti käytän mieluummin noita muovisia (ainakin talvella)
suutin.jpg
Talvella käytetään lasisia, puisia tai keraamisia tippejä, ei metallisia eikä ainakaan muovisia! Muovit pitäisi kieltää lailla tankki/driptip materiaalina ja modien kuorena/akkuluukkuina.
Teflon tipeillä mennään ympäri vuoden. Mielestäni parhaimpia.
image.jpg
Vapemailia kotiovelle
20160404_170145.jpg
100w presa tuli tänään, luulin ennakko tilaukseksi muttei sitten vissiin ollukkaa. Ilmeisesti tämä on joku prerelease malli kun laatikossa oli paikka sille 30mm atolle.
Pikku rako jää atojen väliin, 18650 sovite hölskyy (ei toki haittaa kun saan 26650 akut), takakansi liikkuu n.2mm ylös-alas. En nyt välttämättä suosittele mutta omaan käyttöön rymymodina menee ihan hyvin sillä alle 30$ ennakkotilaus hinnalla.
Ei hämääPelkästä akusta kun tulee jo 8mm leveyttä lisää. Ei tuo koko kyllä haittaa yhtään kun käteen ottaa, itse tykkäsin niin normi 40w presan napista että tämä oli pakko kokeilla.
E. Tai ehkä vähän nyt kun katoin. Rellua korkeampi tämä on mutta muiltaosin vähäsen pienempi.