Tässä nyt jälkikäteen täysistunnon antia lukiessa, jatkuvasti argumentoinnisa toistuu alaikäisten suojelu nikotiiniriippuvuudelta, eli sähkötupakalta.
Mikä ei tunnu loogiselta, on tuo alaikäisten suojelu käytännön täyskieltolailla. Alaikäisiä suojellaan myös tupakalta ja alkoholilta, eikä edes tupakan kohdalla harkita näin radikaaleja toimenpiteitä.
Nuorille haitallisia ovat myös monet muut ruokakauppatuoteet, joista äärimmäisenä esimerkkinä voi mainita ihan suoraan lapsille markkinoidut makeiset. Joita saa ostaa mielin määrin, kunhan kauppaan pystyy kävelemään omin jaloin sisään eurot taskussa. Kiistääkö joku sokeririippuvuuden tai liikalihavuuden aiheuttamat kansanterveysongelmat?
Alaikäisiä voidaan suojella paljon yksinkertaisemmillakin keinoilla, ilman että aikuisten ihmisten itsepäättämisoikeus kärsii näin radikaalisti.
Spoileri!
Näin on. Ja jälleen piru piilee yksityiskohdissa. Kustannuksia lisäävät mm. kunnalle suoritettava vähittäismyynnin valvontamaksu, jonka ei tarvitse vastata myynnistä aiheutuvia kustannuksia, maahantuojien ilmoitus- ja rankka raportointivelvollisuus, riskianalyysit, jäljitettävyysvelvollisuus (viivakoodi?), pakkausten ainesosaluettelot ja informaatiolehtiset, Valviralle suoritettava maksu mm. maun arvioinnista, päästömittauksista, tietojen tallentamisesta.
Kuinka monta tupakkamakua olisi ensi vuonna Suomessa myynnissä? Kaksi, veikkaan.
Tuollainen sp tuli tänään vastauksena siihen ennen hallituksen esitystä lähetettyyn sähköpostiini, varmaan muillekkin...
Tavio Ville
Kiitos yhteydenotosta. Koitan estää ainakin älyttömän makuainekiellon.
Parhain terveisin,
Ville Tavio
Niikolta tuli vastaus eiliseen sähköpostiini:
Kiitos palautteesta ja kommenteista.
Jatkan asioiden ja faktojen keräämistä jotta voimme vaikuttaa muihin hallituspuolueisiin kun päätöstä tehdään.
Onko kukaan ajatellut, kuinka kauan tämä foorumi on pystyssä?
Markkinointikielto koskee kaikkia EU-maita, joten ei auta, vaikka sponsoroitu forkkamme purjehtii brittilipun alla. Toukokuun 20. päivä on takaraja. Jos asia etenee nopeasti, voipi olla, että ollaan viimeisellä rannalla jo toukokuun alussa.
Mitä ajatuksia Finnvapella on foorumin kohtalosta?
https://www.eduskunta.fi/SV/vaski/Po...16+2016+8.aspx
Täältä löytyvät eilisen keskustelun kaikki puheenvuorot. Vai oliko joku näppäräsorminen linkin jo kirjoittanut, en ainakaan huomannut.
Jos ei ruåtti taivu, niin sama suomeksi:
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Po...16+2016+8.aspx
...![]()
"Not a bad life really"
Niikko jopa vastasi sähköpostiin jonka sille lähetin, kerrassaan hieno mies. Äänestäisin jatkokaudelle jos olisi omassa vaalipiirissä.
Molempien linkikkien Mats Löströmin nuuskan ylistys on ruåtsiksi, muut suomeksi.
Paitsi jos joku susirajantakainen maalaismollukka välttämättä haluaa muutaman rivin alkuprotokollan suomeksi, niin vassakuu, alempi linkki.![]()
Palautetta : "Eli Luuponenhan sun käyttäjänimi oli/on millä f....ing ilveellä voit väittää noin oikeesti tekisi mieleni itse vääntää jostain paikasta eli korjaa virheesi ja myönnä että olet väärässä."
Siis mitä?
"don Tomassino - tekee tarjouksia, joista ei voi kieltäytyä."
Höyryaakkoset: höyryttelijän sanakirja
Höyryttelypäiväkirja
Jotain maailmanlopusta höpisivät, mutten puoliakaan ymmärtänyt, koska world wide web.
Oli muuten Niikko vastannu mullekin, totesi vaan että asiasta tullaan keskustelemaan, ja toisenkin postin laitto jossa linkki blogiin.![]()
Minulla on unelma: http://kuvanjako.fi/3jdvc-1920.jpg
(vasemmalta oikealle: "V***u mitä paskaa"-jumalmoodi, El kamina-modi, mekaaninen Soldiers of Hammer-modi)
Viimeksi muokannut Savusukeltelija; 02.03.16 kello 19:55.
öö mikä on kestävin markkkinoilla oleva meksu modi mikä kannattais hankkia pahan päivän varalle, wink wink finnvapelle "tuomiopäivän boksi" missä kaikki millä pärjää kun end of days koittaa