Tuli Destinyn demoa kokeiltua tunteroinen pleikalla. Ihan hyvältähän tuo vaikuttaa, jotenkin tunnostaa että taistelut on vähän laimeita. Osittain jäi sellanen olo että borderlands ja halo kohtaapi niin syntyy destiny![]()
MOBAt, MMORPGt ja FPSt menee koneellaOriginissa saa lisäillä Echedee, ja steamissa solium92
Jokunen tunti tullut pelailtua Dragon Age Inquisitionia ja on kyllä mainio peli.
Parantaa reippaasti DA2:n tasosta, tällä hetkellä tuntuu, että voisi olla jopa parempi kuin DA Origins.
Taistelut on hyvin toteutettu ja mielenkiinto säilyy, kun mitään keinotekoista level scalingia ei ole. Eli kaikille vihollisille ei pärjää, jos sattuu väärään paikkaan liian aikaisin.
Hahmot vaikuttavat ainakin toistaiseksi varsin mielenkiintoisilta ja toimivilta, dialogia on tuttuun tyyliin paljon.
Tekemistäkin on paljon, toki myös sitä perinteistä "fetch questia", mutta ainakin omasta mielestäni aiempaa paremmin toteutettuna ja paremmin palkittuna.
Gt 6, ja odotellaan GT 7 ilmestymistä
En ole vielä päättänyt kumpi on parempi, Origins vai Inquisition, mutta ainakin ovat hyvin lähellä toisiaan.
Inquisition on kyllä oman käsityksen mukaan pelimaailmaltaan huomattavasti laajempi ja tekemistä on enemmän.
Voi olla, että menee makuasioden puolelle, että kummasta tykkää enemmän, mutta ainakin näitä voi verrata keskenään. DA2:lle jäi väliinputoajan rooli siinä kisassa.
Näköjään joku muukin tykkää
Dragon Age: Inquisition Arvio - Gamereactor Suomi
Taitaapa olla pakko ostosellen sitten luota ruottalaisii ja ota tuota niitten antamaa seiskaa erittäin vakavasti
kaikkiin muihin tuo on uponnu erittäin hyvin
![]()
Whoa.. Ubi refundaa porukkaa jos hommannu season passin (pick a game) :
"The Crew, Far Cry 4, Watch Dogs, Assassin’s Creed Black Flag, Rayman Legends and Just Dance 2015"
Ubisoft Apologizes, Gives Away Free Games After A Disastrous ?Assassin?s Creed Unity? Launch
"Civil disobedience becomes a sacred duty when the state becomes lawless and corrupt" ~Gandhi~
Far cry 4 odottelisi tuossa aloittamista. En tiiä mikä on kun ei meinaa huvittaa aloittaa... Pidin kolmosesta kovasti mutta nyt vaan tökkii aloitus. The Last of us olis kans kesken eikä sekään huvita... Oonkohan tulossa wanhaksi...
Tänään laitoin tilaukseen valkoisen PS4-konsolin ja Far Cry 4 -pelin.
Far Cry 3 ja 2 on tullut pelattua 3-5 kertaa läpi tuolla PS3:lla. Jotenkin noita mä jaksan pelata... En juuri muuta.
Ehkä PS4:lle vielä joskus tulee pelattava autopelikin. Vielä ei sellaista ole. Kauheita Arcade-vääntöjä tällä hetkellä.
Athena, Yihi, Kanger, Aspire, Smok, Joyetech, Eleaf, ProVape, UD, House of Liquid, ePipemods, John Smith's.
Driveclub? Senhän pitäisi olla simulaatio. Project CARS on kova mutta se tulee vasta maaliskuussa.
Juu, Driveclub on ehdottomasti arcade. En tajua miksi jossakin mainitaan sen olevan simu.
Odotellaan CARSia jos se olisi pelastus. Ja tietenkin seuraavaksi sitten GT...
Athena, Yihi, Kanger, Aspire, Smok, Joyetech, Eleaf, ProVape, UD, House of Liquid, ePipemods, John Smith's.
Tulipas ostettua Nuuvemista Arkham Origins + Season Pass yhteishintaan ~5 euroa. Ei paha.
Täältä löytys vielä pari kipaletta nuita Jumblo Bundlen lahjakopioita Insurgencystä.
Kauhee kasa muitaki pelejä ois tuolla, pitäs varmaan joskus jaksaa lista vääntää niin saa hyötykäyttöön neki..
E: Kaik män.
Viimeksi muokannut JMantyla; 30.11.14 kello 18:55.
Tuolta löytyy jo vähän kuollut ketju noita peli vaihtoja/lahjoituksia varten.![]()
BF2,3,4 bad comppany ja vietnam noita tulee pelailua.