Joudutaan tekemään muutama pinnoitus niihin uusiks ja saan ne vasta ensi keskiviikkona pinnoituksesta mutta en tiedä sitten kauanko menee kaiverruksissa. Eli siitä kiinni täysin. Yritän toki ensi perjantaiksi mutta mitään varmaa en voi vielä luvata.
Joudutaan tekemään muutama pinnoitus niihin uusiks ja saan ne vasta ensi keskiviikkona pinnoituksesta mutta en tiedä sitten kauanko menee kaiverruksissa. Eli siitä kiinni täysin. Yritän toki ensi perjantaiksi mutta mitään varmaa en voi vielä luvata.
Otan ton yhden laitteen mukaan mitä olen itse käyttänyt tässä.
Teette sitten kaljanhöyryiset revikat tuosta, Charun ja Rotax!
Mikään ei toimi pikku pöhnää parempana totuudentorvena.
Oikeastaan jatkossa voisi kaikki revikat tapahtua alkoholin vaikutuksen alaisena, pajarirevikka voisi olla aikas hedelmätön.
KGO & Twist
Mä vähän luulen, että tosta lopullisesta versiosta kyllä tulee meikäläisen suunnalta ihan "oikea" revikka.
Oon tosta protosta nyt tehny vissiin neljään otteeseen previkan, mutta teknisistä ongelmista johtuen ei ole tullut valmista kamaa, joten taidan jättää sen esittelyn sikseen ja tehdä suoraa tuosta myyntiversiosta videon, koska loppupeleissä melkosen moni ominaisuus muuttunut noista protoista.
Pyrin toki muutenkin tekemään mahdollisimman totuudenmukaisia revikoita ja toisekseen alkoholi ei juurikaan vaikuta meikäläiseen, paitsi tietyn pisteen jälkeen alkaa vaan väsyttämään pirusti, mutta toki varmasti löytyy porukkaa joka epäilee mun puolueettomuutta, koska gixxxerin kanssa olen sen verran "paljon" ollut tekemisissä, mutta jokainen saa ottaa mun videoista ja revikoista omat johtopäätöksensä.
Parit imut testasin tuosta gixxxerin käyttövermeestä ja anto kyllä äkäset löylyt toi minikammio ihan lyhyilläkin hatseilla.
Modi telineitä >> http://www.e-savuke.com/vb/myydaan/2...telineita.html <<
Okei, pari fotoa selventämään;
Nappi koossa:
Nappi levällään:
SN431
Tämä toimi ilman probleemia enkä mä mielestäni ole mitään tuolta hukannut.
Oh well.
KGO & Twist
Ei kai se prikka ole tämä, mikä on varaosien joukossa?
KGO & Twist
Kyl se taitaa olla ja sulla näyttäs vissiin olevan toi päivityspakettikin asennettuna.
Laitat sen prikan sinne koteloon.
Jep, vähän näin ajattelinkin.
Heitin tuon prikan paikoilleen ja hyvin toimii.
Miten tuo toimi ilman on sitten mysteeri.
Eli qixxer, kiitoksia kovasti, mutta tämä toimii nyt ja toinen tulossa.
KGO & Twist
Periaatteessa se toimiikin ilman tota jousiprikkaa, mutta osat ja tod. näk. akkukin helisee ilman ja se kontaktilevy voi jäädä pikkasen vinoon ilman jousikuormaa, jolloin se yhdistää akun napin ruuviin suorilteen, etenkin jos akku on niitä pidempiä versioita.
Onko väärin, jos on kaksi mutta haluisi kolmannen?
Harmillisesti koko sarjan kerääminen taitaa olla suht haastavaa, koska DVGtä ei juuri liiku eikä tosin ole putkeakaan.
KGO & Twist
Ostat yhden black diamond version niin on sitten eri värejä![]()
Toimiiko teillä tuo online gta v:ssä joka kerta? Ite kun yritän mennä onlineen niin ehkä yksi kymmenestä kerrasta niin saattaa toimia. Muuten tulee että failed to host gta online. Ärsyttää
En tiedä tuliko oikeaan ketjuun mutta itse ainakin pelaan tuon single playerin läpi ennen kuin alan kokeilemaan Onlineä.
Aikaa on pelata varsin rajallisesti niin uskon että menee vielä helposti pari kuukautta ennen kuin Onlineä alan pelaamaan.
jonkin asteinen DIABLO kuume päässyt iskemään, mutta olen koko höyryttely aikani mennyt kartoilla ja vähän mietityttää, että palaako hermot samantien jos en saa siihen kunnon setuppia tai edes setuppia joka toimisi =) eli onko tähän vaikea alkaa väsäileen setuppia kun on periaatteessa aivan puhdas pöytä tältä saralta..jos en väärin ole ymmärtänyt niin tässähän taisi olla eristetty mesh reikä, mikä helpottaa ainakin jonkin verran tuossa hommassa. eli lyhyesti ja ytimekkäästi onko tämä hyvä kapistus aloittelijalle tässä hybridi höyryttelyssä? Vaimo kun lupasi siitä puolet maksaa jos sellaisen meinasin ottaa![]()