
Alkuperäinen postaaja
Tupakkalepakko
Olen uunituore foorumilla ja toistaiseksi vasta jonossa vastaanottamaan sen ensimmäisen aloituspakkauksen, joten edelleen menee analogista terassilla. Itse asiassa ihmettelin tässä että täällä on näinkin paljon keskustelua, koska en ole missään, koskaan törmännyt sauhuttelijaan Helsingissä. Kuulin itse asiassa aiheesta yhdeltä kaverilta vasta eilen ja nähtyäni Johnny Deppin leffan tajusin mistä oli kyse. Kaveri kertoi että duunissa on joku kaveri joka käyttää tällaista ja on päässyt sillä tupakasta eroon.
Täytyy tähän samaan hengenvetoon todeta, että vielä on aivan pihalla näistä jutuista, mitä laitteita/merkkejä pitäs tilata ja mistä tässä on oikeesti kysymys. Itsellä on taustalla 20+ vuotta tupakkaa ja viime vuosien radikaali kunnon heikentyminen on nyt pakottanut ihan todellisuudessa hakemaan ratkaisuja siihen ettei tulis vedettyä yhtään ja koskaan.
Oikeestaan kysyisinkin viisaammilta ja kokeneemmilta, että miten tavallisen tupakan korvaaminen e-tupakalla vaikuttaa hapenottokykyyn eli vaikka nikotiinia erittyykin kehoon, niin loogisesti ajateltu luulisi, ettei e-tupakasta voi tulla ainakaan yhtä paljon keuhkojen toimintaan ja sitä kautta hapenottokykyyn vaikuttavia tekijöitä eli syvä toiveeni on, että tämän avulla pystyisin pikkuhiljaa saamaan kondista takas jotta pääsis kunnolla lenkille ja uudelleen urheilun pariin.
Olenko ihan väärässä?