1 Kiinnostunut lisää![]()
1 Kiinnostunut lisää![]()
Nyt on selvitetty aikatauluja tarkemmin, kävi niin huono tuuri että koneistaja jää kesälomalle niin tulee vähän viivytystä rakentamiseen mutta 15.8 aletaan rakentamaan protoa ja ideana olisi myös saada se proto yhdessä päivässä valmiiksi. Eli varmasti sarjatuotanto menee tuonne syyskuun puolelle eli ei kuitenkaan ihan mahdottoman kauaksi.
Pyöriteltiin tänään tuossa koneistajan kanssa sitä minun ilmankiertoideaa ja sitä ei pysty toteuttamaan ellei nosta laitteen paksuutta ihan reilusti joten tässä versio 1:ssä ainakin mennään tutulla ja turvallisella tavalla![]()
meikäläinen on ainakin valmis tukeen suomalaista tuotantoa, pari sataa kuulostaa aikamoiselta summalta mutta eipä köyhän oo varaa ostaa halpaa.
Täältäkin yks pontetiaalinen ostaja listalleKyllä tuon 200€ kärsii mielellään suomalaisesta käsityöstä ja ISOISTA höyryistä !
Nyt kun on taas aikaa ollut miettiä kaiken näköistä tässä odotellessa niin ajattelin tehdä proton 26mm ulkohalkaisijalla (alustavasti ajattelin 22-23mm halkaisijaa). Tällöin saan tiputettua pituutta "reilusti" pois ja antaa myös enemmän tilaa työskennellä tuon aton kanssa.
Tällä paksuudella saan tiputettua tankin pituuden 30mm (nesteosuus 20mm) - 25mm (nesteosuus 15mm) ja tilavuus on kuitenkin n. 4ml mikä varmasti riittää, jos tuon pitäisi ennallaan tuossa 30mm:ssä niin tilavuus olisi n. 5,7ml ja se on jo vähän turhan paljon.
Tällä paksuudella saan myös kokeiltua sitä ajattelemaani ilmankiertoa.
Katsotaan mitenkä käy
Tankin seinävahvuus on 2,8mm joten pitäisi kestää kovemmatkin tiputukset.
Pysyykö sisähalkaisija kuitenkin Kick yhteensopivana?
Tietyski joku extraholkki ajaisi myös tuon asian...
Nyt löysin magneetteja jotka on 10mm halkaisijaltaan, 5mm sisäreiällä ja korkeus 1mm. Noi jos vaan on riittävän vahvoja niin saa taas n. 10mm lyhennettyä modia. Myydään super-magneetti nimikkeellä joten toivotaan että on vahvoja. Tilasin myös toista kokoa joka on muuten sama mutta 3mm korkeudella joka sekin on pienempi kuin aiemmin jenkeistä tilaamani jotka eivät ole vieläkään saapuneet.
Ajattelin myös että tekisin toiseen päähän (akun + navan kontaktiin) magneeteilla 'jousen' minkä liike olisi joku 2-3mm ja näin ollen sais käyttöön esim. 2cents sulakkeen jos haluaa ja tämä mahdollistaisi toivottavasti myös kick:n käytön.
^Sama suomalainen mentaliteetti siis kuin Nokialla aikoinaan puhelimien kanssa.![]()
Täällä voisi olla myös yksi kiinnostunut ostaja.
Alustavasti voin sanoa kiinnostusta löytyy kyllä. Kassellaan tarkemmin sit kun kikotin on myyntivalmis.
Olisiko kellään ideoita mistä löytäisi pieniä ruuveja (m1 koon kierre) jossa on ristipääkanta ja pituus 3-5mm?
M3?
Elfa ehkä?
KGO & Twist
www.nippelit.fi
tuolta löytyy ainakin aika eksoottisia kamoja, ei varmaan ihan m1 :![]()
höyryä 17.1.2012 alkaen.
Ruuvikeskus.fi?