Sivu 1 / 3 123 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1 - 20 / 54

Aihe: Kokemuksia siitä, kun nesteet loppuu ja joutuu pakosta polttelee analogisia?

  1. #1
    Tervakeuhko

    Liittynyt
    02/2012
    Viestit
    3

    Kokemuksia siitä, kun nesteet loppuu ja joutuu pakosta polttelee analogisia?

    Siis itellä justiin otsikossa mainittu tilanne päällä Vaihdoin analogiset höyryttelyyn pari viikkoa sitten. Ekat kolme-neljä päivää elimistö hiukka sekaisin, huimas ja hikoilutti. Ja yöunet oli tosi katkonaisia. Huippupaha päivä oli kolmas savuton, silloin teki niin hitokseen mieli tupakkaa, mutta sen kun kärvisteli vaan savuttomana, niin jo neljäs päivä oli paljon, paljon helpompi. Nesteenä mulla oli 18 mg Desert Ship, tuntui oikein sopivalta kurkkutuntumaltaan ja muutenkin hyvältä (18-19 vuotta tupakoin noin 15 tupakkaa päivässä).

    Noi alun huimailut ja hikoilut pistän siihen piikkiin, että en saanut yhtä paljon nikotiinia höyryistä kuin analogisista ennen. Ja toinen syy oloihin on häkän poistuminen (enemmäön happea!) ja myrkkyjen liikkeellelähtö kropasta. Olen muutaman kerran tässä vuosien varrella lopettanut "seinään" ja ihan samanlaisia oloja ollut silloinkin, tosin nyt huomattavasti lievempinä Kaikenkaikkiaan helpoin tupakoinnin lopetus ikinä!

    Kun tuo alkushokki oli ohi, elimistö jo tottui höyryihin eikä enää pätkän vertaa edes tehny mielikään analogisia.
    No, ehdin olla lähes yhdeksän päivää savuton, kun sitten mainittu neste pääsi loppumaan. Tilattu on kyllä lisää jo yli viikko sitten, ei vaan ehtiny tulla perjantaihin mennessä, mitä kovasti toivoin. Jos olis kerenny tulla ei olis tarttenu analogisia montaakaan poltella... mutta minkäs teet jos posti ei kulje...

    Nyt olen sitten viikonlopun poltellu analogisia, tosin vähemmän niitä nyt kuluu kun ennen höyryttelyä. Sitäpä tässä vaan mietin että onkohan tässä nyt taas uusi shokki siirtyä höyryttelyyn takasin kun ne litkut nyt toivottavasti alkuviikosta tulee.

    Minkäslaisia kokemuksia aiheesta porukalla on?

    Nyt on jo tilattu vielä toinenkin satsi nesteitä joka jo on lähteny matkaan, ettei vaan toista kertaa tulis vastaavaa tilannetta että neste loppuu ???
    Alun alkajenkin mulla oli vaan yksi ainut 10ml puteli tota 18 mg, nimittäin ystävältä saatu. Olis pitänyt silloin heti tehdä ulkomaille nestetilausta, mutta enhän mä osannu arvioida kuinka paljon tota litkua loppupeleissä kuluu kun oikein höyryttelyn makuun pääsee Nähtävästi 10 ml puteli riittää mulla noin viikoksi.

     
     
  2. #2
    Höyrypää

    Liittynyt
    10/2011
    Sijainti
    Pohjanmaa nyt ja kesällä taas Norja
    Viestit
    985

    Vs: Kokemuksia siitä, kun nesteet loppuu ja joutuu pakosta polttelee analogisia?

    Itse aloitin höyryttelyn vasta kun oli lähes vuoden nesteet kotona.Ei lopu vähään aikaan ja lisää tulee koko ajan.Lontooseen lähden hakureissulle keväällä.

     
     
  3. #3
    Höyryttelijä

    Liittynyt
    02/2012
    Sijainti
    Turku
    Viestit
    64

    Vs: Kokemuksia siitä, kun nesteet loppuu ja joutuu pakosta polttelee analogisia?

    Järkkyä! Ei tule toistumaan. Tosin itellä on laitteet hajonnut, nesteitä kyllä on ollut.


    Laitteet: Surkeat.

     
     
  4. #4
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    02/2012
    Sijainti
    Pori
    Viestit
    280

    Vs: Kokemuksia siitä, kun nesteet loppuu ja joutuu pakosta polttelee analogisia?

    Kerran on laitteet päässeet hajoamaan ihan höryttelyn alussa. en ollut osannut varautua atomisaattoreiden hyvinkin lyhyeen elikaareen ja uusia odotellessa taisin 4 analogista röökiä suostua polttamaan(kotimaisista kaupoista saa ihanan nopeasti varaosia). maistui niin paskalta et mieluummin yritin kärvistellä niksoissani kuin polttaa röökiä. Paljon myöhemmin kävikin vahingossa niin et nesteet pääsi loppumaan. Vedin kolmet savut analogisesta ja heitin pois. miten tuollaista paskaa on kukaan voinut koskaan poltella. Ostin sitten ritmeester moodseja (pikku sikareita with vanilla) ja niillä pärjäsin viikonlopun yli nikotiini pakettia odotellessa. tästä viisastuneena on nyt sitten niitä varaosia aina varastossa ja aina joku niksa paketti maailmalla seilaamassa kohti Stasi-Suomea.
    Kokeiltu: Punainen Pall Mall,510, 510-T, Ego-T, Ego-C, SD-keyring, MiniLavatube, Lavatube, Lavatube 2.1-Tornado
    Käytössä: Provari V2 Satin Black, mini ego

     
     
  5. #5

    Vs: Kokemuksia siitä, kun nesteet loppuu ja joutuu pakosta polttelee analogisia?

    Kaikkeen siis kannattaa varautua, huomasin itsekin saman, ja tilata ajoissa niin atot/kartot/litkut ym. Pari akkua on hyvä olla, samoin latureita. Ei pikkusälä paljon maksa vaikka vähän ekstraa varastoikin
    e-cig: best electronics

     
     
  6. #6
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    09/2011
    Viestit
    218

    Vs: Kokemuksia siitä, kun nesteet loppuu ja joutuu pakosta polttelee analogisia?

    Kerran loppu nikotiini, mut höyryttelin 0mg makuja ilman nikotiinia.
    Meinasin Vaimon röökit poltella, mut taistelin ja voitin.
    Nyt reilu 6kk ilman analogisia ja en savun savua ole ottanut. Enkä ota!
    Paitsi höyryä

     
     
  7. #7

    Vs: Kokemuksia siitä, kun nesteet loppuu ja joutuu pakosta polttelee analogisia?

    Nikotiininesteet loppu täälläkin. Viikko sitten tilattu ja toivottavasti alkuviikosta tulevat.
    Analogisella siirretty vieroitusoireita.
    Tosin kävi jo mielessä että hakisin apteekista glyserolia ja siihen joku tee-se-itse maku sekaan, ja nikotiini vaikka nikotiini laastareista.

     
     
  8. #8

    Vs: Kokemuksia siitä, kun nesteet loppuu ja joutuu pakosta polttelee analogisia?

    Jotkut tosiaan polttelee silloin tällöin analogisia pakon edessä mutta ovat kyllä samantien palanneet höyryttelyyn ilman mitään tuskia kunhan nesteitä on ollut taas käytössä. Tämähän osaltaan vahvistaa käsitystä siitä että toisin kuin laastarit, purkat sun muut, e-siget todella auttaa pääsemään röökistä kokonaan eroon
    e-cig: best electronics

     
     
  9. #9

    Vs: Kokemuksia siitä, kun nesteet loppuu ja joutuu pakosta polttelee analogisia?

    Jos e-nesteet loppuu niin velholla on pikatoimitus suoraa englannista seuraavaksi päiväksi kotiin (tilaus muistaakseni täytyy tehdä ennen edellisen päivän klo 12.00 ) Olen tehnyt tuon joskus ja hyvin on tominut ainakin minulla ja tavara on ollut luukussa seuraavanapäivänä ,Tupakkiin en turvautuisi enään itse mistään hinnasta sen verra pahalle se maistuu kuulemma 8)

     
     
  10. #10

    Vs: Kokemuksia siitä, kun nesteet loppuu ja joutuu pakosta polttelee analogisia?

    en oikein usko että muutama rööki esim. nesteiden loppumisen takia kaataisi höyryttelyäni enää
    e-cig: best electronics

     
     
  11. #11

    Vs: Kokemuksia siitä, kun nesteet loppuu ja joutuu pakosta polttelee analogisia?

    Itellänikin nesteiden loputtua oli kauhea himo saada lisää nestettä, sen sijaan että polttaisi röökiä. Mutta päivän päälle nikotiininpuutostila vei voiton ja röökiä piti ostaa.
    Onneks kaveri pelasti tilanteen ja sain nestetasapainon kuntoon.

     
     
  12. #12
    Höyrypää

    Liittynyt
    02/2012
    Sijainti
    Tampere
    Viestit
    432

    Vs: Kokemuksia siitä, kun nesteet loppuu ja joutuu pakosta polttelee analogisia?

    Lainaus Alkuperäinen postaaja tonikki Näytä viesti
    Itellänikin nesteiden loputtua oli kauhea himo saada lisää nestettä, sen sijaan että polttaisi röökiä. Mutta päivän päälle nikotiininpuutostila vei voiton ja röökiä piti ostaa.
    Onneks kaveri pelasti tilanteen ja sain nestetasapainon kuntoon.
    Ite varmaan hommaisin laastareita ja nikotiinittomia nesteitä, eli toisin sanottuna sortuisin myös analogisiin. No toivottavasti ei pääse niin käymään, nyt mennään jo 7:llä viikolla.
    Höyryn voimalla 11.3.2012 alkaen.

     
     
  13. #13
    Höyryttelijä

    Liittynyt
    03/2012
    Sijainti
    Rovaniemi
    Viestit
    34

    Vs: Kokemuksia siitä, kun nesteet loppuu ja joutuu pakosta polttelee analogisia?

    Mulla meinas eka viikolla loppua neste kesken ja tuskassa jo torstai iltana/perjantai aamuna kallistelin sitä ensimmäistä 10ml pulloa että ei tämä vittu kestä viikonlopun yli ja laskeskelin toimitusaikoja ja selailin täältä ketjuja kauan on kestänyt mistäkin myrkkyjen tulla. Töistä päästessä 2/3 tilaamasta paketista oli kotona ja niin vaan mun röökitön elämä jatkui (ja jatkuu edelleen).

    Nyt oon jo muutamia hyviä frendejä saanu houkuteltua höyryttelyyn niin jos oikeen hätä tulee ni voi käydä aina pullon londii. Tuskin tulee tapahtuu. Melkeen vahingosta viisastuneena hyllyssä ainaki puolen vuoden litkut ja patterit ja kartot ja varalaturit.

    //Devilen
    "Mother, should I trust the government?" - Pink Floyd, Mother


     
     
  14. #14

    Vs: Kokemuksia siitä, kun nesteet loppuu ja joutuu pakosta polttelee analogisia?

    Niin...jos nesteet loppuu, niin kaupasta niksalaastaria.
    Kotimaisista kaupoista saa 0mg nestettä hyvinkin äkkiä lievittämään höyryn puuttumista siihen rinnalle

    Tämä yhdistelmä voi toimia joillekkin

     
     
  15. #15
    Höyrykone Hellraiser's Avatar

    Liittynyt
    12/2011
    Sijainti
    Blashyrkh
    Viestit
    3,336

    Vs: Kokemuksia siitä, kun nesteet loppuu ja joutuu pakosta polttelee analogisia?

    onnexi ei tälläista katastrooffia ole vielä tapahtunut...yhden kerran kävi että töihin mennessä unohdin litkut kotia...onnexi ole pari egoo mukana tankki täynnä niin riitti koko työvuoron kun mahdollisimman vähän höyrytteli..työkaverilta vetaisin yhden analoogisen silloin kokeeksi ja se maistui niin paskalle että ajattelin...menee se nyt vaikka koko yövuoro höyryttelemättä ilman että oikeata tupakkaa tarttis polttaa..vahingosta viisastuneena pitää työpaikan pukukaapissakin olla pieni hätävarasto jos akut sippaa tahi litkut loppuu..
    ”...kädet eivät kutsu meitä, vaan halu...”

     
     
  16. #16
    HöyryGuru Charun's Avatar

    Liittynyt
    02/2012
    Sijainti
    Vantaa
    Viestit
    9,246

    Vs: Kokemuksia siitä, kun nesteet loppuu ja joutuu pakosta polttelee analogisia?

    Eipä tullut tupakille tarvetta, vaikka unohdin höyrykkeet majapaikkaan koko päiväksi, kun katseltiin nähtävyyksiä. Ei edes kiristänyt olla kokonaan ilman.

     
     
  17. #17
    Höyrypää Timohe's Avatar

    Liittynyt
    01/2012
    Sijainti
    Riihimäki
    Viestit
    670

    Vs: Kokemuksia siitä, kun nesteet loppuu ja joutuu pakosta polttelee analogisia?

    Mulla on ollu alusta asti niin isot nestevarastot ettei ole vielä päässy loppumaan. Eikä oo ees käyny mielessä analogisiin turvautuminen vaikka himassa ja autossa onkin askit aina mukana.
    Itelle höyryttely kolahti niin kovaa että loppu savuttelu laakista. Ehkä siks oon säästäny analogiset et voi tarjota jollekin tutulle keltä loppuu tupakit.

     
     
  18. #18
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    05/2012
    Sijainti
    Kotka
    Viestit
    199

    Vs: Kokemuksia siitä, kun nesteet loppuu ja joutuu pakosta polttelee analogisia?

    Hemmetin monesti on tullu tiukka paikka, nesteet meinanut loppua kesken mutta ikinä ei ole kerennyt onneks Pitää kyllä tilaa isompi lasti pahan päivän varalle

    ~~Vaping Is Believing~~

     
     
  19. #19
    Höyrykone

    Liittynyt
    02/2012
    Sijainti
    kotka
    Viestit
    2,010

    Vs: Kokemuksia siitä, kun nesteet loppuu ja joutuu pakosta polttelee analogisia?

    ei tule paluutanormaalin paskan makuseen syöpäkäärylesen

     
     
  20. #20

    Vs: Kokemuksia siitä, kun nesteet loppuu ja joutuu pakosta polttelee analogisia?

    Eipä ole tullut mieleenkään lähteä polttelemaan tervakääreitä kun höyrystelyn aloitti, vaikka nesteet onkin pari kertaa loppuneet käsiin. Se vaan täytyy ajatella että nyt ei enää tupakkaa pala.
    Add a drop of lavender to your milk, leave town with an orange, and pretend you're laughing at it.

     
     
Sivu 1 / 3 123 ViimeinenViimeinen
Keskustelu Aloittelijoiden esittelyt ja kysymykset

Kirjoitusoikeudet

  • Sinä et voi kirjoittaa uusia viestejä
  • Sinä et voi kirjoittaa vastauksia
  • Sinä et voi muokata liitteitäsi
  • Sinä et voi muokata viestejäsi
  •