Dying lightia innostunu taas pelaan ja aika kovasti oottelen tulevia 10 dlctäsamoin black ops 3 kohtaan saanu uutta liekkiä. Fallout 4seen tuli osteltua season passi far harbor oli kyllä hemmetin kiva dlc
![]()
Herra Trout liittyy heimoon. Herra Trout on hyvä käyttämään aseita, laittamaan ruokaa ja viljelemään, mutta harmillisesti alkoholisoitunut. Vaan ei hätää, heimolla on toimiva panimo, joten herra Troutin jatkuva jano saadaan sammutettua. Puoli vuotta myöhemmin herra Troutilla ilmenee maksakirroosi, mutta ei tässä hätääkään, vangilta maksa irti ja asennus herra Troutiin. Keppana kuitenkin maistuu edelleen joten ei aikaakaan, kun uudessakin maksassa alkaa esiintyä kirroosia. Kaiken kukkuraksi kylässä riehuu malariaepidemia, joka ennemmin tai myöhemmin koituisi heikkomaksaisen herra Troutin kohtaloksi. Vaan ei jälleen kerran hätääkään, seuraavalta vangilta maksa herra Troutille. Ja nyt sitten sai riittää: korkki kiinni ja panimon sekä kaljojen muuraus seinän sisään piiloon vierottautumisen ajaksi. Puoli vuotta myöhemmin herra Troutin raitistuttua panimo voidaan jälleen avata koko heimon iloksi!
Muutama päivä myöhemmin herra Trout kaatuu kiväärinkuulaan suojellessaan karavaania urheasti.
Rimworld <3
Saapi lisätä Steamissa, löytyy tuosta hassusta e-savuke ryhmästä nimellä Dr. Ripadickoff.
Where we're going we won't need resistance
Hassuja bokseja ja putkia
"purista rungosta ja nauti kesästä" - Tomassino
Borderlands 2 pelaajia? Jos ei vielä, niin siinä on peli jota voin suositella, vaikka olin aluksi skeptinen pelin suhteen. Alle kympillä GOTY-versio G2A.com :sta ja pelattavaa on aivan tuhottomasti. Ja 2-4 pelaajan cooppina todella hauskaa, vastustajat vain lisii ja pidot eikun paranee!
EDIT: Typoja
Ykköstä tuli tahkottua kavereitten kans neljä kertaa läpi. Helvatun hauskaa ajanvietettä kyllä, mutta yksinpelinä ei varmaan pure kummemmin.
Kakkonen jäi vähälle pelaamiselle kun vaikea löytää ajat kohtaamaan että sitä saisi pelattua. Helposti saatto mennä useita tunteja päivässä ykkösen parissa.
I like play game clicker heroes 2.
Tässä nyt jo jonkin aikaa mietiskelly, pitäskö päästää vanha PS3 eläkkeelle ja hommata pleikka nelonen tilalle, vai hommata koneelle VR-rojut..
Pleikalla ei juurikaan tule pelattua, vaan se toimii enempi mediapalvelimena/-toistimena ja koneessa pitäs kaiken järjen mukaan riittää(?) potku VR:n pyöritykseen (i7-5820K, GTX 980 Ti, 16GB), mutta toisaalta taas joku mediatoistin tarttee olla, jos/kun toi pleikka tuolla olkkarissa kyrvähtää, eikä molempia ole varaa ihan samaan saumaan hommata..
Tekeekö noilla VR-kamppeilla jo jotain - ts. onko järkevää sisältöä jo sen verran, että hankintahinta on oikeutettu? Varmaan HTC Vive, tai Oculus Rift ois vaihtoehdot, jos tuolle linjalle lähden.
Pitäiskö tollanen hommata kun tulee myyntiin???
Screenshot-2017-9-29 The C64 Mini Computer - The official C64 website.jpg
https://tekniikanmaailma.fi/teknolog...allentamiseen/
"Not a bad life really"
Noita Borderlandsejä tuli tahkottua ihan huolella kaverin kanssa. Mulla oli x360 ihan himo itemit Zerolla Borderland kakkosessa. Pitäs joku hyvä ja halpa räiskintä löytää ps4. Ei ole tullut hakattua kun Path Of Exileä koneella. Ehkä sieltä nasahtaa kuukauden peliks joku hyvä ens vuoden alussa. Mutta tekis kyllä mieli pelata nyt...
Vedin eilen wot maratonin tiikerillä ja äsken hurjastelin e 100:lla ekaa kertaa, heti tuli muistelut e 75:sen latausajoista eli kotvan se kestää mutta heti huomasin että piipusta tulee muutakin kuin kuumaa ilmaa. Ei tuo v1.0 näyttäisi mitään maailmaa mullistavaa tuoneen paitsi kartta muutokset niin ettei välillä heti edes ymmärrä missä maisemassa sitä oikein edes huristelee.
Pitäs kai aloittaa uusi peli.
~180 lentokonetta ja ~4800 junaa.
Where we're going we won't need resistance
Hassuja bokseja ja putkia
"purista rungosta ja nauti kesästä" - Tomassino
Alien Pokeria tuli aikanaan hierottua ihan pelisalilla. Tätä nykyä sen (sekä lukuisia muita flibuja) saa jo emuloituna PC:lle:
Joskin Vpinballin ja VpinMamen asennus voi olla asetusten osalta aika kinkkistä.
Fortnite tuli asennettua ja onhan tää koukuttavaa hupia.
Välillä voi matsi mennä enimmäkseen kellarissa tupakoidessa ja välillä sitten actionia piisaa.
Kiinnostavin peli tällä hetkellä.
Farcry 5 vetää takaisin konsolimaailmaan. Varmaan puoli vuotta tullut taukoa kaikkeen pelaamiseen, mutta tuota on odotettu![]()
PS4 & Xbox one löytyy taloudesta. PS4 kierrossa on FFX remastered ja COD WWII. Boksilla PUBG jja Forzia tulee pelailtua. FarCry 5 herätti kiinnostusta, mutta katsotaan. Ei ole aikaisempaa kokemusta FarCrysta. Omistinhan minä vuosi sitten vielä peli PC:n mutta myin koska ei jaksanut Windows 10 "ominaisuuksia". Macit ei pelaamiseen ihanteellisia ole joten mennään konsoleilla.![]()
Hmm... 36 tuntia meni Far Cry 5:n läpäsyyn (ois menny huomattavsti nopeemminkin, mutta tutkin hyvin pitkälti koko kartan ja tein kaikki maholliset tehtävät), mutta Story Progress näyttää 95%..?![]()