Avataan ketju näillekin jos Primen kloonit vaikkapa osoittautuvat suosituiksi.
Itselläni on SXK:n versio aiheesta ollut pari päivää näpeissä.
Dekki on identtinen KF5 kanssa mutta kutistettuna V3 minin kokoon eli melkoisen pieni, mutta kyllä siihen setupin saa tehdyksi.
Makua tulee ensivaikutelmana hyvin, samoin höyryä. Nesteensyöttö toimii mainioisti kun O-renkaat ensin voitelee.
Hieman valittamista on ainoastaan imuvastuksesta joka on odotettua löysempi, ilmasäädön pitäisi olla kuitenkin 1-2 mm aukoilla. Ilmeisesti jostain vähän valskaa, koska vaikkapa Berserkkiin verrattuna sanoisin että tuntuma tiukimmalla 1mm aukolla on sama/löysempi kuin Berserkissä keskimmäisellä reiällä joka käsittääkseni on 1,2 mm?
Useimmille varmasti riittävän tiukka eikä omassa imuttelussakaan pahasti haittaa. Mainiota tässä pykälletyssä ilmasäädössä on se että se pysyy kohdillaan taskussakin.
Kokonaisuutena hyvä ja laadukkaan oloinen laitos, mitään valmistusvikoja tai nestevuotoja ei toistaiseksi ole tullut eteen. Tilavuuttakin taitaa olla enemmän kuin se 2 ml tai sitten kuluttaa nestettä poikkeuksellisen vähän.