Laitanpa tähän omat kommervenkit kuinka ainakin omassa käytössä Lemo2 on ongelmaton ato.
- Purkaessa laitosta pidä huoli että täyttöreikä jää auki asentoon
- O-renkaat oikeisiin paikkoihin (isompi pohjalle ja pienempi ylös)
- Joko pienet pätkät kanthalia kammion alle tai dremelillä pienet urat kammion pohjan alareunaan nesteurien kohdalle
- Kasattaessa pidä top-capistä kiinni ainoastaan siitä täyttöreiän renkaasta, tankki on sopivalla kireydellä, kun täyttöreikä kiertyy kiinni.
- Tankkaus vaakatasossa.
- Tankkauksen jälkeen ato ylösalaisin ja ilmaröörit auki
Itse teen vastuksen (perinteinen käämi, 0.6 muumia) 3mm tapin ympärille. Pumpulina KGD, jonka leikkaan 15mm leveäksi suikaleeksi. Poistan ne pintakerrokset ja kieritän hellästi rullalle. Joutuu hieman väkisin survomaan vastuksen läpi, mutta menee kuitenkin ilman väkivaltaa. Pumpulin päät katkaistaan siten että juuri ja juuri ylettävät dekin pohjalle (vastus on siis nesteurien suuntaisesti, poikittain dekillä). Ja sitten ruuvarin päällä tökkii ne leikkauskohdat semmoisiksi pörröisiksi. Kostutus ja asettelu siten että neste kanavat jäävät täysin vapaiksi. Kammion pohjan kiinnittämisen jälkeen varmistan vielä että kanavat näkyvät selvästi ylhäältäpäin katsottaessa.
Setupin teon jälkeen 15W:sta varovasti tehoja ylöspäin hilaten sweet-spottiin saakka. Omat nesteet 70/30 VG/PG ja ei kurlaa, ei kuse, ei dry-hittejä.
#teamStarre
Lähetetty
minunvaimon läppäristä ilman mitään vitun tapatalkkia.
Jos se langan pätkä pääsee kosketuksiin aton plussan kanssa niin sitten voi tulla oikkari mutta ei se kyllä käytön aikana oikein ole mahdollista.
Kammion pitäisi käytännössä kiertyä irti asti.
Kiitos hannu.![]()
IPV 2 Mini
Lemo 2
Magma RDA
Evic Vtc Mini
Merlin RTA
Tulipa kaiveltua Lemo Droppi laatikon pohjalta, kun iski mielenkiinto väsätä nikkelicoiliaika korkeat ohmit tuli(0,2), mutta kyllä toimii hienosti ja ei ees näytä pahalta lämpötikun nokassa, kun se silikonisuoja on paikallaan. Nyt vaan pitäis laimentaa taas nesteitä tai höyrytellä misterillä pois
![]()
Käyttökombot:
G-tube Titaani/510Mister
Noisy Cricket II-25/Troll 25 Rda
Odin Mini DNA75C/Dvarw FL DL
Odin Mini 100/Kumo Rdta
Ehpro 101/Dvarw 16 Mtl Rta
Päivittyy vähän väliä
Lemo V2:lla ja KSD S500:llä tässä jytkinyt menemään jo tovin. Tänään tämä suhde kuitenkin päättyi kun paketti tipahti käsistä lattialle. Nyt S500 ei enää syystä tai toisesta tunnista Lemoa ollenkaan. Muut atot kyllä tulittaa ja Lemokin toimii purkalla ja teipillä kassassa olevassa Kboxissa. Mikähän hitto tuossa voi olla vikana? Olen 510-liittimen kanssa kikkaillut, nostellut ja laskenut pinniä, mutta ei mitään elon merkkejä.
Se lemon pohja on voinut mennä "vinoon", sillon ei saa enää kosketusta... Tsekkaa se ja jos on vinossa niin painele kasaan, sitten taas pelittää. Itellä kävi noin kun tippu setti lattialle![]()
Juurikin se afc:n pohja.. No sitten ei varmaankaan ole siitä kiinni. Omassa näkyi sillon putoamisen jälkeen selvästi että oli tullut alaspäin se pohja siitä afc:stä.
Aikamoisesti raavituttaa kyllä päätä tämä onkelma. Pinnistä sen ei tosiaan ainakaan pitäisi olla kiinni kun sama onkelma on työnteli tuota sitten ihan ulos tai sisään. Voisko olla että kierteet ei jostain syystä ota kontaktia, tai jotain sen tapaista? Ihan nätisti tuo paikoilleen tuohon menee kyllä.
Onkos siinä ksd:ssä voinu se kontakti painua alaspäin?
Muutaman kerran kun on tippunut niin ei ole enää ottanut kontaktia. Pinnin ja ruuvin kansaa voi hioa ettei ainakaan ole mitään teräviä piikkejä.
Ja jos haluaa plussan pidemmäksi niin kannattaa laittaa sopivan kokoinen o-rengas Plussa-ruuviin valkoisen eristeen ja plussa-ruuvissa olevan olakkeen väliin. Näin plussa tulee vähän alemmas ja kontakti varmasti parempi.
Hähää! Sainpas toimimaan. Build deckin pohjassa olevaa airflow/plussaruuvia kun vääntelin auki ja kiinni ja asetin uudestaan AFC-osioon niin johan lähti tulittamaan. Modi tosin pitää ihmeellistä vinkuvaa/nakuttavaa ääntä satunnaisesti nyt Lemon kanssa tulitettaessa mikä pelottaa enemmän kuin vähän.
Mulla tippu kans eikä enää tunnistunut oikein, pitää ilmeisesti ropailla itsekkin.