Itselle tupsahti tänään postiluukusta esmoken paketti, joka sisälsi nautilus minin. Hieman oli vaikeuksia saada pönttöä auki mut pienen taiston jälkeen sekin onnistui. El toron 18mg periquee tankkiin, parit kuivaimut ja ei kun höyryämään. Kurkkutuntuma oli juurikin sitä mitä pitää 18mg nesteillä olla ja mainittakoon, että olen tottunut imailemaan drippereistä 4-6mg litkuja ja rta/clearosta noin 12mg litkuja. Makua tulee yhtä hyvin, ellei jopa paremmin kuin klooni kaiffarista. Tai no, vaikea verrata kun en ole el toron periquee kaiffarista maistanu. Mutta maku on kyllä voimakas, ja kuten kaikki el toron nesteet tuntevat henkilöt tietävät että el torot on muutenkin voimakasmakuisia nesteitä. Ilmansäätö aivan loistava, löysällä imulla voi imasta kunnon lungit ilman dryhittejä ja tiukalla imulla on sitten ehkä turhankin ahtaat oltavat. Joten afc mahdollisuudesta ja sen toimivuudesta todella iso plussa. Kyseessä siis miniversio joten en ala tankkikoosta heittelemään arvostelua. Tankin pyrex materiaalista suuret plussat. Ulkonäkö hieman exoottinen verrattuna muihin clearoihin kuten aerotank mega ja evod. Kurlaamista en näin lyhyellä ajalla ole huomannut.
Plussat ja miinukset vielä listattuna:
+ helppokäyttöisyys
+ maku, kurkkutuntuma, höyryntuotto
+ tankin materiaali (pyrex)
+ afc
+ ulkonäkö
+ hinta/laatu-suhde
- suurin miinus siitä ettei tästä enempää keksinyt valitettavaa
Kokonaisuudessaan paras clearo jota olen kokeillut ja vetää myös vertoja rakennettaville. 9,5/10 pisteet.
Ja edittiä edeltävään: nestettä vaihtaessani huomasin että olin aluksi täyttänyt väärästä päästä. Tutkailin asiaa ja totesin että olin kasannut sen aluksi myös väärineli topcap ja tankkilasi kiinni ja pohjasta nesteet sisään jonka jälkeen pohja jossa on atopääkiinni, kierretään paikalleen ja hoplaa, tasan 2ml nestettä tankissa, ei tippaakaan enempää tai vähempää
![]()