U-wick microcoililla:
1. Leikkaa noin 10 cm pätkä kanthalia ( Smartassin kuvissa 0,45mm kaapelia ), tohota hieman ettei lanka ole niin jousimaista.
2. Kieputtele 2mm poranterän / meisselin yms ympärille tiukasti 7/8 rundia. Wick-uriin jämptisti istuva meisseli / poranterä on oikean kokoinen.
Aloita pyörittäminen vasemmalta oikealle niin, että kanthal lähtee meisselin yläpuolelta. Näin coili jää lähemmäs ilmareikää ja mielestäni setuppi toimii parhaiten.
3. Kiristä kanthalia lopuksi pihdeillä molemmista päistä että coili on tukevasti meisselin ympärillä, eikä pullota mistään kohdasta ilmassa.
4. Ota paketti pois meisselin ympärillä -> purista pihdeillä kiepit yhteen ja tohota punaiseksi. Odota hetki että paketti jäähtyy, ja kiepit pysyy tiukasti kiinni toisissaan.
5. Älä irroita coilia meisselin / poranterän ympäriltä, vaan laita tässä vaiheessa paketti posteihin kiinni. Katso että coili jää hyvään kulmaan wick-uriin nähden. Huom! Ilmareikä tulisi jäädä keskelle coilia. Ilmareiän ja coilin väliin pitää jättää kolmisen milliä tyhjää, muuten muodostuu nestesilta ja liemet puskee ilmareiästä ulos.
6. Ota meisseli / poranterä / villasukka pois coilin sisältä. Katkaise ylimääräiset kanthalit pois, ja kokeile että kaikki kiepit hehkuu kivasti.
7. Leikkaa meshiä arkista vinottain noin 3 x 4 cm pala (#200 - #325 helpoin tie onneen). Tohota palanen että käy kaikkialta punaisena - helpottaa rullaamista.
8. Aloita rullaaminen kapeammalta sivulta, tiukaksi pötkyläksi asti. Paksuus on hyvä, kun se menee nahkeasti coilin läpi ja mahtuu vielä wick -uriin.
9. Pujota rullaamasi pötkylä coilin läpi, mieluiten niin että wickin sauma / reuna jää alaspäin. Älä vielä laita päitä uriin!
10. Pulssittele hot spotit pois. Tässä ei pitäisi mennä kuin pullin luikaus.
11. Työnnä wickin päät huolellisesti uriin. Ei haittaa jos wicki menee vähän ryttyyn, se toimii kyllä. Pääasia ettei päät jää pullottamaan kanavien ulkopuolelle ja hankaa imuputken kierteisiin kiinni. Jos päät ei meinaa pysyä urissa, laita nippuside / kanthalin pätkä / iso hakanneula tms hetkeksi ympärille.
12. Pulssittele hot spotit pois. Jos plussapostin juuresta ei meinaa lämpö edetä, töki coilia pienellä meisselillä hieman päistä niin pitäisi onnistua.
Jos koko laite alkaa kuumenemaan luvattoman paljon, pidä pieni paussi ettei plussapostin tiiviste vaurioidu.
13. Kun coili alkaa lämpiämään keskeltä sivuillepäin tasaisesti, on pulssittelu valmis! Tässä ei kannata tinkiä parhaan lopputuloksen saamiseksi.
14. Imuputki kierteille -> nippuside / kanthalin pätkä / iso hakanneula viritys pois -> imuputki kiinni.
15. Tarkista vielä imuputken läpi katsomalla että kaikki coilit hehkuu nätisti
16. Tankki kiinni, myrkyt sisään, nappi pohjaan ja housut jalkaan!
17. Toistetaan 4 kuukauden välein
Toivottavasti tästä on apua edes jollekin, pikkaisen oli epäselvä sepustus näin iltatuimaan...