Napin akseli on väljä. Kun nappia painaa tavanomaisesti, sähköistä yhteyttä ei välttämättä synny akselin ja kuoren välille siinä kohdassa jossa akseli tulee kuoresta ulos. Tästä johtuen virta kulkee jousen kautta. Jousen resistanssi on verrattain korkea, josta johtuen siinä syntyy jännitehäviö, ja seurauksena on tehohäviö eli lämpöä.
Kun nappia painaa voimakkaasti, ja etenkin vinosti, sähköinen yhteys syntyy jousen ohi, useimmiten. Tällöin ongelmaa ei ole. Tiukempi sovitus saattaisi myös auttaa, mutta siinä voi tulla ongelmaksi liiallinen tiukkuus, jolloin voimaa tarvitaan taas enemmän, ja myös palautusjousen pitäisi olla vahvempi.
Tuollaisen rävellyksen piirsin eräänlaisena "ajatuksena":
Kuva ja osat ei ole missään mittasuhteissa ja akselin päädyn kulma ja vastakappaleen kulma on piirretty siihen asentoon missä kynä sattui olemaan :P. Ideana on se, että tuolla tavalla syntyisi ensinnäkin itse puhdistuva kontaktipinta, napin akselin ja akun tornin välille, ja sama vinossa oleva pinta aiheuttaisi napin akseliin pienen sivuttaisen liikkeen. Tämä liike voisi edesauttaa sitä, että sähköinen kontakti syntyy akselin ja kuoren välille paremmin.
Toinen vaihtoehto voisi olla sovittaa tuonne fetti, jolloin höyryvirta ei menisi ollenkaan kytkimen läpi. Samalla fetti toimisi "turvasulakkeena", se posahtaisi oikosulkutilanteessa. Tuollaista taidan joskus kokeillakin, mutta en sitä tosissani tähän ehdota koska kyseessä ei sitten enää olisi täysin mekaaninen modi.