Hieman vastaavaa täällä.
Karkeasti ottaen höyryttelijät voidaan kai jakaa kahteen ryhmään näiden makujen suhteen: yhdet etsivät, löytävät ja käyttävät sitä yhtä all-day-vapea, toiset haluavat päivän mittaan vaihdella makunesteestä toiseen. Itselläni touhu on tuota jälkimmäistä. Yleensä päivän mittaan kierrossa on päälle viitisen makua, ja menon äityessä hurjemmaksi mennään noin kymmeneen. (Hassua tässä on se, että tupakointiaikoina tuli toimittua päinvastoin ja pitäydyttyä tiukasti "omassa" merkissä.)
Näillä lähtökohdilla tulee sitten myös kyllästyttyä joihinkin makuihin. Hyvänä esimerkkinä on LF:n original-sarjan Blueberry, joka aivan höyryttelyuran alussa tuntui uskomattoman hyvältä. Ei kuitenkaan mennyt kovin pitkään, kun neste alkoi tökkiä pahemman kerran. Maku tuntui liian keinotekoiselta ja vahvalta. Nykyisin... ei vaan pysty. Toisena esimerkkinä ovat mentholit. Entisenä vihreiden polttajana alkuvaiheen nesteet olivat pääosin erilaisia mentholeita. Noin puolen vuoden höyryttelyn jälkeen kuitenkin huomasin, että mentholit olivat jääneet pois käytöstä. Nykyisin niitä tulee kokeiltua enää hyvin satunnaisesti.
Kaiken kaikkiaan, runsaan kahdeksan kuukauden aikana meikäläisellä näyttäisi tapahtuneen siirtymää miedomman makuisten nesteiden suuntaan. Ehkä se johtuu siitä, että alkuvaiheessa röörit ja aistit olivat vielä niin tupakan turruttamat, että vain vahvat makunesteet maistuivat joltakin. Nyt kun tuoksujen ja makujen kirjo on avautunut taas paremmin, miedommat makunesteet riittävät elämysten tuottamiseen.
On tämä yksilöllistä puuhaa. Onneksi jo pelkästään makuja - laiteyhdistelmistä puhumattakaan - on lukemattomia. Kyllä näistä pitäisi löytyä jokaiselle sopivat, on kyse sitten yhden tai kymmenen herkun höyryttämisestä päivän mittaan.
FSUSAN Good Fellas on tällä hetkellä allekirjoittaneen suurinta herkkua.
Ekan kerran sitä tilatessani en uskaltanut ottaa kun vaan 10ml pullon, arvelutti vähän tuo kookos tupakkanesteessä.
Sepä sitten höyrysi reilussa viikonlopussa ja tuli suru puseroon
Ehdottomasti paras tupakkaneste mitä tullut vastaan tähän mennessä.
Aluksi tuntui ehkä vähän liian makealta, mutta kun makuun pääsi sisälle niin höyryttely oli melkoista euforiaa!
Tänään kolahti luukusta 30ml lisää
Edit: Ja ennen kuin joku ihmettelee että mikä vitun kookos, niin kaveri mainosti tämän maistuvan vähän
Bounty-suklaalta ^^
Tänään pääsin testaamaan tuota paljon kehuttua Boba's Bountyä... "iha jees", jotenkin en saanut minkään näköistä otetta, mutta voi pojat että saman valmistajan Gorilla juice on herkkua!!! jotain suklaabanaanisekoitusta vissiinkin. NAM!! pitää tutustua lisää tuohon Bobaan vielä..
e: tuntuu että toi gorilla on boba+banaani.
"Siis mitä saavutetaan 4,4 Voltin jälkeen? Ei yhtään mitään." - hulluhöyrypää
Paljos olette Edeniin lisänneet Organic Applea? Mietiskelen tuon 10 ml samplen riittävyyttä kahteen pullolliseen Edeniä,
KGO & Twist
Minä oon lurauttanu vaan cartotankin (Arctic tai lumi) täytössä pohjalle edeniä, välissä 2-4 tippaa applea, lopputäyttö taas edeniä ja sitten pyöritelly vähän, että sekois. muutama tippa jo tankillisessa antaa kivasti makuun lisää vivahdetta. Makuasioita, toiset lutraa varmaan enemmän.
Onko muut maistelleet Vermillion riverin french vanillaa? Alkuun kun otin henkoset niin maistui enemmän terveleijonalta, jälkimaku oli vaniljainen. Sitten yhdistin sen alun savuisuuden tai palaneen maun jotenkin Creme brulee-jälkiruokaan. Palanut sokeri? Huomenna pitäisi saapua 0mg Vaniljaa (ei tätä samaa) ja blendaan sitä tuohon French Vanillaan koska 15mg on mulle liian vahvaa. Katotaan mitä se sitten tuo tullessaan.
Mixailin French Vanillasta ja Classick Blend no.5 mauista aivan uskomattoman hyvän kombinaation!! Maistuu vanilja, karamelli ja aavistus savua. Kyllä jäi tupakin poltto ku seinään! Saa nähä millon överit iskee, pikkukaljoissaan ku tässä pöhisee niin ei tiijäkkään millon on polttanu liikaa![]()
Kellään kokemusta EBNferron myymästä @37 Gummybearsista? Näyttää olevan halpaa ainakin: http://ebnferro.com/e-vloeistoffen/3...ml-80-pg-20-vg
Vähän offtopicci e-höyryttelyn kannalta, mutta tulipahan mieleeni. Elikkä:
Luin että briteissä on kahviloita joissa voi käydä höyrystämässä alkoholia. Näin alkoholia imeytyy vereen vaan se inhaloitu määrä ja tämän pitäisi lyhentää humalan kestoa sekä vähentää krapulan tunnetta elimistössä. Toimisiko tämä E-höyrykkeellä, onko kukaan kokeillut?
Huom. en kehota ketään kokeilemaan tuota. Ideana tuli vaan mieleen.
Tämmöisiä piippujahan löytyy..vaikka näyttääkin crack-piipulta.
http://www.awolusa.com/
ja toimiihan se kossun heittäminen kiukaallekin![]()
”...kädet eivät kutsu meitä, vaan halu...”
onko täällä omaa topikkia jo pelkästään VG-nesteille? Päivä päivältä alkaa nuo vg-nesteet kiinnostamaan enemmän kun tuntuu olevan tuota yliherkkyyttä PG:lleolisi hyvä jos yhteen topikkiin olisi koottu kaikki jutut VG-nesteistä.
"Siis mitä saavutetaan 4,4 Voltin jälkeen? Ei yhtään mitään." - hulluhöyrypää
Tuossa nyt on yksi ketju jonne voi kirjoitella ja toivois enemmänkin aiheesta.
http://www.e-savuke.com/forum/index....37.0;topicseen
”...kädet eivät kutsu meitä, vaan halu...”
kotimainen vastine http://www.pahkataide.fi/fi/Piiput+Puukot.html
höyryä 17.1.2012 alkaen.
Pink Spotin Blueberry Mohito 12mg. Yök, yök ja yök. Mustikkaa tosi vähän, minttua tosi vähän, loput saippuaa. Onneks meni vuotavaan tankkiin nuo nesteet![]()