EU:ssa kansalaisaloitteen käsittely vaatii kaikkiaan 1:n miljoonan EU-kansalaisen allekirjoituksen sekä vähimmäismäärän vähintään 7:stä EU-maasta. Suomesta tarvitaan 9750 allekirjoitusta, jotta Suomen "kiintiö" tulee täyteen. Aikaa näiden allekirjoitusten keräämiseen on 25.11.2014 saakka.
Aloitteen on tehnyt EFVI ja se löytyy EU:n virallisilta sivuilta Suomeksi, jossa sen voi allekirjoittaa. Vaatimuksina allekirjoitukselle EU-maan kansalaisuus sekä pysyvä asuinpaikka EU-maassa.
Vetoomuksen tavoitteena on taata höyryttelyn nykyinen tilanne, eli höyryttimet pysyvät kuluttajatuotteina ilman poliitikkojen keksimiä nikotiini- ja laiterajoituksia. Meillä nykyisillä höyryttelijöillä on asiat ns. mallillaa, sillä meillä on jo laitteet ja nesteet myös pahan päivän varalle mutta tulevilla höyryttelijöillä tälläista mahdollisuutta ei välttämättä ole.
Toivottavasti kaikki suomalaiset höyryttelijät osalistuvat tuohon vetoomukseen. Linkki vielä kerran:
Allekirjoitussivulle
Suomen tilastot ovat 195/9750 tätä kirjoittaessa. Tilastosivusto löytyy täältä
EDIT:
Kirje höyryttelijöille
Kampanjamateriaalia tarjolla, kiitokset IcedForcelle käännöksestä