Parveketupakointi
Jos taloyhtiön rakenteissa ei ole todettu vikoja, parvekkeella tupakoiva on velvollinen huolehtimaan siitä, ettei tupakansavua pääse kulkeutumaan naapurihuoneistoon. Tällainen tilanne syntyy silloin, kun tupakansavua kulkeutuu parvekkeelta esimerkiksi korvausilmaventtiileiden kautta sisälle asuntoon. Tällöin terveydensuojeluviranomaisen toimenpidemääräys annetaan haittaa aiheuttavan huoneiston haltijalle.
Taloyhtiö voi myös kieltää tai rajoittaa hallituksen tai yhtiökokouksen päätöksillä tupakointia kiinteistön yhteisissä ja yleisissä tiloissa (kuten piha-alueilla, rappukäytävissä tai tuuletusparvekkeilla) ja/tai kiinteistön muissa tiloissa. Jos taloyhtiön tupakointikieltoja ja – rajoituksia ei noudateta, taloyhtiön tulisi neuvotella asianosaisten kanssa. Taloyhtiö voi antaa kirjallisen varoituksen sääntöjen vastaisesta toiminnasta.