Näin keväällä ahistaa välillä kaikki, josta tässä tilitys.
Ilmeisesti lisääntyvä valon määrä paljastaa kaikkea ikävää. Nukun huonosti ja herään liian aikaisin sitten kun voisi nukkua.
Työ kypsyttää eritoten. Ei ole minun paikka, ja välillä ei ole kertakaikkiaan mitään tekemistä, mikä on ihan perkelettä, kun jää liikaa aikaa miettiä. Onhan ne päivät todella pitkiä. Eikä tätä voi oikein edes sanoa ääneen, kun on kuitenkin työpaikka ja saa palkkaa. Hoen tätä kyllä itselleni päivittäin täysin vakuuttumatta ja fantasioin samalla irtisanoutumisella. (Johon ystävän kommentti: no mietipä aktiivimallia.)
Muitakin töitä olen hakenut ja käynyt haastatteluissakin, mutta ei ole tärpännyt, ja tarjonta on aika vähäistä. Muualle muuttaminen ei innosta. Hieman olen miettinyt, voisiko vaihtaa alaa, mutta en osaa oikein mitään muuta ja mikään ei suuresti kiinnosta. Ikääkin on sen verran, että uusien koulutusten pitäisi olla takuuvarmasti työllistävälle alalle, koska ei ole muuten mitään järkeä. Toisaalta eläkeikään on varsin pitkä aika.
Kroppakin on melko paskassa kunnossa, kun juuri äsken tulin fysioterapiasta ja on kuulemma taas vyötäröstä ylöspäin kaikki jotenkin vinksallaan. Semmoinen on kyllä olokin; lähes koko helmikuu mennyt päänsäryssä tai muussa kolotuksessa. Näillä sitä sitten työskennellään vielä yli 20 vuotta vai.
Lisäksi varmaan tämän yleisen ahdistuksen takia on joka päivä mielessä viime vuosina kuolleet vanhemmat. Suru tulee oudosti aalloissa.
Mitäs vielä. No vähän ajan sisään kaksi luottoratsu-Nautilustakin ovat vielä tuottaneet harmia, toinen vuosi navasta ja oli pakko vaihtaa, ja toinen vuosi tiivisteen kohdalta (tiiviste vaihtoon, toivottavasti auttaa) eikä tunnistu kuin yhdellä modilla, napa/jousi on siis jotenkin jumissa. Litkutkin alkaa olla vähissä kun en ole niskakivuiltani jaksanut ruveta sekoittelemaan.
Lisäksi en ole oikein pystynyt rentoutumaan käsitöillä em. jumien takia. Pään sisältö kärsii siitä hyvin, hyvin paljon.
Varmaan olisi vielä jotain muutakin valittamista, mutta en nyt pöljyydessäni muista.
Lainaa
Alkuperäinen postaaja Miru
On vain niin petetty ja huijattu olo, en olis uskonut näin käyvän, mutta ei kai sille mitään voi.Helppoa tietysti heittää tekstarilla, ei selityksiä, hävitään kuin pieru saharaan enkä edes tiedä miksi?
Ei sillä että olisi tarvetta olla sen kaveri enää, mutta ihmetyttää kuinka suorastaan ammattimaisesti osattu ottaa kaikki huomioon. 
Ehkä lähdetään pojan kanssa Berliiniin muutamaksi päiväksi, ei tiedä vielä tai sit lähden yksin ja poju jää kissavahdiksi himaan
) yksi ystäväni sai tietää miehensä hakeneen avioeroa sillä tavalla, että tuli oikeuden kirje kotiin. He siis asuivat yhdessä ja mies ei ollut sanonut mitään. Sitten kun kirje tuli, mies muutti pois suunnilleen saman tien edelleen mitään perustelematta. Tämän jälkeen hän väitti, että ei ole toista naista suunnilleen siihen asti, että meni naimisiin tämän toisen kanssa. Jotkut ihmiset eivät vain halua kohdata hankaluuksia ja riitaa. Eihän ne kenestäkään varmaan kivoja ole, mutta joissain tilanteissa odottaisi ihmiseltä selkärankaa.
Eikä tämä ole vitsi!
