Sen verran jo tullut kyseltyä tyhmiä tuolla aloittelijoiden pikku kysymyksiä -ketjussa, että laitetaan nyt tännekin jotain.
Joskus aiemmin tullut mietittyä tupakanpolton lopettamisyrityksissä tätä sähkötupakka-asiaa, mutta sen kummemmin ei ole silloin tehnyt asialle mitään. Viime viikolla sain sitten jostain päähäni, että vois vaikka tuollaisen tilata. Lähinnä ihan mielenkiinnosta ja sillä verukkeella, kun tuo vaimoke vuorotöissä ja itse iltoja usein kotona kahden pikkuihmisen kanssa, voisi olla mukava sauhutella jotain vaikka liesituulettimen ääressä. Tupakalle meno ulos tuntuu joskus hieman riskialttiilta, sisällä esim. takassa tuli ja pari polvenkorkuista pyörii sen ympärillä...
eGo CE4+ siis tuli tilattua "muuten vain". Pari pikkupulloa nesteitä ecigiltä tuli maanantaina ja iltapäivällä pääsi testaamaan. Yllätys on kyllä ollut melkoinen, kun silloin puolillaan olleesta tupakka-askista on vieläkin jäljellä muutama (nyt perjantai, tai oikeastaan jo lauantai). Lähinnä aamusavut tullut polteltua analogisia, pari muuten satunnaisesti. Tällä hetkellä kun pitää valita, ottaa mieluummin höyryt kuin savut. Saa nähdä innostuuko vain lisää, jos alkuviikosta tulisi ecigiltä 5 uutta makua vielä joita pääsisi kokeilemaan (nyt ollut vain 2 tupakan makuista).
Valtavaa tekniikan opiskeluahan tämä ainakin tässä vaiheessa tuntuisi olevan, mutta eipä se mitään. Mielenkiintoista kylläkin, eikä ainakaan mun kalustolla vielä kovin kallistakaan. Puffille on toki maanantain jälkeen lähtenyt tilauksia jo kaksi. Ja nyt viikonloppuna varmaan kolmas... Perinteisesti kaikki tekniset vimpaimet on kiinnostaneet ja niitä pitänyt hommailla. Eli kuukauden päästä lavatube ja kahden päästä provari... :
Niin ja samalla nickillä löytyy joiltakin muilta foorumeilta.