Sivu 120 / 175 EnsimmäinenEnsimmäinen ... 2070110116117118119120121122123124130170 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 2,381 - 2,400 / 3491

Aihe: Tuore höyryttelijä esittäytyy

  1. #2381
    Höyrähtänyt

    Liittynyt
    06/2014
    Sijainti
    Kajaani
    Viestit
    8
    En ole enää aivan uusi mutten mikään onkarikaan.
    "Pääsin" huhtikuussa Niuvanniemeen ja osastolla oli röökihuone. Alkoi mennä jo kokonainen aski manuaaliröökiä duunipäivän aikaan. Vuokraisäntä oli polttanut manuaalia yli 20 vuotta ja kertahujauksella vaihtanut sähköiseen versioon. Hän oli tilaamassa nesteitä ja päätin itsekin PaulSaarelta aloituspakkauksen ottaa samoilla postikuluilla. Viikko vierähti ja paketti tipahtu meille postiluukusta.
    Kolmannet höyryt otettuani vuokraisäntä sanoi jotain tämän tyylistä: "Mut muuten näki jätkän silmistä, että jäit koukkuun ja pahasti." Ja niin jäinkin =) Siitä asti on mennyt sähköisellä ilman mitään mainittavia niksaviekkareita. Ensimmäiset kaksi pulloa oli 18mg vahvuista nestetta, seuraavat kolme 12mg ja sen jälkeen olen itse sekoitellut nesteet. Vahvuus vaihtelee mausta riippuen 0-12 mg.
    Missään vaiheessa EN ole päättänyt lopettaa tupakointia. Halusin vain kokeilla höyryttelyä. Onhan tuota nyt tullut kokeiltua jo 11 viikkoa. Lähes joka päivä poltan vieläkin manuaaliröökin silloin, kun tekee mieli. Ei siitä saa yhtä hyviä "savuja" kuin sähköisestä versiosta mutta sitä ei meinaa uskoa millään. Sytytän röökin, poltan muutamat savut ja hyi vi**u! Maistuu todella pahalta! Heti perään Hammeri kouraan ja höyryille. Minulla ainakin manuaalirööki jää pois jo ihan sen hirvittävän maun ja hajun takia. Baari-iltakin menee hienosti höyryillä, kun ei tee manuaalishaibaa mieli niin ei tee
    Bannerissa lukee kuinka hienosti olen rahaa säästänyt. Kissan viikset sanon, ei tässä rahaa säästy, kun tulee näitä laitteita osteltua ja sitä mieleisintä etsittyä. Henki kuitenkin kulkee aivan uudella tavalla, uusia makuja on maailmasta löytynyt, samoin tuoksuja.
    Kiitos ja kumarrus entiselle vuokraisännälle, kun houkutteli minut höyryjen maailmaan mukaan.


    "Do What Thou Wilt Shall Be the Whole of the Law"

     
     
  2. #2382
    Beenari: Minulla se aamutupakka pysyi pisimpään mukana kun vajaan viikon verran pikkuhiljaa tupakan vetäminen väheni. Sitten vaan yhtenä aamuna en enää pystynyt polttamaan koko tupakkaa. Seuraavana aamuna meninkin sitten jo höyryllä. Ei kannata stressata sen aamutupakan kanssa, eikä muidenkaan. Kun painopiste kääntyy höyryttelyn puolelle, analogiset alkaa vaan jäämään yksi kerrallaan pois. Niistä kun ei saa enää sitä nautintoa kuin ennen höyryttelyä.

     
     
  3. #2383
    Höyrypää Taajuus's Avatar

    Liittynyt
    05/2014
    Sijainti
    Helsinki
    Viestit
    644
    Joo ei kannata ottaa mitään paineita lopettamisen suhteen.

    Itse lähdin kanssa kokeilulinjalle eGo-tikulla ja hups, samantien loppui röökaaminen. Aski menthoolia meni sitä ennen tasaiseen tahtiin.

    Parin päivän höyryintoilun jälkeen koitin polttaa analogista ja maistui niin paskalta ettei puoleen väliin päässyt. Joten homma kävi kuin itsestään.
    Spoileri!

     
     
  4. #2384
    Höyrähtänyt

    Liittynyt
    05/2014
    Sijainti
    Keskeinen Suomi
    Viestit
    10
    Esittäytymiset varmaan omalta osalta jotenki paikallaan, nyt näin parin kuukauden lurkkaamisen jälkeen.

    ~15v analogista joista viimeiset ~10v aski norttia päivässä... Tuossa reilu 2kk sitten serkku suostutteli kokeilemaan, jonka johdosta otin ja tilasin ego tikun. Nyt höyryän Vamo V5 ja ProTank2 voimalla sekä ekat tiivarit/niksat/pohjat tilattu vajaa viikko sitten \o/

     
     
  5. #2385
    Höyrähtänyt

    Liittynyt
    06/2014
    Viestit
    13
    Hei twisted, en mie arastele juuri ikinä mitä teen Mä olen ikuinen möläyttelijä ja mokailija joten hävetys kynnys on TODELLA korkea ja sit vielä kun on yllytyshullun vikaa
    Sitä paitsi mulle on tulossa postissa justfog 1453 ja punaisena kun se oli jotenkin niin herkullisen näköinen ja kehuttiin ihan ok aloitus vehkeeksi. Ja mun järki ei riitä kovin monimutkaisen palapelin kokoomiseen

     
     
  6. #2386
    Höyrykone Beenari's Avatar

    Liittynyt
    06/2014
    Sijainti
    Hässlinki
    Viestit
    2,591
    Kiitokset rohkaisevista vastauksista. Nyt menee päivässä enää muutama "pakollinen" analoginen. Aamuinen käyntiinlähtörykiminenkin alkaa jo hieman helpottaa. Aamukahvin ja tupakan liitto on edelleen rikkomaton, ja saa mun puolesta vaikka niikseen ollakin, jos kulutus on tippunut kahdesta askista kahteen tupakkaan!

    Aloituspakkauksethan tilailimme puffilta, olivat jotain Lady malleja - omastani tosi rapsutin pinkin tarrapinnan pois. Vaimo otti nesteeksi Menticen ja minä valitsin USA Silverin, TJuicen litkuja molemmat. Ja siis ilman nikotiinia. Ensi kokeilujen jälkeen totesimme tuon Menticen käyttökelpoiseksi joskin hieman turhan raikkaaksi, ja USA Silverin hyvin tunkkaiseksi ja jopa epämiellyttäväksi. Pikainen kokeilu 50/50 seoksesta kannusti jatkamaan kokeilua ja jo seuraavana päivänä lähti finnvapelle tilaus nikotiinisille nesteille.

    Niillä on nyt "leikitty" ja tämän hetkinen neste on Vanilja 24mg jatkettuna 0mg Menticellä 70/30 suhteella, ja muutama erilainen clearokin pistetty tilaukseen kokeilua varten.

    Foorumia on luettu etu ja takaperin ja alkaa pahalta vaikuttaa että lähtee homma vähän lapasesta, alkoi kiinnostamaan tuo nesteiden oma sekoittelu. Kahteen pekkaan imuteltuna kun yksi 10ml pullo kauaa kaapissa vanhene, ja kun pullon hinta on mausta riippuen 5€ -10€. Alkaa oma nesteen keitto tulla aika lailla halvemmaksi.

    Elokuun alussa lähdemme lomalle Berliiniin ja säästyneillä tupakkirahoilla ajattelimmme käväistä paikallisessa vape-kaupassa ja hankimme vähän tuliaisia.... mutta siitä sitten lisää myöhemmin jossakin toisessa ketjussa.
    #teamStarre

    Lähetetty minun vaimon läppäristä ilman mitään vitun tapatalkkia.




     
     
  7. #2387
    Höyrykone Beenari's Avatar

    Liittynyt
    06/2014
    Sijainti
    Hässlinki
    Viestit
    2,591
    Ei taida olla ihan tämän kettingin idea, mutta silläkin uhalla, jatkan vähän tarinaa, kun en - vielä - uuta ketjua voi avata....

    Tänään sitten meni aamukahvi ilman analogista, kiitos eilisen työpäivän;
    Päästyäni kotoa varikon pihalle kaivelin eGoni taskusta ja hivenen lipsahti. Kuului vain kops kun asfaltti otti laitteen vastaan clearo edellä, laite kolmessa osassa ja nesteet varikon pihalla. Tietenkään ei ole mukana vara clearoa eikä nestettä. No on sitä ennenkin oltu kokonaan ilman viikko tolkulla, joten ei huolta ei murhetta. EGo näytti säilyneen ehjänä joten taskun pohjalle odottamaan tarkempaa analyysiä kotona. Leuka rintaan ja kohti uusia epäonnistumisia, eli "sorvin" ääreen.

    Ei muuta kuin pysäkille, kuljettajan vaihto ja hommiin. Ja voi ristus mikä kiesi! Pari ensimmäistä kilometriä meni hienosti, konetietä kun oli, mutta sitten se kirkonkylän liikennevalohelvetti paljasti kuljettajalle karun totuuden. Automaattivaihteston ohjelma oli huollossa päivitetty super-hyper-economy versioon, jonka seurauksena kiihtyvyys oli mitä oli. Tai siis ei voida puhua kiihtyvyydestä, koska sitä ei ollut. Liikennevaloista lähdettäessä lappu lattiaan, niin kahteen ekaan sekuntiin ei tapahdu mitään, kahden seuraavan sekunnin aikana vaihteisto vaihtaa vaihteita neloselle asti, samalla kun auton vauhti on sellaista verkkaista mummokävelyä vastaava. Sitten yks-kaks se lastuaivo huomaa ettei tule mitään ja vaihtaa alaspäin kolmoselle ja pysyy siinä sitten. Jokainen jolla on oma auto voi kokeilla kuinka se kiesi kiihtyy kävelyvauhdista kolmosvaihteella. Tai siis kuljettaja kiihtyy. Eihän tämä auto paina yksinään kuin 14 tonnia.

    No Rautatientorille päästyäni marssin saman tien kioskille ostin Cameli- ja tikkuaskin ja vedin kolme käärylettä putkeen - ihan puhtaaseen v***tukseen. Autolla kun ajetaan niin kuljettaja päättää mitä vaihdetta käytetään - ei yrityksen talousjohtaja. Ja automaattilootakin pitää sen pienen pykälän päällä viimeiseen asti silloin kun kuljettaja seisoo pedaalin päällä. No noilla röökeillä v***tus laantui sen verran että pystyi taas jatkamaan hommia. Matkustajat eivät saa kärsiä siitä että kuljettajaa harmittaa jokin.

    Eli hyvin alkanut höyryttely koki pienen takaiskun rikkoutuneen clearon muodossa. Tänään sitten aamukahvi kiskaistiin pelkällä höyryllä - katumusharjoitteluna eilisen Camelin johdosta. Ja joo eipä tuo aamukahvi niin kamalan kovaa enää huuda sitä Camelia kaverikseen. Eli ei niin huonoa ettei jotakin hyvääkin ;-)

    HUH! Tulipas avauduttua, ja ehkä vähän väärässä paikassa. Kunhan saan oikeudet avata oman ketjun niin teen sen ja kopsaan/siirrän nämäkin hölötykset sinne ihan varoitukseksi muille... ;-)
    #teamStarre

    Lähetetty minun vaimon läppäristä ilman mitään vitun tapatalkkia.




     
     
  8. #2388
    Höyrykone

    Liittynyt
    02/2013
    Sijainti
    helsinki
    Viestit
    6,044
    Aina kannattaa olla varasetti mukana, vaikka se toinen ego+clearo. Nää laitteet kun ei oo mitään pomminvarmoja., helposti saattaa katketa vaikka taskussa tai akku hajoaa, clearo alkaa vuotaa.
    Ostoksille siis vaan Vähintään 2 ego akkua kannattaa olla ja sitten clearoja muutama niin ei pääse röökinhimo yllättämään.

     
     
  9. #2389
    HöyryGuru Charun's Avatar

    Liittynyt
    02/2012
    Sijainti
    Vantaa
    Viestit
    9,243
    Lainaus Alkuperäinen postaaja Beenari Näytä viesti
    Automaattivaihteston ohjelma oli huollossa päivitetty super-hyper-economy versioon, jonka seurauksena kiihtyvyys oli mitä oli. Tai siis ei voida puhua kiihtyvyydestä, koska sitä ei ollut. Liikennevaloista lähdettäessä lappu lattiaan, niin kahteen ekaan sekuntiin ei tapahdu mitään, kahden seuraavan sekunnin aikana vaihteisto vaihtaa vaihteita neloselle asti, samalla kun auton vauhti on sellaista verkkaista mummokävelyä vastaava. Sitten yks-kaks se lastuaivo huomaa ettei tule mitään ja vaihtaa alaspäin kolmoselle ja pysyy siinä sitten. Jokainen jolla on oma auto voi kokeilla kuinka se kiesi kiihtyy kävelyvauhdista kolmosvaihteella. Tai siis kuljettaja kiihtyy. Eihän tämä auto paina yksinään kuin 14 tonnia.


    Ja varmaan samaan aikaan pitäs kiriä aikataulua kiinni?

    Ei siinä mitään; onhan taloudellisuus ja ympäristöystävällisyys ihan hyviä tavotteita, mutta se se nyt saatana saa mennä siihen, että laitteen toiminta sen nimissä pilataan.
    Vai kuinka moni ostaisi "taloudellisen" silitysraudan, joka ei lämpene 30 astetta kuumemmaksi?

    Voin vaan kuvitella kuinka hienoa tommosella luuskalla on yrittää liikenteen seassa pysyä (tai pyrkiä olemaan tukkimatta muiden kulkua). 18 tonnisella kuorkillakin täydessä lastissa sai ihan tosissaan yrittää, että joku muukin pääsi valoista samalla kierrolla, kun oli pitänyt säästää moottorin koossa "kun eihän tällä juuri koskaan täydellä painolla ajeta (niin, eihän neljä päivää viidestä vielä kovin paljoa ole) ja pienempi kone kuluttaa vähemmän (ja on halvempi hankkia)"..

     
     
  10. #2390
    Höyrykone Beenari's Avatar

    Liittynyt
    06/2014
    Sijainti
    Hässlinki
    Viestit
    2,591
    Lainaus Alkuperäinen postaaja Charun Näytä viesti
    Ja varmaan samaan aikaan pitäs kiriä aikataulua kiinni?

    Ei siinä mitään; onhan taloudellisuus ja ympäristöystävällisyys ihan hyviä tavotteita, mutta se se nyt saatana saa mennä siihen, että laitteen toiminta sen nimissä pilataan.
    Vai kuinka moni ostaisi "taloudellisen" silitysraudan, joka ei lämpene 30 astetta kuumemmaksi?
    Aikataulu on meikäläisellä se ensimmäinen asia joka lentää ikkunasta pihalle, jos ei ehdi niin sitten ei prkl ehdi! Ei ole minun vikani.

    EU jo toi meille pesukoneet jossa on pesuohjelma 20 asteen lämpötilassa. Kauankohan menee että säädetään asetus että sen pitää olla ainoa ohjelma koneessa?

    No vielä vhän OT juttua ja sitten takaisin aiheen pariin:

    Kaivelin ihan v***tuksen lisäämiseksi Scanian mittaristoon lastuaivon näytön polttoaineen kulutuksesta. Täyskaasu "kiihdytys" vie miehekkäät 190-230 litraa satasella, jää muuten intin Zilitkin kalkkiviivoille tuossa sarjassa. Tasainen neljänkympin marssivauhti tasamaalla taas vie - uskokaa tai älkää - alle 15 litraa satasella. No "kiihdytys" 0-40km/h ottaa nyt aikaa sen kymmenen sekuntia, kun aikaisemmalla ohjelmalla riitti viisi. Joten joka kerta liikennevaloista tahi pysäkiltä lähtiessä siis käytetään viisi ylimääräistä sekuntia tuota parinsadan litran kulutusta! Missä se säästö? Jokainen voi halutessaan laskea kuinka monta liikennevaloa ja pysäkkiä osuu matkan varrelle Rautatientorilta Viikkiin...

    No se sitten Off-Topic hölinöistä.

    Se eGo akku selvisi hengissä. Kotona uutta clearoa kehiin ja jumankavitaatio Vanilija neste ihan finaalissa. Voi /C !!!!! Mitä nyt? Kaapille pläräämään makupulloja - ei oikein sytytä mikään. Hmmm. Finnvapelta lähtenyt viikko sitten maanataina paketti postiin jossa lisää vanilijaa sun muuta. Arvatkaa oliko se postilaatikossa? No EI!!! Kyllä nyt lyödään ja lujaa ja isolla vasaralla. No sotketaan noista mitä on jäljellä, Morning Dew (Ben Johnsson), Mentice + Usa Silver (TJuice). Ei pahaa, imeskelee tuota paremman puutteessa ***tuijottaa murhanhimoisena avattua Cameliaskia pöydällä***

    No tämä on vissiin taas semmoinen naistenlehtien juttu: henkisen kasvun paikka.

    Mitä tästä opimme? No emme mitään - oppiminen ei kuulu suomalaiseen luonteeseen ;-D Leuka rintaan ja rohkeasti kohti uusia epäonnistumisia.

    Vaikuttaa sille että olen ominut tämän ketjun itselleni, joten jatkan tarinaa jossakin muualla joskus myöhemmin. Piti vaan jonnekkin päästellä vähän höyryjä (hih-hih tahatonta komiikkaa).
    Viimeksi muokannut Beenari; 07.07.14 kello 13:23. Syy: pieni lisäys
    #teamStarre

    Lähetetty minun vaimon läppäristä ilman mitään vitun tapatalkkia.




     
     
  11. #2391
    Minäkin omin tuon aloittelijan pieniä kysymyksiä -ketjun aikanaan.

    Ihan hyvä vaan että kirjoittaa näistä alkuajan vastoinkäymisistä. Ei tule liian siloiteltu kuva, että höyryttelyn aloittaminen aina olisi ihan helppoa. Ja taas toisaalta, että vaikeuksien kautta voittoon, kuten minulla kävi, että ei kannata heti luovuttaa. Kyllä se höyryttelu-ura saattaa alkaa, vaikka alku ei ihan helpoin olisikaan.

    Tuo aamukahvitupakan poisjättäminen tosiaan minullakin kävi ihan itsestään sitten kun sen aika oli. Tämän höyryttelyn kanssa ei kannata hoppuilla, stressata eikä panikoida.

     
     
  12. #2392
    Höyryttelijä

    Liittynyt
    06/2014
    Sijainti
    Helsinki
    Viestit
    42
    Juu, terve vaan kaikille. Johan tänne on muutama viesti tullut kirjoiteltua, mutta ajattelinpa kuitenkin käydä tämänkin savotan läpi. Ensin vähän taustaa. Olen 35-vuotias mies, ja jos varhaisen ala-asteen kahvinpurujen polttelua ei lasketa, niin kokeilin ensimmäisen kerran tupakanpolttoa vuonna 1990, kun isosiskoni silloinen poikaystävä päätti vitsinomaisesti tarkastaa, millainen pojan mieskunto mahtaa olla. Yksien henkosien jälkeen lähti jalat alta, eikä tehnyt kyllä pitkään aikaan mieli yhtään mitään sauhutella. Sanelin siskolleni noihin aikoihin, että en koskaan polta tupakkaa, juo viinaa tai käy naisissa, ja tämä lupaus sinetöitiin kirjekuoreen ylenpalttisella steariinisotkulla. Tuo kirjekuori tuli avata kun täytän 18 vuotta, ja niin myös tehtiinkin. Harmillista sinänsä, että kaikki edellä mainitut paheet oli tullut ylenpalttisesti koettua jo aikapäiviä sitten. Viinasta ja naisista ei sen enempää, mutta yläasteen pihalla oli eräs suurikokoinen siirtolohkare, jonka taakse oli hyvä puikkelehtia aina välitunnilla tupakalle. Jos tuosta laskee, niin onhan sitä punaista mallua tullut poltettua 20 vuotta, joista viimeset 15 vuotta aski päivässä, joskin silloin aikoinaan kun vielä oli Ravintola Fennia ja Ravintola Arkadia olemassa, niin enimmillään meni 5 askia tupakkaa lauantai-iltaisin, mikä nyt ei tietysti parikymppisen kropassa tunnu miltään.

    Mennään lähemmäs nykyhetkeä. Sähkötupakasta tiesin jo vuosia sitten, mutta pidin sitä kaiken kuulemani ja kokemani perusteella lähinnä vaivalloisena pelleilynä, kun nuo ensimmäisen sukupolven laitteet, joista siis kaiken tietoni olin ammentanut, olivat kiistatta onnettomia paskavehkeitä, jotka parhaassa tapauksessa saattaisivat toimia jonkin elämäänsä kyllästyneen kotiäidin piiperrystarpeita tyydyttääkseen. Lisäksi koska olen aina ja kaikkialla halunnut mielelläni assosioitua rappiollisiin, kapinallisiin ja suoraviivaisiin ihmisiin -- sellaisiin kuin tupakanpolttajat sun muut hunsvotit -- oli itsestään selvää jatkaa röyhyttelyä. Kävi kuitenkin niin kuin elämässä useimmiten käy, että kun tarpeeksi moni asia kerralla menee perseelleen, niin tulee kummasti toisiin ajatuksiin. Kiitos valtioverotuksen ja terveysfasismin, tuo rakastamani syöpäkääryle alkoi yhtäkkiä tuntua turhan kalliilta hankinnalta päivittäistä budjettia silmällä pitäen, mutta lopettaminen ei tietenkään tullut kyseeseen. Niinpä sitten lisätutkimuksia sähkötupakan nykytilanteesta, ja kappas vain, nämä vehkeethän jopa näyttäisivät kaiken lukemani perusteella toimivan, ja homman tiimoilla on jopa aktiivista yhteisötoimintaa. Siispä pää edellä sinne.

    Tästä on nyt vasta reipas viikko aikaa kun Puffin eGO CE4+ -aloituspaketti tupsahti postiluukusta, mutta jo ensimmäisillä henkosilla tiesin, että tämähän toimii. Kurkkutuntuma oli jopa kovempaa luokkaa kuin punaisessa Mallussa, ja ensimmäisestä 18mg-litkuhenkosesta tuli melkeinpä vastaava pyörryttävä fiilis, kuin jos krapulassa kiskoisi ensimmäisen tupakan. Nikotiini tuntui ja toimi. Erittäin lupaavaa siis. Parin tankillisen verran tuota tikkua käyteltyäni olin jo niin tyytyväinen, että otin asiakseni lukea kaiken muunkin mahdollisen mikä asiaan liittyy, ja nyt väittäisin osaavani rakentaa kaiffarin kolmella eri käämirakenteella, vaikken ole sellaista koskaan kädessä pitänytkään. Manuaalimodi Kiinasta on tulossa, ja tänään tuli tuota eGO-tikkua pykälää parempi Winder ja Mini Protank 3, ja olen vielä tyytyväisempi. Vielä jos sen Vamon hommaisi, niin alkaisi kai alkuhankinnat olla suurinpiirtein siinä.

    Jos jotain negaa alkukokemuksista, niin kurkku on tullut jokseenkin kipeäksi ainakin näillä suht miehekkäillä 18mg 70/30 -litkuilla kun kaiken aikaa höyryttelee, tai sitten evotan, kun olen tottunut imemään filtterin läpi. Tai sitten kyse on vain vieroitusoireista kun on oikea tupakka tyystin jäänyt. Mene ja tiedä, mutta tässä olen ja Nuclear Plusion höyryää kuin viimeistä päivää.

    /kumarrus

     
     
  13. #2393
    Jos tuota itsekin tänne jotakin raapustaisi, vaikka hyöryttelijä en olekaan. Tuommoinen ecigwizarin alotuspaketti+ parit nesteet tuli hankittua emännälle syntymäpäivälahjaksi jokin aika sitten. Tälle foorumille tuli eksyttyä kun googletteli tietoa laitteista ja nesteistä.

     
     
  14. #2394
    .
    Viimeksi muokannut Twisted; 13.04.20 kello 12:44.

     
     
  15. #2395
    Tervakeuhko ThermonuclearWarrior's Avatar

    Liittynyt
    07/2014
    Sijainti
    Jyväskylä
    Viestit
    4
    Moro kaikille.

    Polttanut elämäni aikana aktiivisesti noin viisi ja puoli vuotta syöpäkääryleitä. Siinä on viisi ja puoli liikaa. Viimeiset kaksi vuotta menty aikalailla aski päivään, sitä ennen oli enemmän vaihtelua polttetujen määrässä, mutta pääasiassa yli 15 savuketta per päivä.

    Oon sellanen semiuusi/vanha/mikälie höyryttelijä. Ensimmäisen kerran 2012 alkuvuodesta tuli ekat sähköröökihommat tilattua(joku Ego-hässäkkä Liberty Flightsista jonka tankit vuosi niin helkkaristi) ja sillä tuli oltua noin 6kk ilman analogisia. Sitten tapahtui joku horjahdus ja oli taas Pall Mallin punainen savuke huulessa. Noh, näitä sattuu. 2012 jouluna vielä yritin uusilla nesteillä ja clearoilla analogien poisjättämistä, muttei ottanut tulta alleen. Taisin kaksi päivää olla ilman normaalisavukkeita.

    Nyt 10.7.2014 lähtien oltu ilman savukkeita, eli viestin kirjoittamisen aikaan kohta täydet neljä päivää. Kaivoin vanhat nesteet ja laitteet kaapista, latailin akut ja aloin höyryttelemään. Olo on kamala, muttei niin kamala kuin ekalla lopettamiskerralla. Homman helpottumiseen voi vaikuttaa se, että tällä kertaa savuttoman elämän motivaattorit on oikeasti konkreettisempia. Terveys heitteli alkuvuodesta aika reilusti häränpyllyä monella osa-alueella, jossa "aski päivään" -tupakoinnilla oli varmasti sormensa pelissä. Perheenlisäystä on tulossa myös uuden kissan muodossa. Se tuo kuluja, joita tupakoinnin lopettamisesta saadulla rahalla katetaan. Muutenkin päätoimisella opiskelijalla tuo tupakointiin menevä raha on turhan iso.

    Nyt on henkinen lataus lopettamiseen vahvana. Uusia nesteitäkin tekee mieli tilata. Syksyllä kohdataan ehkä isoin haaste, kun paluu koulunpenkille kutsuu. Saa nähdä, että palaako stressiröpöttely kuvioihin vai pysytäänkö höyryssä.

     
     
  16. #2396
    Höyryttelijä

    Liittynyt
    07/2014
    Sijainti
    Asikkala
    Viestit
    68
    Terve teille.
    En nyt kait varsinainen alottelija ole (1-1.5v ollu sähkötupakki käytössä), mutta nyt kun kerta rekisteröidyin foorumille niin täähän se helpoin mesta on alottaa
    Aikanaan eka sähkötupakki tuli ostettua jostain sittarista ja eihän sillä pitkään jaksanut kokeilla, se lensi nurkkaan hyvinkin äkkiä, seuraavaksi tuli ego-t sillä mentiin "seka poltteluissa" hyvinkin pitkän aikaa.
    Tällä hetkellä pöydällä smok magneto 18650-akulla ja Kangerin Aero Mega, toimii omaan käyttöön loistavasti.
    Ja pikku tietoa JÄTKÄSTÄ nimimerkin Hipsu takana, ikää mulla 26 ja bouttia puolet tosta lyhkäsestä iästä on tullu tupakkia poltettua,
    syntymäpäivänä pikku tumussa sitä kelailin ja totesin että nyt on tultava muutos
    että höyryillään.

     
     
  17. #2397
    Höyryttelijä

    Liittynyt
    05/2014
    Sijainti
    Hyvinkää
    Viestit
    41
    Iltaa kaikille

    Eli nimimerkki syntyi hetken aivopierusta , ja höyryttely alkoi kaverin ehdotuksesta että josko kokeilis sitä sellaista sähkötupakkaa? Noh aluksihan ajatus tuntui lähinnä huvittavalta, mutta ajatus jäi itämään.... Ja ennen kuin tajusin olin tilannut Finnvapelta e-roll:in ja pari pulloa nesteitä. Mauiksi ajattelin sopivan joku mentholi (halo) ja hedelmä (liqua citrus).... höyryttelin sitten e-rollilla tyytyväisenä kuukauden päivät ja totesin että nyt löytyi oikeasti tupakan korvaava paljon miellyttävämpi nikotiinin lähde . Aikani sitten höyryttelin e-rollilla ja jatkuvasti sain todeta erittäin rajallisen juissi kapasiteetin . Pikkuhiljaa sain sitten sulatettua modien hyvin savukkeesta poikkeavan ulkonäön ja tilasin EA modin pohjanapilla, sekä puffilta kartotankin ja ISON kasan kartoja. Tästä aukeni aivan toisenlainen maailma . House Of Liquidilta tilattujen nesteiden kanssa höyryt maistuivat mielettömän hyviltä...Tässä samalla kun tilasin EA modin niin tajusin että suomalaisia alan valmistajia on yllättävän paljon ja laatu on todella kovaa . Tästä ja kuorossa kurlaavista kartoista innostuneena laitoin pari suomalaista hybridiä tilaukseen . Sitten alkoi tutustuminen gennyjen jännitävään maailmaan . Foorumia huolella opiskelleena aloitin vaijeri setupilla Somnium hybrid V2:sen kanssa ja parin yrityksen kautta sain aikaan mielestäni toimivan setupin . Varmuuden vuoksi tämä palveli kotikäytössä pari viikkoa jotta sain suurin piirtein suurimmat mokat setupoitua uusiksi ..... Lopulta kun sain sompun toimimaan mielestäni tyydyttävästi niin diablo hybrid v2 sai ensimmäisen setuppinsa.... Tässä vaiheessa ohmiluvut olivat aivan liian korkealla, ja nyttemmin olen oppinut rakentamaan toimivia sub-ohm setuppeja ja pöhisee paljon paljon paremmin . Ainoa vika nykyisissä setupeissa on että maku tuntuu hieman "villaiselta" lieneekö oikea kuvaus... maku ei ole kovin selkeä... osaisiko joku auttaa??? Joka tapauksessa en enää edes mieti analoogiseen palaamista yksi mökkiviikonloppu riitti vakuutamaan minut asiasta, kun EA:n kartotankista loppui neste. En enää ikinä halua sitä makua suuhuni..... Aamulla kun heräsi niin tuntui kuin kissa olisi käynyt yöllä paskantamassa suuhun... (ei paikalla ei ollut kissoja enkä ole moista kokenut... mielikuvien luontia ainoastaan )....

    Tupakointi tuli aloitettua 19v. iässä ja välissä on tullut vedeltyä nuuskaa aina kun on voinut ja en koe olevani riippuvainen kuin nikotiinista... höyryttelyssä miellyttävintä on karsinogeenien vähäisyys .... se keuhko tai iensyöpä ei kuitenkaan houkuttele. Nyt olen 23v ja höyrytellyt abaut 3-4kk ja takaisin ei ole katsomista .

    Mitäs tähän vielä toteaisi... Tykkään suosia suomalaista valmistajaa ja laitteiston puolesta kaikki nykyiset RBA atot ja niihin liittyvät modit ovat suomalaisia, ja suosin suomalaisia tuotteita aina kun voin ......

    Toivottavasti tuli tarpeeksi sekava selvitys vapotteluistani ... ja jatketaan höyryämistä .

     
     
  18. #2398
    Casual, sinun laite eskalaatio ihan juhlavaa luokkaa.

     
     
  19. #2399
    Höyryttelijä

    Liittynyt
    05/2014
    Sijainti
    Hyvinkää
    Viestit
    41
    kiitän

     
     
  20. #2400
    Mulla on noi vaijeri ja mesh hommat täysin kokematta. Pumpulissa siis syntynyt ja elänyt toistaiseksi . Meillä on about yhtä pitkä vapottelutausta. Tässä miettinytkin että pitäisikö kokeilla?, mutta kestääkö polla noiden oppimiskäyrän on toinen juttu.

     
     
Keskustelu Aloittelijoiden esittelyt ja kysymykset

Kirjoitusoikeudet

  • Sinä et voi kirjoittaa uusia viestejä
  • Sinä et voi kirjoittaa vastauksia
  • Sinä et voi muokata liitteitäsi
  • Sinä et voi muokata viestejäsi
  •