Ketjua on tullut seurattua marraskuun puolesta välin. Kiitos Rotax:lle kun viitsit pitää ajan hermolla näistä asioista. Eihän näistä muualta ikinä saisi tietää.
Ketjua on tullut seurattua marraskuun puolesta välin. Kiitos Rotax:lle kun viitsit pitää ajan hermolla näistä asioista. Eihän näistä muualta ikinä saisi tietää.
JURI, eli EU:n lakiosasto, on antanut ensimmäisen näkemyksensä tuosta viimeisimmästä direktiiviesityksestä ja heidän mielestä, varsinkin artikla 18a:n kohdalla, laillisuuspohja on sangen hatara, eli direktiivissä viitatut TFEU:n, eli EU:n perustuslain, pykälät eivät tee direktiiville oikeaa laillisuuspohjaa. Lisäksi kompromissiehdotus ei edes sisällä mitään pohdintoja siitä, onko näillä direktiiviin sisällytetyillä asioilla oikeasti laillisuuspohjaa.
Lisäksi direktiivin tarkoitus on harmonisoida EU:n jäsenmaiden lainsäädäntöä mutta tämä direktiivi tekee päinvastaista, eli sekään ei ole EU:n perusperiaatteiden mukaista. Direktiivi ei ole harmonisoimassa tupakkalainsäädäntöä EU:n alueella sähkötupakoiden suhteen vaan antaa kullekin jäsenmaalle valtuuden päättää itse, miten asiasta omassa lainsäädännössään säädetään. Tämä ei ole direktiivien tarkoitus.
He myös ilmaisevat huolensa siitä, että rajoittaako tämä direktiivi tavaroiden ja palveluiden vapaata liikkumista EU:n sisämarkkinoilla.
Heidän loppupäätelmänsä on edelleen sama, kuin kesäkuussa 2013, sisältäen mm. korjauksen: artikla 18 - poistetaan.
Lakijargonia voit lukea täältä
Oikein. Mutta eipä tätä huomioitu viimeksikään... Perkelettäkö ne vaalit nyt antaa oikeutta hätiköidä näinkin tärkiän asian kanssa, kysynpähän vaan. =_=
edit. Jos Rotax antaa luvan niin spämmäilen näitä teikäläisen yhteenvetojakin somessa? As in jos edes sais pienesti kerättyä allekirjoituksia. Oli siitä hyötyä eli ei, ainakin tulee tehtyä, ja parhaassa tapauksessa taottua järkeä iltapulujen aivopesemiin hiihtäjiin.
Do or do not, there is no Barole.
Luonnollisesti. Ja kiitos kaunis.
Do or do not, there is no Barole.
Pitäähän se itsekin myöntää, että lukasen tätä triidiä aika uskollisesti
Tämän on vain niitä harvoja, joihin en postaile. just sen takia, kun ei mulla oikeesti mitään asiaa ole
Eli kiitos kaunis. Mä odottelen edelleen kauhulla mitä tapahtuu ja sormi hiirennapilla, 10 tilausta valmiina mix n' matchilta...
Lapsi joka usein hymyilee silmissänne on suloinen
Vaan jos nauraa vanhalla iällä niin on vajaaälyinen
Minä en ole tottunut suremaan vaikka potilaat pois kuolee
Mutta käypää rahaa jos poltetaan se ajatus kyllä häiritsee
Vielä tuosta JURIN:n lausunnosta. On kieltämättä kummallista, että komissio ajaa höyryttimiä direktiiviin ilman laillisuuspohjaa. Tuohan vain tarkoittaa sitä, että direktiivi kaatuu höyryttimien osalta saman tien ensimmäisessä oikeuskäsittelyssä, jos niin pitkälle pitää mennä. Lisäksi JURI ihmettelee, miksi tupakkaa haitattomampia tuotteita säädellään tiukemmin kuin itse tupakkaa ja toteaa, ettei tuonlainen sääntely ole linjassa direktiivin tavoitteiden kanssa. Sen tavoitehan on kansanterveyden edistäminen.
Sain JURI:n lausunnosta irti vain sen, että tupakkatuotteiden osalta JURI viittaa SEUT:n artiklaan 114 (1), joka koskee lähinnä harmonisointia ja artiklaan 53(1), joka koskee tavaroiden vapaata liikkumista sisämarkkinoilla ja alleviivaa molemmissa artikloissa kohdan: Euroopan parlamentti ja neuvosto antavat tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen direktiivejä. JURI viitannee siihen, että direktiiviehdotuksen laillisuusperusta voidaan asettaa kyseenaliseksi kyseisten SEUN:n artiklojen osalta.
E-tupakan kohdalla puututaan harmonisointiin koskien sekä tavaroiden vapaata liikkuvuutta että mainontaa ja sponsorointia joita pitäisi säädellä tupakkatuotteiden mukaisesti
Johtopäätöksessään JURI päätyi suosittelemaan, että tupakka- ja vastaavien tuotteiden myyntiä tulisi säädellä noudattaen yllämainittuja SEUT:n artikloja. Sähkötupakasta ei johtopäätöksissä puhuta mitään.
Arvaukseni on, että täysistuntoon menevään tekstiin tuskin tehdään suositusten perusteella korjauksia. Jatkossakin tarvittaisiin armeija lakimiehiä tulkitsemaan JURI:n tekstin ja direktiivin tarkoitusta. Yhtä mössöä koko paperi. Tavalliselle talliaiselle tai rivimepeille JURI:n paperi käy korkeintaan pyllyn pyyhkimiseen.
Olen niin turhautunut koko TPD:n käsittelyyn, että jatkan vielä kysymyksellä siitä, onko JURIlla lainsäädännöllistä valtaa. Tekstissä - tässä ja aiemmissa JURIn lausunnoissa - sanotaan, että teksti on suositus. Se ei siis velvoita komissiota muuta kuin moraalisesti. Ehkä jatkossa, jos direktiivistä tehdään valitus, voidaan vedota JURIn lausuntoihin. Oikeusprosessi on kuitenkin niin pitkäaikainen, että markkinat ovat todennäköisesti jo sopeutuneet uuteen tilanteeseen siinä vaiheessa kun EY:n tuomioistuimen päätös valituksesta saadaan.
Toivottavasti olen väärässä.
JURI:lla ei ole muuta valtaa kuin antaa lausuntoja EU:lla on vielä oma lakiosasto (virkamiehiä), jota myös JURI konsultoi aina sillon tällöin, eikä heilläkään ole valtaa puuttua mielettömyksiin. Toivotaan nyt kuitenkin, että edes yksi korjausesitys saataisiin läpi, niin direktiivi kaatuisi aikatauluihin, sillä uusi parlamentti aloittaa TPD:n alusta, jos on aloittaakseen.
phoenixvapes.comilta myös hatun nosto Rotaxille, säännöllisesti tulee tarkkailtua topicia.
Pistä privana yhteystietosi niin pistetään joku pienehkö palkkoi "työstäsi" tulemaan
Hiukan huonoja uutisia direktiivirintamalta, lähteenä MEP Martin Callanan. Johtuen EU:n päätöksentekokiemuroista, niin tulevaan direktiivin täysistuntokäsittelyyn, joka on maaliskuussa, saa jättää korjauksia ainoastaan ENVI ja sieltä ei löydy tarpeaksi tukea, eli korjauksia tuskin tulee.
Sen sijaan Callanan ja ECR ovat pyytäneen EU:n presidenttiä Martin Schulzia sallimaan ns. jaa ja erota (split & separate) menettelyn, jossa äänestetään osa kerrallaan, mistä osista direktiivissä ei pidetä. Ainoastaan presidentti voi tuosta asiasta päättää, joten hän suosittelee kaikkien höyryttelijöiden kertovan presidentille ( martin.schulz@europarl.europa.eu ), että tuo ECR:n ehdottama menettely olisi hyvä hyväksyä.
Toisena vaihtoehtona hän esittää, että koko direktiivi lähetettäisiin toiselle lausuntokierrokselle. Tuo taasen vaatii yksinkertaisen enemmistön direktiiviäänestyksessä. Hän itse arvio saavansa kakkaa niskaansa vasemmistolta, sillä tuo uudelle kierrokselle lähettäminen tulkitaan Ison Tupakan etujen ajamiseksi ja vaalitkin ovat lähellä, mutta tästä hän ei välitä. Joten MEPeillekin kannattaa kertoa, että direktiiviä kannattaisi syynätä tarkemmin eikä päästää kiireellä tehtyä direktiiviä läpi.
Lähde
Kommentteja Callananin tekstiin.
Täysistunnon ensimmäinen käsittely ei tapahdu parlamenttisalissa, siis ns. lattiatasolla, vaan parlamentti nevotteli nopeuttaakseen käsittelyä epävirallisen ensimmäisen käsittelyn sopimuksen neuvoston kanssa. (Instead, they negotiated a so-called first reading agreement with national governments.)
Joka tapauksessa tämän varsin monimutkaisen menettelytavan seurauksena vain ympäristövaliokunta ENVI:llä on mahdollisuus esittää tarkistuksia komission ehdotukseen.
Ovatko siis EVUNin ja muiden tahojen ponnistelut korjauksista ovat olleet turhia? Nyt jos koskaan on rekrytoitava mahdollisimman moni kansalaisaloitteen taakse. Se näyttää päivä päivältä olevan ainoa mahdollisuus vaikuttaa.
Euroopan parlamentin työjärjestyksen mukaan parlamentin jokin poliittinen ryhmä (tässä tapauksessa ECR -konservatiivinen ryhmä) voi pyytää kohta kohdalta -äänestystä, jolloin saadaan käsittelyyn ne artiklan kohdat, joista halutaan keskustelua ja äänestys. Pyynnön hyväksyy tai hylkää parlamentin presidentti Martin Schulz. Callanan mainitsee myös, että pyyntö on jo lähetetty, ja sitä "harkitaan".
Tähän kohta kohdalta -äänestykseen on useimmissa tapauksissa suostuttu, joten arvelen, että lupa saadaan siitä huolimatta, että Schulzin parlamenttiryhmä ei ole e-tupakka myönteinen.
Toinen poliittisen ryhmän mahdollisuus on vetää edellistä kovempi kortti esiin. ECR-ryhmä voisi pyytää, että koko direktiivi lähetetään takaisin ENVI -valiokuntaan. Tämä vaatisi parlamentin yksinkertaisen enemmistön äänet. "Koska seuraavat eurovaalit jo häämöttävät, voitte olla varmoja, että vasemmisto ei tästä ehdotuksesta ilahdu", sanoo Callanan.
Olen sitä mieltä, että tähän ehdotukseen tuskin parlamentin kyllä -äänet riittävät.
Viimeksi muokannut Häkäfobia; 31.01.14 kello 15:43. Syy: komission puheenjohtaja po. parlamentin presidentti
Euroopan parlamentin vaalit pidetään toukokuussa 2014. Mepit ovat nyt varsin halukkaita kertomaan äänestäjilleen, mitä ovat vaalikaudella saaneet aikaan ja minkä lainsäädäntöehdotuksen parissa he ovat tuloksellisesti työskennelleet.
First-reading -sopimus on oikotiemenettely. Ensimmäisen luennan sopimus tehdään siksi, että halutaan kiirehtiä lakiluonnosta (TPD) ja varmistaa sen läpimeno heti täysistunnon ensimmäisessä käsittelyssä. Sopimuksissa neuvosto pyrkii etukäteen neuvottelemaan yksimielisen kannan muiden asianosaisten kanssa. First-reading -sopimuksella vältetään toinen ja kolmas käsittely. Tämä ei ole tavallinen menettelytapa, laillinen kylläkin (alunperin Suomen esittämä menettely).
Temppu ja miten se tehdään
ENVI-valiokunta voi äänestää itse itselleen mandaatin viedä asia vaikkapa parlamentin enemmistön kannan ohittaen suoraan epävirallisiin kolmikantaneuvotteluihin. Neuvottelut käydään neuvoston puheenjohtajavaltion, harvalukuisen meppidelegaation ja Euroopan komission edustajien kanssa. Minkäänlaista tietoa ei miitingeistä heru, läpinäkyvyydestä ei ole puhettakaan. Valtasuhteiden painuminen neuvoston hyväksi, demokratiavaje ja avoimuuden puute johtavat huonoihin, pitkälti sidosryhmien ohjailemiin lakeihin kuten tupakkadirektiiviin 18.artiklaan.
Parlamentti voi vain hylätä tai hyväksyä sopimuksen, ellei kohta kohdalta -lupaa saada. Eläköön demokratian epädemokraattisuus. Eläköön demokratia, joka on enemmistön diktatuuria.
Olen lähettänyt parlamentin puheenjohtajalle Martin Schulzille lyhyen henkilökohtaisen viestin, jossa perustelin, miksi Euroopan unionin kansalaisena haluan kohta kohdalta -äänestyksen ja mitä kohtia artiklassa 18. tulisi muuttaa. Lisäsin tekstiin vielä ärhäkän lauseen EU.n epädemokraattisesta päätöksenteosta.
Parlamentin täysistunto äänestää direktiivistä kahden viikon kuluttua ja nyt alkaa näyttämään siltä, että se menee läpi sellaisenaan ainakin, jos on luottaminen UK:n MEPpien lähettämiin lausuntoihin. He nimittäin puolustelevat, että kompromissiehdotus on linjassa korjaus 170:n kanssa, eli ei ole lääkeluokittelua ja nikotiinirajakin on jopa 20mg/ml: parlamentti halusi 30mg/ml, EU:n terveysministerit 2mg/ml ja saavutettiin 20mg/ml raja sekä uudelleen täytettävät laitteet sallittiin.
Pahin ylenkatsominen direktiivin sisältöön on kuitenkin se, että he pitävät laitteiden teknisiä vaatimuksi sekä ilmoitusmenettelyä ainoastaan merkityksettöminä.
Lisäksi arkilta 18:n pitämisessä direktiivissä perustellaan sillä, että muuten jäsenvaltiot saisivat itsenäisesti päättää suhtautumisesta höyryttimiin.
Tässä vielä vakiosähköposti, joita mm Linda "kuolemanenkeli" McAvan lähettelee:
Thank you for your email on e-cigarettes, in particular, to drop Article 18 of the Tobacco Product Directive (TPD).
You raise a number of concerns about misinformation surrounding about the TPD and that section of the proposal which relates to e-cigarettes.
Firstly, to put the proposal in context, all EU laws must be agreed both by MEPs and Ministers from the 28 member countries of the EU. The text which is being put to the vote in Parliament is the outcome of an agreement between MEPs and 28 national governments and represents a compromise between the positions of both sides. Many governments – including the UK government – wanted much stricter regulation on e-cigarettes and wanted all e-cigarettes to be authorised in the same way as nicotine patches and chewing gum (using the medicines licence system), whereas the majority position in the European Parliament (voted in October) was to regulate them in a similar way to tobacco products.
The final draft agreement is very close to what the European Parliament voted in October (Martin Callanan's amendment 170), which was strongly supported by the same people who are today asking for article 18 to be deleted. The Parliament's key demand in amendment 170 was to reject the initial proposal that all e-cigarettes need a medicines licence. Parliament won on this and on its three key demands to allow: a high strength threshold, flavourings, and refillable e-cigarettes. The compromise text means that e-cigarette manufacturers have the option of having their products treated like tobacco products – i.e. they can be sold freely, as long as they meet certain safeguards. Amendment 170 voted by a majority in Parliament supported most of these safeguards, including the same advertising bans as for tobacco products, the same cross-border sales rules as for tobacco, better labelling for consumers, and a cap on the nicotine strength (Parliament voted for 30mg/ml, national governments voted for 2mg/ml and the final compromise was 20mg/ml). E-cigarette manufacturers who wish to do so can still apply for a licence (medicines route) and would be able to advertise, have their products available on the NHS in the UK and sell stronger strength products. Two major UK e-cigarette companies have already announced they will seek a license in this way. Across the EU, the e-cigarette industry is split on whether to support the compromise agreement.
It is also important to remember that deleting article 18 does not mean no regulation, it would just mean no regulation of e-cigarettes at EU level – leaving national governments free to bring in their own laws. The UK Government has already made clear that given the choice, they would regulate all e-cigarettes as medicines.
There has been a lot of information, not all of it accurate, about the TPD, suggesting that e-cigarettes were going to be banned or that most products would disappear off the shelves. The debate has always been about how to regulate e-cigarettes and the amendments secured by Parliament mean all kinds of products will stay on the market, but with improved safety and quality controls for consumers. For all these reasons, I support the overall compromise Margaret.
Ensimmäisessä direktiivin versiossa nikotiiniraja oli 4mg/ml. Sinänsä kummallista, että direktiivi vaatii myös varoitustekstit siitä, että 'nikotiini on erittäin addiktoivaa'. Kuitenkin sama nikotiini, mitä käytetään nikotiinikorvaustuotteissa ei taasen ole valmistajien, eli Ison Lääkkeen, mukaan ollenkan addiktoivaa. Molempiin tuotteisiin nikotiini kuitenkin tulee samoista tuotantolaitoksista.
Twitterin tietojen mukaan Martin Schulz ei lämmennyt ajatukselle avata tupakkadirektiiviä seuraavassa täysistunnossa, eli ensi keskiviikkona parlamentti äänestää koko direktiivin hyväksymisestä yhdessä äänestyksessä.
TVECA on taasen lähestynyt MEPpejä kertomalla, että he edustavat suurinta osaa höyryttelijöistä toistamiseen ja pyytää heitä hyväksymään direktiivin sellaisenaan. Kyseinen TVECA edustaa lähinnä amerikkalaista näkemystä siitä, että höyryttimet ovat tupakkatuotteita. EVUN on lähettämässä tästä uudesta kirjeestä myös oman mielipiteensä MEPeille. Laitan linkkiä kunhan tuo kirje on julkinen, sillä siitä löytyy myös Suomiväriä