Huono. Keskeisiä osia ei ole määritelty ja lääkeluokkittelu on totaalikielto. Yrittävät vielä sujauttaa takaporttia höyryttimien kieltämiselle miellyttääkseen Isoa T:tä ja L:ää.
Komission asenteet e-tupakkaan tiedetään. Ei se ainakaan höyryttelijöille edullista delegoitua päätöstä tee on se vähäinen tai keskeinen. Toisaalta demokratian kannalta hyvä uutinen on, ettei yksi EU-elin pysty todella tärkeitä asioita muuttelemaan. Toisaalta taas vallan - pienenkin - keskittäminen komissiolle on tietysti huono asia, koska päätösvalta siirtyy pois kansallisilta asiantuntijoilta.
Eri asia on, voidaanko enää demokratiasta ja läpinäkyvyydestä puhua, kun päätökset tehdään suljettujen ovien takana, kokousraporteista saadaan vain vuodatettuja versioita, lobbarit maasuttavat miljoonilla korruptioeuroilla säädösehdotusten laatijoita, koko EU:ta edustaa kolmikantaneuvotteluissa vain kourallinen edustajia ja parlamentti voi lopulta sanoa vain kyllä tai ei. Ja kaiken lisäksi parlamentilla ja neuvostolla ei ole veto-oikeutta komissiolle delegoituihin päätöksiin.
Onnistuu kyllä.
OT loppukoon omalta osalta. Keskitytään twiitteripommiin.
Viimeisin komission ehdotus sähkötupakkadirektiiviksi. Ei ole siis enää nikotiinia sisältävät tuotteet vaan sähkötupakat. Päivätty 12.12.2013 ja se löytyy täältä. Taitaa olla kova painostus Ison T:n ja L:n suunnalta säännellä höyryttimiä. Poimintoja:
Ennen myynnin aloittamista:
- uudelleentäytettävät laitteet ovat sallittuja
- 6kk ennakkoilmoitus uusien tuotteiden myynnin aloittamiseksi ja sama, jos tuote muuttuu merkittävästi
- ilmoituksessa pitää kaikkien yhteystietojen ja myrkyllisyyksien lisäksi mainita, kuinka paljon nikotiinia siitä imeytyy vereen.
Vasta noiden ilmoitusvaatimuksien täyttämisen jälkeen tuotetta saa myydä.
Itse tuotteen myynnistä:
- nestettä saa myydä enintään 10ml pulloissa
- nikotiinipitoisuus ei ylitä 20mg/ml tasoa
- nesteissä ei saa olla epäpuhtauksia (mahdottumuus, sillä luontaisessa nikotiinissa on noin 2% epäpuhtauksia)
- lapsiturvalliset pakkaukset
- laitteet eivät saa vuotaa eivätkä rikkoutua
- käyttöohjeessa pitää olla toki ohjeet käyttämiseeen mutta myös säilyttämiseen, addiktoivuudesta ja myrkyllisyydestä sekä maininta 'pidä lasten saavuttamattomissa'
- höyryttimiä saa mainostaa ainoastaan myyjille tarkoitetuissa julkaisuissa (tarkoittaa sitä, että keskustelufoorumit aiheesta kielletään)
- myös kaupallisessa mielessä järjestetyt höyryfestit kielletään
- valtioiden rajatylittävä myynti kielletään
- myyjien pitää toimittaa viranomaisille vuosittain myyntilukemat
Ainoa positiivinen asia tuossa oli, että makunestiteitä ei kielletty Huomenna pitäsi kompromissiin päästä. Tuo käyttäjän vereen imeytyvän nikotiinimäärän osoittaminen on kyllä mielestäni täysi mahdottomuus kun se pitää tietenkin tehdä jokaisen laite ja nesteyhdistelmän kanssa. Lisäksi vuotamattomuus ja laitteiden rikkoutumattomuus lisäävät haasteita.
Rajanylittävä myynti onkin se, minkä kieltämistä EU:ssa ollaan aina ajettu takaa
Hakatkaa nyt sitä rupista kullianne, on Delin terveiset höyryttimiä vastustavalle osalle komissiota ,,|,,
Lapsi joka usein hymyilee silmissänne on suloinen
Vaan jos nauraa vanhalla iällä niin on vajaaälyinen
Minä en ole tottunut suremaan vaikka potilaat pois kuolee
Mutta käypää rahaa jos poltetaan se ajatus kyllä häiritsee
"Anteeksi! Minä luulin, että se on omani!" (Nipsu:Taikurin hattu)
Sekavia kirjoituksia erinäköisistä ja kokoisista höyrytin vekottimista
Voiko tuota komission ehdotusta muokata enään kukaan/ketään ja kuka lyö nuijan pöytään vikana. Jos rajan ylittävä myynti kielletään miten käy 0% nesteiden myynti? Thanks
Rajat ylittävä myynti kiellettäisiin? Paskapuhetta, ainakin EUn sisällä! Koska EU olemassa olo loppuisi siihen. Sillä olisi niin järisyttävä vaikutus kaikkeen, ettei sitä moni uskoTämähän sotii kaikkea sitä vastaan miksi EU yleensä perustettiin!
Trilogianeuvotteluiden takarajaksi Liettua on aseittanut huomisen (16.12), jotta parlamentti pystyisi äänestämään direktiivistä ennen vuodenvaihdetta, koska Kreikan puheenjohtajakaudella tämä direktiivi ei menisi läpi.
Rajatylittävä myyntihän tupakkatuotteiden osalta on jo kielletty, joten höyryttimiin sovelletaan samaa käytäntöä. Haittaa vähemmän Ison T ja Iso L:n myyntiä
Olisikohan mahdollista, että Kreikka avaisi uudelleenkäsittelyyn omalla pjkaudellaan?
Edit: tuohon edelliseen kommenttiini, niin tosiaanhan nikotiinia yritetäänkin ajaa tupakkatuotteeksi
Lisäksi noilla säännöillä DYI touhutkin loppuisi kun maksimi myynti määrä olis 10 ml ja maksimi niksat 20mg, ellei sitten osta pohjia 10 pulloa aina kerralla....
"Anteeksi! Minä luulin, että se on omani!" (Nipsu:Taikurin hattu)
Sekavia kirjoituksia erinäköisistä ja kokoisista höyrytin vekottimista
Kiitos Rotax, toiseen kertaa! Sivulle on näemmä ilmaantunut uusia peukkuja, joista yksi panee harkitsemaan toisenkin kerran tekstin sisältöä. Peukku alas ja flamet liekehtivät kohisten.
Lisäisin vielä, että etämyynnin kielto osoittautunee vielä hankalaksi pykäläksi, kun kotivarat hupenevat. Kai meidän kansallinen lainsäädäntö pysyy ennallaan? Siis ei nikotiinipitosia nesteitä. Rikkoontumattomissa muovipulloissa on jo nyt lapsiturvalliset korkit, mutta miten tankit selviävät vaatimuksista, on eri asia. Määräykset on selvästi designattu cigalike-höyryttimille.
Eiköhän Euroopan markkinat (IsoT) muuten sopeudu aikaa myöden säädökseen, mutta meille direktiivi on täystuho.
Tässä ensivaikutelma - heräsin viisi minuutia sitten.
Mutta sitten kun se menee parlamentin äänestykseen niin ketkä siellä painelee nappeja kyllä ja ei. Ja mitä jos tulee kantelu niin mites sitten? Ja kuka sen kantelun voi tehdä?
VI**U
EU:ssa puheenjohtajamaa edustaa direktiivikäsittelyssä kaikkia EU-maita ja kun Kreikan tupakkamyönteisyys on tunnettu, niin he eivät suostuisi mihinkää tässä direktiiviehdotuksessa esitettyihin asioihin. Siksi EU:lla on kiire saada tämä hyväksytettyä ennen vuodenvaihdetta. Kreikkahan on sanonut julkisesti, että heille kelpaa voimassaoleva direktiivi lisättynä nuuskan myyntikiellon lopettamisella.
Itse olen kaikkein eniten huolissani noista makujen rajoituksista ja täytettävistä tankeista.. Nooh kyllähän toi 10ml määrä kyrsii ku diy litkuja harrastelen. Onneksi asun oulussa ja haaparantaan ei ole pitkä matka vaikka autoa enkä ajokorttia omistakkaan. Aina joku kaveri sielläpäin käymässä. Jos tuo nettimyynti rajoitus tulee voimaan niin haaparannan nuuskakaupat saa minut uudeksi asiakkaakseen.
"Laitteet eivät saa hajota"
Eiks ton voi laajentaa samantien autoihin ja telkkareihin?
Lapsi joka usein hymyilee silmissänne on suloinen
Vaan jos nauraa vanhalla iällä niin on vajaaälyinen
Minä en ole tottunut suremaan vaikka potilaat pois kuolee
Mutta käypää rahaa jos poltetaan se ajatus kyllä häiritsee
"Anteeksi! Minä luulin, että se on omani!" (Nipsu:Taikurin hattu)
Sekavia kirjoituksia erinäköisistä ja kokoisista höyrytin vekottimista