Tilanneraporttia täältä paikanpäältä. Smartin punainen maxi näemmä palaa yhä.
Tilanneraporttia täältä paikanpäältä. Smartin punainen maxi näemmä palaa yhä.
The real sin is averting your eyes and failing to believe in anyone.
Oli sen verran koomista, et lyödään nyt tänne sitten. Muissa asioissa kävin lääkärissä, ja loppuun heitin väsyneen vitsin lekurille et "kai nääkin oireet johtuu sähkötupakasta vai mitä oot ite mieltä aiheesta?". Vastaus oli et "siinähän on vaan nikotiinia". En tiiä sitten ymmärsikö mun huumoria vai luuliko olevan tosissaan.. Mut kivahan tällänenkin, ehkä olin pettynyt kun en saanutkaan provottua, toisaalta taas oli vähän leppoisampi kaveri kyseessä.
viime perjantaina kävin hammaslääkärissä, leppoisa iäkkäämpi rouvaslääkäri kysyi josko tupakoin. Vastasin että sähkötupakkaa tulee vedettyä mutta savuttelu loppui noin vuosi sitten kokonaan sen ansiosta. Vastasi tähän että "sepä hienoa" ja kyseli jopa hiukan tarkemmin tästä harrastuksesta. Moista myönteisyyttä hetken kummasteltuani tokaisin sitten, että mulla multisairaana ihmisenä tulee kuukausittain käytyä eri lääkäreillä erilaisissa kontrolleissa ja tämä taisi olla ensimmäinen kerta kun kuulen jonkun lääkärin suhtautuvan positiivisesti sähkötupakkaan, johon rouva totesi naurahtaen että "no niin varmaan, kun ne lääketehtaan lobbarit käyvät niitä lahjomassa ja kertomassa mitä mieltä niiden tulee mistäkin olla"
Voin sanoa että meikäläisen leuka siinä mukavassa hammaslääkärituolissa tipahti sen verran rajusti että isot pumpulitukot lähti poskista kävelemään.
no ei sillä muuta tietoa oikein ollut kuin että niissä on nikotiinia ja ovat huomattavasti terveellisempi vaihtoehto tupakalle.
Nyt on sitten vähän enemmän tietoa...tai ainakin sen verran että todella monet käyttävät sitä nimenomaan tupakoinnin lopettamiseen eikä esim. tupakointikieltojen kiertämiseen.
Tänään oli jotenkin surullisen hauska hetkin kun odottelin kadun varressa veljeä. Kolme 40-50v normi meikäläistä käveli ohi ja jutteli keskenään: "Kattokaa tuolla on sähkörööki, tolla saa kyllä keuhkot kipeeks.". Muut kuorossa melkein "joo niin saa". Muutama ylimielisen halveksuvan katseen sain ja äijät jatko matkaa jotain smarttia vedellen . Jollain oudolla tapaa tuli hyvä fiilis. Saattoi kyllä johtua siitä että kesäloma alkoi
No nyt tuli ensimmäistä kertaa oikein kunnon keskustelu. Onko toi joku hasispiippu? No ei, ootko edes nähnyt ikinä sellasta kysyin. No kyllä tolla jotain crackia vähintään vedetään oli vastaus. Huoh, joutu kysyyn että ootko nähny sellastakaan. Seuraavaksi siirryttiinkin aiheeseen että onko tosta nyt mitään hyötyä. Vastasin vain että yli puolitoista vuotta olen ollut polttamatta tupakkaa päätelkää itse.
Elämä ei ole aina vain vanhoja autoja. Se on joskus myös vanhoja moottoripyöriä.
Fiktiivinen otsikko: Sähkötupakoitsija kuoli vuoteeseensa, toho putosi kädestä
Tupakoitsijalta kuultua, puhuttiin kuinka sähkötupakointi terveellisempää kuin normi tupakki. Tai siis puhuin itse höyrykkeen puolesta ja vice versa.
"siitä tulee vesikeuhko"
"nikotiini supistaa verisuonia, ei sekää oo terveellistä"
shots fired
Jälkimmäistä ei voi kiistää, mutta mitä tulee vesikeuhkoon...No voihan se kaikille tulla, myös höyrystelijälle.
KGO & Twist
Kaverilta jo 20 vuotiaana pumppailtiin pois nesteitä rinnasta.
Rankka tupakoitsija oli jo silloinkin. Mut kuulema todella pitkillä ihmisillä se riski on muutenkin paljon suurempi.
En sit tiedä oliko "vesikeuhkoa" vai jotain muuta samankuuloista. Tervalientä sieltä ainakin tuli letkujen mukana, näin kertoi.
Kauhistui tapausta niin suuresti et siirtyi hetkeksi käärimään sätkiä Kiltasta parin viikon savuttomuuden jälkeen ja sit takaisin Lämärin punaiseen
Edit: Korjaan lausahdustani, kyseessä olikin ilmarinta. En sit tiedä mitä yhteistä sillä on vesikeuhkoon muuta kuin että nestettä ja tervaa tuli.
Viimeksi muokannut Natsu; 11.07.13 kello 01:55.
The real sin is averting your eyes and failing to believe in anyone.
"Sähkötupukin makuaineessa on rasvaa, joka hengitettäessä jää keuhkoihin pysyvästi. Kuolintapauksia on jo tullut esille maailmalta aiheeseen liittyen. Elämästä ei selviä hengissä."
Facebookista bongattua.
Eipä tullut bongattua yhtään höyryttelijää perjantaina SuomiPopFesteiltä, eikä itseasiassa Jyväskylästäkään, mutta positiivista ihmetystä hyllä herättivät, sillä moni, mukaanlukien turvatarkastaja portilla, kyselivät mitä Diablo ja MISTer ovat. No tuli sitten esiteltyä ja mainostettua Jyväskylän Höyrypäätä, että menkää sinne katselemaan. Terveisiä vaan Höyrypäälle, tuli käytyä liikkeessäsi
Yleensä kuvio festeillä meni niin, että pariskunta supisee jotain muutaman metrin päässä ja ihmettelee höyrypilveä keskenään ja sitten parempi puolisko tulee kyselemään, että mikä tuo on. Alkoholilla oli osuutta asiaan
Reilu viikko sitten terassilta lähtiessä joku 50-kymppinen huurteisten suurkuluttaja kysäisi ohimennen että oliko kädessä oleva twist+evod oikea tupakka, hämmentävä kysymys sai vastaukseksi vain että "ei kun leikkitupakka". Tosin mitäpä muutakaan tuohon olisi voinut vastata...
Heroiinipiippua kuulemma vetelin eilen paikallisessa
PK-Mods
Modien korjausta ja virittelyä... Yv:llä tavoittaa.
Aina oppii uutta.
Olin siinä luulossa, että herska olisi just for tykittämiseen.
KGO & Twist
Olen kuullu että kräkkiä poltetaan(kin). Kertoo CNN.
mut crack on kokaiinia?
Jaa juu taitaa olla. No, sama se millä ittensä teilaavat, tykittäkööt vaikka khatia.