Ja aika alkoi nyt! Pitihän sitä Stadin Höyryssä käydessä ottaa muutama clapton ato mukaan. Saa nähdä kestääkö pidempään kuin tankin mukana tullut, joka taisi hyytyä jossain 4ml kohdalla.
P.S. Sanoivat, että tuota RBAta olisi pitänyt tulla tänään, mutta kuulemma huomenna tulee, eli sinne vaan jonottamaan ja sitten kokemuksia tänne kertomaan.
...Tämä on oikeasti epätodellista... onkohan ton läpi vedetty 1-1.5ml ja alkoi tulla puun makua läpi. Samalla tavalla kusahti edellinenkin Clapton. Jotenkin tulee aika vahva tunne siitä, ettei to ato vaan wikkaa tarpeeksi edes mtl imutteluun 15W tehoilla ilman reiluja taukoja välissä.
Surullisia uutisia nämä Cubiksen atoihin liittyvät. Itselläni ainoa toimiva ato on se 0,5-ohminen ja muilla en pääse edes aloittamaan kun eivät vaan toimi
Lisäksi mulla on vaivana näillä puoliohmisilla edelleenkin se maun puute. Testautin Cubista nyt viikonloppuna kahdella höyryttelyyn vakavasti suhtautuvalla kaverillani ja kummankin kommentit olivat yhtenäiset ja "höyryää hyvin, mutta maku jää matkalle". Näin ollen kolmen henkilön kokemuksella ja kahdella 0,5 ohmin atolla uskon oireen paikallistuvan juurikin tuohon atoon.
Annan vielä mahdollisuuden noille RBA-atoille ja jos näistäkään ei ole apua, niin se on sitten iso itku ja kaksi käyttökelvotonta Cubista handussa... Poraushommiin kun ei oikein ole mahdollisuutta.
Olikos noita RBA-atoja jo jollain kivijalalla saatavilla pääkaupunkiseudulla?
Kannattaa kysästä Stadin Höyrystä. Eilen kun siellä kävin niin odottivat RBAta tälle päivälle.
Omassa vieritestauksessa clapton ja ss ato antoivat kyllä hyvän maun vrt Lemoon joka oli samalla nesteelle höystetty. Ni atoista ei ole kokemusta. Nyt pitää vaan toivoa että toi RBA toimisi ettei tämä tankki siirry suoraan roskakoriin kulkematta kirppiksen kautta.
Laskeskelin tuossa, että 10 atopäätä on tullut kokeiltua.. Yksi kesti kuukauden ja näyttää, että nykyiset käytössä olevat (2kpl) saavat myös "puhtaat paperit" eli 3/10 toimii ???
Edit: Jahas, kärähti taas atoEi ihan saanut kiitettävää arvosanaa eli 2/10 toimivaa tähän asti
![]()
Viimeksi muokannut arskaxx; 24.02.16 kello 14:39.
Mitkä atot? SS? Tietenkin olisi pitänyt hankkia niitä eikä claptoneita
Tulipa mieleen tuo ässän DIY näiden valmisatojen osalta. Itsellä tuo ongelma kusahti siihen, ettei pystycoili vaan onnistu näillä nakeilla, mutta onnistuisikohan samalla periaatteella vaaka coili (ahdasta on, mutta 6.5 kierrosta onnistunee). ässä tyyliin kyljistä reiät läpi, coilin nosto pitkien jalkojen avulla kohdilleen ja pumpulin pujotus, hinkkaus, pöyhennys ja reunan tasalle trimmaus. Sitten vaan tulppa kiinni ja ääntä kohti. Toimisi vähän kuin ah niin tutuksi tullut CLR ato ego/tron tankeista. Toi rakenne tosin voi estää onnistumisen ja täyttäisi koko aton nesteellä tankin nestepintaan asti... pitääpä vkl kokeilla.
Viimeksi muokannut Tycho; 24.02.16 kello 12:55. Syy: Tuumaustauko
Vettäkö sä höyryttelet? Mulla valmisatojen ennätys taitaa olla 12 päivää Nautiluksella. Muut (ego cl, triton, joku kangertechin diipadaapa tankki+ato jne) ovat hyytyneet käytännössä viikon sisään. Tuon takia olen hiljalleen siirtynyt RBA tankkien läheisyyteen. Nautiluksetkin ovat olleet jo pari-kolme viikkoa kuivina.
Tulipahan vähän tutkittua tarkemmin tuota Claptonia ja voi pyhä sylvander miten snadit noi nesteurat on jos ne on ne. Voin vaan kuvitella miten ahdasta VG pitoisemmalla nestellä on noista puristaa itseään läpi. Pitääpä tolla puolikusahtaneella atolla vähän kokeilla saisiko jollain piikillä ja vasaralla lyötyä tuota seinämän ja pohjapinnin rakoa leveämmäksi, kun poraaminen/sahaaminen käytössä olevalle atolle taida olla paras idea vaikka ne metallisirut tuskin coilille asti päätyisi. Missä se RBA viipyy!?
RBA-ta odotellessa...
Cläpässä on yhtä suuret röörit kuin 1-ohmisessa ss-coilissa. Vasemmalla normaali, oikealla porattu. Porasin suoraan aton suuntaisesti alaspäin, sirut lensi ulos. Varmuuden vuoksi tuuttasin pullosta paineilmapurkilla toisesta päästä perään. Pihdeillä kunnon ote pöytää vasten ja poralla pienillä kierroksilla. Tiiviste ottaa vähän siipensä. Vikkasi huomattavasti paremmin öbaut 35-65 liemellä ja koska ato oli jo skärdänny niin makukin oli kivasti "aateloitu". Cläpäcoililla siinä olis varmaan sopivasti mojoa.
Minä tätä jo tuolla Stadin Höyryn kauppiasketjussa kyselin ja voisiko joku Facebook-ihminen kysyä asiaa myös SH:n FB-sivuilla, sillä sitä kautta kuulemma saa vastauksen kaikkein nopeimmin (annettuun puhelinnumeroon eivät ole kertaakaan vastanneet)? Itse kun en aio tämän vuoksi FB-tiliä avata...
Hätäsimmat voi tilailla vaikka briteistä.
.
Mailordervapes.co.uk - Joyetech Cubis Rba head
Tulipa mieleen nyt kun noita kuvia taas katselin, että sullahan on perhana tossa tapissa 'hattu', eli olet varmaan pujottanut coilipumpulihässäkän yläkautta mikä estänyt coilin liukumisen asettelu suuntaan? Taisin tajuta miksi toi ei multa onnistunut kun coili ja/tai pumpuli liikkuivat minne sattuu asetteluyritysten aikana.
Juuri näin
Joku dremelin hiontakärkihässäkkä toi oli mikä tuohon hätään löytyi
Tosiaan leveämpi kärki estää coilia nousemasta
Laitas privalla osoitteesi joskus niin laitan niitä porattuja coileja sulle
Samaan viestiin laita vastusmieltymykseni vai haluatko pelkät "hylsyt" porattuina
"Not a bad life really"