Oli aika koleeta tänää kattoo vierestä ku pulujujärvi otti vähän kieppiä Sit narikkaan oli jonoo nii sain mun laukun ku yks kärppien pelaJa jonka nimee en muista otti jonon ohi meijön narikkalaput
Nii onneks ei tarvinnu vessaan jonotella qstockissa ku oli vip liput, mut sillon ku kåvi tavallisella puolella nii alko ahistas jo kj kattoki niitä jonoja joka paikkaan
Oliks siellö paljon teetä Mikä on fiilis Lontoosta? Kanderko me nä?
Niin London. en ole cityihmisä muutenkaan. Jotenkin sekava kpi.
Kyl se maalla on mukavaa.
Luulen et se vaihto unohtu ittel eilen kl 18:00
Siitä asti nousukausi ollu.. mut kyl se hymy hyytyy jossain vaihees...
Kiitos. Tsemppiä töihin. kyllä se siitä tasottuu. Niinku aina.
Ja tiutulle niin Lontoo joo kyl kannatta mennä. http://duck waffle london
Sitä arvostaa hesaa (lue pikkuikylä) enempi sen jälkeen.
t. minä
Viimeksi muokannut Zavuke; 30.07.17 kello 04:42.
Minä tykkään Lontoosta, oon tykännyt nuoruuden punk-kaudesta lähtien. Miinuksena ziljoona muuta turistia ja helvetillinen meteli. Hyvänä puolena kieltä ymmärtää.
Naisten vessat festareilla ym. on omituisen vaikea yhtälö. Kaisaniemessä aikanaan jonotin valehtelematta 50 min. Hyde Parkissa taas 3 vuotta sitten hieman enemmän porukkaa (no okei, isompi aluekin) ja sen kun käveli vessaan ja kädetkin sai pestyä, mistä iso plussa.
Olipahan ilta...
"Aria, 11-vuotta, on ollut kolme ja puoli viikkoa mun vanhemmilla juoksuevakossa. Talouden uros, leikattu sellainen, oli neljä viikkoa sitten sitä mieltä että "ihana nainen", ja alkoi merkkamaan lattioita niiltä kohdin joissa tämä ei vielä juoksuaan aloittanut rouvakoira oli istunut. Oli siis tosiaan tarvetta hoitopaikalle, ihan kummalle vaan.
Noh, Arska on helppo viedä äitille, se tykkää olla siellä. Siellä saa ylimääräsiä herkkuja ja nukkua sängyssä ties mitä. Ja siellä on vapaa ulkoilu, ovet on auki ulos asti kaikki päivät, korvessa kun asuvat.
Viime viikolla sain äitiltä soiton, Arskalla on koti-ikävä. Aria istui kaivon vieressä ja katseli kaihoisasti tielle. Monena päivänä peräkkäin. Vähän surkuttelin, mutta totesin että kotiin ei oo vielä tulemista, vuotokaan ei oo vielä alkanu.
Sitten se pahin painajainen, tänään äiti soitti että Aria on hävinny. Lähteny pihasta kakkapaikalleen mettään eikä tullu takas kotiin.
Noh, jokainen voi kuvitella sen vauhdin millä pakattiin autoon vaihtovaatteet, ruokaa, sukkahousut, tonnikalaa, sadevaatteita, kumisaappaat, likasia vaatteita hajujen jättämistä varten, sekä koiran karvaa pussissa (jotta voi antaa hajun etsijäkoiralle). Ja sit lähdettiin ajamaan, onneks ei oo kun sata kilsaa väliä.
Matkalla tein katoamisilmoituksen faceen, yritin tavottaa paikallista löytöeläinsuojaa sekä tietysti niitä etsijäkoiria. Menomatkasta en muista mitään, muuta kun se että puhelin oli koko ajan kädessä ja jaoin ilmotusta eri ryhmiin. Välillä soitin iskälle oisko tullu näköhavaintoja. Eikä mitään, ei jälkeäkään... Iskä ajeli ympäri kylää ja kävi jokaisessa talossa kyselemässä onko nähty.
Sitten paikalliseen ryhmään jakamaani ilmoitukseen tuli kommentti: on nähty pari tuntia sitten muutaman kilometrin päässä. Soitto iskälle, ollaan ihan kulmilla, mutta ootte lähempänä, käykää tarkistamassa. Pitkiä minuutteja odotin porukoiden pihassa, punaista autoa tähyillen. Tulihan se sieltä. Ja koira autosta. Ja @$#% ihan muina naisina. "Missä te ootte ollu, mä kävin vähän kylillä"
Aria sai hirmusesti pusuja, haleja, vähän makkaraa, iltaruuan ja kyydin kotiin. Huomenna mietitään seuraava suunnitelma juoksuevakolle. Siihen asti Arska saa nukkua sängyssä, meidän välissä <3"
Hyvä että karkulainen löytyi, ja suht nopeasti vielä, ettei tarvinut stressata pidempään.
"Not a bad life really"