STM (sosiaali- ja terveysministeriö) ja Valvira eivät tyydy ratkaisuun jossa Korkein hallinto-oikeus linjasi, ettei Helsingin kaupunki saa rajoittaa asukkaiden parveketupakointia. KHO:n linjauksen mukaan parveketupakoinnin kielto rikkoo perustuslaillisia oikeuksia.
STM aikoo ottaa uudeksi aseekseen tupakkalain, joka kieltäisi voimaan tullessaan myös e-tupakoinnin parvekkeilla. Nimenomaan tupakkalaki kieltää tällä hetkellä mm. nikotiini-liuosten myynnin Suomessa. Aikaisemmin parveketupakointikieltoa on perusteltu ympäristölailla, jolla suojellaan savun aiheuttamilta haitoilta ulkopuolisia.
Tilanne on mielestäni jo riistäytymässä käsiin ja e-tupakan osalta asialle pitäisi tehdä jotain ennenkuin mitään lopullisia päätöksiä tehdään.
Lisäksi kielto koskisi vain asunto-osakeyhtiöitä eli vuokra-asuntoja eikä kiinteistö-osakeyhtiöitä eli omistusasuntoja, joka on sitten jo toinen asia, mikä rikkoo vielä vakavammin ihmisten perusoikeuksia. Asuntopolitiikkaa Suomessa pahimmillaan.