Termos vaan kaikille ja jouluja!
Olemme tässä alustavasti keskustelleet paikallisten vapottelijoiden kanssa ideasta järjestää isompi vapo-tapahtuma Mikkeliin kevään (huhti-toukokuun) aikana. Tarkoitus olisi järjestää rento ja vain vapottelijoille suunnattu tapahtuma ja paikallinen yökerho onkin jo luvannut meille tilansa aukioloaikojen ulkopuolella (alustavati klo 15-21) sekä ovimiehen ja baarimikon/maijan ilmaiseksi mikäli tietty määrä ihmisiä löytää paikalle. Tämä ihmismäärä on sovittu 50+ joka ei luulisi olevan mitenkään hankala saada täyteen kun pelkästään Mikkelistä miittaajia löytyy yli 10.
Mitä siellä sitten olisi? Tarkoitus olisi järjestää erilaista ohjelmaa (kilpailuja lavalla, setup-nurkkaus, viihdeosastolta jotain esiintyjiä, mitä muuta?) ja yritämme saada myös kotimaisia kauppiaita paikalle markkinoimaan ja myymään tuotteitaan (näitä ei ole vielä edes tiedusteltu, tapahtuman järkkääminen aloitetaan tammikuussa kun saamme jaettua vastuualueita ja miitattua paikallisten kanssa asian tiimoilta). Kaikkia ehdotuksia otamme myös vastaan jos teillä on jotain toiveita?
Tässä vaiheessa tapahtumaa ei ole siis vielä lähdetty isommin pistämään eteenpäin koska tässä oli jouluja ja muita mutta tammikuussa lähdemme laittamaan isoa pyörää liikkeelle. Näin alustavasti olisin vain kiinnostunut kuulla Teiltä että kiinnostaisiko tälläiseen tapahtumaan tulla? Mitä toivoisitte tapahtumalta ja mitä odottaisitte kokevanne/näkevänne tapahtuman aikana?
Emme yritä olla kilpailija Helsingin Vapefest-tapahtumalle, haluamme tarjota vain tapahtuman heille jotka eivät välttämättä Helsinkiin asti pääse ja myös niin että saamme vapottelulle enempi näkyvyyttä. Muutenkin uskoisin että kahdelle tapahtumalle vuodessa on ihan menekkiä kun seuraava Vapefest on vasta syksymmällä(?). Haluamme kuitenkin työllämme tarjota Suomen vapottelijoille tapahtuman jossa pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin, näkee muiden vapotteluharrastuksen suunnan ja oppimaan jotain uutta, viihdepuolta tietenkään unohtamatta.
Kirjoitelkaa siis fiiliksiä, mielipiteitä ja mitä nyt päähän juolahtaa. Lähdetään rakentemaan tapahtuma jolle on tilausta!
-Riku Pajari, Mikkeli