Tiedä, oliko edes oikeutettua antaa ääntä, mutta näin lyhyellä ajalla on Rotary -nimimerkki jäänyt mieleen. Hyvää, asiapitoistatekstiä tuntuu suoltavan ja itse saanut muutamasta postauksesta seisokin.
Ahe222
jasso
Rotary
Rotax
_S_
smami
terokum
Tiedä, oliko edes oikeutettua antaa ääntä, mutta näin lyhyellä ajalla on Rotary -nimimerkki jäänyt mieleen. Hyvää, asiapitoistatekstiä tuntuu suoltavan ja itse saanut muutamasta postauksesta seisokin.
Ahe222:sta on ollut erittäin paljon apua höyryttely aloittamisessa.
Muistaakseni viime vuonnakin ääni meni Rotarylle, joten sama homma myös nyt. Laadukkaita videoita, sopivasti faktaa höystettynä hienoisella aromilla paskaa. Eli titteli Rotarylle, varsinkin kun herra teki comebackin
Menihän siellä oikee jätkä johtoon.
Lapsi joka usein hymyilee silmissänne on suloinen
Vaan jos nauraa vanhalla iällä niin on vajaaälyinen
Minä en ole tottunut suremaan vaikka potilaat pois kuolee
Mutta käypää rahaa jos poltetaan se ajatus kyllä häiritsee
Vaan kolme äänestettävää?
Ahelle joutu pudottaan tämän nyt kyllä
Fighting the CLONEWARS since 2013
Rotaxille lähti ääni, kiitos tutkimusten ja lakitekstien kääntämisestä selkokielelle
Ahelle ääni. Perusteluja löytyy muun muassa tuolta http://www.e-savuke.com/vb/blogit-pa...ja-ahe222.html toistaiseksi 19 sivun verran.
Ahe222, Rakas Päiväkirja toi pojot kotiin
Rotax koska hyvä lakimiesjargoninymmärrys sekä politikointi!
Rotax menee jo höyryjeesus luokkaan. Guru tason voi skipata.
-Gerstensaft über alles!
Samaa mieltä, HöyryGuru titteli Rotaxille tuntuisi vähän "laimealta".
Eikös voisi tietyllä aihealueella ansioituneille jäsenille jakaa ns. erityistitteleitä, pitääkö se HöyryGuru olla ainoa? Rotaxille voisi sopia vaikka LakiGuru tms. titteli, niin paljon on foorumilaisille jakanut tietoutta tuolla terveys-, lakiasiat, uutisointi ja matkustus osiossa.
PS. On muuten vähän laimea osanotto ollut tässä äänestyksessä tähän mennessä, vasta vähän reilut 100 äänestänyttä. Ei kai tämä nyt niiiiiin totinen äänestys kuitenkaan ole, nyt foorumilaiset hopihopi niitä ääniä antamaan
Smamia äänestin, Silloin kun tähän vapotteluun aloitin ja luin tunti tolkulla foorumeita, jäi käyttäjänimi päähän kun suurin osa vastauksista mitä tarvitsin tuolloin oli häneltä.
Äänestetty on täälläkin hyvien ehdokkaiden joukosta. Hieman kuitenkin ihmettelen, miksi ktdd ei ole mukana? On kuitenkin vastaillut jo pitkän aikaa asiallisesti ja ripsakasti lukuisiin (etenkin aloittelevia askarruttaviin) kysymyksiin, kuten "Suapiko tilata nikotiininesteitä Kiinasta?", "Kehtaako latailla akkua TR-001:llä?" tai "Ookkonä Oulusta?"
ViZi ois mut äänestykseen laittanut, mutta sanoin että jättäydyn pois. Tässä kytän statuksessa on mulle tarpeeksi