Savu vs höyry. Höyry on ihmisen keuhkoille luonnollista hengittää ja oikeastaan kaikki joka voisi jäädä keuhkoihin, tulee kyllä elimistön oman huolenpitojärjestelmän avulla ulos. Savusta taas terva jumahtaa seinämiin kiinni ja pysyy siellä.
itse olen saanut hengenahdistuksia ja muuta sähkötupakan myötä, vaikka laskenut jo nikotiinipitoisuudenkin 10-12 milligrammaan. Tupakan kanssa ei moisia ongelmia ollut vaikka sitä tuli välillä aika rankalla kädellä vedettyä. nytten pari päivää mennyt parilla henkosella per tunti ja tuntuu taas vähän helpottavan. vähän "kausiluonteisesti" tuntuu tuo ongelma esiintyvän ja varsinkin krapuloissa... eli ei välttämättä kuitenkaan sähkötupakasta johdu mutta jännä juttu kuitenkin kun tupakoidessa ei koskaan ole tullut tälläisiä oloja. sori lievä OT!
"Siis mitä saavutetaan 4,4 Voltin jälkeen? Ei yhtään mitään." - hulluhöyrypää
Jännä juttu: päätin tuossa kokeilla pirruuttani PEF-laitettani. Olin seurannassa silloin, kun astmaa alettiin tutkia joitakin vuosia sitten, ja puhalsin PEFiin lukeman 230. Lääkitys aloitettiin, vaihdettiin, veivattiin, ja lopulta löydettiin sopiva. Sitä sitten käytin säännöllisesti pari vuotta. Sen jälkeen PEF-lukema oli 260. Parannusta siis. Jess. No, nyt olen mennyt höyryjen varassa reilun kolme kuukautta ilman ainuttakaan analogista (lääkitys edelleen sama). Ja arvatkaapas paljonko äsken puhalsin: 350. Tasan. Eihän tätä lääketieteelliseksi tutkimukseksi voi sanoa, mutta... Ja otantakin kovin pieni: mie. No, tutkimusolosuhteetkin nyt on mitä on. Tässä vaan keittiön pöydän ääressä itekseni puhkuin ilman todistajia. Mutta pistää vaan miettimään.
Kuinka kauan siitä on aikaa kun olet lopettanut oikean röökin? Noi hengenahdistukset saattaa johtua oikean röökin lopettamisesta, liittyy keuhkojen puhdistumiseen. Toinen juttu mikä voi vaikuttaa, oman kokemuksen mukaan Dual Coil cartoilla höyryttely aiheutti mulla lähes samanlaista astmaa kuin rööki silloin aikoinaan.
Alla olevan laskurin mukaan vajaa 4kk sitten ja ihan bogen cartoilla ollaan menty lähes koko se aika. Toivottavasti tämä "keuhkojen puhdistuminen" ei kestä enää pitkään tai pitää harkita höyryttelystä luopumista. Tosiaan tupakkaa poltellessa ei tälläsiä ongelmia ollut. Tuntuu että kuntokin on vaan enemmän romahtanut höyryttelyyn siirtyessä...
"Siis mitä saavutetaan 4,4 Voltin jälkeen? Ei yhtään mitään." - hulluhöyrypää
No eikös noin 20% ollut allergisia g:lle muistaakseni ,eli suosittelen vaihtamaan vg-pohjaiseen nesteeseen siinä tapauksessa jos allergia oireet lisääntyy höyrytellessä .Sitten ei noi kaikki maut kaikille sovi jotkut voi aiheuttaa allergisia oireita se on selvää ,imutta jos niin tapahtuu niin kannattaa vaihtaa toiseen makuun niin yksinkertaista se on ,noinhan teen muutenkin allergisoivia asioitani kohdatessani .Sitten liian vahvat nikotiini nesteet voi olla osana syytä eli laimeampia nesteitä peliin .vanukun jota cartoissa on saattaa joillekin tehdä tenää silloin kannattaa vaihtaa tankki-malliin jossa ei vanua ole laisinkaan .SITTEN TIETOA , ENNEN HÖYRYTTELYN ALKUA KÄVIN PUHALTAMASSA PEF-MITTARIIN JA NYT VIIME VIIKOLLA TEIN SAMAN UUDELLEEN (OLEN NYT HÖYRYTELLYT LÄHES 8KK ,SITÄ ENNEN TUPAKOINTI NOIN 43V , SAIN ASTMAN 18V) PUHALLUS ARVONI OLI NOUSSUT 160ASTEIKKOA JOKA JOHDALLANI ON VALTAISA MUUTOS PAREMPAAN SUUNTAAN HENGITYKSEN OSALTA JA SITÄ MYÖTEN KAIKKEEN MUUHUNKIN TERVEYDEN TILASSANI !!! . ASTMA-LÄÄKITYKSEN TARVE ON VÄHENTYNYT TOTAALISESTI HÖYRYTTELYN AIKANA ELI YHTEEN VIIDES-ÖSAAN ENTISESTÄ , OLEN TODELLA TYYTYVÄINEN TAPAHTUNEESEEN OSALTANI IKENET ON TERVEET TÄYSIN ,EI TULE ENÄÄN VERTA HARJATESSA NYKYÄÄN ,PUHUMATTAKAAN KAIKISTA MUISTA MYÖNTEISISTÄ ASIAOISTA JOITA ON HÖYRYTTELYN MYÖTÄ TULLUT . MINÄ EN ENÄÄN JUURI NOIHIN VIRANOMAISIIN LUOTA NOIDEN TIETOJEN PERUSTEELLA JOITA HE MEDIASSA TOITOTTAVAT E-SAVUKKEEN VAARALLISUUDESTA IHMISILLE ,MIELESTÄNI SE ON OLLUT ERITTÄIN ASIATONTA JA SENSAATIOHAKUISTA SUURELTA OSIN ........ MINÄ OLEN HÖYRYTTELYN ANSIOSTA SAANUT ELÄMÄNI TAKAISN SANAN VARSINAISESSA MERKITYKSESSÄ TURHA TULLA SANOMAAN MINULLE ETTÄ HÖYRYTTELY OLISI VAARALLISEMPAA KUIN TUPAKOINTI JOHON VALTIO JA VIRANOMAISET NÄEMMÄ YRITTÄVÄT KANSAA EDELLEEN KÄÄNNYTTÄÄ ,HÖYRYTTELYN SIJASTA ,VALITETTAVASTI ... TOIVON ETTÄ TÄSTÄ ON HYÖTYÄ JOLLEKIN JOKA MIETTII PÄÄTÖSTÄÄN E-SAVUKKEEN SUHTEEN 8) 8) HYVÄÄ KEVÄÄN OOTTELUA KAIKILLE
Mulla tuntuu ottavan dual coil cartolla henkeen. Täytyy hankkia VG nestettä ja poltella sitä tankeilla tästä lähtien, se ilmeisesti auttaa joillain.
Terveydellä ei kannata leikkiä! Otetaan siihen lääkäriin yhteys ja sitten tuumitaan mitä tehdään! Tai siis sinä ja lääkäri tuumitte!
Itselle tuli tuossa kuun alussa astma oireita ja vain vapaa päivinä, olin ollut ilman lääkkeitä ainakin 8 vuotta, sekä röökiä vedellyt tuohon viime marraskuun loppuun asti ja ei ainuttakaa kohtausta edes... No suljin tuon höyryttelyn heti pois ja viikkoon en höyryä vedellyt ja silti veti pillit tukkoo pef mittari näytti 200 no vahvaa kahvia vaa naamarii.. Mietin ja pähkäilin mistä johtuu mitä teen vapailla joka aiheuttaa moista?? No yks kerrallaa poistin mahdollisia vaihtoehtoja listalta ja lopulta oli jäljellä enää jokiseneväät merkkiset graavilohi viipaleet joita paketin tuppasin vapail mussuttaa 150g : Itse sain nikotiinittomal litkul pillit sen verta auki et pystyi oleen! No kala edellee kaapissa ja nytte nousee lukemat 500 ku äsken vetäsin mittariin... 11mg red oak marcado ja enjuice premium satin smooth 11mg toki viel varmuudeks menny nytte viime päivät! En tiedä mistä olin ton kalan mussuttamisen ylipäätänsä keksinyt ei enne ole ollut mikää normaali juttu lähinnä jouluisin! Tosin nytten vasta vapaat alkoi ja testi pysyykö pillit auki...
Kyrsii perkeleesti laadukkainen nesteiden kohdalla pelkän VG:n saatavuus. Jos 20% niin se on jo 100.000 ihmisestä 20.000 ketkä joutuvat harhaileen erillaisilla sivustoilla etsimässä nestettä ja jos löytyy niin on loppu. Tästä ja monesta syystä nesteiden myynnissä olisi tärkeää että saisi kommunikoida myyjän kanssa. Vaan ei vi**u Suomessa. Nyt olin 4kk polttamatta analogista ja 2vko on poltellu taas ja miksi? Siksi että noiden nesteiden kanssa menee hermot se mihin tottuu, niin onki loppu! Sitten tilaamaan jotain toista makua tilalle mikä maistui paskalle valaanrasvalle. Nyt taas aikeissa palata takaisin höyryyn toivoen että 16mg:lla ei lennä veri kurkusta kun tuli kokeiltua 24mg:masta kun ei ollut 18-16mg:sta.