Mitähän tämä tarkoittaa käytännössä esim. etämyynnin osalta?
Printable View
Mitähän tämä tarkoittaa käytännössä esim. etämyynnin osalta?
Kyllä täällä sokea ohjaa toistansa kun näistä lain ilmentymistä viikko toisensa perään kysellään. Kukaan ei tiedä ja aika näyttää. Toiset varautuvat pahimpaan ja toiset katsovat rauhassa tilanteen. Ainoa suht varma asia on että saatavuus hankaloituu ja nesteiden hinnat nousevat.
THL:n pääjohtaja tyrmää sähkötupakkaraportin - Kotimaa - Turun Sanomat
Laitoin uutisesta hämmentyneenä THL:lle viestiä. Alla vastaus:
Englantilaisen ryhmän mielipiteitä on esitelty ainakin kahdessa kansanterveyslaitosten johtajien järjestön (IANPHI) kokouksessa. Viime syksynä asia oli agendalla järjestön virallisessa globaalissa kokouksessa, ja tänä keväänä taukokeskusteluissa Euroopan kokouksessa. Keskustelu oli hyvin kriittistä, ja suuri enemmistö laitoksista kyseenalaisti englantilaisen ryhmän johtopäätöksen. Kritiikkiä ovat esittäneet myös Yhdysvaltain CDC ja Maailman terveysjärjestö WHO.
Sähkösavukenesteet ja sähkösavukkeen käytössä muodostuva höyry sisältävät sekä riippuvuutta aiheuttavaa nikotiiniä että suuren joukon terveydelle haitallisia kemiallisia yhdisteitä (esim asetaldehydiä, diasetyyliä, formaldehydiä, akroleiinia, asetyylipropionyyliä, tupakkaspesifejä nitrosamiineja ja tupakka-alkaloideja sekä erilaisia metalleja ym), joille käyttäjä altistuu. Välittömistä vaikutuksista on selkeätä näyttöä sekä sytotoksisuustutkimuksista että solubiologisistsa tutkimuksista. Seuranta-ajan lyhyyden vuoksi näyttöä sähkösavukkeiden pitkäaikaisvaikutuksista joudutaan vielä odottamaan. Alkuperäistutkimuksiin voitte tutustua mm. THL:n sähkösavukkeiden terveyteen liittyviä vaikutuksia arvioivassa raportissa (Ruokolainen ym, Tutkimuksesta tiiviisti 19/2015), tuoreempia julkaisuja ilmestyy jatkuvasti tieteellisissä lehdissä.
PHE:n ja RCP:n raportissa mainittu 95% haitattomampana -arvio perustuu 12 hengen panelin mielipiteeseen, jonka näytön vahvuus (ja jopa riippumattomuus) on useaan otteeseen asetettu kyseenalaiseksi.
Ulkoilman kieltämistä emme ole harkinneet, sen sijaan olemme useaan otteeseen kiinnittäneet huomiota sen sisältämien pienhiukkasten aiheuttamaan terveyshaittaan.
Terveisin
Juhani Eskola
Vajaan 3 viikon päästä pitäisi olla EU-direktiivi sekä uusi tupakkalaki voimassa. Kellään tietoa, missä tämän kanssa mennään tällä hetkellä? Aika viime tippaan tuntuu menevän uusi tupakkalaki, ja sen voimaantulo...
Vajaan kolmen viikon kuluttua suurin osa forkkalaisista on varmaan rikollisia...vai onkohan se sitten vain rike kun jatkamme kamojen ja niksanesteiden tilaamista ulkomailta rajoituksista piittaamatta.
Eikös se nyt näillä näkymin ollut oliko se 20.5? Loppuu suomesta etäostelu ja pelkästään niitä tupakkamakuja sai olla, kivijalka myymälästä ostelut. 1.1.17 asti sai tilailla ulkomailta vapaasti tavaraa ja ilmeisesti myös niksa nesteitä, tähän uskoon ite olen jäänyt
Eipä tota enään tarvi kun pari dripperiä ja ehkä pari tankkia tilata + mahdollinen vw modi ostaa ja ehk vähä niksaa :D
edellämainitut ole edes pakollisia.
Vielä ei ole täysin varmaa, aiheuttaako sähkötupakoitseminen syöpää. (Pidemmän aikavälin tutkimuksia kun EI vaan ole olemassa ~10vuotta). Mutta se on ainakin varmaa, sain syövän kaikista tämän palstan kirjoittajista
https://www.eduskunta.fi/FI/tietoaed...istaminen.aspx tuolta voi käydä katsomassa esityksen tilannetta. Kuten joku aiemminkin kommentoi, vaikuttaa siltä etteivät olisi saamassa uutta lakia eduskuntakäsittelyyn kuin vasta kesäkuussa.
Onneks on oma piha :D
Kuuluukohan höyryttely tuohon parveketupakoinnin kiellon piiriin. Se kun ei tuoksu tupakalta eikä kukaan voi oikeasti väittää että se tuoksuisi pahalta. Tuossahan puhutaan savuhaitasta tms.
Saa, mutta en olisi niin varma, että onnistuu.
Hallituksen esityksen 120 §:n 5 momentin mukaan nikotiinittomien nesteiden makuainekieltoa sovelletaan 20.11.2016 alkaen, mutta muita hallituksen esityksen 25 §:n vaatimuksia, esim. puhtaus- ja riskittömyysvaatimuksia sovellettaisiin jo siitä alkaen kun tupakkalaki astuu voimaan.
Tupakkalain uudistaminen
Tupakkalain kokonaisuudistuksella on tarkoitus panna täytäntöön EU:n uusi tupakkatuotedirektiivi 2014/40/EU. Se tuli voimaan 19.5.2014. Suomen, kuten muidenkin jäsenvaltioiden, täytyy sisällyttää uudet säädökset kansalliseen lainsäädäntöön 20.5.2016 mennessä.
Sähkösavukkeet ja niissä käytettävät nikotiini- ja muut nesteet otettaisiin kattavasti tupakkalain sääntelyn piiriin.
Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan 20 päivänä toukokuuta 2016, jolloin tupakkatuotedirektiivi on viimeistään pantava täytäntöön. Ehdotetussa tupakkalaissa on useita siirtymäaikaa koskevia säännöksiä.
Pykälän 5 momentin mukaan tunnusomaisten tuoksujen ja makujen kieltoa sovellettaisiin höyrystettäväksi tarkoitettuihin nikotiinittomiin nesteisiin 20 päivästä marraskuuta 2016. Muita 25 §:n vaatimuksia, eli esimerkiksi vaatimusta ainesosien puhtaudesta ja riskittömyydestä ihmisen terveydelle, sovellettaisiin kuitenkin jo siitä, kun tupakkalaki tulee voimaan. Sellaisia höyrystettäväksi tarkoitettuja nikotiinittomia nesteitä, joissa on jokin tunnusomainen tuoksu tai maku, saisi siis myydä ja muutoin luovuttaa kuluttajille 20 päivään marraskuuta 2016 edellyttäen, että tuote täyttää muilta osin 25 §:n vaatimukset.
Tulkitsen tuon niin että nikotiinittomia e-nesteitä (muitakin kuin tupakanmakuisia) saisi myydä kivijaloissa 20.11.2016 asti, kunhan ne täyttävät 25§ vaatimukset (puhtaita ja riskittömiä).
Mistä saadaan riskittömiä nesteitä ??? Eikö noissa kaikissa ollut jotain haitallista (höyrytettynä), vaikkakin vähäinen määrä ???
Juuri näin kuten Höyryhörhö tiivisti. En tunne sitä ennakkoilmoitusproseduuria, joka nesteen valmistajan tai maahantuojan on nesteen turvallisuudesta Valviralle toimitettava. Saattaapi olla niin, että luvat ainakin joillekin nesteille saadaan heti, kun laki astuu voimaan. Kuka tietää – kauppiaat ilmeisesti.
Lakisityksessä on sanottu ...sähkösavukkeiden avulla höyrystettäväksi tarkoitettuun muuhun nesteeseen kuin nikotiininesteeseen sovellettaisiin tiettyjä nikotiininesteitä koskevia säännöksiä (tunnusomaiset tuoksut ja maut, tiettyjen lisäaineiden kielto, puhtaus, turvallisuus) Muu neste-ilmaisu kirvoitti aikoinaan keskustelun siitä, onko PG ja VG muita nesteitä. Muistaakseni päädyimme siihen, että säännös ei koske pohjia. Nyt PG:n turvallinen käyttö höyryttimissä on taas vaakalaudalla. Aika näyttää, miten asia etenee. Ei kai nyt sentään PG:kin tarvitse hamstrata.
Koskakohan vaatimukset tupakkatuotteiden osoitetulle puhtaudelle ja riskittömyydelle astuvat voimaan? Sähkötupakkaanhan piti soveltaa vastaava sääntely kuin tupakkaankin.
Kun höyryttelyyn tarkoitetuissa nesteissä vaaditaan puhtautta: herää kysymys miksi poltettavassa tupakassa on sallittu addiktion muodostavat ja ylläpitävät aineet. Eikös olisi mukava jos/kun MAOI ja vastaavat kiellettäisiin?
Ja minä tulkitset asian niin että nikotiinien tilaus kielto astuu voimaan 20.5.2016.
Itse en ainakaan uskaltaisi tuon jälkeen tilailla mitään 100mg niksoja kun ei kiinnosta syytteet mistään törkeästä "salakuljetus" yrityksestä.
Onneksi kaapit jo notkuu noita puteleita.
Darran kanssa samoilla linjoilla. Siirtymäaikoja tulee, mutta se oikeuden päätös jonka nojalla nyt tilailemme lakkaa pätemästä kun laki muuttuu. Koska niksa on se helpoin mihin puuttua, uusi laki = uudet mielivaltaiset tuontirajat.
Toisaalta, tulee vähän kiire eduskunnalle jos meinaavat nuijia jotain kasaan 20.5. mennessä.
"Pykälän 7 momentissa säädettäisiin siitä, että sähkösavukkeiden ja nikotiininesteiden rajat ylittävän etämyynnin kieltoa sovellettaisiin 1 päivästä tammikuuta 2017. Näin olisi siksi, että sähkösavukkeiden ja nikotiininesteiden tuominen vähittäismyyntiin edellyttää ennakkoilmoitusta kuusi kuukautta ennen tuotteen aiottua markkinoille saattamista. Ilman säännöksen soveltamisen porrastamista saattaisi syntyä puoleksi vuodeksi tupakkalain voimaantulon jälkeen tilanne, jossa sähkösavukkeiden ja nikotiininesteiden rajat ylittävä etämyynti olisi kielletty mutta näitä tuotteita ei myöskään saisi ostettua kotimaisista vähittäismyyntiliikkeistä."
Todennäköisesti tuo koskee nimenomaan alle 20mg/ml vahvuudella olevia niksanesteitä ja sitä vahvempaa ei sitten saisi tilailla ollenkaan kun laki astuu voimaan.
"64 §. Eräiden nikotiinia sisältävien nesteiden maahantuontikielto. Pykälässä kiellettäisiin yksityishenkilöiltä sellaisen sähkösavukkeen avulla höyrystettäväksi tarkoitetun nikotiinia sisältävän nesteen, jonka nikotiinipitoisuus ylittää tupakkatuotedirektiivissä säädetyn rajan tai jolla
on lääkelain 3 §:n 1 momentissa säädetty lääkkeellinen käyttötarkoitus, maahantuonti. Tällä hetkellä tällaisten nesteiden maahantuonti on sallittu lääketuontiasetuksen 3 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla edellyttäen, että lääkevalmisteella on myyntilupa valtiossa, josta se on hankittu. On mahdollista, että EU:n jäsenvaltiot myöntävät kansallisia lääkelupia mainitunlaisille nesteille, jolloin samat tai samankaltaiset nesteet ovat jäsenmaasta riippuen markkinoilla joko tupakkatuotedirektiivin tai lääkedirektiivin mukaisina tuotteina. Tämä ei ole perusteltua eikä tarkoituksenmukaista, minkä vuoksi esityksessä ehdotetaan tällaisten nesteiden tuontikieltoa Suomeen. Kielto koskisi myös nesteen hankkimista ja vastaanottamista postitse tai muulla vastaavalla tavalla Suomen ulkopuolelta."
Kuten aina, tämäkin vain oma tulkinta tuosta sonnasta...
Yksi puhuu aidasta ja toinen aidanseipäistä. Nikotiiniton ja nikotiinineste on hallituksen esityksessä kaksi eri asiaa.
Höyryhörhon arvailu "Todennäköisesti tuo koskee nimenomaan alle 20mg/ml vahvuudella olevia niksanesteitä ja sitä vahvempaa ei sitten saisi tilailla ollenkaan kun laki astuu voimaan." voi hyvinkin pitää paikkansa tai sitten ei. Hallituksen esityksen perusteella tähän on mahdoton ottaa selkeää kantaa.
Mikä kiire eduskunnalle tulee? Kesäloma on ainoa syy, miksi laki pitäisi ottaa heti miten käsittelyyn. Direktiiveille asetetut rajat ovat paukkuneet valtiossa kuin valtiossa, eikä vähiten Suomessa. Ei myöhästymisestä mitään vakavaa seuraa. Ilmoitus komissiolle, joka antaa aluksi vain epävirallisen selvityspyynnön ennen uhkasakkoja tai muita menettelyitä. Direktiivi astuu voimaan, vasta kun se on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä
Niin siis, eikö ensin pitäisi luoda selvä laki kaikkie asiaa koskevaa ja sitten antaa ihmisille aikaa reagoida uuteen lakiin? Tuntuu nyt jotenkin hölmöläisten hommalta taas tämä uusi lakijuttu... Varsinkin kun olen hätapäissäni hamstrannut niin että laskut on jääneet maksamatta ja makaroonia syödessä...
Komppaan Twistediä. Pohjia saa varmasti jatkossa, tiivareita tuo ei koske, laitteet tulee kiinasta (ja vielä varmaan jonkun aikaa EUstakin) ilman ongelmia. Niksa on melko varmasti se, joka poistuu ensimmäisenä kauppojen hyllyltä ainakin tuossa 100mg/ml muodossa. Sitä varastoon...tai ainakin itse elän tämän opin ja uskon mukaan :sleep:
Kuinkas nämä ns. valmisnesteiden tiivari versiot tulevaisuudessa, onko niistä mitään ajatusta ?
Elintarvike jutut luonnollisesti säilyy, mutta voidaanko nuo jotenkin rinnastaa höyryttelyyn ja sitä kautta kieltää.
Laki puhuu höyrysteltävistä nesteistä ja tiivarithan niitä eivät ole.
No näin vähän ajattelinkin, mutta piti varmistaa fiksummilta.
Totally Wickedin (TW) haaste EY-tuomioistuimeen kaatui, joten direktiivi on höyryttimien osalta lainvoimainen: http://curia.europa.eu/jcms/upload/d...cp160048en.pdf Samalla kaatui myös kaksi tupakkaan liittyvää kannetta, joten koko direktiivi on lainvoimainen.
Kyllähän se niin on että raha puhuu myös 2 jättiä joilta 1 pieni ala uhkaa viedä rahaa, niin ei siihen paljoa tarvita.
Kansallinen lisäys: ...ehdotetaan, että sähkösavukkeiden avulla höyrystettäväksi tarkoitettuun muuhun nesteeseen kuin nikotiininesteeseen sovellettaisiin tiettyjä nikotiininesteitä koskevia säännöksiä. Näitä olisivat tunnusomaisten tuoksujen ja makujen ja tiettyjen lisäaineiden kielto sekä vaatimukset ainesosien puhtaudesta ja riskittömyydestä ihmisen terveydelle.
Voisiko etenkin puhtausvaatimuksesta seurata, että joitakin EU-direktiivin 20 artiklan, kohdan 2 (valmistajien ja maahantuojien on ilmoitusvelvollisuus) sekä kohdan 4 a) (lehtinen) ja b) (myyntipäällysteet) määräyksiä voitaisiin kansallisesti soveltaa myös nikotiinittomiin höyryteltäviin nesteisiin.
Jos ei, miten tiettyjen lisäaineiden kielto, nesteen puhtaus ja riskittömyys nikotiinittomissa nesteissä varmistetaan?
Nesteiltä ja laitteilta vaaditaan emissiotestiraportit, eli päästömittaukset. Raja-arvoja nesteissä oleville kemikaaleille ei ole (vielä) määritelty. Maahantuojan pitää ne toimittaa Valviralle 6kk ennen myynnin aloittamista.
Juuri kävin tilaamassa vielä hiukan lisää pohjia varastoon Inaweralta. Heidän sivuilleen oli nyt ilmestynyt viesti, että 20.5.2016:n jälkeen he toimittavat nikotiinipitoisia nesteitä ulkomaille vain ALV-rekisteröidyille (eli Suomessa Y-tunnuksen omaaville) yrityksille... Toivottavasti ei kaikki putiikit joudu ottamaan samaa linjaa... :(
Pitikö mun taas tulla tätä sontaa tänne lukemaan. Vitutti jo valmiiksi. Rääh!