Ite käytin 70 pinnasta vg-litkua ja silti lirutteli silloin tällöin. Tuntui ainakin että vuoti setupilla kuin setupilla joissain tilanteissa hiukan
Printable View
Mulla ei inaweran 50/50 vpg litkulla ollu ongelmia, nyt kun 50/50 nalleen oon lirauttanu 30% lubrin vg:tä niin ei meinaa wikata niin hyvin muovitankilla.
Tankkauksen jälkeiseen varovaiseen nestesyötön availuun kun tottunut, ei muita vuotoja. Koputtaa puuta.
Kyllä ne pumpuloidut hybridit itselläkin välillä tuppas vuotamaan. Useimmiten tankin loppupuolella, kun oli kuumaksi päässyt ketjuvapottelulla. Sitten pikkuhiljaa taisin muuttaa jotain siinä pumpulin määrässä tai jossain muussa, koska yhtäkkiä ei enää vuotanutkaan. Meshitetty Mister pääsi myöskin lirauttamaan tuossa pe-la kaljoittelussa nestettä ulos. Juurikin tankin loppupuolella ja kuumana ollessaan. Selittynee ihan sillä, ettei ole optimaalista kohtaa nestesyötölle vielä löytynyt.
Nesteissä uskoakseni aina ollut vähintään 50 VG ja korkeintaan ~5% vettä.
E: Ja juu tuossa vuotaneessa mesh-misterissä oli noin 70VG 0 vesi nestettä sisällä. Taitaa VG muuttaa olomuotoaan PG:tä enemmän lämpötilan mukaan. Tai siis PG on aina lirua, mutta VG on joko jäykkää tai lirua eli vois kuvitella olevan vähän hankalampi?
Voisiko joku tehä ohjeet youtubeen misteriin u-wick mesh setupin tekoon. Olisin kiitollinen :)
Oho, sorruin ja hommasin Mister V ykkösen :whistle:
Tämän avulla itse touhuilin, ei ole video, mutta aika hyvä ohje kuitenkin. MISTer meshwick ? HöyryWiki Ehkä meshin pala saa olla sentin lyhyempi, tai voihan sen katkaista sitten lopuksi. Coilin pyörittelin n 2mm:n meisselin ympärille, ja sit ujutin meshin läpi kun ohjeen mukaan ei onnistunut.
Mun nesteet on yleensä 65PG 35VG ja Misterit (hybrid ja ato) täytän aina vehjettä kääntelemättä, painetta vähän imuputken juuresta tasaten. Mä en koskaan saa noita mitenkään vuotamaan - joskus saattaa iskeä vähän kuivaa. Ja mä olen kaikkea muuta kuin mestarikäämittelijä.
Mikä kokonen toi mister 510 on? Vastaako se siis hybridin atoa lyhyemmällä vai pitkällä tankkiputkella ja imuputkella?
Mister 510 on pituudeltaan noin 3-4mm lyhyempi kuin hybridin ato lyhyessä modessa. Tuolla 510-liittimellä tulee sitten vähän alle sentti lisää pituutta tietty.
Nyt onnistu vihdoinkin edes jonkinlainen setuppi misteriin meshistä. 20 watilla ei tosin jaksa wikata, eli tuottanee ongelmia täydellä akulla, ohmeja on 0.6.
E: eipä tää nyt oikeen vielä vakuuta tää setuppi, oli meinaan ilmestyny hotspottia.
EE: Ei toimi, mesh u-wick johtaa taistelua vieläkin 100-0 :yawn: 20Watilla dry hit suoraan keuhkoon heti aamusta. Err.
Käyttääkös väki siis hybridiä noilla nännittömillä akuilla miten? Jää melko karu rako nappiin magneetilla, mutta tuskin nyt kummemmin haitannee. Ellei sitten pääse kierteisiin asti jotain taskunöyhtää. Toisaalta vois kattoa jos jostain löytyis ohkasempia nännejä kuin nämä lähes parimilliset.
Sonyt ainakin sopii suoraan, saman pituinen kun AW.
Ei ota Tensait kontaktia eikä silmämääräisesti taida ottaa VTC vitosetkaan. E: Eikä tosiaan ota.
Juu noita magneetteja kannattaa hommata millistä ylöspäin eri kokoja. Toki millisiäkin voinee pitää useampia pötkössä. Itellä 1&3mm niin niillä jo sovittaa melki akun kuin akun. Lähinnä kyllä tarvinnu kloonivirityksissä.
Itsellä herra syö vtc4 ja vtc5 flättejä ilman mitään säätämistä
Taitaa aika kovat heitot siis olla akuissa, koska omissa on lähinnä upoksissa tuo plus puoli. Sen takia mä vähän noita flättejä uskalsin ostaakin, koska olin melko varmasti lukenut ihmisten niitä käyttävän Misterissä. Sanoisinko VMP.
E: Jaa VTC5:t alkoi jostain syystä ottamaan kontaktia. Tensai 18500 tosin ei, koska liian syvällä. Tiedä voiskohan näille tehdä jotain.
10min pikatestauksella voin todeta, että kyllä tämä Mister Hybrid V1 on ihan kiva laitos :)
Ei voi kyllä kun suositella kaikille hybridin käyttäjille tuota lyhyillä kierteillä olevaa topcappiä, hyvin sijoitettu 11 €. Helpotti pirusti tohon täytön jälkeiseen vuotamiskikkailuun :)
Ja tietysti plussaa vielä kasvaneesta nestetilavuudesta.
Saako näitä hybridejä uutena jostain? Valmistajan sivuilta en ainakaan nähnyt.
Valmistus lopetettu jyri :)
Naitan siis tuohon toisen suomalaisen tekemään putkeen tuon 510 atomisaattorin.
MISTer v3 :eek:
Puoleen hintaan käytettynä, siinä kannattaa miettiä mistä sit ostaa :)
Juu aivan kingi. Itsellä ei fengsuit kohdanneet kolmosen kanssa kuten ykkösen kanssa. Järkevää syytä ei ole mutta niin se vaan meni. Samoin kävi kun vaihtoi ykköseen muovitankin, ei klikannut yksiin samoin kuin rautatankilla. Tiä onko 510 joskus kokeiltava jos kohdille sattuu.
Olikos V1 se löysin? Itsekin vaihdoin muistaakseni V3 pois turhan tiukan imun takia.
Eiköhän ykkönen löysin ole. Ero ei kyllä mahdottomia tuntunut mutta voi olla sekin hiuksenhieno ero mikä vaikuttaa.
V1 ja v2 oli muistaakseni molemmissa(sama) löysä.
V1 on tosiaan aika löysä imu. Toisaalta, en tiedä eroa V2 ja V3.
Pari kolme päivää tuossa höyryttelin pelkästään 510:llä ja ilman ilmaruuvia.
Tänään otin v2:en kouraan ja sehän tuntu melko tiukkaimuiselta! :)
Äkkiä kyllä taas tottu siihen.
V1 ja v2 on yhtä löysiä ja 510 löysin.
Oon tässä näin muutenkin pistänyt sellasen homman merkille, että pumpulista toimii paremmin miehekkäät lunghitit joten 510-mallin löysä imu ilman ruuvia toimii erinomaisesti. Meshistä parempi vedellä neitimäisiä poskareita ja tässäkös hybrid V3 toimii mitä mainioimmin? Itseasiassa tuo on jo ihan lihasmuistissa. Jos kädessä olevassa putkessa on pohjanappi niin poskeen ja jos sivunappi niin keuhkoon. Jostain syystä pumpuliposkarit maistuu jopa etovilta?
On se nyt kumma ku 3 viimeisintä pumpulisetuppia mennyt jotenkin pieleen, että ei jaksa wikata 50/50 nestettä kunnolla edes 15W. Ja nestesyöttö auki toiseen viivaan asti.
Mulla on viimeaikoina ilmennyt samaa vikaa. Tai siis, ollu oikeestaan kokoajan. Ensimmäinen tankki menee hyvin, ekan kerran kun tankin täyttää niin ~1/3 tankkia menee ok. Tämän jälkeen huomaa että ensin alkaa maistua skidisti palaneelle. Tästä ~20 hatsia eteenpäin, ja nesteet kusee pihalle.
Itse oon tullu siihen tulokseen, että noi pumpulit jotenkin "vettyy", ensin ei siirrä kunnolla nestettä coilille, ja lopulta vuotavat sitä dekille josta vuotaa pihalle.
Aluksi noi mun pumpulisetupit oli tyyliin kaiffari, eli pumpulit coilin läpi, pätkäs ~1cm mittaisiks, ja taitto ne dekille niin että ne lepää nesteurien päällä. Nyt testasin samaan tyyliin kuin pBusardo tossa elnrögiken tms. videossa. Eli noista 1cm päistä trimmaa päädystä reilusti tavaraa pois, ja sitten survoo noi ihan ohuet päät tonne nesteuriin "jarruttamaan" nesteen kulkua, mutta dekille jää kuitenkin aika reilusti pumpulia joka toimii "välivarastona" coilille.
Tuntuis toimivan, nyt kolmas tankki menossa samoilla pumpuleilla :)