Tulokset 1 - 19 / 19

Aihe: Componentti

  1. #1

    Componentti

    Tervehdys (köh, köh)

    Mää ite:
    Ikää on karstoittunut justjajust niukasti vähän yli 40, tuosta ajasta olen tervannut kehkojani noin 23 vuotta.
    Kulutus keskimääräisesti on ollut askin luokkaa päivässä, oluella tuplasti, oluen jälkeisellä päivällä selkeästi vähemmän, pidempiä taukoja ei ole tullut pidettyä, lukuun ottamatta kipeänä ollessani muutaman päivän taukoja.

    Ainoa selkeä tunnustettavissa oleva lopetusyritys löytyy menneeltä kesältä, joka on ainut pitkä kestoisin
    pidättäväisyys tervan osalta, 14 päivää, en vaan ollut osannut motivoida itseäni oikein, enkä varustautua mitenkään nikotiinin puutteeseen, en edes purukumilla, koska en ole siihen itse ikinä oikein uskonut, kokeiltu kyllä pureskella muutamaa tyynyä.

    Mistä:
    Höyrystelystä ei ollut mimmoistakaan kokemusta, ei ollut nähty, eikä kuultu, toki lehtien otsikoita oli tullut silmäiltyä, mutta siinä kaikki, eli nollasta(0) lähettiin liikkeelle.
    Ja liikkeellehän lähettiin täältä foorumilta viimeviikon maanantaina, muistikuviini ei jäänyt mikä minut tänne oli oikein johdattanut (j.mala se ei ainakaan ollut).

    Foorumeilla:
    Kymmenientuhansien(10 000) viestin joukosta oikean itselleen sopivan tiedon löytyminen ei ollut helppo homma.
    Minulle valkeni varsin varhaisessa vaiheessa kuitenkin tämän höyryttelyn olevan tekninen laji, sopi siis minulle.
    Neljäntenä(4) päivänä torstaina, minun oli saatava tilattua oma aloituspaketti.

    Tilaus:
    Siihen mennessä olin valinnut itselleni tilattavakseni oman höyryttimen (Ego T B, 1Ah) ja se kuulemma kannatti tilata Puolasta saakka Puolan kielisiltä sivuilta, se olikin mielenkiintoista en vieläkään tiedä mitä niillä kaikilla varaosilla pitäis tehdä mitä olin vähäisillä karttuneilla tiedoillani tilannut, ne saattanee selvitä ajan saatossa jopa tarpeellisiksikin (epäilen kyllä).

    Saapuminen:
    Lähetys vaihtoehtoja olisi ollut muitakin kuin kallein DHL(n.20€) en vaan halunnut enään odottaa, olin äärimmäisen innoissani. Keskiviikkona(toissa päivänä) paketti paukahti puoliltapäivin työpöydälleni työkaverini toimesta("onkx tää sullen"). No siinähän se oli, paketti mullen. Pieneltähän se näytti noin ensi silmäyksellä, vaikka noita litkujakin olin ottanut ensi maistiaiseksi kuusi(6) pulloa, isoja toki(30ml). Olihan se heti aukaistava että saisin akut lataamaan tuohon työkoneeseen lopputyöpäivän ajaksi, jotta pääsisin heti kotiututtuani itseni
    kasaamaan ladattua höyrystintä, no akut oli täynnä ei ne alkanut lataamaan yhtään, hyvä niin.

    Ensi höyryt:
    Ego:n ohjekirjan nopea silmäily ei äkkiseltään pokennut jo valmiiksi opiskeluni Sib77 videoista (THX to Sib77).
    Ato pesuun, Vanilijaa tankkiin, tankki atoon. ato ruuvattiin myötäpäivään paristoon, viisi(5) painallusta painikkeesta jolloin näppäinlukko aukesi, olin täpinöissäni, halusin muistavan ensi höyryni ikuisesti, kiusasin itseäni odottamalla käyttövalmis ensimmäinen laite kädessäni, olinko viisitoistaminuuttia(15min) sitten polttanut elämäni viimeisen tupakan, en tiedä, en ollut vielä imuttanut, vähän jännitti, missään en ollut huomannut kerrottavan miten siitä höyryjä vedetään, poikkeisko se jotekin analokisesta?, vedetäänkö pitkään?, nopeasti?, rauhallisesti?, jotain noista yhdessä?, en tiennyt.
    Vedin ensimmäiset höyryt keuhkoihini, se oli siinä, tiesin sen ennenkuin olin edes kerennyt puhaltamaan höyryt ulos, olin polttanut viimeisen tupakkani viisitoistaminuuttia(15min) sitten.

    Kokemukset kahdelta(2) ensimmäiseltä päivältä:
    Kaksi ensimmäistä päivää on mennyt yllättävän hyvin, sitä vaan ei tee mieli, en olisi uskonut, tavat kyllä kummittelee kokoajan Esim: Olen aukaissut molempina päivinä tuhkakupin kannen, huomannut sen vasta sitten kun olen lopettanut höyryttelyn sen olevan melko turhaa hommaa.

    Jatkot:
    Kuulun myös niihin joka ei ala laitevarustelua(itseni tuntien alan) koska aikomustani ei ole tästä aloittaa mitään harrastusta.

    Perimmäinen tarkoitus:
    Kaksi päivää vasta takana, en haluu takaisin savuttamaan, tässä on mahdollisuuteni, halusin tämän kaikki jakaa siksi että se on tavallaan julkinen lupaus, joka auttaisi minua. Minulla ei ole muita vaihtoehtoja.

    Kiitokset:
    Haluan kiittää teitä kaikkia ylläpitoa sekä aktiivisesti meitä aloittelijoita täällä neuvovia jäseniä.
    Tämä on esimerkillinen sivusto. Omat kysymykseni on vielä tulossa.

     
     
  2. #2

    Vs: Componentti

    Componentti

    Pahin mitä olen odotellut on nyt menossa, perjantai, olutta ja ilman analokista.

    Toistaiseksi on mennyt melko hyvin, latasin tankkiin jonkun täällä suosittelemaa nestettä
    joka toimisi oluen kanssa, Banaania, se oli mitä olin tilannut ja täytyy sanoo että alkaa toimii tossa kymmenen(10) jälkeen enemmänkin, en ois muuten sitä ladannut, ois ollu vielä muutama maku muita joita en ole vielä kerennyt kokeilla, toimii.

    Tänään oli töissä USAmix, jota luulin röökin makuseksi, lähinnä se maistu hedelmä sekoitukselta, täytyy vielä tarkistaa asia.

     
     
  3. #3

    Vs: Componentti

    Componentti

    Paljon on vielä opittavaa, noi kartot on vielä epäselvää, niitä kovasti suositellaan. täytyy kokeilla kunhan ne tunnistan,
    pitää vaan testaa noi maut eka kaikki jolloin voi tilailla lisää. toi oli kanssa uusi asia mulle että noita makuja
    vedellään noinkin hedelmällisesti, itse en ole tykännyt mentholisesta ikuna olleskaan, höyryllä tuntuu toki toimivan nuo hedelmämaut. Onkohan niissä yhtään c-vitamiinia? itse itselleni teitä yhtää tarvtta vastata, ei oo.

     
     
  4. #4

    Vs: Componentti

    Componentti

    Tämä alkuinnostus tuntuu pukkaavan viestiä vierestä ja takaa.

    Huomioni muutuvista tavoista on oivallinen, ainakin itselleni.
    Itselläni tuntuu olevan varsin luontevaa mennä ulos höyryy.

    Ennen kun olut oli loppu haettiin uusi tohon tykkihuoneen kajarin päälle vartoo kun tuun analokiselta.
    Tänään se on mennyt niin että se olut otettiin ulos höyryttelemään, kun ei niitä käsiäkään enään tarvita niin paljon siihen sytyttämiseen. Huomasin tuon tavan muuttuneen vasta monen kerran jälkeen, ei ollut niinkään suunniteltu.

    Ulos lähtiessä kädet käyvät vieläkin kaikki mahdolliset taskut läpi etsien röökiaskia ja sytytintä, ne eivät vaan löydä mitää, eivätkä tule löytämään.

    Kohta 54(viisikymmentäneljätuntia) Tuntia ilman analokista.




     
     
  5. #5

    Vs: Componentti

    Lainaus Alkuperäinen postaaja Componentti Näytä viesti
    Pahin mitä olen odotellut on nyt menossa, perjantai, olutta ja ilman analokista.
    ultimate stress test menossa
    Onnea ja menestystä! Keep on vaping and blogging
    eGo | Touchwood Mini | DonKick | BoltKick | 2 x Mini Lava | SD
    30.10.2011

     
     
  6. #6

    Vs: Componentti

    Kyllä se siitä, vaikka piukkaa saattaa ensi alkuun tehdä. Jos ja kun sinulla näyttää olevan/olleen sama tapa kuin itselläni oli (aina ulos tupakalle), voi olla fiksua pitää tuosta tavasta härkäpäisesti kiinni nytkin, höyryjen kanssa. Vielä kahden ja puolen kuukauden savuttomuuden jälkeen olen huomannut, ettei vanhoista tavoista pääse noin vain eroon. Esimerkiksi, jos ennen unten maille menoa vetelen sisällä päivän viimeiset höyryt ("ei viitsi enää pukeutua", "liikaa pakkasta", "tätähän on ihan turvallista vetää sisällä", jne), höyryt ovat kyllä parhaimmillaan loistavia, mutta aina tuntuu, että jotain on jäänyt puuttumaan. Jos sitä vastoin vääntäytyy ulos höyryille (vaikka -25 asteen pakkaseen), itse höyryttely ei aina ole samalla tavalla nautinto, mutta kummasti sitä on hurjan tyytyväinen

    Sitkeyttä sinne!

     
     
  7. #7
    Höyrykonkari Polgara's Avatar

    Liittynyt
    01/2012
    Sijainti
    Varkaus
    Viestit
    366

    Vs: Componentti

    Lainaus Alkuperäinen postaaja Componentti
    ...Vedin ensimmäiset höyryt keuhkoihini, se oli siinä, tiesin sen ennenkuin olin edes kerennyt puhaltamaan höyryt ulos, olin polttanut viimeisen tupakkani...
    Kerrassaan hieno lause!
    Ja onnittelut hyvästä päätöksestä.

    Savutta #0059

    Let's Twist.


     
     
  8. #8
    Höyrykonkari Maki's Avatar

    Liittynyt
    01/2012
    Sijainti
    Joensuu
    Viestit
    320

    Vs: Componentti

    Lainaus Alkuperäinen postaaja Componentti Näytä viesti

    Ensi höyryt:
    Ego:n ohjekirjan nopea silmäily ei äkkiseltään pokennut jo valmiiksi opiskeluni Sib77 videoista (THX to Sib77).
    Ato pesuun, Vanilijaa tankkiin, tankki atoon. ato ruuvattiin myötäpäivään paristoon, viisi(5) painallusta painikkeesta jolloin näppäinlukko aukesi, olin täpinöissäni, halusin muistavan ensi höyryni ikuisesti, kiusasin itseäni odottamalla käyttövalmis ensimmäinen laite kädessäni, olinko viisitoistaminuuttia(15min) sitten polttanut elämäni viimeisen tupakan, en tiedä, en ollut vielä imuttanut, vähän jännitti, missään en ollut huomannut kerrottavan miten siitä höyryjä vedetään, poikkeisko se jotekin analokisesta?, vedetäänkö pitkään?, nopeasti?, rauhallisesti?, jotain noista yhdessä?, en tiennyt.
    Vedin ensimmäiset höyryt keuhkoihini, se oli siinä, tiesin sen ennenkuin olin edes kerennyt puhaltamaan höyryt ulos, olin polttanut viimeisen tupakkani viisitoistaminuuttia(15min) sitten.
    Aika samalla tavalla kävi mulle, ensimmäinen kuukaus takana ilman analogista..

     
     
  9. #9
    Höyryttelijä

    Liittynyt
    01/2012
    Sijainti
    Kouvostoliitto
    Viestit
    37

    Vs: Componentti

    Lainaus Alkuperäinen postaaja Pol Näytä viesti
    Kerrassaan hieno lause!
    Ja onnittelut hyvästä päätöksestä.
    Onnittelut täältäkin. Paistoi silmään tuo Pol:n sigu, olen ollut kaksi tuntia kauemmin polttamatta, mutta rahaa säästänyt vähemmän..

     
     
  10. #10
    Höyrykonkari Polgara's Avatar

    Liittynyt
    01/2012
    Sijainti
    Varkaus
    Viestit
    366

    Vs: Componentti

    Lainaus Alkuperäinen postaaja freedom
    Paistoi silmään tuo Pol:n sigu, olen ollut kaksi tuntia kauemmin polttamatta, mutta rahaa säästänyt vähemmän..
    [size=7pt]Jos yhtään lohduttaa, niin mun keuhkot on mustemmat ja olen taatusti vielä pitkään miinuksella.
    Hommasin nimittäin tämän palstan löytymisen myötä itselleni ostomanian. Vielä kun tietäisi, että miten tuota kaikkea sälää käytetään... [/size] :P

    Savutta #0059

    Let's Twist.


     
     
  11. #11

    Vs: Componentti

    Maanantai, 5.päivä
    Ei ollut eilinen helppoa, eikä tänään oltu päästy yhtään helpommalla, vieroitus oireita
    tuntuu olevan, kahden ensimmäisen päivän jälkeen luulin että niitä ei pahemmin tulisi,
    ei näitä nyt ihan Trainspotting elokuvan oireisiin voi verrata, mutta ompahan kuitenkin.

    Analogisiin ei ole retkahdettu, en ole edes kovin kauvaan niitä yhtäjaksoisesti haikaillut,
    vankkumaton päätös lopettaa on auttanut asiaan.

    Olin varautunut varustautumalla suureen määrään makeisia, lähinnä salmiakkia ja suklaata.
    Ajattelin niiden saattavan maistua ja olisihan siinä jotain tekemistäkin ajatusten muualle
    viemisenäkin. Kaksiviikkoa ja risat olin sen määrän laskenut riittävän, ei ole enää kuin risat jäljellä,
    makean nälkääkään ei ole enään yhtään jäljellä.

     
     
  12. #12
    Höyrykone

    Liittynyt
    11/2011
    Sijainti
    Manchesteri
    Viestit
    2,496

    Vs: Componentti

    Toi ulos tupakalle- tapa istuu varmasti tiukassa, itelläkin oli aikanaan ehdoton se "oma aika, oma paikka". Piti säännöllisin väliajoin päästä käymään pihalla, varsinkin talvella tää korostui kun pääsi samalla viilentymään. Kuitenkin, niin mukavuudenhaluinen kun olen, tässä sohvalla höyryttely alko aika äkkiä valtaamaan alaa. Nykyään ei tuu käytyä kun ehkä kerran päivässä ulkona "savuilla", ja tässä samalla on oikeastaan oppinut sen kuinka koukussa sitä on ollut nimenomaan siihen pihallakäymistapaankin. Jännä huomata että enää ei sitäkään tarvitse kun hyvin harvoin

    Toki meitä on moneksi ja joillekkin toi ulkona käyminen saattaa pysyä tapana loputtomiin vaikka savu vaihtuukin höyryyn. Pääasia että vaihtuu

     
     
  13. #13
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    01/2012
    Sijainti
    Varkaus
    Viestit
    124

    Vs: Componentti

    Hienoo et onnistuu!

    Itellä viimenen oli seuraavana päivänä yksi testin vuoksi puoliks poltettu pikkusikke, maistu jo sillon pahemmalle kun höyry.

    Vaikeeta tulee olemaan eka kuukausi, mulla nyt 1kk 1pv takana viimesestä analogisesta.

    Välillä meni, varsinkin autolla pitkää matkaa ajaessa, yhtämittaa tunti-kaks hyöryttelyä.
    Mut ajattelin et parempi vetää 6ml nestettä tänään kun ottaa se sikari tuosta käden ulottuvilta, ja siinä se auton ovitaskussa on vieläkin, ja pysyy niin pitkään et jollekkin kaverille ne muistan antaa.

    Välillä taas tuntu et ei saa tarpeeks ees 24mg tavarasta, pakko oli vetää red box blendiä suoraan keuhkoon vähän vajaan bogellisen et sai sen tunteen et nyt alkaa olla jo liikaa.

    Mut sit joku päivä meni monta tuntia ilman, nyt on alkanut tasaantumaan, aamullakaan ei ole mikään kiire höyrylle, vasta kun poijat on viety hoitoon on eka höyryt, vain pari, sitten kahvin jälkeen ulkona työkavereiden kanssa se tarinahetki.
    Iltaa kohti sitten vähän tahti kiihtyy mut töiden jälkeen saattaa mennä 3h ilman hyöryjä.

    On se kumma kun käy muitten mukana "röökillä" tuntuu siltä ettei kerkee ees alottaa kunnolla kun muut menee jo sisälle, tätä on kiva tehdä rauhallisesti ja ajan kanssa, vähän niinkuin sikareidenkin.
    Mutta on olokin rauhallisempi ja tasasempi koko päivän.

    Doh, pitäsköhän mennä palelemaan ulos iltahöyryille, tää kirjotusvimmahan johtuu varmaan just siitä et on vedetty liian vähän, tai sitten on liian maukasta makua mega dual coilissa

     
     
  14. #14

    Vs: Componentti

    Torstai, 8 päivää höyrystelyä.
    Kovin on rauhaton olotila, voi olla että tulee höyryteltyä liian maltillisesti, enkä siten
    saa tottumaani nikotiini annostani, toki voi se johtua muustakin, purkalla sen saisi selville,
    en vaan haluaisi alkaa sekakayttäjäksi.

    Itseni kanssa tekemisissä olevat ihmiset ovat saattaneet huomata ärtymykseni,
    olinhan sen itsekkin kyennyt huomioimaan, pientä tiuskimista ja malttamattomuuta
    kuunnella toisia ihmisiä, joilla saattoi olla tärkeääkin asiaa, varsinkin tuolla työmaalla.

    Täytyy varmaan viedä itseni viikonlopuksi mökille paiskomaan lumia ja hakkaamaan
    puita tulipesään sopiviksi klapeiksi.

     
     
  15. #15

    Vs: Componentti

    tervetuloa joukkoomme vai .Alussa ei todellakaan kannata nikotiinia säästellä. Jatkossa ne on sitten monella vähentyneet ihan itsestään kun nikkis-riippuvaisuus alkaa matalemaan höyryttelyn myötä .Itse höyryttelin alussa jatkuvalla syötöllä 16mg e-nestettä (mintun makuista).Kiva lukea edesottamuksiasi ei muuta kuin tsemppiä 8)

     
     
  16. #16

    Vs: Componentti

    Tsemppiä edelleen Componentille ja kaikille muillekin!!

    Itse ajauduin höyryttelyyn käyttäjien kokemusten siivittämänä eri forumeita seuraten. Iso käsi tästä etenkin E-savuke yhteisölle, josta on ollut itselleni se suurin apu.

    Tietenkin oma asenne ja tietynlainen "mielikuvaharjoittelu tulevaan vapotteluun" on kohdallani vaikuttanut analogisen käytön lopettamisen vaivattomuuteen. Myös vastoinkäymisiin varautuminen niin laitteiden, kuin makujenkin osalta antaa vähän puskuria sortumiselta perinteiseen savukkeeseen. Itselläni tähän mennessä on kokemuksen puutteen ja riittämättömän vehkeisiin panostuksen suhteen on ilmennyt kaikenlaista mieliharmia. Puhumattakaan koettelemuksesta, kun joku vetää työpaikalla posket lommolla entistä mielimerkkiäni vieressäni tutun savun kiemurrellessa sieraimiini. Se ei niin haittaa, jos haistelee savun tuoksua etäältä, mutta jos joku vetää kessua liki iholla, niin ainakin minulla alkaa tehdä tiukkaa. No, onneksi tupakkapaikalta pääsee pois ja voi jossain lymyssä vetäistä kunnon onkat omasta höyryttimestä kovalla nikotiinipitoisuudella. Viranomaistaho voisi käyttää vähän päätään ja mielikuvitustaan, ennenkuin ajaa höyryttäjät tupakoijien sekaan altistumaan houkutuksille.

    Tällä hetkellä forumin avulla viisastuneena olen saanut oman laitteeni taas tyydyttävään kuntoon ja drip tippailenkin vaniljaa ja red mixiä siihen asti, kunnes olen saanut uuden lelun himokkaisiin käsiini. Kunhan vielä hetken punnitsen hankintaa Buzzin, Lavatuben, Boltin, Provarin ja muiden modien välillä kaikkine lisälaitteineen. Työmaata tuntuu olevan siinäkin...

    Jatkahan päiväkirjaa Compo ja kerro meille edistymisestäsi.

     
     
  17. #17

    Vs: Componentti

    Moon taasen täällä, vetäny vähän jäihin noi viimepäivien(viikkojen) päivitykset.

    Sunnuntai, 11 päivää höyrystelyä

    Tosiaan, sain itseni haastettua menemään mökille viikonlopuksi
    ja siellähän lumi pöllysi ja lastut lensi. Helpotti ainakin hetkeksi tuo rauhatonolotila.

    ---------------------------------------------------------------------------

    Sunnuntai, 18 päivää höyrystelyä (Helmikuuta)

    No eihän se kauvaakaan jeesannut, tuo edellisen viikonlopun pauhaaminen,
    mun oli mentävä sinne koko viikoksi viettämään kesälomaa (talvilomaa odotellessa).
    siellä sitten koko viikon lumi lensi ja lastut pöllysi.

    ---------------------------------------------------------------------------

    1. Quugausi, höyrystelyä

    Moon niin ylpee ihtestäni, ensimmäinen kuunkierto takana.
    Jos tässä vaiheessa yrittäisi vähän summata ja vähentää ensimmäistä höyristelykuukautta.

    Sähkötupakka on ylittänyt odotukseni tupakanpolton apuvälineenä monin(melke ääretön)
    verroin. Toki, se on vain apuväline, tarvitaan sen lopettamiseen myös kovaa tahtoa, toisilla enemmän, toisilla vielä ehkä pikkaisen enemmämän, itselläni jostain siitä välistä.

    Taistelu jatkuu, jota ei minulla ole aikomus hävitä. töitä tarvitsee tehdä joka päivä.
    Palkintona siitä saanen vielä jonain päivänä, paremman makuaistin (lihottaa)
    ja hajuaistin (saippuaa kuluu).

     
     
  18. #18

    Vs: Componentti

    5(viisi) viikko ja risat.

    Tää on ollut höyryttelyn osalta erittäin raskas viikko. Syyttää siitä ei voi kuin itseään.
    Molemmissa Egoissa P,askat lataukset, en vain saanut niitä vaihdettua, toki oli nekin kokeiltava,
    samaan aikaan ei niitä olisi kyllä tarvinnut testata, melkoisen raastava ja riutuinen olo on ollut,
    koko läpi viikon.

    Uusia tuttavuuksia makujen saralta, ei ole tullut tilattua, nykyiset kuusi(6) makua on saanut
    jonkin asteisen mieltymysjärjestyksen, muutamaa niistä ei ole tarkoitus enään koskaan kokeilla.
    lopuilla, joita olin jo kokeillut ovat nytten uudelleen arvioitavissa, jospa niillä mentäisiin
    loppuun asti.

     
     
  19. #19

    Vs: Componentti

    7(seitsemän) Viikkoa ja risat.

    Odottelut että makuaistini paranisi, on ollut suurin odottelunaiheeni. Tänään tuossa pohdin
    sitä jälleen kerran, että eipä siihen ole tullut kummostakaan muutosta.

    Käytännössä taas kerran yksin asujana kokkasin seitsemälle(7) hengelle, niin kuin toissa viikonloppunakin. Taitaa olla joku tekemisen puute tai joku, mikä sitä pakastinta ja navanseutua kasvattaa, mutta makuaistissani en ole havainnut huomattava eroa. (kai sit vissiin).

    Ensiviikonloppu on pääsiäinen, joten lähden tästä jo nyt jahtaamaan kanoja.

     
     
Keskustelu Blogit ja päiväkirjat

Kirjoitusoikeudet

  • Sinä et voi kirjoittaa uusia viestejä
  • Sinä et voi kirjoittaa vastauksia
  • Sinä et voi muokata liitteitäsi
  • Sinä et voi muokata viestejäsi
  •