Sivu 1 / 2 12 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1 - 20 / 25

Aihe: Tuoteväärennösten yksityisestä maahantuonnista

  1. #1
    PoliisiGuru Rotax's Avatar

    Liittynyt
    11/2011
    Sijainti
    Espoo
    Viestit
    2,856

    Tuoteväärennösten yksityisestä maahantuonnista

    Kuten hyvin tiedämme, höyrytinalan tuotteista tehdään valtavasti tuoteväärennöksiä, erityisesti Kiinassa, ja näitä kopiotuotteita sitten EU-kansalaiset tilaavat omaan käyttöön ja kauppiaat myyntiin. Nyt ei ole tarkoitus vääntää siitä, onko tuo tuoteväärennösten tekeminen oikeutettua vai ei.

    Nimittäin EU:n tuomioistuimesta (Court of Justice of the European Union (CJEU)) on tullut päätös, että tulli saa tuhota tuoteväärennökseksi epäilemänsä tuotteet, vaikka ne olisi tilattu henkilökohtaiseen käyttöön.

    Juttu alkoi Tanskasta kun Mr Blomqvist tilasi Kiinasta vuonna 2010 kopio Rolexin itselleen. Tanskan tulli takavarikoi sen ja määräsi tuotteen tuhottavaksi. Juttua puitiin eri oikeusasteissa niinkin pitkälle, että Tanskan korkein oikeus konsultoin EU:n tuomioistuinta, jonka antoi päätöksen 6.2.2014, että tulli saa tuhota tuoteväärennökset, sillä ne rikkovat tuotemerkin haltijan oikeuksia.

    Juttu aiheesta ja tuomioistuimen päätös.

    Miten tämä sitten liitty höyryttimiin? Tuon päätöksen perusteella tuotemerkkien, esimerkiksi Nemesis, haltija voi jatkossa pyytää tullia tuhoamaan väärennökseksi epäilemänsä tuotteet, jotka on tilattu yksityiseen käyttöön. Myyntiin meneviä tuotteitahan tulli on saanut tuhota aiemminkin ja niistä on tullut aika ajoin uutiskynnyksen ylittäviä juttuja. Tuo tosin edellyttää tuotemerkin haltijan aktiivisuutta ilmoittaa väärennöksistä tullille.

    :wq

     
     
  2. #2
    Höyrykone

    Liittynyt
    02/2013
    Sijainti
    helsinki
    Viestit
    6,044
    Tullin saattaa olla vaikeaa seurata yksittäisiä lähetyksiä, mutta voihan jotkut päätyä tuhottavaksikin.

     
     
  3. #3
    PoliisiGuru Rotax's Avatar

    Liittynyt
    11/2011
    Sijainti
    Espoo
    Viestit
    2,856
    Toki se on tullin innokkuudesta kiinni, mutta nyt heillä on lainsuoma oikeutus siihen. Kyllähän he jo nykyään nappaavat nikotiinia sisältäviä lähetyksiä tuhottavaksi, joten voi olla, että niiden lisäksi aletaan tutkimaan lähetysten muutakin sisältöä.

    :wq

     
     
  4. #4
    Höyrykone zkys's Avatar

    Liittynyt
    12/2011
    Sijainti
    Oulu
    Viestit
    3,782
    Käytännössä tuo tuohoaminen taitaa vaatia että modaaja on rekisteröinyt tavaramerkin kyseisessä maassa. Esim. suomalaisista ei kenelläkään taida olla minkäänlaista rekisteröintiä? Ja tuskin on suurimmalla osalla ulkomaisistakaan. Kaiken muun hyvän lisäksi tuohon hommaan taitaa rahaa palaa ja aikaa melkoisesti jos meinaa saada suojan koskemaan useampaa valtiota/maanosaa.

    En ala mitään enkä ketään moralisoimaan, mutta totta on on että joka kerta kun joku tilaa kloonin fasttechiltä, on se pois modaajan taskusta sekä samalla suomalaisen höyrykaupan kasvu hidastuu ja edellytykset huononee saada suomeen isompia valikoimia, HE-laitteita jne..

     
     
  5. #5
    PoliisiGuru Rotax's Avatar

    Liittynyt
    11/2011
    Sijainti
    Espoo
    Viestit
    2,856
    Tuo tuore päätös saattaa rohkaista modaajia tekemään tuotemerkkihakemuksen EU-alueella, elleivät ole jo sitä tehneet, ja siten velvoittaa tulleja tarkkailemaan heidän tuotteidensa kopioiden maahantuontia.

    :wq

     
     
  6. #6
    Höyrypää bandit's Avatar

    Liittynyt
    12/2012
    Sijainti
    Espoo
    Viestit
    428
    Onneksi uutinen ei kosketa itseäni mitenkään,mun puolesta tuoteväärennökset saakin tuhota.
    Mutta "kopio" ilman tuote logoa tai saman kaltaista logoa ei haittaa.
    Onhan autotkin kaikki kopioita siitä ensimmäisestä.
    Modit:Nemesis Kalafan#727 /Nemesis mixed shined#6557/Swan 18490 messinki/Owl 18490ss CVII / VJ Ambassadeur 18490/ Diablo Reaver x 2 /G-tube rst 18490/18650#121 / IPV 2 box / Diablo Fulgoris/ Kanger-subox mini / Centurio
    -
    Hybridit: MISTer fullkit / Diablo Hybrid #666 / MISTer v.2 / Diablo One #0044
    -
    Atot: H-Atty x3 vakio,LD ja dc/Somnium Novum/EA Nebula#0071/Synthesis ms/Kayfun Lite+/Diablo Ro'kenhronteys fk/Veritas/RSST/Aspire Atlantis/DOME RBA by Atmomixani #0197 / Griffin 22

     
     
  7. #7
    Höyrykone

    Liittynyt
    02/2013
    Sijainti
    helsinki
    Viestit
    6,044
    Mites sitte jos tulli ei erota väärennettyä aidosta ja saattaa tuhota jopa aidon?
    Nykyään jotkut kopiot on niin hyvin tehty että on vaikeaa erottaa aidosta, varsinkin jonkun tullimiehen, joka ei tiedä mitä merkkejä kopioimisesta keksii.

     
     
  8. #8
    Eiköhän tuo päde ihan yhtälailla niiden rantarolexien kanssa Valmistajan aktiivisuudesta ilmoittaa asiat mitä tarkkailla tuotteista.
    "Anteeksi! Minä luulin, että se on omani!" (Nipsu:Taikurin hattu)


    Sekavia kirjoituksia erinäköisistä ja kokoisista höyrytin vekottimista

     
     
  9. #9
    HöyryGuru Troll from behind's Avatar

    Liittynyt
    09/2011
    Sijainti
    Pietarsaari
    Viestit
    14,132
    Lainaus Alkuperäinen postaaja larma Näytä viesti
    Mites sitte jos tulli ei erota väärennettyä aidosta ja saattaa tuhota jopa aidon?
    Nykyään jotkut kopiot on niin hyvin tehty että on vaikeaa erottaa aidosta, varsinkin jonkun tullimiehen, joka ei tiedä mitä merkkejä kopioimisesta keksii.
    Tämä itseäkin arveluttaa. Vaara, että lapsi menee pesuveden mukana on olemassa.
    Resurssit, joita näiden erottaminen oikeasta vaatii, kun tuskin on.
    KGO & Twist

     
     
  10. #10
    Höyrykone zkys's Avatar

    Liittynyt
    12/2011
    Sijainti
    Oulu
    Viestit
    3,782
    Ratkaisu varmaan olisi tarpeeksi monimutkainen runkonumero. Tullilla ainakin ennen oli käytössään järjestelmä mistä pystyi tarkistamaan nokian puhelimien aitouden imein ja sarjanumeron perusteella. Generoitua numeroa (varsinkin kahta) on aika hankala saada kiinalaisten kopioitua. Jatkossa varmaan valmistajat kiinnittävät enemmän huomiota tuoteväärennösten estämiseen.

     
     
  11. #11
    Mä niin sieluni silmillä nään Hampsterin aidon second hand Caravelan tullin puristimessa. Totta puhuen, toihan olis ihan hienoa, jos kloonit menis tuhottavaksi. Tämä nyt kuitenkin on selvästi ihan kuollut kirjain johtuen alan kehittymättömyydestä ja valvonnan mahdottomuudesta. Toivottavasti saataisiin kuitenkin muutamia ennakkotapauksia, jos se vähän saisi Kiinan kloonivalmistajia miettimään.

     
     
  12. #12
    Höyrypää ktva's Avatar

    Liittynyt
    08/2013
    Sijainti
    Kuopio
    Viestit
    996
    Tuskinpa Kiinalaisia paljon kiinnostaa meneekö niiden tuotteet tuhottavaksi vai käyttöön. Tulli tuskin puuttuu tähän hommaan ennen kuin oikeasti niitä tuotemerkkejä aletaan rekisteröimään ja rahaa alkaa liikkumaan oikein kunnolla. Kloonien valmistus loppuu kun kukaan ei enää uskalla tai halua niitä ostaa. Toisin sanoen ei ikinä, vrt. vaatteet ja muut kopiot.
    I'm not fat, I just got a sweet hockey body.

     
     
  13. #13
    Höyrykone Steamy's Avatar

    Liittynyt
    12/2013
    Sijainti
    Varkaus
    Viestit
    4,318
    Lainaus Alkuperäinen postaaja zkys Näytä viesti
    En ala mitään enkä ketään moralisoimaan, mutta totta on on että joka kerta kun joku tilaa kloonin fasttechiltä, on se pois modaajan taskusta sekä samalla suomalaisen höyrykaupan kasvu hidastuu ja edellytykset huononee saada suomeen isompia valikoimia, HE-laitteita jne..
    Ensinnäkin se miksi kukaan ostaa tuolta kiinasta on se älytön ylihinnoittelu alkuperäistuotteilla. Toisekseen tuskin tollasella rautaputkella pystyy olemaan minkäänlaista patenttia missään maassa, korkeintaan napin osalta.

     
     
  14. #14
    Höyrykone zkys's Avatar

    Liittynyt
    12/2011
    Sijainti
    Oulu
    Viestit
    3,782
    Ei se patenttia vaadi jos on rekisteröinyt tavaramerkin. Tulli ei käsittääkseni valvo taas patenttien suojaamien tuotteiden kopiointia millään tasolla. Ymmärrän kyllä tuon että moni pitää HE kamppeita liian kalliina, kuin myös sen että modaajille pienten erien tuottaminen on älyttömän kallista ja sitä varten hinnat on korkeampia.

     
     
  15. #15
    HöyryGuru Troll from behind's Avatar

    Liittynyt
    09/2011
    Sijainti
    Pietarsaari
    Viestit
    14,132
    Mikäs sitten estää kiinalaisia julistamasta sitä omaansa aidoksi?
    Byrokraatti tuskin kovin kauaa tekee selvitystyötä näinkin marginaalinen tavaran kanssa.
    KGO & Twist

     
     
  16. #16
    Höyrykone Steamy's Avatar

    Liittynyt
    12/2013
    Sijainti
    Varkaus
    Viestit
    4,318
    Nii jos samalla tavalla toimivan laitteen tai jopa paremmin toimivan laitteen saa 15€, kun orkkis maksaa 200€ niin jossain on mätää. Porukka on vielä niin ihmeellistä, että kun ne on ostanut sen parinsadan putken niin ne kehuu sen soikeeks vaikka se oli tehty päin vittua. Esimerkkinä eräs kotimainen lähes 200 maksava tuote jossa putkiin ei ole osattu tehdä edes kierrettä keskelle tai mihinkään toleranssiin. Nuo taas kielivät sitä ettei ole minkäänlaista käsitystä koneistamisesta tai sitten ei osata käyttää toleransseja piirustuksissa. Minua ei ainakaan kiinnosta maksaa satoja euroja laitteista jossa et saa kahta putkea kierrettyä saumatta linjaan tai, että päätyjen kierteet on niin väljät, että cäpit tippuu paikalleen meilkein pudottamalla. Pitäis varmaan noiden ns HE valmistajienkin hieman katella peiliin.

     
     
  17. #17
    Ostin tammikuussa Aarnion pikkupöydän nimettomän ja logottoman kopion Englannista toimineesta epämääräisestä nettipuljusta. Tuotteen piti tulla suoraan Kiinasta. En ollut nettihuonekalujen kanssa ensi kertaa pappia kyydissä.

    Torstaina tullilta tuli ilmoitus, että pöytä tuhotaan. Väitin, että en millään voinut tietää tuotteen olleen kopion. Ei auttanut. Pöytä pirstaleiksi, ja päälle sakkoa 40 euroa 160 euron pöydästä. Pyysin päästä katsomaan hävitysoperaatiota, koska epäilin, että pöytä päätyy tullivirkailijan olohuoneeseen. Laki kieltää, sanoi tulli. No, se siitä, ajattelin. Tiesin kyllä tilanneeni kopion. Alkuperäinen maksaa n. 900 euroa, ja Aarnio on pirun tarkka designistaan.

    Perjantaina Schenkerin rekka toi kotiovelle tullin laastaroima paketin. Kyllä helpotti. Selvää oli, että kopiopöydän laatu vastasi hintaa. Ilmoitin kuitenkin tullin pyynnöstä nettikauppaan, miten oli käynyt. Tänään tuoteväärennös kuvineen oli hävinnyt puljun tarjonnasta.

     
     
  18. #18
    Höyryttelijä exkorsteeni's Avatar

    Liittynyt
    05/2013
    Sijainti
    Helsinki
    Viestit
    54
    No itse en kyllä kovasti suosittele halpojen kopioiden hankintaa etenkään Kiinasta sillä tuotteen laatua ei takaa mikään + sillä mahdollisesti rahoittaa järjestäytynyttä rikollisuutta ja hyvin sairasta sellaista sillä Kiinassa Triad jyrää piraatti ja kopio bisneksessä, eli se kyllä pitää paikkansa etteivät kopioijat Kiinassa välitä meneekö heidän tuotteet perille vai ei kunhan vain saavat rahat taskuun.

     
     
  19. #19
    Höyrykone

    Liittynyt
    02/2013
    Sijainti
    helsinki
    Viestit
    6,044
    Mitä oon kiinasta tuotteita tilannu niin kyllä ne huolen pitää että asiakas saa tuotteensa, vaikka lähettää uudestaan jos ei näy.
    Entiiä liittyykö oman naaman menettämiseen jotenki ja siihen häpeän tunteeseen mikä menee siellä vähän överiksi.

     
     
  20. #20
    Höyryttelijä exkorsteeni's Avatar

    Liittynyt
    05/2013
    Sijainti
    Helsinki
    Viestit
    54
    Lainaus Alkuperäinen postaaja larma Näytä viesti
    Mitä oon kiinasta tuotteita tilannu niin kyllä ne huolen pitää että asiakas saa tuotteensa, vaikka lähettää uudestaan jos ei näy.
    Entiiä liittyykö oman naaman menettämiseen jotenki ja siihen häpeän tunteeseen mikä menee siellä vähän överiksi.
    Kyllä ne kaupat voivat lähettää tuotteet niinkuin pitää, mutta sen kauppaketjun omistaja saattaa olla joku Triadin pääjehuista joka ei todellakaan lopeta kopioiden tekemistä ja lähettämistä Suomeen vaikka hyvin tietäisi, että ne tuhotaan tullissa, eikä sitä edes välttämättä kunnolla mennä salaamaan että tuote on kopio muutakuin tekemällä tarkka kopio.

    Triadin jäsenet kun sattuvat omistamaan ihan laillisia yrityksiä jonka takia piratismi on päässyt Kiinassa leviämään ihan Sokosta, Kamppia ja Itistä vastaaviin kauppakeskuksiin asti, kyllä halvempi tuote aina houkuttaa, mutta tuskin haluat rahoittaa lapsipornografiaa, huumekauppaa, rahanpesua, ihmiskauppaa, lapsikauppaa yms. yms. Lista on pitkä ja Triad todella sekaantuu kaikkeen enemmän tai vähemmän sairaaseen hommaan

     
     
Sivu 1 / 2 12 ViimeinenViimeinen
Keskustelu Terveys-, lakiasiat, uutisointi ja matkustus

Kirjoitusoikeudet

  • Sinä et voi kirjoittaa uusia viestejä
  • Sinä et voi kirjoittaa vastauksia
  • Sinä et voi muokata liitteitäsi
  • Sinä et voi muokata viestejäsi
  •