Sivu 1 / 28 1234511 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 1 - 20 / 545

Aihe: Rakas Päiväkirja by Ahe222

  1. #1

    Rakas Päiväkirja by Ahe222

    Hieman ajattelin kirjoitella tänne lähinnä omaksi iloksi ja muiden kiusaksi ajatelmia laitteista joita ollut tai on tuleva. Pysyypä itsekkin paremmin kärryillä mitä sitä on tullu hankittua ja mikä niissä omasta mielestä oli hyvää tai huonoa.

    Itsestä sen verran että tällä päivämäärällä on tullut noin puolitoista vuotta höyryteltyä ja ensi laitteena oli DealExtremen sikari pössytin


    Varsin basic laite jossa valmiiksi kostutettu vanutöppörö lämmiteltiin ja höyryteltiin. Ei mitään huimia tuntemuksia antanut mutta siitä se lähti. Foorumin löysin vasta tämän laitteen hankittuani ja olisi varmasti jäänyt hankkimatta jos aikaisemmin tänne olisin eksynyt.
    Tästä viisastuneena tuli hankittua Suomi kaupasta ego ja siihen nokalle kovasti kehuttu kartotankki. Sillä mentiinkin sitten iloisesti jokin aika höyryjä puhallellen ja muutamia väli kokeiluja erilaisten clearojen sekä megakartojen kanssa. Jossain vaiheessa alkoi tarve herätä niksojen laskulle, koska alunperin tämä oli tarkoitus olla vain keino päästä eroon tupakasta jota siihen mennessä olin ehtinyt polttaa 20 vuotta.

    Tästä päästiinkin näppärästi ihan uuteen "juttuun" joka oli nostamassa päätään. Isot pojat oli vielä isommilta pojilta kuullut genesis tyylisestä atomisaattorista jossa maku oli ennen kuulumaton ja höyryn määrä peitti alleen koko lähi tienoon. Siinä oli vain yksi pieni mutta....

    Ne piti itse rakentaa jostain ihmeen mesh verkosta ja kanthal langasta Ei muuta kuin netin syövereitä lukemaan ja tietoa keräämään. Kovin vähän oli Suomen kielistä neuvoa tarjolla joten ulkomaalaisille foorumeille ja youtubesta samaan aikaan videoita ihmettelemään. Lsvap oli tässä ehkä kovimpia pioneereja lähes ainoana suomalaisena videon tekijänä ja mentorina.

    Samoihin aikoihin nosti päätään myös tuore modaaja joka oli tuomassa markkinoille uuden Suomalaisen hybridin. Pitkään sitä tuli arvottua mutta lopulta listalta itsenikin löysin ja siitä lähtikin sitten harrastus aivan uusille urille joita pitkin vieläkin tarvotaan!

    Laitekanta:
    Kaikkea ei ihan muistakkaan enää mutta ne mitä on ollut laitteista ja atoista laitan alle ei missään järjestyksessä.

    Modit
    : Gripper vv, Provari v2,Provari mini, Swan,Diablo,Smok telescope, Poldiac, Adam, Precise 18500, EaMod, Simplicity 18650, Gp Paps,
    Piccolo, Caravela, Flaming nuts, Mister, Roller ss-m, Nemesis vw edition, Pulse, F20, Versa hybrid, iHybrid pure, Somnium hybrid, G-Tube, Bagua Ti 18350, Bagua 14500, Aku #38 DNA20, Atomo, Stingray, ChiYou, Wapari box,Precise Ela

    Atot: Arizona mersu, Spheroid, Kimppa oddy, Somnium,Somnium Novum,Smok rsst, Bliss V3 SS, Steam Turbine,Vision Eternity, Severus v2, Pulse-G, Axiom, Prometey, H-atty, Foggatti, Gkmf, Hydra, Duudlebug, Svarog, Arrow, Line, Kayfun mini, Kayfun 3.1, Russian 91%, Arash, Bliss v2, 360' , Senio Dripper, Versa Dripper, Penelope

    Jotain muistikuvia löytyy kaikista mutta osassa on aika jo kullannut muistot.

    Hajatelmia

    Atot
    Svarog
    Axiom
    Gkmf+F20
    Dudenberg
    Kraken (brass)
    Aqua
    Gamma - Titanium Rebuildable Atomizer
    Mister 510
    Vertex by the Boss Mod
    Ruzgar RTA by Highwind
    Ataman
    Squape R
    Arrow
    Flash-e-Vapor
    The Knight by Vape O'clock
    Big Budha
    Manta by JD Tech
    H16 by Garage of Creation
    Spheroid V3
    Aqua V2 by Footoon
    Delta 23 by Joyetech
    Atlantis by Aspire
    Kayfun V4 by Svoëmesto
    In'Ax 22 MkIIr by ATHEA
    Origen Genesis V2 by Norbert
    Sat22 by Satburn
    MicroDrip by mini ECIG
    MiniDrip by mini ECIG
    Origen V2 MKII Genesis 6ML
    NextGen by VapeWare Mods
    Le Magister by VAPONAUTE

    Modit
    Stingray
    Aku #038
    VJ-Sticker
    Nemi - Nemesis mini
    Tumppi
    Aku #048
    Futura DNA 30
    Sir Lancelot by Vapesirs
    MicroStick By mini ECIG
    Stingray koonti malleista
    Neuron mod by Neurotech Mods
    ChiYou style of mojo & Nef'i päivitys
    Satmod16
    Dazi T1 FS
    VaporShark rDNA
    G-Tube Copper
    Saos by Vape Workers
    Eagle mod by Titanium mods from Ukraina
    Aku #063 SX350
    Easy PHI Squonk Box Mod
    XvoStick by miniECIG
    SX Mini Q class


    Jargon
    Asiaa nesteen siirrosta
    Taulukoita
    ProtectaClear
    Checkpoint


    Viimeksi muokannut Ahe222; 13.06.16 kello 19:00.
    "Anteeksi! Minä luulin, että se on omani!" (Nipsu:Taikurin hattu)


    Sekavia kirjoituksia erinäköisistä ja kokoisista höyrytin vekottimista

     
     
  2. #2
    Höyrykone jasso's Avatar

    Liittynyt
    01/2012
    Sijainti
    kokkola
    Viestit
    13,801
    Saako täällä spämmiä
    Hieno homma että vihdoin sait itsestäs irti ja topicin aikaiseksi Sun listaa tos kattelin niin gg-kama loistaa poissaolollaan :what: Löytyyhän sieltä surullisenkuuluisa kimppa-oddy. Sulla tais silicakausi jäädä väliin. Onnea uudelle topicille ja taisin saada kunnian olla ensimmäinen kirjoittaja
    höyryä 17.1.2012 alkaen.

     
     
  3. #3
    Katos vaan hyvä kun muistutit, listalta puuttuu Penelope. Se taitaa kyllä olla ainoa gg-vekotin mitä itsellä ollut, siinä kohdassa on kyllä sivistyksessä aukko Ja kyllä täällä saa aina hiukan spämmiä kunhan tästä ei tule mikään APU Kerhon sivukonttori
    "Anteeksi! Minä luulin, että se on omani!" (Nipsu:Taikurin hattu)


    Sekavia kirjoituksia erinäköisistä ja kokoisista höyrytin vekottimista

     
     
  4. #4
    Höyrykone jasso's Avatar

    Liittynyt
    01/2012
    Sijainti
    kokkola
    Viestit
    13,801
    Pidetään siltäosin tämä puhtaana
    höyryä 17.1.2012 alkaen.

     
     
  5. #5
    Höyrykone terokum's Avatar

    Liittynyt
    01/2013
    Sijainti
    Riihimäki
    Viestit
    3,506
    hienoo ahe!
    yllättätin apu kerhon diktaatori ja vasen käsi tuli samantien tänne puhumaan ASIAA

    Nesteet: CumVapes:Mom's sweet boobs
    CumVapes: Stroker´s delight
    CumVapes:Cameltoe
    CumVapes: Creme Brulee

     
     
  6. #6
    Höyrykone

    Liittynyt
    02/2012
    Sijainti
    kotka
    Viestit
    2,010
    Jee Äijä sai itestä irti

     
     
  7. #7
    Eihän sitä muuten apu kerhon diktaattoriksi ja vasemmaksi kädeksi pääsisikään
    "Anteeksi! Minä luulin, että se on omani!" (Nipsu:Taikurin hattu)


    Sekavia kirjoituksia erinäköisistä ja kokoisista höyrytin vekottimista

     
     
  8. #8
    Lainaus Alkuperäinen postaaja aku Näytä viesti
    Jee Äijä sai itestä irti
    Tuli hiukan kannustusta
    "Anteeksi! Minä luulin, että se on omani!" (Nipsu:Taikurin hattu)


    Sekavia kirjoituksia erinäköisistä ja kokoisista höyrytin vekottimista

     
     
  9. #9
    Höyrykone

    Liittynyt
    02/2012
    Sijainti
    kotka
    Viestit
    2,010
    Kuvia laitteista

     
     
  10. #10
    Niitäkin tulee ja ajattelin tänään jahka poika nukahtaa laittaa lyhyen "revikan/hajatelman" yhdestä uudesta atosta.
    "Anteeksi! Minä luulin, että se on omani!" (Nipsu:Taikurin hattu)


    Sekavia kirjoituksia erinäköisistä ja kokoisista höyrytin vekottimista

     
     
  11. #11
    Höyrykone terokum's Avatar

    Liittynyt
    01/2013
    Sijainti
    Riihimäki
    Viestit
    3,506
    Nice nice

    Nesteet: CumVapes:Mom's sweet boobs
    CumVapes: Stroker´s delight
    CumVapes:Cameltoe
    CumVapes: Creme Brulee

     
     
  12. #12
    Höyrykone

    Liittynyt
    02/2012
    Sijainti
    kotka
    Viestit
    2,010

     
     
  13. #13
    Höyrykone _S_'s Avatar

    Liittynyt
    05/2013
    Sijainti
    Satakunta
    Viestit
    10,375

     
     
  14. #14
    hyvä ahe

     
     
  15. #15

    Titaania Ukrainasta!

    Svarog:ksi ristitty ato kimmerialaisten ja goottien (alkuperäisten) maasta. Ei paljoa painolla pröystäile ja omaa myös muutaman uuden kujeen.
    - Materiaali - Täys Titaani
    - Tankki: Pyrex, ~3.3 ml
    - Pituus - 44 mm
    - Leveys - 22 mm
    - Paino - 27 g
    - Mesh reiät 2.9 mm
    - Ilma reikä 1.2 mm (bonuksena: 2:n ilmareiän sovitin)
    - Liittimen tyyppi: 510
    - Laser kaiverrettu

    Osto paikka : Genesis Ti :: Svarog Titanium - 22 -



    Kyseisen modaajan atoja itsellä ollutkin jo jokunen eikä työnjäljessä ole juuri ollut moitteen sijaa, ennen kuin tämä slaavilainen taivaan,
    auringon ja tulen jumala saapui Satakuntaan.

    Ulkoisesti ei juuri normi genesis tyyppisistä eroa. Löytyy perus tankkiosa,hattu (joka kiinnittyy kierteillä), kyljestä ilmareikä ja koriste suoja pyrex tankin ympärillä. Varsinainen yllätys odotti kun rupesin selvittämään ilman kulkua koska dual setup mahdollisuus kuitenkin löytyy.
    Ilmareikä on sijoitetty atomisaattorin kansi osaan, josta se kulkeutuu ilmanohjaus "tornia" pitkin coilille.
    Näin ollen päästään yhteen aton negatiivisista puolista.
    Ääni... Se suhisee melkoisesti koska ilma, päästäkseen coilille asti,
    joutuu tekemään 90 asteen kulman kaksi kertaa ja matka on suhteellisen pitkä normaaliin atoon verraten.

    Aton pystyy pesua varten purkamaan suhteettoman pieniin osiin mutta kokoaminen on melko loogista.


    Kuvassa näkyy myös ilmanohjaus tornin sijainti sekä erillisenä dualcoil setuppia varten omansa, eli yhdestä aton kyljestä olevasta reiästä ohjataan
    ilma aton sisällä joko yhdelle tai kahdelle coilille tornia vaihtamalla joka on o-renkailla tiivistetty. Setupointi itsessään ei eroa normaalista,
    varsinkin kun asettaa ilmanohjaus osan vasta kun on saanut setupin tehtyä. Hattu on kuristettu kello tyylisesti eli höyrykammio on noin sormustimen kokoinen.



    Kuvasta ympyröity vielä kohta josta ilma tulee coilille.


    Höyryn tuotto on hyvä mutta riippuvainen siitä että saa coilin ja ilmareiän kohdistettua kunnolla. Makua piisaa niin kuin kuristetusta olettaakin.
    Dualcoilia en valitettavasti ole vielä ehtinyt tähän tehdä koska panostus osittain loppui seuraavan kuvan vuoksi....



    Ukrainan pojilla on ilmeisesti käynyt Pulse-G:t eli kierre ei mene mihinkään omistamistani modeista pohjaan asti. Olen ollut modaajan kanssa sähköposti yhteydessä
    ja asiakaspalvelu heillä on vähintäänkin ensi luokkaista. Vastaus tuli viikonloppunakin ja lyhyen selityksen sekä kuvaviestin jälkeen lupasivat postittaa uuden
    pohjaosan atomisaattoriin. Olivat myös kovin pahoillaan tapahtuneesta joka tietysti oli vilpitöntä tai ei mutta antoi ainakin itselle asiallisen kuvan heistä.

    Edellä mainittuja kohtia lukuunottamatta vaikuttaa melko kelvolliselta atolta. Kevyt,säiliön tilavuus kohtalainen, ilmanohjaus yllättäen tuntuu toimivan jos ei suhina
    ala liikaa häiritsemään,ulkomuoto on hieman poikkeuksellinen tuoden mielen G Bell atomisaattorin, kaiverrukset jossa kyrillisillä kirjaimilla nimi sekä ala puolella
    sarjanumero ovat sen verran haaleat pohjan väriin nähden ettei normi käytössä liikaa hyppää silmille.
    Höyryn tuotto ja maku ovat hyvät sekä wickauksessa ei ainakaan 200# meshillä ole mitään vikaa.
    Vielä kun posti toimittaa uuden pohjan voi testailla tosissaan myös dualina jolloin slaavilainen arinko jumala todennäköisesti viimeistään herää henkiin.
    "Anteeksi! Minä luulin, että se on omani!" (Nipsu:Taikurin hattu)


    Sekavia kirjoituksia erinäköisistä ja kokoisista höyrytin vekottimista

     
     
  16. #16
    Höyrykone jasso's Avatar

    Liittynyt
    01/2012
    Sijainti
    kokkola
    Viestit
    13,801
    Pukkaa ammattilaistason tuotekatsausta, rumahan (imo) toi on ku perkele. Osia heti ku ithakassa. Loistavaa tekstiä
    Näitä lisää kiitos
    höyryä 17.1.2012 alkaen.

     
     
  17. #17
    ahe pitäis alkaa tekemään videoita he he laitteista ota toi miittiin mukaan halun kokeilla dualina

     
     
  18. #18
    Höyrykone terokum's Avatar

    Liittynyt
    01/2013
    Sijainti
    Riihimäki
    Viestit
    3,506
    hienoa
    kattava teksti. heti petään sitten videoita?

    Nesteet: CumVapes:Mom's sweet boobs
    CumVapes: Stroker´s delight
    CumVapes:Cameltoe
    CumVapes: Creme Brulee

     
     
  19. #19
    Lainaus Alkuperäinen postaaja hemi440 Näytä viesti
    ahe pitäis alkaa tekemään videoita he he laitteista ota toi miittiin mukaan halun kokeilla dualina
    Muuten ehkä mutta on radio kasvot Täytyy muistaa ottaa, josko Ukrainan pojat saa pohjan lähetettyä.
    "Anteeksi! Minä luulin, että se on omani!" (Nipsu:Taikurin hattu)


    Sekavia kirjoituksia erinäköisistä ja kokoisista höyrytin vekottimista

     
     
  20. #20
    Höyrykone jasso's Avatar

    Liittynyt
    01/2012
    Sijainti
    kokkola
    Viestit
    13,801
    Voih, kuva ois kiva
    höyryä 17.1.2012 alkaen.

     
     
Sivu 1 / 28 1234511 ... ViimeinenViimeinen
Keskustelu Blogit ja päiväkirjat

Kirjoitusoikeudet

  • Sinä et voi kirjoittaa uusia viestejä
  • Sinä et voi kirjoittaa vastauksia
  • Sinä et voi muokata liitteitäsi
  • Sinä et voi muokata viestejäsi
  •