Sivu 5 / 6 EnsimmäinenEnsimmäinen 123456 ViimeinenViimeinen
Tulokset 81 - 100 / 115

Aihe: Nikotiinista vieroittujien kerho

  1. #81
    Vuoden vaihteesta asti ollut ilman höyryjä. Viime lauantaina meni hermot aivan riekaleiksi ja siinä tilassa en muuta helpottavaa enää keksinyt kuin nikotiinin. Spessuryynästä löytyi 30ml, johon lisäsin niksaa lopputuloksena 2.5mg. Ja eikun höyryille! Tuntui kuin puhdasta chiliä ois vetäny. Ei niin pieniä henkosia voinut ottaa, etteikö ois nielurefleksi tullut samantien. Oli niin tulista nestettä, ettei kyennyt kiskomaan sitä vaikka miten raivoissaan yritti. Yritin vähänajan päästä uudestaan ja sama homma. Vedet valui silmistä kun yökötti ja yskitti, mutta tälläkertaa sain sen verran kitusiin, että heilahti päähän ja kunnolla! En meinannut sisälle päästä kun etuovi huojui niin, etten saanut ovenkahvasta otetta. Sitten kun sain kahvasta otteen, niin piti hetken pitää taloa paikallaan. Ei tämä vitutusta vähentänyt juurikaan, mutta hetken oli nautinnollista kun "kännissä" huojui.

    Setup saattoi vaikuttaa asiaan. Ei ollut muuta valmista setuppia kuin velocityssä ja vanhasta muistista 100w tööttäsin. Enkä edes raivoltani tajunnut antaa vähemmän tehoja. Vasta myöhemmin tajusin tuonkin asian. Nyt ongelmana lähinnä se, että höyryttely jatkuu vieläkin Pitäisi lyödä taas poikki, mutta joka kerralla kolisee päässä ja lyhyt "känni" on mukava.

    edit: Jos olisin tupakan lopettanut ja nyt sitten polttanut, niin olisin pahasti koukussa taas. Höyryllä tämä on eriasia. Tämä on oikeasti omassa kädessä höyrytteleekö vai ei. Ei ole mitään pakkoa eikä tarvetta höyryttää jos ei halua. Tämä tämmöinen on ihan uutta. Tupakalla jos retkahti, niin paluuta ei ollut. Röökiä paloi aina ihan helvetisti jos/kun ratkesi.
    Viimeksi muokannut Kubbih; 01.03.16 kello 23:58.

     
     
  2. #82
    Höyrykonkari Rypy's Avatar

    Liittynyt
    01/2013
    Sijainti
    Tampere
    Viestit
    113
    Tässä nyt vuoden vaihteesta asti höyrytelly 6mg nestettä, mut viime tilauksen aikaan aattelin, että alan tiputtaan niksoja ja pistin 3mg pohjia tilauksiin.

    No eilen illalla tuli viimeset 6mg mehut imettyä ja tää päivä menty kokonaan 3mg nesteillä. Hiukan vaan hirvittää kun tuota 6mg meni sellasen 10ml päivässä, mut tuota 3mg on kulunu tänää jo 18ml...

    siltikään ei tunnu, että helpottais vaan purraan hammasta ja kirotaan, ois varmaan pitäny tuo tiputus tehdä hiljalleen eikä puolittaa kerralla.

    Pitää koittaa nyt hillitä vähän höyryttelyä vaikka niksaa kaipaakin, mut kyl yli 20ml päivään on ihan liikaa kulutusta vaikka kroppa ja heikko mieli huutais lisää

     
     
  3. #83
    On täällä varmaan porukkaa mikä on päässy tonne nolla niksoille niin mietitytti vaan, että loppuiko höyryttely vai jatkuiko tapana ja jos jatkui onko tarkotus päästä eroon?

     
     
  4. #84
    Lainaus Alkuperäinen postaaja Tomassino Näytä viesti
    Viime aikoina oon alkanu vääntään pääosin kolmemilligrammasia nesteitä. Osalta vedän dripperinesteet nollana. Subtankissa, joka on pyhitetty RY4.lle pidän vitosta. Se on hyvä "hermorööki". Jos rassaa tai muuten pännii, niin siitä sitten hetken aikaa kun hiisailee, saa hyvän pöhinän päälle. Noi laimeammat nesteet toimii hyvin sen pelkän tavan tyydyttämiseen.
    Jo tovi menty 1 mg nesteillä, ja kulutus toisinaan aika huimaa. Miettinyt jos vaikka nostaisi niksoja pikkaisen, jotta saisi kulutusta hieman tippumaan. Mutta tää Tomassinon systeemi kuulostaakin fiksummalta, eli tekisikin rinnalle vähän vahvemmat litkut ja pyhittäisi niille omat laitteet. Näin olisi ns. "hermorööki" helposti saatavilla, eikä tarttisi tuntitolkulla pilliä imeä...
    "Not a bad life really"

     
     
  5. #85
    Höyrykonkari obsifi's Avatar

    Liittynyt
    08/2015
    Sijainti
    Kempele
    Viestit
    147
    Mullon ollut vähän samat tavat itselläkin. Vetelen kotona aika 50-50 0mg ja 0.5mg nesteitä dripperissa.

    Töissä on kf4 ja 1.5mg nesteet.

    Saatan imasta dripperistä kf:n ry4d kun oikein pännii.

    On toiminut hyvin ja ei ole niksan pudottamisesta tullut stressiä.

    Lähetetty minun GT-I9506 laitteesta Tapatalkilla

     
     
  6. #86
    .
    Viimeksi muokannut Twisted; 12.04.20 kello 14:47.

     
     
  7. #87
    Vähän yli kaksi vuotta sitten lopetin tupakoinnin e-savukkeella. Nyt kun tämä harrastus alkaa mennä tulevaisuudessa vaikeaksi päätin, että parempi yrittää lopettaa. Ajattelin, että keskiviikkona 1.6 loppuu höyryttely.

    Vaikeaa tästä tekee se, että en ollut koskaan ajatellut tämän harrastuksen lopettamista. Aitoa tupakkaa menee vielä aina ryypätessä, mutta muuten olen pysynyt erossa. Mitä nyt joskus sunnuntaisin polttanut lauantai ryyppyreissusta jääneet tupakat.

    Mitään niksejä? Vähän orpo olo varmaan kun on tullut poltettua tupakkaa yli 7 vuotta (ketjutupakointina loppuaikoina) ja nyt sähkötupakkaa vähän yli 2 vuotta. Milläköhän tämän tavan voisi korvata? Mehujäillä, itsensä vetämiselle saunasolmuun vai purkalla?

    Paino saattaa varmaan nousta? Ehkä sitä voisi syödä pelkkää näkkäriä pahimpiin mielitekoihin.

     
     
  8. #88
    Höyrykone

    Liittynyt
    11/2012
    Sijainti
    Turku
    Viestit
    3,125
    Paino on mulla noussut kun olen siirtynyt savukkeista höyryyn kolmisen kuukautta sitten. Terveellisempi ruokavalio pitäisi aloittaa kunhan jaksaisi... Mutta olen kokeillut ja onnistunut ihan hyvin pudottamaankin painoa pari kertaa pitämällä ruokavalion vähähiilihydraattisena. Syödä saa niin että napa paukkuu jos vaan jättää hiilareita 10% ruokavalioon. Kana, kala, liha, kananmuna, raejuusto, salaatit, juurekset jne. Niitä saa syödä vaikka kuinka paljon ja niitä syömällä myös näläntunne vähenee. Fakta on kuitenkin se että jos on ylipainoon taipuvainen kuten minä niin mikään ei pysy jos siitä ei tee elämäntapamuutosta siitä oikeanlaisesta ruokavaliosta.

     
     
  9. #89
    Joo, vasta pari tuntia hereillä eikä tule onnistumaan e-savukkeen lopettaminen. On mulla pahempiakin paheita, joista olen päässyt eroon mutta jostain syystä nyt ei riitä mentaliteetti.

    EDIT: Johtuu varmaan siitä, että en pidä tätä niin pahana paheena enkä oikeasti halua lopettaa. Vituttaa, että nyt nesteet on jo lopussa. Vittu kun pitää leikkiä lopettavansa.
    Viimeksi muokannut Tietopankki; 01.06.16 kello 07:20.

     
     
  10. #90
    Höyrykone

    Liittynyt
    11/2012
    Sijainti
    Turku
    Viestit
    3,125
    On iso asia muuttaa vanhaa tapaa. Pääasia olisi nyt se että et analogiseen sorru... Mulla ainakin se elämäntapamuutos vaatii sen halun joka tulee sitten kuin tulee. Sitä ei voi tietää että milloin se tulee. Näin ainakin minun kohdallani.

     
     
  11. #91
    Höyrykone RiMa's Avatar

    Liittynyt
    01/2015
    Sijainti
    Oulu
    Viestit
    1,066
    Taitaa tuo nikotiiniriippuvuus olla historiaa, mielenrauhan vuoksi 0,3mg liemiä tullut vedettyä jo pitkään. Nyt tuli höyrypostissa muutama herkullinen 3mg sample, ei vaan pysty höyryttään kun ottaa niksa kurkkuun.
    Spoileri!

     
     
  12. #92
    Höyrykone MrDelirium's Avatar

    Liittynyt
    09/2013
    Sijainti
    Tanpere
    Viestit
    3,171
    18mg oli lähtö ja nyt on 1.75mg 8)
    Lapsi joka usein hymyilee silmissänne on suloinen
    Vaan jos nauraa vanhalla iällä niin on vajaaälyinen
    Minä en ole tottunut suremaan vaikka potilaat pois kuolee
    Mutta käypää rahaa jos poltetaan se ajatus kyllä häiritsee

     
     
  13. #93
    Höyryttelijä jesmaani's Avatar

    Liittynyt
    11/2016
    Sijainti
    Tampere
    Viestit
    84
    Kuukausi sitten aloittelin höyryttelyn. Tarkoitus oli vain irrottautua röökistä ja nikotiinista, mutta harrastushan tästä tuli Jokatapauksessa niksat nyt saatu tiputettua 6mg nesteisiin. 18mg nesteillä aloittelin.

     
     
  14. #94
    .
    Viimeksi muokannut Twisted; 12.04.20 kello 14:48.

     
     
  15. #95
    Höyryttelijä jesmaani's Avatar

    Liittynyt
    11/2016
    Sijainti
    Tampere
    Viestit
    84
    Kiitoksia tsempistä! Tosiaan kuukausi sitten viimeinen röökikin poltettu. Heti kun iStick käteen paukahti niin loppui syöpäkääryleiden imeminen. On tää vaan herranvärkki
    Lainaus Alkuperäinen postaaja Twisted Näytä viesti
    Hienoa. Onnittelut. Sinne kutosen paikkeille kunnon vehkeillä pääsee aikalailla vilkkaasti monet. Rauhassa tiputtele alaspäin kun siltä tuntuu. Älä riskeeraa himojen tupakkaan heräämistä uudelleen.

    Kun nyt olet ollut yli 2 vko ilman yhtään röökiä, elimistösi on puhdas tupakan nikotiini-boostereista. Eli olet fyysisesti irti tupakan pahimmasta addiktio combosta.

     
     
  16. #96
    Höyryttelijä

    Liittynyt
    09/2016
    Sijainti
    Metsä
    Viestit
    80
    Lainaus Alkuperäinen postaaja jesmaani Näytä viesti
    Kuukausi sitten aloittelin höyryttelyn. Tarkoitus oli vain irrottautua röökistä ja nikotiinista, mutta harrastushan tästä tuli Jokatapauksessa niksat nyt saatu tiputettua 6mg nesteisiin. 18mg nesteillä aloittelin.
    Paras neuvo tosiaan on olla "pakottamatta" nikotiinin tiputuksia, kurkku ja yleinen olo kyllä kertoo ajan kanssa jos on liian tiukka tavaraa tankissa. Itsellänikin tippu 15mg --> 3 mg (5mg kaiffareissa) kahdessa kuukaudessa, mutta tästä ei uskalla alas ainakaan vielä tiputella. Omalla kohdalla edellisestä kääryleestä n. 3 ja ½ kuukautta.

     
     
  17. #97
    Höyrykone Tomassino's Avatar

    Liittynyt
    11/2011
    Sijainti
    Spoon river County
    Viestit
    3,074
    Mulla on jämähtänyt pitoisuudet tuohon 3-5 mg.n eikä oo puoleentoista vuoteen siitä miksikään muuttunut. Tehokkailla laitteilla alkaa nyt vähentämistarve tulla vastaan. Voisi siirtyä pikkuhiljaa 2-3 mg kohti. En ole tosiaan minäkään tiputteluilla kiiruhtanut koska nikotiinin saaminen on kuitenkin ollut yksi tämän homman iloista.
    "don Tomassino - tekee tarjouksia, joista ei voi kieltäytyä."

    Höyryaakkoset: höyryttelijän sanakirja
    Höyryttelypäiväkirja

     
     
  18. #98
    Höyrykone Beenari's Avatar

    Liittynyt
    06/2014
    Sijainti
    Hässlinki
    Viestit
    2,591
    Samaa vikaa täällä. Ensimmäinen Starre ja vahvuus putosi 3mg tienoille. Siinä ollaan oltu nyt puolitoista vuotta. Alkuun tein vahvempia nesteitä Kayfuneille, muta nyt nekin on tippunut 3mg vahvuuteen. Ehkä olisi aika alkaa pikkuhiljaa tiputtamaan alaspäin.
    #teamStarre

    Lähetetty minun vaimon läppäristä ilman mitään vitun tapatalkkia.




     
     
  19. #99
    .
    Viimeksi muokannut Twisted; 12.04.20 kello 14:48.

     
     
  20. #100
    Höyrykone

    Liittynyt
    11/2012
    Sijainti
    Turku
    Viestit
    3,125
    Jeps. Mä vasta vajaan puoli vuotta ollut ilman savukkeita ja DTL tyylillä nyt vasta kolmisen kuukautta. Mulla oli nesteet DTL tyylillä 5mg vahvuisia mutta nostin 6mg:hen kun alkoi tulla tupakantuskaa ja noinkin pieni nosto auttoi. Ei haittaa mun mielestä nostaa niksaa väliaikaisesti lainkaan. Pahin vaihtoehto on alkaa tupakkia polttelemaan.

     
     
Keskustelu Sähkötupakka (e-Savuke) yleisesti

Kirjoitusoikeudet

  • Sinä et voi kirjoittaa uusia viestejä
  • Sinä et voi kirjoittaa vastauksia
  • Sinä et voi muokata liitteitäsi
  • Sinä et voi muokata viestejäsi
  •