Tulokset 1 - 7 / 7

Aihe: Uusi höyrykone esittäytyy

  1. #1

    Uusi höyrykone esittäytyy

    Moi, sain ensikosketukseni sähkötupakan höyryävään maailmaan rock the beach -festareilla jossa minut ja kaveriporukkani houkuteltiin kirkuvan vihreään Paul Saar -telttaan. Testailtiin ihan rauhassa niitä sähköröökejä joista oli puhuttu paljon työkaverin kanssa ja minä ja kaverini menimme vielä ostamaankin sellaisen, aluksi höyryttelin ihan huvikseni silloin tällöin, sitten n. kuukausi sitten eräänä viikonloppuna tuli vedettyä tupakkaa (ja viinaa) "vähän liikaa" (vaihteeksi) ja aamulla en edes voinu ajatella sytyttäväni röökiä. Joten sen lauantain polttelin pelkkää sähkötupakkaa ja tajusin oikeasti sen hyödyn, lähes sama asia, hyvän makuista ja ei tarvitse kömpiä pikku yksiöstä ulos röökille vaan voi maata ihan krapulassa sisällä ja höyrytellä. Siitä lähtien en ole polttanut normiröökiä vapaa-ajallani ollenkaan, ainoastaan työpaikalla tulee käytyä röökillä ja jos olen muuten ulkona, mikä on mielestäni aika hyvä alku ja seuraavaksi yritä laajentaa höyryttelyn työpaikalleni ja sitä kautta pääsisin kokonaan normiröökistä eroon. Liityin tänne lähinnä sen takia koska ihmisellä pitää olla harrastuksia ja tykkään keskustella ihmisten kanssa.

    Ostin n. viikko sitten eGo twist CE4+ -aloittelijapaketin ja se paulsaaren tekele lensi perimmäiseen nurkkaan heti, tuo eGo twist on kaksi tai jopa kolme kertaa tehokkaampi, ainoa ikävä juttu on että clearo lorauttelee nestettä sinne tänne, joten tilasin viime perjantaina Protank II:sen jonka ei nytt kai niin kauheesti pitäis lorautella. Nyt sitten vaan odottelen innolla että pääsen sillä kokeilemaan ja vielä kun tulisi ne vermillion river -nesteet mitkä tilasin aikasemmin.

    Sitten muutama pikku kysymys tohon Protank II:een liittyen. Miten sen puhdistus käytännössä tapahtuu? Kaikki osat irti ja huuhtelu+kuivaus? Mitä osia saa käyttää veden alla ja mitä ei? Ja millasta käytöstä tuon kanssa pitää varoa jotta pysyisi kunnossa? Sen tiiän että ei saa heitellä ympäriinsä koska lasi.

    HulluPrkl kuittaa.

     
     
  2. #2
    HöyryGuru Charun's Avatar

    Liittynyt
    02/2012
    Sijainti
    Vantaa
    Viestit
    9,243
    Tervetuloa vaan.

    Tuon ProTankin kanssa ei pitäs olla hirveesti ihmettelyä: nesteet tankkiin, hetken aikaa odottelee, että imeytyy imulankoihin kunnolla ja ei kun "tulille".
    Putsausta varten kannattaa ottaa osat toisistaan irti, huljutella kuuman veden alla, kuivattaa ja laitaa paketti kasaan. Imulankaa voi pesun jälkeen yrittää varovasti kuivapolttaa (eli siis lämmittää vastusta ilman nesteitä), mutta siinä saa yleensä olla suht varovainen, ettei vastus pala poikki tai muovit/kumit sula.
    Tankin kaikki osat voi huljutella vedessä, mutta akku on yllättäen parempi pitää sieltä poissa.

    Kannattaa myös tilata vaihtoatoja tuohon, jos et siis niitä jo tilaukseesi laittanut; kun maku tai höyry alkaa olla heikkoa, eikä pesemällä parane riittävästi, niin voit vaihtaa uuden höyrystinosan sinne tankin sisään.

     
     
  3. #3
    Tervetuloa, itsekin lopettelin tuollalailla hissuksiin, eikä tarvinnut hampaita kiristellä (työ)Aamu, (työ)kahvi, (työ)ruoka ja (työ)vitutus rööki tosiaan jatkuivat pisimpään.

    Jossain vaiheessa huomasi että vitutukseenhan auttaa höyryttely paremmin. Joku kerta ruuan jälkeen en heti jaksanut nousta pihalle tupakalle ja päätin niillä sijoillani sittenkin hieman höyrytellä. Tarkoituksena polttaa kuitenkin kohta. Mutta eipä sitten tehnytkään mieli, vielä oli ollut jotain hyvää ruokaa niin sekin maku olisi kadonnut. Aamu- ja kahviröökille ei tapahtunut samaa ahaa elämystä, niissä ne suurimmat ponnistelut taisivat ollakkin. Ja nekään eivät suuria olleet. Päätin vain että höyryttelen ainakin ensin, jos tekee mieli niin poltan. Noh, muistaakseni pari viikkoa meni niin että joissain tilanteissa saatoin sen röökin kiskaista, mutta sitten sekin jäi.

    Känniröökit onkin sitten toinen stoori, mutta johtuen lähinnä siitä että vähän ankarammin ottavana en uskaltanut pitkään aikaan ottaa laitteita mukaan hukkaamisen pelossa.

    Mutta joo, onnea hyvästä päätöksestä Itse tosiaan myös asteittain lopettaneena suosittelen ne "filleri" röökit jättämään mahdollisimman pian kokonaan pois, ja voi olla että "tärkeät" jäävöt kuin itsestään Jos päätät jotain, älä peru sitä. Jos et ole täysin varma jostain, älä päätä niin.

     
     
  4. #4
    Höyrykone tero's Avatar

    Liittynyt
    09/2011
    Sijainti
    Tampere
    Viestit
    1,528
    Tapoja on monia. Itse en ole protankista pessyt kuin tankkiosaa. Aton yleensä vaihdan jos alkaa käry tms maku häiritsemään. Pari atopäätä kyllä pestynä jättäny kaappiin hätävaraksi. Ok nesteillä atopää tuntuu menevän pitkään ilman mitään toimenpiteitä. Itelle tuli fiilis että atoa pesemällä tuli enemmän haittaa ku hyötyä.

     
     
  5. #5
    Tänää tuli protank kuten oletinkin, vielä kun ne nesteet valuis sieltä englannista tänne päin, alkaa nimittäin olemaa varastot punasella Positiivinen yllätys oli tuo "kaulus" tohon akun ja tankin liitokseen, toi tankki näyttää itseasias tosi hyvältä tossa kapean akun päässä vaikka luulin jotain ihan muuta. Meinasin viel kysellä että millasta volttimäärää tossa akussa nyt kannattais käyttää mutta tankin mukana tulikin jo selkeä taulukko tästä.

    Lainaus Alkuperäinen postaaja Charun Näytä viesti
    Tuon ProTankin kanssa ei pitäs olla hirveesti ihmettelyä: nesteet tankkiin, hetken aikaa odottelee, että imeytyy imulankoihin kunnolla ja ei kun "tulille".
    Putsausta varten kannattaa ottaa osat toisistaan irti, huljutella kuuman veden alla, kuivattaa ja laitaa paketti kasaan. Imulankaa voi pesun jälkeen yrittää varovasti kuivapolttaa (eli siis lämmittää vastusta ilman nesteitä), mutta siinä saa yleensä olla suht varovainen, ettei vastus pala poikki tai muovit/kumit sula.
    Tankin kaikki osat voi huljutella vedessä, mutta akku on yllättäen parempi pitää sieltä poissa.
    Kannattaa myös tilata vaihtoatoja tuohon, jos et siis niitä jo tilaukseesi laittanut; kun maku tai höyry alkaa olla heikkoa, eikä pesemällä parane riittävästi, niin voit vaihtaa uuden höyrystinosan sinne tankin sisään.
    Okei, eli aika simppeli pitäis olla, imulanka kuivahtaa itestäänkin kai aika nopeesti (esim. yön aikana), jos ei tota kuivapolttoa tee? Yks vaihtoato tuli mukana mutta voishan niitä olla tosiaan useempi varastossa, vielä kun näin alussa tulee ihan varmasti tyrittyä jotain

     
     
  6. #6
    Höyrykone Barole's Avatar

    Liittynyt
    11/2012
    Sijainti
    Kauhava
    Viestit
    5,059
    Juu, niitä atoja kannattaa olla reservissä, jo ihan sillä kun niihin eksyy näitä maanantaikappaleita. (: Mutta ei se imulanka kyllä kuivu muuten kuin käytössä. ^^
    Do or do not, there is no Barole.



     
     
  7. #7
    Viime viestittelystä onkin aikaa mutta tuo protank toimii juuri niinkuin pitääkin, hienot höyryt ja ei ole vielä vuotanut Huomenna sitten jos tilaisi tuon protank 3:sen, vähän tosin epäilyttää tuo uusi atomisaattori jonka varsi näyttää olevan aika tynkä mutta ehkä tiivisteet on paremmat sitten.

     
     
Keskustelu Aloittelijoiden esittelyt ja kysymykset

Kirjoitusoikeudet

  • Sinä et voi kirjoittaa uusia viestejä
  • Sinä et voi kirjoittaa vastauksia
  • Sinä et voi muokata liitteitäsi
  • Sinä et voi muokata viestejäsi
  •