Sivu 1 / 3 123 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1 - 20 / 57

Aihe: Kanger Protank Mini II

  1. #1

    Kanger Protank Mini II

    Meikäläinen kun on keskittynyt pitkälti käyttämään clearoja niin pitihän toki tilata Kangerin uutuus, Protank Mini II.
    Puffilta tilailin eilen ja kuten tavallista, tänään jo saapui
    Kanger MINI ProTank II eGo -clearomisaattori bottom coil 2,2ohm lasiputkella UUTUUS

    Ulkoisesti on melko samannäköinen kuin ensimmäinen Mini, mutta rakenteessa on merkittävä ero.
    Tämä uusi versio on täysin purettava, eli kaikki osat on helposti vaihdettavissa, myös tippi.

    Paljon en ole vielä ehtinyt testaamaan, mutta muutamia huomioita jo kerätty:
    1. Puhdistaminen on todella helppoa purettavuuden ansiosta. Mini ykkösessä tankkiosion kuivaaminen oli hieman työlästä kiinteän rakenteen takia, mutta tässä se on todella helppoa kun lasikin irtoaa kokonaan.
    2. Ulkonäkö on mielestäni vielä hienompi kuin ykkösversiossa, vaikka erot eivät suuria olekaan.
    3. Täyttäminen on helpompaa, vaikka ei se hankalaa ollut mini ykkösessäkään.
    4. Höyryn tuotto on vähintään yhtä hyvä kuin aiemmassa versiossa, eli varsin riittävä normaalissa käytössä.
    5. Atopäät ovat edelleen samat kuin aiemmin, eli varaosat tulevat halvaksi ja ovat helppoja puhdistaa / korjata / tuunata.

    Kirjoitellaan lisää kokemuksia, kun tulee vähän enemmän testattua.
    Viimeksi muokannut MTM1977; 12.09.13 kello 18:22.

     
     
  2. #2
    Höyryttelijä

    Liittynyt
    08/2013
    Sijainti
    Vantaa
    Viestit
    81
    Näyttää aika makealta.

    Ainoastaan kun ei nuo metallitipit istu omaan suuhun, sopiiko tuohon muut tipit, kuten Pro Tank II:seen?

    -Timo

     
     
  3. #3
    Lainaus Alkuperäinen postaaja MrFrost Näytä viesti
    Näyttää aika makealta.

    Ainoastaan kun ei nuo metallitipit istu omaan suuhun, sopiiko tuohon muut tipit, kuten Pro Tank II:seen?

    -Timo
    Joo, niinkuin tuossa mainitsin niin tippi on vaihdettava. Mulla on tuossa Ming tip nyt käytössä, ei istu kovin tiukasti, mutta toimii.

     
     
  4. #4
    Höyrähtänyt Sprada's Avatar

    Liittynyt
    08/2013
    Sijainti
    Espoo
    Viestit
    15
    Mikähän noissa on sitten standardi tuon drip tipin kanssa.
    Osassa tuotekuvista on vaihdettava ja osassa kiinteä, jostakin olin lukevinani että alunperin piti olla vaihdettava mutta vaihtuikin yhtäkkiä kiinteäksi.
    Anyvape Mini Davide tuli tilattua juuri tuon vaihdettavan drip tipin takia, saa nähdä sitten millainen on kunhan käsiksi pääsee.


    | Diablo Hybrid (Polished) |
    | Nemesis (Vape Pit) | "Nemesis" x2(Mixed & SS) | "Caravela" x2(Mixed & SS) | "Stingray" (SS) | "K100" |
    | H-Atty (Maxi) | Somnium Novum | KFL+ x2 | "Russian 91%" | Caterpillar | "IGO-L" |
    Vamo V2, Vision Spinner 650mAh x2, Mini eGo-T, Pyrex DCT, ProTank II, Mini ProTank II v2, Mini Davide, eVod

     
     
  5. #5
    Alkuperäisessä minissä on kiinteä tippi, kakkosversiossa vaihdettava.

     
     
  6. #6
    Alkuperäisessä v1 oli kiinteä, v2ssa ekassa erässä on myös kiinteä tippi jonkun valmistusongelman takia (omistan tällaisen). v2-2nd batchissa on vaihdettava tippi.

     
     
  7. #7
    Höyrähtänyt Sprada's Avatar

    Liittynyt
    08/2013
    Sijainti
    Espoo
    Viestit
    15
    Lainaus Alkuperäinen postaaja JakobL Näytä viesti
    Alkuperäisessä v1 oli kiinteä, v2ssa ekassa erässä on myös kiinteä tippi jonkun valmistusongelman takia (omistan tällaisen). v2-2nd batchissa on vaihdettava tippi.
    Hyvä tietää.
    Jos tuo mini davide osottautuuki sudeksi niin pitänee katella jostaki sitten noita uudemman erän protankkeja.


    | Diablo Hybrid (Polished) |
    | Nemesis (Vape Pit) | "Nemesis" x2(Mixed & SS) | "Caravela" x2(Mixed & SS) | "Stingray" (SS) | "K100" |
    | H-Atty (Maxi) | Somnium Novum | KFL+ x2 | "Russian 91%" | Caterpillar | "IGO-L" |
    Vamo V2, Vision Spinner 650mAh x2, Mini eGo-T, Pyrex DCT, ProTank II, Mini ProTank II v2, Mini Davide, eVod

     
     
  8. #8
    Noin se tosiaan näyttää olevan, että ensin pukkasivat versiota, jossa ei ollut vaihdettavaa tippiä.
    Omani ostin tällä viikolla puffilta ja se on tuo v2, eli vaihdettavalla tipillä.

     
     
  9. #9
    Höyrykone tero's Avatar

    Liittynyt
    09/2011
    Sijainti
    Tampere
    Viestit
    1,528
    Juu mutta ykkösen hyvä puoli taas on että siinä ei ole vaihdettavaa tippiä Saa ruuvattua vain kaksi osaa erilleen ja toiseen niistä sitte ruuvattu ato kiinni. Ite tulee heikommin saatua hajalle mitä vähemmän pystyy räpeltämään.

     
     
  10. #10
    Höyrykone

    Liittynyt
    11/2011
    Sijainti
    Manchesteri
    Viestit
    2,496
    Mä näen kanssa ton kiinteen tipin plussana.

     
     
  11. #11
    Höyryttelijä iXeuS's Avatar

    Liittynyt
    08/2013
    Sijainti
    Turku
    Viestit
    52
    Omistan myös Protank 2 minin (v1) ja myös Protank 2:n jossa on vaihdettava drip tippi. Jumankauta nää kuluttaa nestettä vauhdilla mut eihän se oikein mitään haittaa kun nesteet on halpoja suhteessa tupakkaan. Menee minillä 2 tankkia vuorokaudessa kohtuu helposti.

    Millä atopäillä ja volteilla ja wateilla ootte minejänne ajaneet? Toki se riippuu akusta jonkin verran.

    Ite vedellyt tällä 50/50 nesteellä 1.8ohmin atopäällä jopa 4.2voltilla ilman että palaneen makua olisi iskenyt . Tämä Spinnerin 1300mah:n kanssa ja juuri vaihdetulla atopäällä. Myöhemmin samaisella atolla rupesi pukkaamaan "aavistuksen" palaneen makua 4.1:llä kunn pidin tankkia about 45 asteen kulmassa joten laskin 4.0:aan sekä laitoin tankin lähes pystysuoraan alas ja ongelma hävisi. Tosin tämäkin efekti tuli kun tankki oli lähellä 1/3 osaa ja atopää oli 7 päivää vanha.
    Kun en tiedä paljonko voltteja tulee ihan tarkalleen niin laskukaavojen(I=U/R-> P=UI) mukaan 9,8 Wattiin olisin päässyt siis pyöreästi arvioituna. Tuntuu kovin kummalta että 1.8ohmin atopäällä voisi päästä noin korkealle
    Pian tulee luukusta Innokin iTaste VV/VW ver.3 niin voin ottaa vertailukohteeksi sen myöhemmin

     
     
  12. #12
    Höyrykone

    Liittynyt
    11/2011
    Sijainti
    Manchesteri
    Viestit
    2,496
    Kyllähän tolla minillä hupenee helposti neljä tankillista päivässä. Yleensä noin kymmenen watin tienoilla käryttelen.

     
     
  13. #13
    Höyryttelijä

    Liittynyt
    08/2013
    Sijainti
    Vantaa
    Viestit
    81
    Mennee kyllä tämäkin varmaan hankintalistalle tuplana, emännälle kans normi PT-II, mutta tykännee enemmän ministä....
    Kunhan vaan tietäisi, mitkä tipit istuu tuon nokkaan kunnolla.

    OT, mutta itse en oo kuin 8W tähän mennessä käyttänyt.... Isompi PT-II tuntuu kurlaavan joillakin atopäillä ja joillakin taas ei höyrytä juuri yhtään. Vaikka oli pakasta vedetty... Ainahan noissa pieniä ylsilöeroja on, mutta joskus menee vaan hermot ja vaihdan kopsu-Evodiin orggisatolla, tuosta yhdistelmästä on emäntäkin tykännyt.

    Mutta silti PT on PT.

    -Timo

     
     
  14. #14
    Höyryttelijä iXeuS's Avatar

    Liittynyt
    08/2013
    Sijainti
    Turku
    Viestit
    52
    Juu aikamoisia eroja löytyy atoista... on se kumma ettei saada tuotetta tasapainoiseksi atojen kohdalla! Nää uudet atot joissa on aavistuksen verran ohuempi imuputki ovat meinanneet ihan oikeesti ottamaan kupoliin. Tankki pitää olla yli puolen välin tai imusta tulee vieläkin pirusti tiukempi ja oikeen mitään makuakaan ei saa pihalle jollei oikeen olan takaa imase 2-3kertaa putkeen. Löysäämällä protankkia auttaa hiukan. Tuleekohan noita vanhoja atoja vielä markkinoille... toivon totisesti. Vaikuttaa meinaan ihan helvetisti käyttömukavuuteen pidemmän päälle. Tulee maanantaina uusi erä atoja ja täytyy katella mitäs tällä kertaa tulee.
    Enpä oo muuten nähny tai lukenut kenenkään vetävän protankilla 1.8ohmin atopäällä 4.2:sta . 2.2ohmillakin jotkut saaneet 4.1voltilla aikaan palaneen makua. Tuo neste on kyllä melkein väritöntä mitä oon nyt poltellu. Seuraava neste onkin sitten jo sen näköistä että ettei päästä lähellekkään 4volttia.

     
     
  15. #15
    Höyryttelijä iXeuS's Avatar

    Liittynyt
    08/2013
    Sijainti
    Turku
    Viestit
    52
    Availin ja kurkistelin tuon uuden atopään coilille ja hiukan vedin varovasti lankoja pois keskeltä ja hienosäädin vähän sen paikkaa. No nyt saa nesteistä paljon paremman otteen ja makuakin tulee ihan eri tavalla. Ihan uskomatonta että noinkin pieni asia voi vaikuttaa makuun ja nautintoon noin dramaattisesti!

     
     
  16. #16
    Höyrähtänyt

    Liittynyt
    07/2013
    Viestit
    14
    Mitenkä kauan tommonen mini protank II keskimäärin kestää? Tarviiko siihen jatkossa ostaa vaan atomisaattoripäitä, vai pitääkö koko setti uusia tietyin tihein väliajoin?

     
     
  17. #17
    Lainaus Alkuperäinen postaaja wvvw Näytä viesti
    Mitenkä kauan tommonen mini protank II keskimäärin kestää? Tarviiko siihen jatkossa ostaa vaan atomisaattoripäitä, vai pitääkö koko setti uusia tietyin tihein väliajoin?
    Atopäät tarvitsee vain uusia, ellei sitten onnistu rikkomaan protankkia itteään jollain tavalla.
    Add a drop of lavender to your milk, leave town with an orange, and pretend you're laughing at it.

     
     
  18. #18
    Höyrähtänyt Sprada's Avatar

    Liittynyt
    08/2013
    Sijainti
    Espoo
    Viestit
    15
    Lähti sitten itsellä kanssa tilaukseen Puffilta.
    FinnVapella on noita kiinteällä drip tip:llä ja Puff:lla taas oli vaihdettavalla.

    Mini Davide oli muuten ihan pätevä vaihtoehto, mutta täyttämistä varten pitää käyttää ruiskua/neulakorkkia ellei itse e-nesteen pullossa ole pieni pää.


    | Diablo Hybrid (Polished) |
    | Nemesis (Vape Pit) | "Nemesis" x2(Mixed & SS) | "Caravela" x2(Mixed & SS) | "Stingray" (SS) | "K100" |
    | H-Atty (Maxi) | Somnium Novum | KFL+ x2 | "Russian 91%" | Caterpillar | "IGO-L" |
    Vamo V2, Vision Spinner 650mAh x2, Mini eGo-T, Pyrex DCT, ProTank II, Mini ProTank II v2, Mini Davide, eVod

     
     
  19. #19
    Höyryttelijä iXeuS's Avatar

    Liittynyt
    08/2013
    Sijainti
    Turku
    Viestit
    52
    Mistäköhän helvetistä mä saisin TÄMÄN version Protank Mini II:sta?
    mini2_2_grande-600x600.jpg

    Puffilla, Startsmogissa, Finnvapella, elektrosavulla, e-smokella on joko kiinteä tai sitten joku hemmetin välimuoto johon ei saa uutta drip tippiä hienosti sopimaan millään tavalla vaan lopputulos on aivan karsea. Jotkut kaupat myös laittaa kuviinsa KAHDEN eri version kuvia. Pitääkö ostajan ruveta arpomaan että kumpaa sitten tulee postiluukusta. Hiukan voisi panostaa tuotekuvauksiin.

     
     
  20. #20
    Banned

    Liittynyt
    11/2011
    Sijainti
    Turku
    Viestit
    3,227
    Mini II on irrotettava tippi. Meillä on vain vanhat kuvat

     
     
Sivu 1 / 3 123 ViimeinenViimeinen
Keskustelu Atomisaattorit / cartot / tankit

Kirjoitusoikeudet

  • Sinä et voi kirjoittaa uusia viestejä
  • Sinä et voi kirjoittaa vastauksia
  • Sinä et voi muokata liitteitäsi
  • Sinä et voi muokata viestejäsi
  •