Aihe: Ärsyttää!! Mua harmittaa!! (Rage-thread)

  1. #24701
    Höyrykone Kynä's Avatar

    Liittynyt
    09/2015
    Sijainti
    Tuusula
    Viestit
    1,661
    Jahas ja ikiaikainen taisto on taas käynnissä. Ite kävin testailemassa läppäreitä vuosi sitten ja päädyin lenovoon muutamasta yksinkertaisesta syystä. Windows oli tuttu, näppäimistö on ihan eri planeetalta kuin applessa ja hintakin kohdallaan. Jotenkin kylmä ja liukas omppu ei vain sopinut käteen. Edelleen tuntuu että valinta oli oikea, päivitykset ei takkua, kone käynnistyy muutamassa sekunnissa, akun teho ei ole mainittavasti pudonnut ja näyttö on hyvä. Kolmen vuoden takuu kattaa kaiken, akusta lähtien, tosin lisäsi hintaa muutaman satasen, mutta silti. Kestää pudotukset, vesisateet ja pakkaset. Fanaatikko kuitenkaan en ole, seuraavan kerran kun ostoksille lähdetään Apple on taas mukana vaihtoehdoissa. Ainut mikä on varmaa iPhonea en koskaan tule ostamaan ja ainut syy on tuo täysin naurettava hinta.

     
     
  2. #24702
    Höyryttelijä jesmaani's Avatar

    Liittynyt
    11/2016
    Sijainti
    Tampere
    Viestit
    84
    Lainaus Alkuperäinen postaaja tuittu Näytä viesti
    Mun kokemus on yksinkertaisesti se, että ennen olin tyytyväinen HP:n/Acerin käyttäjä, koska en tiennyt paremmasta. Sitten kun tuli Macbook Pro niin paluuta ei enää ole. Ei sitä voi edes selittää, sen huomaa vasta sitten kun tätä alkaa käyttää, ja sitten sen vasta tajuukin jos joutuu jossain käyttään jotain HP:n läppäriä. HP uutenakin toimii "viiveellä" ihan kaikessa mitä sillä tekee, mut senkin huomaa vasta sitten kun käyttää omppua. Näytön tarkkuudesta ei varmaa tarvii ees sanoo.

    Pari vuotta kohta tää ollu, eikä ole kertaakaan tökännyt, ei edes sekuntiakaan, toisin kun kaikki aiemmat läppärit. Eikä vammasia päivityksiä! Akkukaan ei ole vielä alkanut hyytyä, ja se kesto on tosi pitkä. Ja onhan Applen tuotteet ulkoisestikkin vähän pidemmälle mietittyä designia, ohuutta ja keveyttä.

    Vituttaa että ei talvi tullukkaan.
    Tähän nyt vielä vähän tästä ikiaikaisesta taistosta kommentoitakoon Eli siis jos kone toimii uutena "viiveellä" verrattuna johonkin toiseen laitteeseen mitä sä olet käyttänyt niin kyllä se ihan sieltä rautapuolelta löytyy se ero, esimerkiksi joku todella yksinkertainen että toisesta löytyy SSD-levy ja toisesta ei. Koska kun tuonne high end koneisiin mennään niin kyllä winukka puolelta löytyvät ne vehkeet mistä enemmän sitä ruuvia löytyy. Ja sitten tietysti se että Apple esimerkiksi on todella huono pelialusta, sen pelin windows vie 100-0. Mutta mitä tulee muotoiluun ja overall designiin niin tuo Apple on kyllä ihan omaa laatuaan kaikenhintaisissa laitteissa. Tietysti eriasia sitten jotkut peliläppärit yms, mutta Applet ovat tyylikkäitä. Itse en ole mikään Apple heitteri ja voisin vielä joskus ostaakkin macbookin koska pidän käyttöjärjestelmästä joka on hyvin optimoitu, mutta käyttökoneekseni (pöytäkone) en tulisi ikinä Maccia ostamaan koska ensinnäkin pelailen paljon ja melkein puolet joutuisi maksamaan muutenkin enemmän hintaa samanarvoisista komponenteista, sekä siinä vaihessa suljettu käyttis alkaisi norsuttamaan.

    Offtopicciahan tämä kaikki on mutta sanottakoon vitutuksen aiheeksi e-nesteiden vähiinkäyminen ja subvodin tehottomuus. Kai se on huomenna lähdettävä lähimpään kivijalkaan.

     
     
  3. #24703
    Höyrykone tuittu's Avatar

    Liittynyt
    10/2013
    Sijainti
    Uleåborg
    Viestit
    11,238
    Lainaus Alkuperäinen postaaja jesmaani Näytä viesti
    Tähän nyt vielä vähän tästä ikiaikaisesta taistosta kommentoitakoon Eli siis jos kone toimii uutena "viiveellä" verrattuna johonkin toiseen laitteeseen mitä sä olet käyttänyt niin kyllä se ihan sieltä rautapuolelta löytyy se ero, esimerkiksi joku todella yksinkertainen että toisesta löytyy SSD-levy ja toisesta ei. Koska kun tuonne high end koneisiin mennään niin kyllä winukka puolelta löytyvät ne vehkeet mistä enemmän sitä ruuvia löytyy. Ja sitten tietysti se että Apple esimerkiksi on todella huono pelialusta, sen pelin windows vie 100-0. Mutta mitä tulee muotoiluun ja overall designiin niin tuo Apple on kyllä ihan omaa laatuaan kaikenhintaisissa laitteissa. Tietysti eriasia sitten jotkut peliläppärit yms, mutta Applet ovat tyylikkäitä. Itse en ole mikään Apple heitteri ja voisin vielä joskus ostaakkin macbookin koska pidän käyttöjärjestelmästä joka on hyvin optimoitu, mutta käyttökoneekseni (pöytäkone) en tulisi ikinä Maccia ostamaan koska ensinnäkin pelailen paljon ja melkein puolet joutuisi maksamaan muutenkin enemmän hintaa samanarvoisista komponenteista, sekä siinä vaihessa suljettu käyttis alkaisi norsuttamaan.

    Offtopicciahan tämä kaikki on mutta sanottakoon vitutuksen aiheeksi e-nesteiden vähiinkäyminen ja subvodin tehottomuus. Kai se on huomenna lähdettävä lähimpään kivijalkaan.
    En tiedä onko sitten ollut paskoja koneita vaan, mutta kyllä ne millisekunnitkin huomaa kun omppuun vertaa. Paljonko sellaisesta HE ei-ompusta sitten pitäisi maksaa että se on parempi? Jos Acerin Nitro joka oli lähemmäs pari tonnia oli paskempi käyttää kuin omppu ja hajosi ennen kaksvuotissynttäreitään, niin eikö siinä ole sitten jo sama ostaa idioottivarmasti toimiva Macbook pro. Ja onhan mac paljon hienomman näköinenkin, ja kevyt. Kun lähtee reissuun niin sen sujauttaa laukkuun niinku jonkun lehden eikä laukku paina tonnia sen jälkeen. Kavereilla on tosi vanhoja macbookeja jotka toimii niinku uutena vieläkin. Pelaajien näkökulmasta en osaa sanoa kun en pelaa, mutta pelataanko läppäreillä ees tosissaan.

    Omppuluuria en ehkä ostais koska puhelimen suhteen tuntuu ettei niissä ole nyt niin suurta eroa (vaikka omppu aavistuksen samsungia parempi onkin ehkä) että vieräyttäisi kassalla kyyneleen pulittaessa muutaman satasen ekstraa. Ne reilun viiden tuuman näytöllä olevat on ihan kirpeen hintasia, ja pienempää en halua enää kun tykkään lukea ja surffata puhelimellakin. Isoon näyttöön vaan liittyy se ongelma, että se lentää kädestä säännöllisesti kun sitä ei saa tukevasti käteen, eikä hirveesti naurata ku tonnin puhelin ottaa osumaa, joten saa olla ihan maksimissaan 500e luuri. Oon nykyisen puhelimenkin pudottanut 10x enemmän kun kaikki aiemmat puhelimet yhteensä sen takia, siihen vaihdettiin jo kerran näyttö ja nyt siinä on panssarilasi taas säleinä. Ja lentoharjoitukset jatkuu edelleen

     
     
  4. #24704
    Höyrykone Kynä's Avatar

    Liittynyt
    09/2015
    Sijainti
    Tuusula
    Viestit
    1,661
    Keveys ei ole hyvä argumentti ostaa omppua (tokihan sekin kevyt on). Mun läppäri painaa 1,2kg ja on kuitenkin 14" Paksuutta sitten on vähän enemmän kuin ompuissa, 1-1,5mm riippuen verrokista. Mut joo toinen äidistä ja toinen.....

     
     
  5. #24705
    Höyrykonkari TDMN's Avatar

    Liittynyt
    01/2017
    Viestit
    134
    Lainaus Alkuperäinen postaaja Kynä Näytä viesti
    Keveys ei ole hyvä argumentti ostaa omppua (tokihan sekin kevyt on). Mun läppäri painaa 1,2kg ja on kuitenkin 14" Paksuutta sitten on vähän enemmän kuin ompuissa, 1-1,5mm riippuen verrokista. Mut joo toinen äidistä ja toinen.....
    Samaa mieltä. Windows puolelta löytyy monia hyviä vaihtoehtoja macbookeille, ja myös imaceille.

    Omena ei ole kaikkia varten, ja on kyllä mennyt enemmän muoti ilmiönä eteenpäin, mikä omalla tavallaan on hyvä, koska nykyisistä asiakkaista pidetään kiinni päivittämällä järjestelmää toimivammaksi ja hyöty ominaisuuksia laittamalla. Huonona puolena että ”merkki maksaa” on täysi tosi applen kanssa.

    Itse rakensin teho pc:n ja käytin android puhelimia, kunnes vuoden macci ja 1,5 vuoden iphone tauon jälkeen ostin iPhonen ja macbookin. Miksi? Koska omaan käyttöön laitteet toimivat kuin unelma, ja kuten joku mainitsikin että ”pääsee säätämättä”. Ja kyse ei ole siitä ettenkö osaisi käyttää windowsia/androidia, tietokoneiden ja puhelimien asennukset/ongelmien ratkomiset yksityis- ja yrityskäyttöön ovat osa työtäni. Ja pakko myöntää että vaikka pc oli raudaltaan suorituskykyisempi kuin nykyinen maccini, käynnistys oli hitaampi vs apple.


    Jottei ihan offtopiciksi mene niin ärsyttää kun kaikilla foorumeilla on macit vs pc:t ja iphone vs android -väittelyt, joihin itse on myös sekaannuttava.

     
     
  6. #24706
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    12/2016
    Sijainti
    Helsinki
    Viestit
    128
    Pieni ketutus kun huomaat autosi hävinneen parkkiruudusta yön aikana.

     
     
  7. #24707
    Höyrypää Dehumanized's Avatar

    Liittynyt
    08/2013
    Sijainti
    Espoo
    Viestit
    614
    Lainaus Alkuperäinen postaaja temetsu Näytä viesti
    Pieni ketutus kun huomaat autosi hävinneen parkkiruudusta yön aikana.
    Tuttu tunne, oli vähän hölmistynyt ilme kun auto ei ollukkaan omalla paikkallaan.

     
     
  8. #24708
    Höyrypää Mäntti's Avatar

    Liittynyt
    10/2015
    Sijainti
    Ylivieska
    Viestit
    697
    Vesivaraaja vissiin ruostu puhki + talossa 2 vaippaikäistä =

     
     
  9. #24709
    Höyrykonkari taski63's Avatar

    Liittynyt
    06/2016
    Sijainti
    Joensuu
    Viestit
    225
    Sorry, tämä argumentti vielä puuttui tuosta omppukeskustelusta...

    Ja aiheeseen: nukkumishäiriöt. Toistuvasti vajailla yöunilla, pää tuntuu aika raskaalta varsinkin näin aamusta.
    Liitetyt kuvat Liitetyt kuvat

     
     
  10. #24710
    Höyrypää Don Cecci's Avatar

    Liittynyt
    09/2011
    Sijainti
    Mikkeli
    Viestit
    590

     
     
  11. #24711
    Höyrykone tuittu's Avatar

    Liittynyt
    10/2013
    Sijainti
    Uleåborg
    Viestit
    11,238


    Joulu on ihanaa aikaa! Mut nyt ei vielä ole joulu lähelläkään, joten en tykkää siitä että kaupoissa alkaa olla jo joulukrääsää joka nurkassa. Ja naapureilla vitun jouluvaloja! Ne jouluvalot on hienompia kun ne laitetaan joulukuussa, se vau-efekti ja tunnelma vähän kärsii kun ne valot on 3kk...

     
     
  12. #24712
    Höyrykone RiMa's Avatar

    Liittynyt
    01/2015
    Sijainti
    Oulu
    Viestit
    1,066
    Jouluvalothan laitetaan päälle/pois kellojen siirtelyn yhteydessä.
    Spoileri!

     
     
  13. #24713
    Rakas naapuri pitää jouluvaloja 24/7/365 päällä, ja niitä tuikkuja talossa/pihalla riittää.
    Eikä tämä ole edes vitsi...
    "Not a bad life really"

     
     
  14. #24714
    Täytyy muistaa joku päivä napsasta kuva naapurin tontista. Jää monet jenkitkin kirkkaasti kakkoseks.

     
     
  15. #24715
    Höyrykone Miru's Avatar

    Liittynyt
    03/2015
    Sijainti
    Järvenpää
    Viestit
    6,563
    Alkoi ärsyttää ihan vitusti tänään yks kiukkunen ukko yhdessä kohteessa.Oli ottanut kolmesta pihavalosta polttimot pois, koska ne häikäisee eikä saa nukuttua.
    Tyypillä on kuitenkin sälekaihtimet ja verhot.Huomenna meen laittaa uudet polttimot, katsotaan mikä sota tulee

     
     
  16. #24716
    Lainaus Alkuperäinen postaaja Pottula Näytä viesti
    Emännän autosta (Pösö 307) petti takapöntön/väliputken liitospanta, seurauksena se, että takapönttö kääntyi auton pohjaa vasten. Sattumalta siinä kohtaa menee vas. takapyörän ABS-piuhan jälkeinen johto, eikös se sitten päättänyt sulaa oikariin. Nyt sitten metsästetään ko. johdonpätkää, T: nimim. Pösön sähkökuvia netistä epätoivoisesti etsivä...
    Viime viikolla vasta auto kuntoon, kun ei tuolla varsinaisesti kiire ollut.

    Saa arvata, kumman korjaus vaihtoehdon valitsin:

    A. Merkkiliike
    "Ei me aleta tuollaisia johtoja korjaamaan, uusi johtosarja vaan tilalle ja vian kuittaus testerillä."
    Hinta-arvio 1650 euroa:
    Koko auton "alapuolinen" johtosarja 1400,-
    Työt (arvio 2h) 208,-
    Vian kuittaus 42,-

    B. Tavallinen autokorjaamo:
    "Laitetaan uusi johdonpätkä ja parit liittimet, sekä kuitataan vika pois"
    Hinta: 75,-

    "Not a bad life really"

     
     
  17. #24717
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    12/2016
    Sijainti
    Helsinki
    Viestit
    128
    Lainaus Alkuperäinen postaaja Dehumanized Näytä viesti
    Tuttu tunne, oli vähän hölmistynyt ilme kun auto ei ollukkaan omalla paikkallaan.
    Saivat tekijät kiinni. Nyt ketuttaa ettei ollut edes osakaskoa. Jospa sitten kotivakuutuksesta jotain sais. Romikselle/Afrikkaan taitaa joutaa tuo rotisko.

     
     
  18. #24718
    Höyrypää Dehumanized's Avatar

    Liittynyt
    08/2013
    Sijainti
    Espoo
    Viestit
    614
    Lainaus Alkuperäinen postaaja temetsu Näytä viesti
    Saivat tekijät kiinni. Nyt ketuttaa ettei ollut edes osakaskoa. Jospa sitten kotivakuutuksesta jotain sais. Romikselle/Afrikkaan taitaa joutaa tuo rotisko.
    Kun multa varastettiin auto joskus vuosia sitten, niin tekijöitä ei saatu kiinni, mutta auto löyty poltettuna jostain mettästä.

     
     
  19. #24719
    Höyrykone esu's Avatar

    Liittynyt
    01/2016
    Sijainti
    Oulu
    Viestit
    1,030
    Lainaus Alkuperäinen postaaja Dehumanized Näytä viesti
    Kun multa varastettiin auto joskus vuosia sitten, niin tekijöitä ei saatu kiinni, mutta auto löyty poltettuna jostain mettästä.
    Sama homma. Aamuyöstä soittelivat poliisilta ja kyselivät tiedänkö missä auto on. Kerroin että pitäis olla parkissa pihalla. Sanoivat, jotta palokunta sammuttaa sitä parhaillaan, joten annoin ohjeen, että ratin vieressä on avaimen paikka, siitä sammuu. Olivat ensin sitä mieltä, että itse poltin vakuutusrahojen toivossa, kunnes meni perille, että siinä oli pelkkä liikennevakuutus.
    Sille pyromaanin molopäälle vähän paremmat stereot ja kaiuttimetkaan ei olleet kelvanneet, eikä kyydissä olleet ~10 000 markan tietokonekamppeet, jotka oli menossa asiakkaalle seuraavana päivänä. Siihen aikaan pöllittiin ja poltettiin niiltä seuduilta enemmänkin autoja. Poliisi antoi ymmärtää, että tietävät kuka noita polttaa, mutta eivät tehneet mitään, kun ei ollut pitäviä todisteita, ja tyyppi oli ilmeisesti persaukinen.
    Kaikki epäoniistuu jotenkin.

     
     
  20. #24720
    .
    Viimeksi muokannut Twisted; 13.04.20 kello 10:35.

     
     
Keskustelu Yleinen keskustelu

Tämän aiheen tunnukset (tag)

Kirjoitusoikeudet

  • Sinä et voi kirjoittaa uusia viestejä
  • Sinä et voi kirjoittaa vastauksia
  • Sinä et voi muokata liitteitäsi
  • Sinä et voi muokata viestejäsi
  •