Sivu 1 / 4 1234 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1 - 20 / 62

Aihe: e-Mika päästelee höyryjä

  1. #1
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    07/2011
    Viestit
    125

    e-Mika päästelee höyryjä

    Perustietoja:
    Mika Hyvinkäältä
    Ikä 39v
    Tupakoinut 23 vuotta
    Ei vielä vaurioita verisuonistossa tai keuhkoissa (keuhko rtg + kaulavaltimoiden ultra + pef-mittaus)
    Ihan kunnollinen nikotiiniriippuvuus

    Liityin sankasti kasvavaan höyryttelijöiden joukkoon 8.8.2011 ja en ole päivääkään katunut päätöstäni.

    Ehdin polttaa perinteistä tupakkaa 23 vuotta ja tuohon aikaan sisältyi useita lopettamisyrityksiä. Ensimmäinen yritys oli 21-vuotiaana, mutta 4kk savuttomuuden jälkeen retkahdin uudelleen polttamaan Suomussalmen Kiantajärven rannalla. Sinistä Belmonttia. Viimeisin yritys oli joskus kaksi-kolme vuotta sitten ja se kesti reilun viikon. Mikään korvaushoito ei vain toiminut minun kohdallani, ei purkat, ei laastarit, napit, pastillit.. Koko ajan teki mieli laittaa tupakka huuleen ja röyhäytellä savuja.

    31.7.2011 soitin kaverilleni, joka oli ehtinyt hoyrystellä jo melkein vuoden verran ja kysyin häneltä neuvoa hyvän laitteen hankkimiseen. Hän suositteli Totally Wickedin myymää Tornado Tank –laitetta ja sen puhelun jälkeen laitoin tilauksen sisään sen kummemmin miettimättä mitä se maksaa. Olin niin kyllästynyt haisevaan ja huonohappiseen olemukseeni, että raha oli tuossa tilanteessa merkityksetöntä. Tahdoin ulos tupakkahäkistä.

    Tähän mennessä (17 päivän aikana) olen tilannut neljästi höyryttelyyn liittyvää tavaraa ja rahaa on palanut noin 280 euroa. Suuri summa joo, mutta aloitushan on aina kalleinta, oli mistä tahansa harrastuksesta kysymys. Kolme pakettia Totally Wickediltä ja yksi paketti Sauhuton.fi:stä.

    Tähän mennessä harrastusta varten kaappiin on kertynyt:

    USB autolaturi (sauhuton.fi)
    2kpl USB seinälatureita (sauhuton.fi)
    Tornado Tank Starter kit (kahdella laitteella)
    Tornado Tank Mega atomizer + tankkeja
    Tornado Tank LR atomizer + normi atomizer + tankkeja
    1000mAh akku
    110ml erilaisia 18mg nesteitä
    Vetoketjullinen ja pehmustettu kahden laitteen kuljetuskotelo
    Tyhjiä 20ml tippapulloja
    Apteekista 85% glyserolia, puhdistusalkoholia ja 5ml ruisku
    Kannellisia muovirasioita nesteille, tankeille ja atomisaattoreille
    Vanupuikkoja ja nenäliinoja

    Näpräämisestä tykkäävälle ja nikotiiniriippuvaiselle ihmiselle tämä on ihan paras harrastus

    Reilun viikon kokemuksella voin sanoa, että kyllä, kyllä kannattaa.

    Perinteisestä tupakasta olen jäänyt kaipaamaan aamun ensimmäisen savukkeen pään sekoittavaa nikotiinihyökkäystä. Täytyy varmaan tehdä aamua varten 54mg:lla täytetty päänsekoittaja..

    Valokuvia sitten, kunhan saan niitä otettua.
    Hanus Steamer ~4.0v ja kyllä höyryää!


     
     
  2. #2
    HöyryPoliisi luuponen's Avatar

    Liittynyt
    03/2010
    Sijainti
    Steamland Yard
    Viestit
    3,620

    Vs: BLOG: e-Mika päästelee höyryjä

    propsit tästä ja muistakin BLOGeista, kiva että jaksatte kirjotaa

    Palautetta : "Eli Luuponenhan sun käyttäjänimi oli/on millä f....ing ilveellä voit väittää noin oikeesti tekisi mieleni itse vääntää jostain paikasta eli korjaa virheesi ja myönnä että olet väärässä.
    "

     
     
  3. #3

    Vs: BLOG: e-Mika päästelee höyryjä

    Lainaus Alkuperäinen postaaja e-Mika Näytä viesti
    Perustietoja:
    Mika Hyvinkäältä
    Ikä 39v
    Tupakoinut 23 vuotta
    Ei vielä vaurioita verisuonistossa tai keuhkoissa (keuhko rtg + kaulavaltimoiden ultra + pef-mittaus)
    Ihan kunnollinen nikotiiniriippuvuus

    Liityin sankasti kasvavaan höyryttelijöiden joukkoon 8.8.2011 ja en ole päivääkään katunut päätöstäni.

    Ehdin polttaa perinteistä tupakkaa 23 vuotta ja tuohon aikaan sisältyi useita lopettamisyrityksiä. Ensimmäinen yritys oli 21-vuotiaana, mutta 4kk savuttomuuden jälkeen retkahdin uudelleen polttamaan Suomussalmen Kiantajärven rannalla. Sinistä Belmonttia. Viimeisin yritys oli joskus kaksi-kolme vuotta sitten ja se kesti reilun viikon. Mikään korvaushoito ei vain toiminut minun kohdallani, ei purkat, ei laastarit, napit, pastillit.. Koko ajan teki mieli laittaa tupakka huuleen ja röyhäytellä savuja.

    31.7.2011 soitin kaverilleni, joka oli ehtinyt hoyrystellä jo melkein vuoden verran ja kysyin häneltä neuvoa hyvän laitteen hankkimiseen. Hän suositteli Totally Wickedin myymää Tornado Tank –laitetta ja sen puhelun jälkeen laitoin tilauksen sisään sen kummemmin miettimättä mitä se maksaa. Olin niin kyllästynyt haisevaan ja huonohappiseen olemukseeni, että raha oli tuossa tilanteessa merkityksetöntä. Tahdoin ulos tupakkahäkistä.

    Tähän mennessä (17 päivän aikana) olen tilannut neljästi höyryttelyyn liittyvää tavaraa ja rahaa on palanut noin 280 euroa. Suuri summa joo, mutta aloitushan on aina kalleinta, oli mistä tahansa harrastuksesta kysymys. Kolme pakettia Totally Wickediltä ja yksi paketti Sauhuton.fi:stä.

    Tähän mennessä harrastusta varten kaappiin on kertynyt:

    USB autolaturi (sauhuton.fi)
    2kpl USB seinälatureita (sauhuton.fi)
    Tornado Tank Starter kit (kahdella laitteella)
    Tornado Tank Mega atomizer + tankkeja
    Tornado Tank LR atomizer + normi atomizer + tankkeja
    110ml erilaisia 18mg nesteitä
    Vetoketjullinen ja pehmustettu kahden laitteen kuljetuskotelo
    Tyhjiä 20ml tippapulloja
    Apteekista 85% glyserolia, puhdistusalkoholia ja 5ml ruisku
    Kannellisia muovirasioita nesteille, tankeille ja atomisaattoreille
    Vanupuikkoja ja nenäliinoja

    Näpräämisestä tykkäävälle ja nikotiiniriippuvaiselle ihmiselle tämä on ihan paras harrastus

    Reilun viikon kokemuksella voin sanoa, että kyllä, kyllä kannattaa.

    Perinteisestä tupakasta olen jäänyt kaipaamaan aamun ensimmäisen savukkeen pään sekoittavaa nikotiinihyökkäystä. Täytyy varmaan tehdä aamua varten 54mg:lla täytetty päänsekoittaja..

    Valokuvia sitten, kunhan saan niitä otettua.
    ei noi röngen kuvat,kaulavaltimon ultrat ja pef mittaus kerro sepelvaltimoiden tilaa.mulle tehtiin samat ja muita kokeita ja piti olla kondiksessa vaan en ollu.tuli sydän infarkti oikeen puolen tukos 100% ja vasemmalla70% ja90% ikää 39 ja urheillu 22v.3 pallolaajennus yritystä ei onnistunu liian kovaa plakkia sit ohitusleikkaus sekin suhteilla.tupakka loppu siihen 20 kuukautta polttamatta.
    2x Darwin 3 tulos uudella näytöllä.2x ego 1100

     
     
  4. #4
    Höyrypää

    Liittynyt
    07/2011
    Sijainti
    Tampere
    Viestit
    431

    Vs: BLOG: e-Mika päästelee höyryjä

    Täältä myös propsit blogin alottamiselle O0

    Hitto, että höyry höyryltä tää tuntuu vaan paremmalta. Oispa tajunnut miljoona vuotta sitten.
    [19:45:51] <@Mikaheli Mua oikeesti ihan sylettää ihmiset jotka polttaa tupakkaa
    [19:45:59] <@Mikaheli Itsehän olen ollut viikon polttamatta

     
     
  5. #5
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    08/2011
    Viestit
    252

    Vs: BLOG: e-Mika päästelee höyryjä

    Lainaus Alkuperäinen postaaja e-Mika Näytä viesti
    Perinteisestä tupakasta olen jäänyt kaipaamaan aamun ensimmäisen savukkeen pään sekoittavaa nikotiinihyökkäystä. Täytyy varmaan tehdä aamua varten 54mg:lla täytetty päänsekoittaja..
    Itsellä nousi hyvin huppuun 24mg tavara ja jopa 18mg:kin. eikä tarvitse olla edes aamu.

    Miedommat 8mg ja 6mg eivät oikein aluksi tuntuneet miltään, mutta nyt kun otan pitkiä imuja, niin jopa 6mg litkussa
    kuvittelen huomaavani kurkkutuntumaa, ja jopa tää tuntuu jo nousevan päähän.

    Saa nähdä kun saan taas 18mg nestettä että lähteekö taju kokonaan
    may the vape be with you!


     
     
  6. #6
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    07/2011
    Viestit
    125

    Vs: BLOG: e-Mika päästelee höyryjä

    Uuu-uu, vedin viimeyönä röökin. Tuli kauhea morkkis jo kesken tupakanpolton ja vähän sen jälkeen kun olin heittänyt tumpin maahan, heräsin. Oli kuulkaa kauhea morkkis jopa unessa kun kiskoin tupakkaa jonkun mäen päällä olevan vanhan maatalon portailla.
    Hanus Steamer ~4.0v ja kyllä höyryää!


     
     
  7. #7

    Vs: BLOG: e-Mika päästelee höyryjä

    oot sitten aikas hyvin sisäistänyt tuosta tupakista luopumisesi

     
     
  8. #8
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    07/2011
    Viestit
    125

    Vs: BLOG: e-Mika päästelee höyryjä

    Lainaus Alkuperäinen postaaja holkki Näytä viesti
    oot sitten aikas hyvin sisäistänyt tuosta tupakista luopumisesi
    Näköjään

    Tupakka-aikana tuli käytyä silloin-tällöin lenkillä puuskuttamassa ja en pystynyt juoksemaan kahta ja puolta kilometriä, ettei olisi tarvinnut välillä kävellä ja venytellä jumeja jaloista.

    Nyt olen käynyt kahden viikon aikana tööttäämässä samaa 2,5km lenkkipolkua kuusi kertaa ja kertaakaan ei ole tarvinnut ottaa kävelyaskelia. Olen tosi hämmästynyt siitä, kuinka paljon hapenottokyky / hapen kuljetuskyky paranee heti, kun verenkierrosta jää häkä pois. Olen taas kerran tyytyväinen investointiini (taputan itseäni selkään).
    Hanus Steamer ~4.0v ja kyllä höyryää!


     
     
  9. #9
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    07/2011
    Viestit
    125

    Vs: BLOG: e-Mika päästelee höyryjä

    Lisää lenkkeilyä: Toissailtana kävin juoksemassa 4km (kävelemättä) ja tänään on tarkoitus mennä koittamaan 6km. Ans kattoo kui käy Sveitsin mäkisessä maastossa..

    Pitää kyllä tunnustaa, että 26.8 tuli ostettua töistä kotimatkalla tupakka-aski ja vedettyä putkeen 6 tai 7 tupakkaa auton ratissa. Syy: YT ja potkut. Eivät tarvinneet enää mun palveluksia 12 työvuoden jälkeen. Kyllä sattui ja sattui kovaa. En tuon päivän jälkeen ole koskenut perinteisiin ja ei kyllä ole ollut mielessäkään, vaikka edelleen on elämästä vähän suunta hukassa. Kyllä se kuulemma tästä, niin ainakin kaikki sanoo.

    Eikä edes vituta, että vedin nuo röökit, ne tuli tarpeeseen tuolloin.
    Hanus Steamer ~4.0v ja kyllä höyryää!


     
     
  10. #10
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    08/2011
    Viestit
    252

    Vs: BLOG: e-Mika päästelee höyryjä

    Ikävä kuulla että työt päättyivät ja erittäin ymmärrettävää jos ton jälkeen analoginen jos toinenkin suuhun lipsahti.

    Toivottavasti asiat järjestyy, jaksamisia!
    may the vape be with you!


     
     
  11. #11
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    07/2011
    Viestit
    125

    Vs: BLOG: e-Mika päästelee höyryjä

    Kiitos "Arska", ihan varmasti asiat lähtee oikeaan suuntaan. Ootellaan-ootellaan..

    Ja se eilisen juoksulenkki, 6km meni helposti. En olisi uskonut ja en meinaa vieläkään uskoa. Tupakki nyt on todistetusti ollut se huonon kunnon aiheuttaja eikä mikään muu. Nikotiinilla ei hapenottokyvyn kanssa ole yhtään mitään tekemistä. Tietty pitäisi kokeilla nikotiinitonkin lenkki, että mitä eroa silloin on tämänhetkiseen suorituskykyyn, kun se kuulemma supistaa verisuonia. Laitetaan harkintaan. Ainoat miinukset tuossa lenkkeilyssä ovat, että se on ihan s**tanan tylsää yksin ja jalkapohjat rupeaa puutumaan 4km kohdalla, joten täytyy varmaan päivittää lenkkarit jaloille sopiviksi ja pyytää aina joku nätti & hyväpyllyinen naispuoleinen henkilö mukaan Kuten eilen illalla oli.

    Sitten höyryttelyyn.. Kun tuota potkut-päivää ei lasketa, niin olen ollut jo yli kolme viikkoa ilman perinteistä tupakkaa. Hyvä. Nyt imuteltavana on ollut viikon ajan Olport / Ice Menthol / apteekin VG -kombinaatio erittäin pienellä tankin kannen sivureijällä ja voevoe kun lähtee hyvät höyryt ja maku on juuri sopiva. En näköjään kaipaa kurkun kuristusta vaan höyrymäärä + maku ratkaisee mielekkään nesteen. Sitä on niin kiva pölläytellä.

    Jatkakaa!
    Hanus Steamer ~4.0v ja kyllä höyryää!


     
     
  12. #12
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    07/2011
    Viestit
    125

    Vs: BLOG: e-Mika päästelee höyryjä

    Perskeles.

    En ymmärrä miksi, mutta sähkörööki on alkanut maistumaan puulta. Auttaisikohan se, että välillä imuttelisi jotain muuta makua, kun tuota mentholia on tullut huuruteltua n. 90% ajasta.. Nyt on blandiksena 50% TW Red Label Menthol 36mg + 50% Sauhuton.fi Menthol 0mg -nesteet. Jos turaisi tuosta sauhuttoman 0mg PG Cola -mausta jonkun 18-volttisen sekoittamalla sitä sopivassa suhteessa TW:n 54mg VG Platinum Ice nesteeseen. Pittääpi kokkeilla. -- No jaa. Hyvin hento Colan maku ja joku kuvailematon sivumaku. Ei hyvää. Pitää siis tilata valmista Colaa jostakin ja PG -pohjaisena.

    Kuvottavia makuja: TW Black Label Aromatic 18mg, TW Black Label Tobacco Ice 18mg, TW Titan RY4 18mg, TW Black Label Statex 18mg. Kaikissa joku ylimakea palaneen sokerin maku yhdistettynä johonkin ällöttävään aromiin. Elekää koskeko, menee rahat hukkaan.

    Tunnustus: Perinteinen tervatupakka on hyppinyt olkapäällä viimepäivinä ja houkutellut ihan tosissaan maistamaan, mutta en ole antanut pomppivalle marlborolle periksi, vaikka kaksi askia löytyy kaapista. Mikäköhän tuolla korvien välissä nyt oikein viiraa?

    Täältä tähän.
    Hanus Steamer ~4.0v ja kyllä höyryää!


     
     
  13. #13
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    08/2011
    Viestit
    252

    Vs: BLOG: e-Mika päästelee höyryjä

    Pidä pintas, äläkä sorru, uusia makuja vaan kehiin niin kyllä se siitä.
    Itselläkin alkaa tuo uutuuden viehätys kadota, mutta tupakka ei kyllä pyöri mielessä.
    may the vape be with you!


     
     
  14. #14
    HöyryGuru

    Liittynyt
    04/2011
    Sijainti
    Seinäjoki
    Viestit
    4,126

    Vs: BLOG: e-Mika päästelee höyryjä

    Noi UK-liquidin vermiliion riveri (samplet) tuntuis omasta mielestä sopivan tupakkimiehelle aika just jetsulleen. Eipä noista paljoa köyhdy ja onhan sampleissakin yhteensä aika kivasti litkua. Itsellä kesti 2 päivää ajaa makuaistit sisään noihin eli sitä ennen ei olis pitäny alkaa mussuttaan foorumilla. Näin sitä joka päivä oppii näissäkin asioissa.

     
     
  15. #15
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    07/2011
    Viestit
    125

    Vs: BLOG: e-Mika päästelee höyryjä

    Tänään pätkähti postilaatikkoon UK-Eliquidilta 30ml / 18mg Blueberry, Banana, Menthol ja Vanilla. Kaikissa hyvä maku, hyvä tuoksu ja höyrymäärä ok. Yksikään ei maistunut ällömakealle tai palaneelle sokerille. Me like.
    Hanus Steamer ~4.0v ja kyllä höyryää!


     
     
  16. #16
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    07/2011
    Viestit
    125

    Vs: BLOG: e-Mika päästelee höyryjä

    Pyykkipäivä. Kaikki kertaalleen käytetyt tankit ja korkit, tyhjät pullot, puhdistuskupit, ruisku jne jne menivät likoamaan pariksi tunniksi erittäin mietoon fairy-veteen. Höyrystimet tuli lioteltua apteekin puhdistusalkoholissa jo männä torstaina, joten niiden putsaus saa odottaa ens viikon loppupuolelle. Onneksi. En nimittäin olisi nyt millään jaksanut alkaa puhisemaan ja puhkumaan kuin susihukka.

    Uutuutena makusekoituksissa on omena-vanilja-kaneli -- On kuin maiskuttaisi omenapiirakkaa vaniljakastikkeella Laitoin normitankkiin 2 tippaa kanelia, 2 tippaa omenaa ja loput vaniljaa. Tuli vahingossa ihan onnistunut sekoitussuhde.

    Toinen uutuus (jonka innovoin kaupan limuhyllyltä) on vanilja-cola. Tuota en ole vielä päässyt makustelemaan, mutta suattaapi olla hyvvää sekin.

    Litkuja on nyt hyllyllä ihan ryystettäväksi asti. 18mg tavaraa on 240ml ja 54mg löytyy vielä 26ml. Tulkoot maailmanloppu komeetta Eleninin hännän läpi mennessä, eipähän ainakaan höyryäminen lopu.. Pitää vain muistaa ladata kaikki akut.

    Joo, lähden lenkille. Jospa siitä olisi apua.
    Hanus Steamer ~4.0v ja kyllä höyryää!


     
     
  17. #17
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    07/2011
    Viestit
    125

    Vs: BLOG: e-Mika päästelee höyryjä

    Long time, no see.

    Tänään kilahti ensimmäinen Tornado Tank -laitteen höyrystin kolmen kuukauden käytön jälkeen. Todennäköisesti oma moka, sillä lanka oli ihan musta ja karstainen ja lanka oli palanut poikki keskeltä. Tästä opin sen verran, että puhdistusalkoholi ei ole tarpeeksi tehokasta liottamaan karstaa irti hehkulangasta, vaan se pitää kuivapolttaa.

    LR-höyrystimen kuivapoltin sekä keitin hetken aikaa kuivapolton jälkeen ja avot kun tuli puhdasta
    Hanus Steamer ~4.0v ja kyllä höyryää!


     
     
  18. #18
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    07/2011
    Viestit
    125

    Vs: BLOG: e-Mika päästelee höyryjä

    Rok-rok.

    En juo kahvia kuin kymmenkunta kuppia vuodessa, mutta tuo Totally Wickedin Titan -sarjan kahvi maistuu mainiolle Blandasin sitä 1:1 UK-Eliquidin vaniljan kanssa ja voi pojat kun maistuu! Yhtä makiaa, kuin parikymppistä vaaleaverikköä pussailis..

    Katsoin tänään tuota mun banneria ja se kertoi, että reilu 1600 tupakkaa on jäänyt välistä tämän sähkölaitteen käytön myötä. Aika määrä. Jos nyt näkisi sen kasan tupakoita tuossa pöydällä ja sanottaisiin, että anna palaa, joka päivä kolmen kuukauden ajan hereilläoloaikana pitää polttaa tunnin välein yksi tupakki niin rupeaisi oikeasti yököttämään. Ei helvetti, en pystyisi enää palaamaan vanhaan.

    Olen ylpeä itsestäni (taputan itseäni selkään) ja teistä kaikista muistakin, jotka ootte kyenneet heivaamaan nuo hajupommit mäjelle.

    Me tuoksumme, emme enää haise

    Hanus Steamer ~4.0v ja kyllä höyryää!


     
     
  19. #19
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    07/2011
    Viestit
    125

    Vs: BLOG: e-Mika päästelee höyryjä

    OukkiDoukki, tänään ja eilen on imutettu TotallyWickedin ja Mistan nesteistä tehtyä salmiakki-comboa.

    Yksi osa VG http://www.totallywicked-eliquid.co....g-product.html

    Kaksi osaa http://www.mista.fi/fi/special/26-salmiakki.html

    Volttimääräksi tulee 18mg/ml

    Maku on salmiakkinen, mutta hyvin hyvin mieto. Mistan salmiakkineste saisi olla hieman tujumpaa meille nikotiini-nisteille, jotka lisäävät siihen nikotiininestettä.

    Pelkästään tuo Mistan neste toimii mainiosti.
    Hanus Steamer ~4.0v ja kyllä höyryää!


     
     
  20. #20

    Vs: BLOG: e-Mika päästelee höyryjä

    Lainaus Alkuperäinen postaaja e-Mika Näytä viesti
    Maku on salmiakkinen, mutta hyvin hyvin mieto. Mistan salmiakkineste saisi olla hieman tujumpaa meille nikotiini-nisteille, jotka lisäävät siihen nikotiininestettä.
    Muutaman päivän ajan tujumpaa Salmiakki Double -nestettä on jo ollut myynnissä
    www.mista.fi - Algae&Grey

     
     
Sivu 1 / 4 1234 ViimeinenViimeinen
Keskustelu Blogit ja päiväkirjat

Kirjoitusoikeudet

  • Sinä et voi kirjoittaa uusia viestejä
  • Sinä et voi kirjoittaa vastauksia
  • Sinä et voi muokata liitteitäsi
  • Sinä et voi muokata viestejäsi
  •