Sivu 2 / 3 EnsimmäinenEnsimmäinen 123 ViimeinenViimeinen
Tulokset 21 - 40 / 52

Aihe: Höyrykkeiden myynti alaikäisille.

  1. #21
    Höyrykone tripleA's Avatar

    Liittynyt
    09/2012
    Sijainti
    Jyväskylä
    Viestit
    1,612
    Mitä höyryttelyn vaarattomuuteen tulee niin tuo nikotiinikysymys pitää kuitenkin ottaa huomioon. On totta että nikotiinilla voi olla myös myönteisiä terveysvaikutuksia mutta ei sitä nyt harmittomaksikaan voi väittää. Mm. erilaiset aineenvaihdunta- ja verenkiertoa heikentävät sairaudet yleistyvät koko ajan hurjaa vauhtia myös nuorison keskuudessa, usein piilevänä, ja jatkuva nikotiinin käyttö ei todellakaan ole harmitonta tällaisissa tapauksissa.
    Tämänkin vuoksi mielestäni olisi aina parempi sysätä vastuu kauppiailta käyttäjille pitämällä tuota 18 vuoden ikärajaa. Suurin osa näin myös tuntuu tekevän ja respektit siitä.

     
     
  2. #22
    Jos nyt vertaa saunahöyryn hengittämistä tähän asiaan, niin ollaan kyllä aika kuutamolla. Ei se nyt niin kuitenkaan kun mene, että höyry kun höyry, sama asia. Puhdasta vettäkö se venemies höyryttelee vai heittää e-juissia kiukaalle? En myöskään ymmärrä pointtia "pitäsi itse uskoa, että höyry on vaaratonta". Ei tämä nyt mikään uskon asia ole. Fakta on kuitenkin, ettei ainakaan höyryttelyn pitkäaikaisvaikutuksia ole pystytty vielä tutkimaan. Siinä ei paljon usko auta, jos tieteelliset tutkimukset jonkun asian toteaa terveydelle haitalliseksi.

     
     
  3. #23
    Banned

    Liittynyt
    03/2012
    Viestit
    221
    jos

     
     
  4. #24
    Höyrykone IcedForce's Avatar

    Liittynyt
    08/2012
    Sijainti
    Turku
    Viestit
    2,196
    Mielestäni verkkokaupassa ja kivijalassa ovat omat sääntönsä. Verkkokaupassa kauppias pystyy siirtämään koko vastuun tilausten laillisuudesta asiakkaalle laittamalla selvän (lue: pop-up) ilmoituksen K-18 rajasta ja laittamalla asiakkaan hyväksymään sen kun alkaa sivustoa käyttämään. Kivijalassa taas aina voi kysyä paperit.

    Aina voi vedota siihen, että myi tietämättään alaikäiselle. Mutta se, että tarkoituksella oikeen mainostaa, että myy alaikäisille on hiukan kaikkien muroihin kusemista. Se on varmaan kivaa kun paikalliset nuorisojengit tulee satapäisenä laumana ostamaan laitteita ja nesteitä ja rahaa tulee, mutta se ei ole kivaa, kun koko hommalle laitetaan stoppi vain sen takia, että PR on hoidettu huonosti. Kumminkin kävellään tällä hetkellä niin ohuella langalla, että kaikkien pitäisi vähän miettiä etukäteen mitä puhutaan julkisuudessa ja miten se saattaa vaikuttaa koko homman imagoon.

    Tietysti se on parempi, että se 12-v. Jonne vetää sähköröökiä ennemmin kuin analogista, mutta se Jonne ei ole päättämässä tämän homman rajoista norsunluutornissa, jota usein eduskunnaksi kutsutaan. Juurikin tämän julkisuuskuvan takia mielummin olisin lukenut jutun, jossa kauppias sanoo käännyttävänsä kaikki alaikäiset ovellaan ja toivottavansa heidät tervetulleiksi vanhempiensa kanssa uudestaan, vaikkei homma todellisuudessa näin olisikaan.

     
     
  5. #25
    Banned

    Liittynyt
    03/2012
    Viestit
    221
    Älkä nyt hyvät ihmiset tähän kakaroita sotkeko! Tuo toinen ketjuhan on se missä keskustellaan kakaroista, täällä vähintään mopoikäisistä!

    Ja ei tuo niin iso juttu ole jos ne tulisivat todella kielletyiksi alle 18 vuotiailta. Nyt tilanne on aika sekava ja karannut käsistä.

     
     
  6. #26
    Höyrykone tripleA's Avatar

    Liittynyt
    09/2012
    Sijainti
    Jyväskylä
    Viestit
    1,612
    juu, onkin huomattu että mopon kun saa alleen niin vastuu ja ymmärrys omista tekemisistä seuraa siinä samalla automaattisesti mukana.

     
     
  7. #27
    Höyrykone jarif's Avatar

    Liittynyt
    09/2011
    Sijainti
    Espoo
    Viestit
    2,697
    Se on totta, että kun me Jussin kanssa oltiin mopoiässä, sai tupakkia ostaa vapaasti. Mutta nykyään niin ei ole.
    Kauppiaan kaveri: https://www.bitwell.biz
    Lähetetty minun Apple läppäristä ilman mitään vitun tupakkia.

     
     
  8. #28
    Höyrykone tripleA's Avatar

    Liittynyt
    09/2012
    Sijainti
    Jyväskylä
    Viestit
    1,612
    Lainaus Alkuperäinen postaaja jarif Näytä viesti
    Se on totta, että kun me Jussin kanssa oltiin mopoiässä, sai tupakkia ostaa vapaasti. Mutta nykyään niin ei ole.
    juu, ite sain jo 13-vuotiaana röökiä kaupasta ongelmitta kun oli tuota kokoa ja näköä keskivertoa enemmän.
    Veikkaan että terveys olisi nyt paljon paremmalla tolalla jos näin ei olisi ollut.

     
     
  9. #29
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    03/2013
    Sijainti
    Turku
    Viestit
    165
    Lainaus Alkuperäinen postaaja ray krebbs Näytä viesti
    Jos nyt vertaa saunahöyryn hengittämistä tähän asiaan, niin ollaan kyllä aika kuutamolla. Ei se nyt niin kuitenkaan kun mene, että höyry kun höyry, sama asia. Puhdasta vettäkö se venemies höyryttelee vai heittää e-juissia kiukaalle? En myöskään ymmärrä pointtia "pitäsi itse uskoa, että höyry on vaaratonta". Ei tämä nyt mikään uskon asia ole. Fakta on kuitenkin, ettei ainakaan höyryttelyn pitkäaikaisvaikutuksia ole pystytty vielä tutkimaan. Siinä ei paljon usko auta, jos tieteelliset tutkimukset jonkun asian toteaa terveydelle haitalliseksi.
    Oletko siis sitä mieltä, että aikuisella ihmisellä tulisi olla oikeus ottaa riski, mitä tulee sähkötupakan vielä tutkimattomiin terveysvaikutuksiin, mutta alaikäisellä ei? Tällä foorumilla useat kuitenkin halveksuvat tuota "ei tiedetä terveysvaikutuksia, ja siksi pitää kieltää" -argumenttia, kun sillä perustellaan sähkötupakan totaalikieltoa. Toisaalta taas esim. roskaruoan negatiiviset terveysvaikutukset tiedetään yleisesti, mutta kukaan ei paheksu sen myymistä lapsille.

    En itse välittäisi alaikäiselle sähkötupakkavehkeitä, koska mielestäni ilman nikotiinilitkua niitä ei kukaan alaikäinen käytä tupakoinnista vieroittautumiseen, ja näin ollen nikotiiniton sähkötupakka ei ole korvike savukkeille. Sen pohtiminen, että jos ei myy sähkötupakkaa niin sitten ostavat savukkeita, on vähän sama kuin miettisi ettei ellei anna 14-vuotiaalle pojalleen vapuksi sixpackia mukaan, joku ostaa sille kossupullon. Ja näinhän varmaan moni miettiikin. Ja sitten poika vetää sekä kaljaa, että kossua.

     
     
  10. #30
    HöyryGuru Troll from behind's Avatar

    Liittynyt
    09/2011
    Sijainti
    Pietarsaari
    Viestit
    14,132
    Jossittelemalla eri skenaarioita ei pysty muodostamaan ikinä johdonmukaista mielipidettä.
    Karu yksinkertaistus, mitä itse käytän vaikkakin siinäkin puutteensa toki on.
    Sähkötupakka on tupakan korvaushoitoa ja alle 18-vuotiaille ei tupakkaa lain mukaan myydä.
    Oli sitten liemessä nikotiinia eli ei.
    Julmaa ja itserakasta, mutta elämä on.
    KGO & Twist

     
     
  11. #31
    Höyrykone heimo's Avatar

    Liittynyt
    12/2011
    Sijainti
    Suomenniemi
    Viestit
    3,853
    Lainaus Alkuperäinen postaaja Uksa Näytä viesti
    Oletko siis sitä mieltä, että aikuisella ihmisellä tulisi olla oikeus ottaa riski, mitä tulee sähkötupakan vielä tutkimattomiin terveysvaikutuksiin, mutta alaikäisellä ei? Tällä foorumilla useat kuitenkin halveksuvat tuota "ei tiedetä terveysvaikutuksia, ja siksi pitää kieltää" -argumenttia, kun sillä perustellaan sähkötupakan totaalikieltoa. Toisaalta taas esim. roskaruoan negatiiviset terveysvaikutukset tiedetään yleisesti, mutta kukaan ei paheksu sen myymistä lapsille.

    En itse välittäisi alaikäiselle sähkötupakkavehkeitä, koska mielestäni ilman nikotiinilitkua niitä ei kukaan alaikäinen käytä tupakoinnista vieroittautumiseen, ja näin ollen nikotiiniton sähkötupakka ei ole korvike savukkeille. Sen pohtiminen, että jos ei myy sähkötupakkaa niin sitten ostavat savukkeita, on vähän sama kuin miettisi ettei ellei anna 14-vuotiaalle pojalleen vapuksi sixpackia mukaan, joku ostaa sille kossupullon. Ja näinhän varmaan moni miettiikin. Ja sitten poika vetää sekä kaljaa, että kossua.
    Kyllä. Nimenomaan aikuisella ihmisellä on oikeus ottaa riski omasta terveydestään, ei 15 kesäisellä pojankoltiaisella. Silloin ollaan vielä kuolemattomia.

     
     
  12. #32
    Höyrykone Hellraiser's Avatar

    Liittynyt
    12/2011
    Sijainti
    Blashyrkh
    Viestit
    3,336
    Lainaus Alkuperäinen postaaja heimo Näytä viesti
    Kyllä. Nimenomaan aikuisella ihmisellä on oikeus ottaa riski omasta terveydestään, ei 15 kesäisellä pojankoltiaisella. Silloin ollaan vielä kuolemattomia.
    ...kuolemattomia hyvinkin ja siinä iässä toiset kokeilee kaikkea..jos itse olisin taas mopo iässä varmasti kokeilisin sähkötupakkaa, oikeaa tupakkaa, viinaa ja pillua..en olis yhtään sen viisaampi kuin nytkään

     
     
  13. #33
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    03/2013
    Sijainti
    Turku
    Viestit
    165
    Lainaus Alkuperäinen postaaja heimo Näytä viesti
    Kyllä. Nimenomaan aikuisella ihmisellä on oikeus ottaa riski omasta terveydestään, ei 15 kesäisellä pojankoltiaisella. Silloin ollaan vielä kuolemattomia.
    Tämän kun vielä sais Valviran ja europarlamentin ymmärtämään. Tosin täytyy lisätä, että aika moni on kuolematon vielä kolmekymppisenäkin.

     
     
  14. #34
    Höyrykone Hellraiser's Avatar

    Liittynyt
    12/2011
    Sijainti
    Blashyrkh
    Viestit
    3,336
    ^ hah hah..jopa nelikymppisenä..itse olen sitä mieltä että kaikkea pitää kokeilla paitsi homostelua ja sukurutsausta..

     
     
  15. #35
    Höyrykone heimo's Avatar

    Liittynyt
    12/2011
    Sijainti
    Suomenniemi
    Viestit
    3,853
    Eipä tuo ikä näytä tekevän yhtään viisaammaksi... Aikuisen vastuu ja moraali...? Mitä ne on?? Kunhan saadaan eurot pois. Päästään eläkepäivillä sitten vähän veneilemään

     
     
  16. #36
    Höyrykone hesekiel's Avatar

    Liittynyt
    02/2012
    Sijainti
    Tamperehan se
    Viestit
    2,762
    Melkone jupakka yhdestä pienestä lehtijutusta.
    Minusta siinä ei ollut mitään negatiivista. Myöskään se, että Arizona myy höyrykkeitä ikäluokalle 16-18, ei ole negatiivista, eiväthän pojat sieltä nikotiinia saa vaikka ikä olisi mitä. Ja siinäkin mielessä hyvä, että edes joku uskaltaa yrittää tuoda positiivista julkisuutta,tai ainakin julki sen faktan ettei tämä ole tupakointia.
    Jussin tavoin on pakko ihmetellä miksi juuri höyryttelijäporukka tulee näin nokkavasti vastaan asiassa, jossa yritetään edesauttaa tupakoinnin lopettamista.

    Henkilökohtaisesti en ymmärrä sellaista paradoksaalista asennoitumista, että itse käytetään terveyssyistä mutta toisilta kielletään terveyssyistä.

    @Trolli: Onhan nikotiinipurkkakin tupakan korvaushoitoa, ja alaikäiset saavat lääkärin määräämiä reseptejä siihen, vaikkeivat sitä saa ostaa. Ei kai tämä ole väärin?
    Minusta ainut ero höyryttelyyn verrattuna on se, ettei höyrykkeitä saa (vielä) apteekista.

     
     
  17. #37
    HöyryGuru Troll from behind's Avatar

    Liittynyt
    09/2011
    Sijainti
    Pietarsaari
    Viestit
    14,132
    No hakekoot sitten, hyvin helppoa.
    KGO & Twist

     
     
  18. #38
    Höyrykone tripleA's Avatar

    Liittynyt
    09/2012
    Sijainti
    Jyväskylä
    Viestit
    1,612
    höyryttelyn julkisuuskuvasta tässä minusta vain on kysymys. Mitä enemmän alaikäisten sähkötupakointi yleistyy, sitä enemmän vastustusta se luo vanhempien taholta höyryttelyä vastaan ja lisää painetta EU-direktiivien voimaan saattamiseksi. Suomi on tämän hetken tiedon mukaan haluamassa direktiivit tänne ehdotettua tiukempina muutenkin.
    Eihän se ole ihmekään että alaikäisille myyntiin suhtautuu myönteisesti kauppias joka on jo avoimesti ilmoittanut olevansa tuskin alalla enää siinä vaiheessa kun eu:n direktiivit tulevat voimaan. Onneksi useimmilla suomikauppiailla näyttää olevan vähän pidemmän tähtäimen visio ja ymmärrys että alaikäisille myynti, niin tuottoisaa kuin se juuri nyt voisi ollakin, on pitkässä juoksussa pelkkää vastatuuleen kusemista.

     
     
  19. #39
    Höyrykone heimo's Avatar

    Liittynyt
    12/2011
    Sijainti
    Suomenniemi
    Viestit
    3,853
    Lainaus Alkuperäinen postaaja hesekiel Näytä viesti
    Melkone jupakka yhdestä pienestä lehtijutusta.
    Minusta siinä ei ollut mitään negatiivista. Myöskään se, että Arizona myy höyrykkeitä ikäluokalle 16-18, ei ole negatiivista, eiväthän pojat sieltä nikotiinia saa vaikka ikä olisi mitä. Ja siinäkin mielessä hyvä, että edes joku uskaltaa yrittää tuoda positiivista julkisuutta,tai ainakin julki sen faktan ettei tämä ole tupakointia.
    Jussin tavoin on pakko ihmetellä miksi juuri höyryttelijäporukka tulee näin nokkavasti vastaan asiassa, jossa yritetään edesauttaa tupakoinnin lopettamista.

    Henkilökohtaisesti en ymmärrä sellaista paradoksaalista asennoitumista, että itse käytetään terveyssyistä mutta toisilta kielletään terveyssyistä.

    @Trolli: Onhan nikotiinipurkkakin tupakan korvaushoitoa, ja alaikäiset saavat lääkärin määräämiä reseptejä siihen, vaikkeivat sitä saa ostaa. Ei kai tämä ole väärin?
    Minusta ainut ero höyryttelyyn verrattuna on se, ettei höyrykkeitä saa (vielä) apteekista.
    Kuuletko sen lorinan kun kustaan omiin muroihin... Kukkahatut kuiskii vienosti taustalla, porttiteoria... porttiteoria....

     
     
  20. #40
    Höyrykone hesekiel's Avatar

    Liittynyt
    02/2012
    Sijainti
    Tamperehan se
    Viestit
    2,762
    Lainaus Alkuperäinen postaaja heimo Näytä viesti
    Kuuletko sen lorinan kun kustaan omiin muroihin... Kukkahatut kuiskii vienosti taustalla, porttiteoria... porttiteoria....
    Pakko myöntää etten kuule, en vaikka kuinka höristäisin korviani.
    Niin kutsutut kukkahattutädit kyllä keksivät kuiskimisen aihetta vaikka oltaisiin joka sunnuntai kirkon penkillä ja kammattaisiin tukkamme, minä en heille anna pieruakaan.
    Ymmärrän kyllä, että höyryttelyn pelätään johdattelevan tupakointiin, mutta huomattavasti enemmän ihmisiä se käännyttää tupakoinnista pois, se on fakta.
    Pessimisti ei pety, ja onhan se pirun helppo päivitellä miten loppu tulee, vaan mitä se hyödyttää? Mielummin minä yritän valistaa ihmisiä, nuoria kuin vanhojakin, siitä kuinka tappavaa tupakointi on, kun taas höyryttely ei. Ei lähellekkään yhtä tappavaa.

     
     
Keskustelu Terveys-, lakiasiat, uutisointi ja matkustus

Kirjoitusoikeudet

  • Sinä et voi kirjoittaa uusia viestejä
  • Sinä et voi kirjoittaa vastauksia
  • Sinä et voi muokata liitteitäsi
  • Sinä et voi muokata viestejäsi
  •