Tulokset 1 - 8 / 8

Aihe: Raikas sähkösavuke

  1. #1

    Raikas sähkösavuke

    Enpä huomannut aiemmissa keskusteluissa juurikaan juttua tästä laitteesta, joten ajattelin avata uuden ketjun (jonka modet voivat siirtää tarvittaessa parempaan paikkaan). Itse siis aloitin tämän harrastuksen jo tuossa puolitoista viikkoa sitten, joten selvästi kokemuksen syvällä rintaäänellä saatan jakaa havaintojani.

    Muutama vapottelija kaveripiiristäni löytyi, mutta itse en ollut halunnut edes testata, ennen kuin kaupan kassalla osui silmiini paketti. Siis testaamaan. Ei toiminut. (Siis toimi kyllä, höyryä tuli jne, mutta niksoihin ei auttanut.) Eikun googlettamaan. Ja googlen kautta tänne, jossa joku kyseli, että saako näihin täytettyjä kartoja. Luin selasin ja opiskelin. Ja tajusin, että samassa kaupassa myydyt valmiiksi täytetyt cartot olivat nikotiinittomia! Sitä ei paketissa tietenkään lukenut, enkä siis itse huomannut kaupassa asiaa kysäistä. Ajattelinkin nyt siis kirjoittaa selkokielellä, jotta joku muukin googlettelija jolle on samoin käynyt löytää tiedon helposti, eikä tarvitse turhautua koko höyryttelyyn heti alkumetreillä.

    Raikkaassa on samat kierteet kuin 510-malleissa, eli niihin tarkoitetut cartot sopivat. Itse tilasin Bogen 2 ohmin LR-cartoja. Helpoimmalla alussa varmaankin pääsee, kun tilaa tyhjiä cartoja ja laittaa niihin nesteet. Silloin ei muuta tarvitse tilata. "Kortsumetodi" on itsestäni tuntunut helpoimmalta (paljon videoita löytyy mm. Youtubesta vaikka filling carto-hakusanoilla). Cartoja voi uudelleen täyttää, eli ei tarvitse joka kerta uutta. Itselläni on ollut käytössä ekan kahden viikon ajan 2 cartoa, jotka ovet kestäneet hyvin. Kannattaa varautua siihen, että nesteiden ja cartojen tulossa voi kestää helposti viikon verran, joten pariksi viikoksi tilaisin heti, jotta uusia tulee tarpeeksi ajoissa, eikä notkahda niiden loppumisesta johtuen takaisin analogisiin. Jos sauhuttelee paljon, akun loppuminen häiritsee, joten suosittelen viimeistään toiseen tilaukseen laittamaan myös toisen akun. 510-kierteillä oleva sopii ainakin niihin jo tilaamiisi cartoihin.

    Poltin itse punaista L&M:ää 2 maxiaskia päivässä, ja itselleni olen kokenut sopiviksi ekassa tilauksessa tulleet 18mg Punainen mallu (mä oletan että on sitä, sitä ainakin tilasin, mut pullon kyljessä lukee RED USA), 18mg M/B ja kumpaakin olen noista lantrannut Finnvapen 12mg vadelmalla (viimeksi mainittua siis vain muutama tippa joukkoon). Ekan tilauksen tein itse Finnvapelta, koska oli helpot sivut ja verkkopankkimahdollisuus maksussa. Nyt olen jo uskaltanut muuallekin ja paypallin käyttökin onnistuu.

     
     
  2. #2
    Höyrypää DS3Finland's Avatar

    Liittynyt
    04/2012
    Sijainti
    Vantaa/tuusula
    Viestit
    760
    Höyrytelijän käsikirjastahan nuo olisi selvinnyt.

    Mutta ei siinä... Onnea uuden "harrastuksen" pariin ja toivottavasti höyryt on jatkossakin antoisia.
    Sähköllä 2012->2017, sikareilla 2017->2019, sähköllä taas jatketaan.

     
     
  3. #3
    Kyllä mä sen silloin luin, mutta mitään en heti tajunnut... Tai siis jossain vaiheessa tajusin, mutta en heti kun paketin avasin. Enkä muista että siellä olisi tästä nimenomaisesta laitteesta sanottu mitään? Eli nuo yhteensopivuuskysymykset lähinnä huolestuttivat, täytyykö heittää vesilintua koko laitteella, jos ei mistään nikotiinia saa...

     
     
  4. #4
    Höyrykone Barole's Avatar

    Liittynyt
    11/2012
    Sijainti
    Kauhava
    Viestit
    5,059
    Tämän takia näiden tuotteiden uudelleenbrändääminen ei ole aloittelevalle höyryttelijälle hyvä juttu. Kyllähän tuo NYT on itselle itsestäänselvää, toista oli puoli vuotta takaperin. Mutta tere tulemast, ja onnea valitsemallanne tiellä!
    Do or do not, there is no Barole.



     
     
  5. #5
    Höyrykone Darra's Avatar

    Liittynyt
    02/2013
    Sijainti
    Dirty Neutral Base
    Viestit
    2,470
    Lainaus Alkuperäinen postaaja pikkuvarsa Näytä viesti
    Itselläni on ollut käytössä ekan kahden viikon ajan 2 cartoa, jotka ovet kestäneet hyvin.

    Poltin itse punaista L&M:ää 2 maxiaskia päivässä, ja itselleni olen kokenut sopiviksi ekassa tilauksessa tulleet 18mg Punainen mallu
    Oho, pitkään kestää sulla kartot.
    Mulla vaihtuu kartot 2-3 päivän välein.
    Nestettä menee sellaiset 5-9ml/päivä. (tankissa)

    edit:
    tähän tietty vaikuttaa käytetyt myrkyt.
    Korkeintaan pari kertaa keittelen kartot puhtaiksi, sitten ne lentää roskiin koska se sisällä oleva vanu menee niin huonoon kuntoon..
    Viimeksi muokannut Darra; 15.03.13 kello 00:28.

     
     
  6. #6
    Lainaus Alkuperäinen postaaja Darra Näytä viesti
    Oho, pitkään kestää sulla kartot.
    Mulla vaihtuu kartot 2-3 päivän välein.
    Nestettä menee sellaiset 5-9ml/päivä. (tankissa)

    edit:
    tähän tietty vaikuttaa käytetyt myrkyt.
    Korkeintaan pari kertaa keittelen kartot puhtaiksi, sitten ne lentää roskiin koska se sisällä oleva vanu menee niin huonoon kuntoon..
    Kirjoitusvirhe. Siis ekan viikon aikana meni 2 kartoa. Toisen viikon aikana on ollut käytössä 4, kun noita nesteitä tuli lisää eri makuja. Mutta siis tähän asti käytetyistä kuudesta vasta 2 on päätynyt roskiin. Mä kyllä noita täyttelen vähän väliä, niin eivät pääse kuivumaan. Ja kun tankkia ei ole, niin nesteiden kulutus on ollut suht pientä. Nesteitä ekan kahden viikon aikana meni arviolta 30milliä eli n. 2 milliä/pv, tosin tässä rinnalla poltan edelleen analogisia (enää vain normiaskin/pv).

     
     
  7. #7
    Höyryttelijä

    Liittynyt
    01/2013
    Sijainti
    Tampere
    Viestit
    37
    Nyt sit vaan laitteet kuntoon, nesteet riittävän vahvoiksi, kunnon puskurivarasto litkuja, akkuja ja varaosia. Sitten yksinkertaisesti jätät sen viimeisenkin askin kääryleitä polttamatta! Itse en tollaisia määriä ole ikinä analogisia kiskonut mutta yllättävän kivuttomasti vaihdos höyrymaailmaan sujui, olisinko päivän tai kaksi kiskonut molempia rinnakkain. Mutta tosiaan täytyy pitää huoli, että MISSÄÄN vaiheessa ainoat laitteet ei hajoa, nesteet lopu tai akut tyhjene.

    Itsellä riittää 18350 akku minilavassa ja vivi novan tankillinen juuri sen yhden työpäivän (7,5h + matkat). Mutta sitten homma menee ilkeäksi kun soitetaan puolessavälin vuoroa että teetkö toisen vuoron perään. Onneksi on vapotteleva työkaveri, joka on jättänyt akun lainaan lähtiessään kotiin ja onneksi on mahtava avopuoliso joka tukee höyryttelyä ja lähtenyt tuomaan akku ja nestetäydennyksiä. Mutta suunnitelmissa siis raahata laite ja nestepuskuri työpaikallekin, kun nyt YT-neuvotteluiden jälkeen selviää onko enää työpaikkaa

     
     
  8. #8
    Sehän tässä onkin ongelma, nimittäin tuo laitteiden ja nesteiden riittävyys. Toinen akku tosiaan tilattiin ja tuli (kun meitä 2 sauhuttelijaa huushollista löytyy) vaan kolmas on vielä hankittava. Raikkaan akku ei piisaa kuin parituntia, jonka jälkeen tunti latausta jne ja tuo uusi manuaali kestää kyllä puoli päivää, vaan kun sitten lataakin monta tuntia... Ehkä tuo Raikkaan laturi ei jaksa sitä tarpeeksi nopeaan ladata tms? Ja nesteongelmakin ilmeni. Viime lauantaina tilatut nesteet eivät tulleet tänään, joten menee varmaan maanantaihin. Ja jäljellä olevista uusista nesteistä en tykännyt yhtään, vaikka varsinkin toista olivat tosi monet täällä kehuneet. Makuasioista ei voi koskaan olla varmasti samaa mieltä, ennen kuin testaa. Huomenna viimeistään loppuvat nuo, joihin odottelin jo eilen tai viimeistään tänään täydennystä.

    Tää pelkkä vapottelu multa sinänsä onnistuisi, jollei syöpäkääryleiden houkutus päänsisällä olisi niin vahva. Pärjään hyvin jo 6-10 tuntia pelkällä höyryllä, mutta aina vaan päässä takoo "Jos mä nyt yhden tupakan vielä" ja sitten niitä menee 5 ennen kuin edes huomaa.

     
     
Keskustelu Aloittelijoiden esittelyt ja kysymykset

Tämän aiheen tunnukset (tag)

Kirjoitusoikeudet

  • Sinä et voi kirjoittaa uusia viestejä
  • Sinä et voi kirjoittaa vastauksia
  • Sinä et voi muokata liitteitäsi
  • Sinä et voi muokata viestejäsi
  •