Sivu 2 / 2 EnsimmäinenEnsimmäinen 12
Tulokset 21 - 37 / 37

Aihe: Kansalaisaloite e-savukkeen ja nikotiinillisten e-nesteiden puolesta?

  1. #21
    Höyrykonkari NortinNatsa's Avatar

    Liittynyt
    03/2013
    Sijainti
    Helsinki
    Viestit
    118
    Olen hämärästi haistavinani pientä kyynisyyttä ja kyllääntymistä aiheeseen. Myönnän myös olevani "uushöyrähtänyt", eli into aiheeseen on kova ja kiinnostus vielä kovempi. Olen myös ollut hyvin ristiriitainen tupakoitsija vuosikaudet.

    Minä itse suhtaudun hieman skeptisesti tuohon verotusskenaarioon, koska veroja nyt yleensä ei määrätä pelkästään "musta tuntuu"-perusteella. Jos pystytään osoittamaan tupakkasairauksien väheneminen ja sitä myöten kansantaloudellisen kuormituksen pieneneminen, jo se pelkästään on peruste mahdollisimman pienen verotuksen säätämiseksi.
    Länsimaissa neljätoista prosenttia kuolemista aiheutuu tupakan aiheuttamista sairauksista, ja se on yleisin estettävissä oleva kuolleisuuden syy. Myös Suomessa tupakka on merkittävä sairauksien aiheuttaja:

    • Joka kolmas syöpäsairaus aiheutuu tupakasta.
    • Joka viidennessä sydänperäisessä kuolemassa tupakka on tärkein riskitekijä.
    • Joka toinen tupakoija kuolee tupakan aiheuttamiin sairauksiin, jos jatkaa tupakointiaan.
    Lähde: Tupakoinnin terveyshaitat - THL

    Tupakkatehtaat ovat jo heränneet, sähkötupakkayrityskauppoja jo tehdään. Sähkötupakka on ensimmäinen varteenotettava kilpailija "luomusavukkeille", joten tupakkateollisuuden on varmistettava siivunsa liikevaihdosta ajoissa.

    Mutta joo, palataan aiheeseen syssymmällä.

    PS. Minusta "tuomio" on aika kova, jos tämä aloitus pitää heti alkuunsa lukita. Onko tämä ollut joku "kuuma peruna" täällä?

     
     
  2. #22
    HöyryGuru Troll from behind's Avatar

    Liittynyt
    09/2011
    Sijainti
    Pietarsaari
    Viestit
    14,132
    Ei, mutta sun lähestymistavassasi on havaittavissa tiettyä yhtäläisyyttä katoliseen ehkäisypolitiikkaan.
    KGO & Twist

     
     
  3. #23
    Höyrykonkari NortinNatsa's Avatar

    Liittynyt
    03/2013
    Sijainti
    Helsinki
    Viestit
    118
    Lainaus Alkuperäinen postaaja Troll from behind Näytä viesti
    Ei, mutta sun lähestymistavassasi on havaittavissa tiettyä yhtäläisyyttä katoliseen ehkäisypolitiikkaan.
    Hmm... En myönnä enkä kiellä.

    Ihassama.

     
     
  4. #24
    HöyryGuru Charun's Avatar

    Liittynyt
    02/2012
    Sijainti
    Vantaa
    Viestit
    9,243
    Lainaus Alkuperäinen postaaja NortinNatsa Näytä viesti
    veroja nyt yleensä ei määrätä pelkästään "musta tuntuu"-perusteella.
    Ai jaa? Minkäs maan verotuksesta oikein puhut? Suomessahan ei tarvitse olla mitään järkeviä perusteita verotukselle, jos vain päättäjät ovat sitä mieltä, että lisää verotuloja tarvitaan..

     
     
  5. #25
    Ihan just naulankantaan!

     
     
  6. #26
    Banned

    Liittynyt
    10/2011
    Sijainti
    Kerava
    Viestit
    1,260
    juu eikös se autoveronkin eli käyttöveron pitänyt olla vaan väliaikainen

    - JJ

     
     
  7. #27
    HöyryGuru Charun's Avatar

    Liittynyt
    02/2012
    Sijainti
    Vantaa
    Viestit
    9,243
    ^Jep, sen verran että päästään pahimmasta lamasta yli silloin 1958..

    Edit. Niin ja sittenhän ne keksi verottaa saman homman toiseen kertaan, eli tuotiin autoveron lisäksi ajoneuvovero (joka sekin siis oli väliaikainen, mutta on edelleen maksettava vuosittain). Eli eihän niitä veroja nyt "musta-tuntuu"-periaatteella voida määräillä.
    Viimeksi muokannut Charun; 07.03.13 kello 15:48.

     
     
  8. #28
    1978 siis, sen rinnallehan on tosiaan tullut jo useampi käyttömaksu

     
     
  9. #29
    Höyryttelijä

    Liittynyt
    03/2012
    Sijainti
    Hyvinkää
    Viestit
    26
    Niin ja tilapäinen katuvero, nykyinen kiinteistövero.

     
     
  10. #30
    HöyryGuru Charun's Avatar

    Liittynyt
    02/2012
    Sijainti
    Vantaa
    Viestit
    9,243
    Lainaus Alkuperäinen postaaja Esa vuke Näytä viesti
    1978 siis, sen rinnallehan on tosiaan tullut jo useampi käyttömaksu
    Autovero otettiin käyttöön väliaikaisena vuonna 1958, sen kantoa jatkettiin ja lopulta tehtiin pysyvä 60-luvun lopulla. 1976 otettiin ajoneuvovero käyttöön ns. tarraverona, joka myöhemmin poistui käytöstä, mutta otettiin uudelleen käyttöön 1994 nimellä "auton käyttömaksu", eli se sama ajoneuvovero, joka oli poistettu käytöstä.
    Näin ainakin Taloussanomien mukaan.

    Edit. Mutta joo, eihän täällä mitään veroja säädetä mielivaltaisesti, ilman järkevitä perusteita.

     
     
  11. #31
    No, eipä tuo muuta koko asiaan mihinkään suuntaan. Takaisin aiheeseen

    Jaa tämä olikin joku stanan kansalaisaloite topic HEH Herätys me ollaan Suomessa!

     
     
  12. #32
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    02/2013
    Viestit
    310
    Niin jos kattoo noita nicoretten tmv. hintoja niin voi olla aika varma että niillä on verot ja raskaat. Eihän keinotekoinen nikotiinikään paljon maksa ?

    Niin ja miksei ole kofeiiniveroa kyllä sekin aiheuttaa riippuvuutta omien kokemusten mukaan ja on ainakin sydämmelle haitallinen.

     
     
  13. #33
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    07/2012
    Sijainti
    Turku
    Viestit
    202
    Lainaus Alkuperäinen postaaja 4.0v Näytä viesti
    Niin jos kattoo noita nicoretten tmv. hintoja niin voi olla aika varma että niillä on verot ja raskaat. Eihän keinotekoinen nikotiinikään paljon maksa ?

    Niin ja miksei ole kofeiiniveroa kyllä sekin aiheuttaa riippuvuutta omien kokemusten mukaan ja on ainakin sydämmelle haitallinen.
    Litkii vain jotain muuta kuin kahvia. Vähän iisimpi lopettaa jos siltä tuntuu. Mutta kahvi on terveellisestä tottakai pelkästään ja ainoastaan, kun sitä suomalaiset ryystää pannutolkulla päivittäin.

    Olis sekin jo jotain kun kahvipaketista sais jatkossa maksaa vielä enemmän. Se 5-6e nyt paremmasta kahvista (verrattaen paskempiin) saa jo aikaan sellaisen reaktion et valitsee joko huonomman kahvin tai spontaanin riehumisreaktion. First price- kahvia tällä hetkellä. Onneks en ole hirveen tarkka loppupeleissä ilmeisesti sittenkään. Samalla hain kahvia, onpas tää sittenkin paskaa.

    Hyvä tosiaan, ettei Suomessa kansalaiset ole aktiivisia asioidensa suhteen - etenkin tässä asiassa. Koittakee hiukan ymmärtää, että kaveri on juuri innostunut aiheesta. Ei sitä hurmiossa huomaa heti.

    Ainut asia missä Suomessa alkaa älinä, olisi kieltolaki alkoholille. Nauraisin itseni kipeäksi. Joku vielä lätkäsee tähän Irwinin biisin siitä niin laakasen sille pienet höyryt.

     
     
  14. #34
    Höyrypää laonovi's Avatar

    Liittynyt
    02/2012
    Sijainti
    Salo
    Viestit
    717
    Hei oikeesti, kuka haluaa niksanesteiden rinnastettavan lääkkeeksi? Sitäkö tässä nyt haetaan, että ulkomailta ostaminen kielletään ja että apteekista saisi ostaa? En tiedä nykyisiä lukuja mutta 90-luvulla röökiaskin hinnasta oli erilaisia veroja n. 80% ja tuskin se on paljoa muuttunut. Loput 20% jakautui aika tasan valmistajan ja jälleenmyyjän kesken.

    Ja apteekithan tunnetusti lisäävät vain hienoisen siivun päälle.

    BTW mun kahvi maksaa 8,49€/400g, mutta se nyt on yks kärpäsen jätös kun ei sitä kaksin käsin ääntä kohti vedellä.

     
     
  15. #35
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    02/2013
    Viestit
    310
    Itse juon murukahvia jos sattuu tekemään mieli, paljon edullisempaa, parempaa vatsalle ja nopeampaa tehdäkin. Pari juoppotyyppiä juo sitä vielä sissityyliin eli kraanasta kuumaa vettä vain päälle (no siitä onkin jo sitten makunautinto IMO kaukana).

     
     
  16. #36
    Höyrykone Hellraiser's Avatar

    Liittynyt
    12/2011
    Sijainti
    Blashyrkh
    Viestit
    3,336
    Lainaus Alkuperäinen postaaja Rotax Näytä viesti
    OT: Kun siellä tuli kyselyitä Valkoselta Talolta mm. kuolemantähden rakentamisesta, niin Valkoisen Talon lausuntoon asiasta kuin asiasta vaaditaa nykyään 100k ääntä kerättäväksi kuukaudessa. Ehtivät kuitenkin saada e-savukeen mielipiteen kuultavaksi siellä (25k ääntä kerätty helmikuussa 2013).



    Sorry off topic mutta valkoisen talon vastauskin oli mainio:

    Tämän takia USA ei rakenna Kuolemantähteä | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
    Viimeksi muokannut Hellraiser; 07.03.13 kello 23:41.

     
     
  17. #37
    buldoggi
    Vieras
    EU hoitanee asiat tolalleen, älkää turhaan huolestuko. Siellä viisaus on nipussa. Ei mikään EU-valtio saa mitään erioikeuksia vrt nuuska... ja muutama tuhat vapottelijaa ei pysty tekemään mitään.

     
     
Sivu 2 / 2 EnsimmäinenEnsimmäinen 12
Keskustelu Terveys-, lakiasiat, uutisointi ja matkustus

Kirjoitusoikeudet

  • Sinä et voi kirjoittaa uusia viestejä
  • Sinä et voi kirjoittaa vastauksia
  • Sinä et voi muokata liitteitäsi
  • Sinä et voi muokata viestejäsi
  •