Tässä on tullut nyt reilu vuosi mentyä pelkän höyryn voimalla ja kai se pitää oma "blogi" tässä laittaa pystyyn. Tulee välillä löpistyä tonne ketjuihin asiaa ja asian vierestä niin paljon, että osan epäolennaisista turinoistani voisin heittää tänne Tässä hieman perusjutskaa ja jatkossa yritän pölistä alle kaikkee mitä mieleen juolahtaa.

Sillon kun höyryura alkoi, aloitin 510-T paketilla ja siihen aikaan paloi pikkusikari siinä sivussa. Ja sitten tuli aivan hirrrveä mullistus kun eGo:t alkoi yleistymään ja ostaa täräytin sitten semmosen, tankkiversion. Sillä se alkoi höyry irrota ja maistuu niin, että pikkusikarit alkoi maistuun aivan shaisselle ja niin ne sit tuli hyllytettyä kokonaan. Niin psykologisesti kiinni vieläkin vanhoihin tapoihini olen, että pikkusikareita - kyllä, yli vuoden vanhoja- kulkee duunissa mukana ja työmaakopin laatikossakin taitaa paketti olla. Luulempa, että ne voisi jo suosiolla heittää pois. Litkuja on tullut maisteltua aivan tolkuton määrä, pääasiassa tupakkimakuja. Pidin niille pisteytystaulukkoa alussa yllä, mutta mielenkiinto siihen jäi jossain 65 tupakkimaun jälkeen, makuaisti kun muuttuu niin ensimmäiset arviot ei varmaan ole enää kovinkaan päteviä.

Ja nykypäivään takaste...
Tän homman kans on lähteny mopo keuliin jo aikapäiviä sitten. Nyt on EA:ta, Cobraa, Severusta, Terminaattoria... tästä siis on tullut jonkinmoinen harrastus. Luulen, ettei lähipiirini oikein ole oivaltanut mikä tässä niin kiehtoo ja pitävät minua täysin höyrähtäneenä. Mikäs sen mukavampaa kun polttaa käämejään kun mesh-vermeet iskee hotspottia ja väsäät uutta/korjaat vanhaa setuppia seuraavat viis tuntii ja tadaa, täydellistä höyryä pukkaa! Palkitsevaa, sanoon minä.

Lisäksi täällä foorumilla on ollut ja toivottavasti on jatkossakin hyvä meininki, kiitos siitä teille kaikille