Sivu 1 / 4 1234 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1 - 20 / 73

Aihe: Parisuhde-ketju (sinkut pysyköön poissa)

  1. #1

    Parisuhde-ketju (sinkut pysyköön poissa)

    Olen ollut naimisissa 17 vuotta. Ajattelin pysyäkin, kunnes kuolema meidät erottaa.

    Kiusauksia on ollut, enemmän kuin tarpeeksi, mutta aika hyvin olen tapellut vastaan. Punaisena lankana olen kuitenkin pitänyt aktiivista ja vaihtelevaa seksielämää. Sähkörööki on ollut positiivisena myötävaikuutavana tässäkin asiassa. Jos ennen tuli naitua 3 kertaa viikossa, niin nyt se on ollut 5 kertaa viikossa.

    Jo kauan sitten bonjasin, että fiilaus ja höyläys ei pelkästään toimi. Hommattuna on monipuolisia leluja ja monipuolista pornoa. Peilejä, kameroita ja muuta. Aina kun on alkanut maistua puulta, on kehitetty jotain uutta.

    Väittävät, että seksi on vain yksi osa parisuhdetta. Saattaa olla, mutta sanoisin, että se on tärkein osa. Puutetta valitavilla kavereilla näyttäisi olevan taipumus eksyä aidan väärälle puolelle kaikkein helpoimmin.

    Voi olla, että olen hedonisti, narsisti, esineellistävä sosiopaatti tms, mutta aika vaikealta tuntuisi parisuhde, jossa seksi ei toimisi. Muita mielipiteitä? Mitä parisuhteen pitäisi olla?

     
     
  2. #2

    Vs: Parisuhde-ketju (sinkut pysyköön poissa)

    Lainaus Alkuperäinen postaaja Josip Zugasvili Näytä viesti
    Olen ollut naimisissa 17 vuotta. Jos ennen tuli naitua 3 kertaa viikossa, niin nyt se on ollut 5 kertaa viikossa.
    Onkohan tää todellista, 17v yhdessä ja paukutat muka 3-5x viikossa??
    Salli mun epäillä tätä, toki jos näin on niin savut sulle
    "Naamapeikko: Onks sulla jotenkin pieni pippeli vai mistä tämä tasaisin väliajoin johtuva väliintulo vetää juurensa?"

     
     
  3. #3
    Höyrypää TrippyG's Avatar

    Liittynyt
    08/2011
    Sijainti
    Helsinki
    Viestit
    928

    Vs: Parisuhde-ketju (sinkut pysyköön poissa)

    Lainaus Alkuperäinen postaaja Motomoto Näytä viesti
    Onkohan tää todellista, 17v yhdessä ja paukutat muka 3-5x viikossa??
    Salli mun epäillä tätä, toki jos näin on niin savut sulle
    Täällä kohta 12v yhdessä. Viimiset pari vuotta vauhti vaan kiihtynyt. Nykyään 4-5x viikossa. Silloin kun vaimo söi vielä e-pillereitä, niin tahti oli about 1-2x viikossa (sai olla kokoajan vonkaamassa). Nyt mä joudun välillä pyytämään armoa!
    Kaitpa nuo pillerit vie halut monelta.

     
     
  4. #4
    Höyrykone K-57's Avatar

    Liittynyt
    01/2012
    Sijainti
    Hobo
    Viestit
    1,675

    Vs: Parisuhde-ketju (sinkut pysyköön poissa)

    "Olen ollut naimisissa 17 vuotta. Jos ennen tuli naitua 3 kertaa viikossa, niin nyt se on ollut 5 kertaa viikossa."
    Herran varjele! Kenes valmistamia nesteitä vedät! Vai meneekö ihan Diy nesteillä? Rispektiä vaan jatkoon!

     
     
  5. #5

    Vs: Parisuhde-ketju (sinkut pysyköön poissa)

    Mulla menny jo x kertaa aamukahvit henkeen tätä ketjua lukiessa Onneksi ei ole bossi tänään töissä

     
     
  6. #6
    Höyrykonkari Tsaipe's Avatar

    Liittynyt
    08/2012
    Sijainti
    Jyväskylä
    Viestit
    242

    Vs: Parisuhde-ketju (sinkut pysyköön poissa)

    Itsellä nainen haluaisi päivittäin, mutta ei pysty eikä jaksa. Vaikka onhan se leikki kivaa, niin ei ole kyllä halut noussut höyryttelyn ansiosta. Mutta yksi asia on kyllä helpottunut: ei tarvitse aina nousta seksin jälkeen tupakalle, vaan voi ottaa parit höyryt ja sammua.


    Sähkötupakkaan liittyviin tarvikkeisiin mennyt 1105€ // Kokonaissäästö 6022€

     
     
  7. #7
    Höyrykone Hellraiser's Avatar

    Liittynyt
    12/2011
    Sijainti
    Blashyrkh
    Viestit
    3,336

    Vs: Parisuhde-ketju (sinkut pysyköön poissa)

    Nyt on herra Josif Vissarionovitš Džugašvilillä kadehdittavan hyvin pullat uunissa ja suhde kunnossa ..tosin epäilyttää nuo herran e- nesteet :
    ”...kädet eivät kutsu meitä, vaan halu...”

     
     
  8. #8
    Höyryttelijä

    Liittynyt
    07/2012
    Viestit
    91

    Vs: Parisuhde-ketju (sinkut pysyköön poissa)

    Pillerit on kyllä tehokas haluntappaja.Mutta mikä tilalle?Hormoonia kun tuntuu olevan joka perkeman ehkäisykeinossa paitti kumeissa.Mutta eihän ne käy, kun tuntuu ikävältä, varsinkin miehen mielestä.Otsikko on hieman hämäävä, parisuhde-ketju, kun tähän asti on vaan puhuttu seksistä.Okei, se on tärkeä osa parisuhdetta, mutta on paljon muutakin.Juu ja kohta mut käsketään helvettiin naisellisine näkökantoineni. Nyt katkes ajatus, hupatan myöhemmin lisää jos muistan mitä piti sanomani.
    Minä olen katkera kusipää, kuka teki musta tällaisen?

     
     
  9. #9
    HöyryGuru Charun's Avatar

    Liittynyt
    02/2012
    Sijainti
    Vantaa
    Viestit
    9,243

    Vs: Parisuhde-ketju (sinkut pysyköön poissa)

    ^Piuhat poikki.

     
     
  10. #10
    Höyryttelijä

    Liittynyt
    07/2012
    Viestit
    91

    Vs: Parisuhde-ketju (sinkut pysyköön poissa)

    Emmää saa piuhoja poikki ennenko kolmen vuojen päästä.Rupesi oikein naurattaa, kun ajattelin tätä ketjua, miehinen näkökulma; parisuhde-seksi (kärjistetysti) .Nojuu, kuuluuhan se seksi parisuhteeseen aika olennaisena osana, mutta minun mielestä ei saisi nousta pääpointiksi.Nyt taas katosi ajatuksen punainen lanka..voi jeebus..
    Minä olen katkera kusipää, kuka teki musta tällaisen?

     
     
  11. #11

    Re: Parisuhde-ketju (sinkut pysyköön poissa)

    Ei kai se kenellekkään pääpointti ole, mut on se sen verran iso asia et jos sen suhteen menee huonosti niin siitä kärsii koko parisuhde

     
     
  12. #12
    Höyrypää Tahvo's Avatar

    Liittynyt
    11/2011
    Sijainti
    Salo / Karkkila
    Viestit
    807

    Vs: Parisuhde-ketju (sinkut pysyköön poissa)

    Lainaus Alkuperäinen postaaja Motomoto Näytä viesti
    Onkohan tää todellista, 17v yhdessä ja paukutat muka 3-5x viikossa??
    Salli mun epäillä tätä, toki jos näin on niin savut sulle
    25 v. ja 3-5x viikossa täälläkin, saa epäillä ihan rauhassa
    “I hate to advocate drugs, alcohol, violence, or insanity to anyone, but they've always worked for me.
    (03:50:59) (holkki) no nuoret menee aina ajoissa nukkuun

     
     
  13. #13
    Höyryttelijä

    Liittynyt
    07/2012
    Viestit
    91

    Vs: Parisuhde-ketju (sinkut pysyköön poissa)

    Ja jos parisuhteen muissa osa-alueissa on jotain vialla niin siitä kärsii myös seksielämä.En varmaan kovin väärässä ole jos sanon, että kukaan nainen ei pysty tyydyttävään seksielämään puolisonsa kanssa jos joku mättää esim. henkisellä tasolla.Ainahan sitä piparia voi antaa ja yhdyntöjä harrastaa, mutta ei se välttämättä jätä kuin tyhjän olon jos joku muu asia on pielessä.Anteeksi paasaamiseni, mutta risoo useiden miesten käsitys siitä, että seksi ohjailee kaikkea ja se riittää jos seksi toimii.
    Minä olen katkera kusipää, kuka teki musta tällaisen?

     
     
  14. #14

    Vs: Parisuhde-ketju (sinkut pysyköön poissa)

    Omasta mielestä seksin jälkeen tapahtuvat asiat painavat jopa enemmän. Senverran täytyy miehen pysyä hereillä että jaksaa halailla ja puhella siirappisia ja nukahtaa vasta sitten.
    Tärkein asia parisuhteessa on kuitenkin aina puhuminen, molemmilta. Jos se ei suju niin sitten ei suju mikään. Ja jos miehen turpa ei aukee tunnepuolen asioissa niin ei varmasti naisenkaan, siinä ollaan sitten aika tekopyhässä tilanteessa ku hymyillään toisilleen päät täynnä negatiivisia ajatuksia.

    Edit: Itselläni on siis avovaimo ja kaksi 1,5v pojankoltiaista

    Edit2: Tätä kirjoittaessa olen ollut selvinpäin

     
     
  15. #15
    Höyrykone Hellraiser's Avatar

    Liittynyt
    12/2011
    Sijainti
    Blashyrkh
    Viestit
    3,336

    Vs: Parisuhde-ketju (sinkut pysyköön poissa)

    Samaa mieltä olen että jos suhteessa ei suju puhuminen ja suhde ei ole muutenkaan tasapainossa niin ei lopussa suju seksikään...kyllä ne yhdessä aikapitkälle punovat sen punaisen langan. Tosin on sitä joskus maailmassa tullut elettyä ns.Platonisessa suhteessakin mutta lopussa siitä ei tullut mitään kun mikään muu ei sujunut kuin se seksi
    ”...kädet eivät kutsu meitä, vaan halu...”

     
     
  16. #16
    Höyrykone Ignorant's Avatar

    Liittynyt
    07/2012
    Sijainti
    Mikkeli
    Viestit
    1,238

    Vs: Parisuhde-ketju (sinkut pysyköön poissa)

    Kunhan nyt oltaisiin vaimon kanssa samaan aikaan iltaisin kotona että ehtii sinne vällyjen väliin muutakin kuin nukkumaan
    Molemmat vuorotöissä, niin yleensä joko toinen on menossa töihin, tulossa töistä tai töissä.

    13 vuotta yhdessä ja reilut 9 naimisissa.
    | DIY Box mods | #008 Diablo | Igo-L | RSST | EVOD |


     
     
  17. #17
    Höyrykone Thyroid's Avatar

    Liittynyt
    08/2012
    Sijainti
    HKI
    Viestit
    1,127

    Vs: Parisuhde-ketju (sinkut pysyköön poissa)

    Toki täytyy muistaa sekin, että välttämättä AINA se jommankumman haluttomuus ei johdu siitä että parisuhteessa olisi varsinaisesti joku pielessä. Syynä voi yksinkertaisesti olla saamattomuus, taikka laiskuus tehdä aloite seksin suhteen. Ja sitten mitä useammin asiaa lykkää, sitä vaivalloisemmaksi menee. Aina on helpompaa lykätä, kuin ryhtyä hommiin - pätee aika moneen juttuun. Nykyihminen on myös hyvin helposti "distracted" niistä oikeasti tärkeistä asioista - jos päivän mittaan päässää liikuu työasiat, kouluasiat, rahahuolet, tai jonninjoutavat väännöt vaikkapa netissä niin se seksistä unelmointi voi jäädä aika vähälle. Huonot yöunet. Huono fyysinen kunto. Selkäkivut. Lista on loputon.

    Jatkuva seksin puute ei ole ainoastaan munan/pillun puutetta. Seksiin liittyy intohimo ja läheisyys, ja hyvin vahva tunne siitä että toinen pitää kiihottavana ja puoleensavetävänä. Seksin puute lyökin juuri tuohon kohtaan kipeimmin. Kyllähän sen orkun saa onanoimallakin, mutta ei tuota muuta. Voi tietysti kyseenalaistaa, onko seksi itsessään tärkeintä parisuhteessa - mutta ei minusta kukaan voi kyseenalaistaa, etteikö intohimo, läheisyys ja tunne siitä että viehättää voimakkaasti toista olisi erittäin tärkeitä. Jos joka päivä on paha mieli asiasta, niin äkkiä ne oireet siirtyy muuallekin parisuhteeseen. Mutta ei kahta ilman kolmatta, kun ongelmia lähdetään ratkomaan - pitää ratkoa koko kuvio, koska kaikki asiat on riippuvaisia toisistaan. Seksin puute johtaa huonoon ilmapiiriin kotona - huono ilmapiiri johtaa seksin puutteeseen.

    Jos toista osapuolta ei kiinnosta lähteä tekemään asialle jotain, tai homma menee iänikuiseksi "joo joo mutku"-linjalle, niin olen kyllä sitä mieltä ettei kannata vuosikaupalla sellaisessa suhteessa roikkua. Ei nämä hommat missään nimessä voi ratketa yksinään, tai itsestään. Henk. koht viihtyisin paremmin sinkkuna, kun ottaisin sen päivittäisen pahan mielen. Vaikkei se herkkua olisi sekään.

     
     
  18. #18
    Höyrykone Hellraiser's Avatar

    Liittynyt
    12/2011
    Sijainti
    Blashyrkh
    Viestit
    3,336

    Vs: Parisuhde-ketju (sinkut pysyköön poissa)

    Lainaus Alkuperäinen postaaja Ignorant Näytä viesti
    Kunhan nyt oltaisiin vaimon kanssa samaan aikaan iltaisin kotona että ehtii sinne vällyjen väliin muutakin kuin nukkumaan
    Molemmat vuorotöissä, niin yleensä joko toinen on menossa töihin, tulossa töistä tai töissä.

    13 vuotta yhdessä ja reilut 9 naimisissa.
    Tämä se on ongelma välillä meidänkin taloudessa..molemmat vuorotöissä ja siihen muut asiat ja päivähoitorumba...
    ”...kädet eivät kutsu meitä, vaan halu...”

     
     
  19. #19
    Höyrykone Ignorant's Avatar

    Liittynyt
    07/2012
    Sijainti
    Mikkeli
    Viestit
    1,238

    Vs: Parisuhde-ketju (sinkut pysyköön poissa)

    Lainaus Alkuperäinen postaaja Hellraiser Näytä viesti
    Tämä se on ongelma välillä meidänkin taloudessa..molemmat vuorotöissä ja siihen muut asiat ja päivähoitorumba...
    Illalla tenavat nukkumassa ja ois aikaa olla kahden - Nukutaan sohvalla sylikkäin.
    | DIY Box mods | #008 Diablo | Igo-L | RSST | EVOD |


     
     
  20. #20
    Höyrykonkari Polgara's Avatar

    Liittynyt
    01/2012
    Sijainti
    Varkaus
    Viestit
    366

    Vs: Parisuhde-ketju (sinkut pysyköön poissa)

    Lainaus Alkuperäinen postaaja Härdelli
    Omasta mielestä seksin jälkeen tapahtuvat asiat painavat jopa enemmän. Senverran täytyy miehen pysyä hereillä että jaksaa halailla ja puhella siirappisia ja nukahtaa vasta sitten.
    Tärkein asia parisuhteessa on kuitenkin aina puhuminen, molemmilta. Jos se ei suju niin sitten ei suju mikään.
    Saanen esittää vastalauseet edellä mainittuihin asioihin, molempiin.
    21 vuotta avoliitossa ja molemmat puhuu tasan silloin kun siltä tuntuu eli normaalilla mittapuulla varmaan aika harvoin. En kestä jatkuvaa löpinää ja tyhjänpäiväistä jauhamista muutenkaan, enkä ole kokenut tarpeelliseksi tehdä sitä parisuhteessakaan. Mun onni, että mies on samaa mieltä. 8)

    Ja mitä tulee seksin jälkeiseen halailuun ja muuhun siirappiseen toimintaan, niin ei saatana!
    Halata saa, lääppiä, puristella, suukotella yms. aina halutessaan niin paljon kuin haluaa, mutta seksin jälkeen mä rentoudun ja nautin. Vieressä tietysti, kainalossakin usein, mutta hiljaa.
    Kiitos ja anteeks tästä puheenvuorosta, en vaan malttanut olla tuomatta omaa näkökulmaani tuohon usein minulle tuputettavaan "jälkihellyyteen" ja sen oletettuun tärkeyteen.

    Savutta #0059

    Let's Twist.


     
     
Sivu 1 / 4 1234 ViimeinenViimeinen
Keskustelu Yleinen keskustelu

Kirjoitusoikeudet

  • Sinä et voi kirjoittaa uusia viestejä
  • Sinä et voi kirjoittaa vastauksia
  • Sinä et voi muokata liitteitäsi
  • Sinä et voi muokata viestejäsi
  •