Tulokset 1 - 17 / 17

Aihe: Mustikan makuiset höyryttelynesteet

  1. #1

    Mustikan makuiset höyryttelynesteet

    Mustikan makuisista e-nesteistä kokemukset ja kommentit näyttävät olevan foorumilla hajallaan, siellä sun täällä. Kotikokkien osastossa on toki jo DIY-nesteille ketju Hyvä mustikanmakuinen neste?, mutta tähän ketjuun arvoisat höyryttelijät voisivat laittaa kokemuksiaan mustikan makuisista valmisnesteistä.

    Hieman taustaa: poltin aikoinani yli 30 vuotta mentholia ja myös ensimmäiset tilaamani höyryttelynesteet olivat samaa sorttia. Mukaan eksyi kuitenkin muutama heräteostos, kuten Liberty Flightsin Original-sarjaan kuuluva Blueberry (PG- ja VG-versioina, muutamilla eri vahvuuksilla). Ensimmäisten eGo-T:llä otettujen menthol-höyryjen jälkeen Blueberry olikin tupakan turruttamalle makuaistille uskomattoman upea elämys. Voiko höyrytellessä tosiaankin nauttia myös tällaisista makuelämyksistä!

    Kun aikaa kului, alkoi myös into "mustikkaan" laantua. Makuaisti oli vähitellen herkistynyt ja maailma vaikutti yllättäen olevan täynnä tuoksuja, niin unohdettuja kuin uusia. Jonkin ajan kuluttua LF:n Blueberry alkoi tuntua suorastaan räikeältä, päällekäyvältä ja keinotekoiselta. Neste jäi sivuun, mutta toive löytää "se oikea mustikka" jäi hieman vaivaamaan mieltä.

    Ensimmäisen höyryttelyvuoden aikana on silloin tällöin tullut kokeiltua muutamia ns. mustikan makuisia nesteitä. Osa näistä on ollut mielenkiintoisia tuttavuuksia, osa järkytyksiä. "Ensirakkauden” tuottama tunne on kuitenkin jäänyt puuttumaan. Seuraavassa on joitakin kommentteja kokeiluista. Vaikka moni näistä nesteistä on ollut testissä pitkin vuotta, kaikki on kokeiltu vielä viime viikkoina Bogen LR-kartoilla. Virtalähteenä on ollut Joyetechin eGo-akku. Ajatus on ollut siis vakioida kalusto yleisesti käytetylle ja helposti hankittavalle tasolle.(*)



    Kourallinen mustikoita?


    Blueberry Liberty Flightsin Original -sarjasta (Hangsen), PG- ja VG-versioina. PG-mustikasta marjaretki alkoi, joten tästä oli hyvä aloittaa. Testineste tuli sekoitettua 8- ja 18mg-nesteistä nykyisin käyttämääni vahvuuteen 16mg.
    - ”Ihan ookoota” kehnompi kokonaisuus, vahvan keinotekoinen maku. Ei ällötä, mutta ei aiheuta myöskään riemunkiljahduksia. Isona miinuksena epämiellyttävä saippuamainen jälkimaku, joka jää seikkailemaan suun limakalvoille hyvin pitkäksi aikaa. Kyllä tätä kuitenkin kiskoo, vaikka itkua vääntäen, jos muut nesteet ovat loppu. Sopii kaiketi juuri menthol-savukkeet jättäneelle, jolla aistit ovat vielä tukkeessa. Ehkä juuri siksi tämä oli aikoinaan niin kova juttu. Nyt ei ymmärrä...

    Blueberry samasta LF Original -sarjasta VG-versiona, sekoitettu kauniimmalle puoliskolle sopivaan 14mg-vahvuuteen.
    - Ehkä hieman edellistä parempi, sillä vahva keinotekoinen maku jää miedommaksi. Samalla tosin mausta putoaa pois pohjaa. Sama pesuaineen jälkimaku. Ei meikäläisen juttu.

    Pink Spotin Wild Blueberry, sekoitettu 12- ja 24mg-nesteistä 16mg-vahvuuteen.
    - Hyvin miedon makuinen - joidenkin mukaan jopa mauton - neste. Mustikkaa imitoiva maku eroaa hyvin paljon LF:n Blueberry-mustikoista. Havaittavissa on hieman kirpeyttä, olisiko mukana ripaus jotain sitrusta? Kaiken kaikkiaan mieto mutta miellyttävä maku, jota ei kuitenkaan voi suositella vahvan makuisten nesteiden ystäville. Tai niille, joiden aistit ovat (vielä) tukossa.

    Alien Visions Very Berry Blueberry (jota ToscanaMall kauppaa valmistajasta poiketen nimellä Very Very Blueberry). Kyseessä on paksu, täysin VG-pohjainen neste 18mg-vahvuudella.
    - Odotukset tätä kohtaan olivat kovat. Ensimmäisen, kondomimenetelmällä täytetyn Bogen vanu ei sittenkään kastunut perin pohjin, joten seuraavaa varten kaivettiin esiin neulat ja ruiskut. Tuoksu on hyvä, mutta maku sitäkin yllättävämmin pitää sisällään jonkinlaista kitkeryyttä (ei, kyse ei ole palaneesta vanusta; on tätä koetettu muillakin kartoilla). Ei jatkoon.

    Alien Visions Browny Blueberry. PG/VG-suhde on 10/90 ja kokeiltu neste oli vahvuudeltaan 18mg.
    - Edellistä parempi, mutta mukana edelleen hieman samaa kitkerää makua. Mietin pitkään, mitä se voisi olla. En keksi parempaa kuvausta tuolle kitkeryydelle, kuin että mukana on myös kuivien risujen ja varpujen makua. Tämä AVE-mustikoiden kitkeryys ei mitä ilmeisimmin johdu nikotiinipitoisuudesta, sillä vastaava maku tuli kohdalle myös kilpailevan valmistajan 10mg-nesteessä (ks. lisää jonkin verran alempana).

    FinnVapen Black Concentrated -sarjan ”Mustikka” (pullossa lukee ”American Blueberry”), vahvuudella 12mg.
    - FinnVapen sivujen mukaan tämän nesteen ”voimakas maku on peräisin aidosta mustikkauutteesta”. Jos näin on, niin sitten ollaan käyty samassa mustikkametsässä Hangsenin porukan kanssa - niin paljon tämän nesteen perusaromi muistuttaa LF:n Blueberry-nesteitä. Muutama myönteinen ero kuitenkin on havaittavissa. Vaikka maku on pääosin samaa osastoa, tämä neste on hieman pirteämpi ja kirpeämpi. LF-nesteitä vaivaava vahva keinotekoisen aromin tuntu ei myöskään puske läpi samalla tavoin, kiusaksi asti. Lisäksi, tästä ei jää jälkeenpäin sellaista tunnetta, että olisi tullut syötyä saippuaa.

    Vermillion River Blueberry vahvuudella 10mg.
    - Jaahas. Tämä oli melko uusi tuttavuus ja odotukset olivat jälleen kerran korkealla. No, ei mennyt ihan kuten elokuvissa... Tässä nesteessä on erittäin vahvasti sama kitkeränkarvas maku kuin AVE-mustikoissa - tässä se vain tulee vielä vahvemmin esille. Foorumilla on tämänkin nesteen ystäviä, mutta ei vaan toimi meikäläiselle, ei millään.

    MadVapesilta hankittu, TopVapor Blueberry, joka tietenkin on nollaniksoilla, kun USA:sta on tilattu
    - Maku on melko vahva, pirteän ohut. Siinä hyvät puolet. Sapiskaa neste saa siitä, että maku on erittäin teknokemiallisen oloinen: jos LF-mustikat tuntuvat keinotekoisilta tasapaksulla tai jopa raskaalla tavalla, myös tämä on keinotekoisen oloinen, mutta ylipirteällä tavalla. Tokihan ”basson puute” voi johtua osittain 0mg-vahvuudesta, mutta se ei muuta sitä, että tämän kanssa höyryttelee mustikan makuista pesuainetta. Kyllä, myös tästä jää LF-mustikoiden tavoin pitkäksi aikaa pesuainemainen jälkimaku.


    Lyhyt yhteenveto - neljä pääryhmää
    LF:n mustikat ja FinnVapen ”Mustikka” ovat perusmaultaan samaa osastoa. Kaksi ensimmäistä ei oikein uppoa meikäläiseen, mutta FinnVapen versio on huomattavasti parempi.

    AVE:n mustikat ja VR:n mustikka ovat myöskin perusmaultaan hyvää pataa keskenään, mikä on allekirjoittaneen mielestä huono juttu. Näiden kanssa minun on mahdotonta kuvitella yhteistä tulevaisuutta. Browny Blueberry oli siedettävin, VR oli vaikein pala.

    TopVaporin Blueberry eroaa ominaismaultaan kahdesta edellisestä ryhmästä. Ei silti toimi.

    PSV:n Wild Blueberry eroaa myöskin muista ominaismaultaan. Kyseessä on hyvin miedon makuinen neste, joka lupaa makuhermoille paljon, mutta ei ihan onnistu lunastamaan lupauksia.


    Lopuksi
    Tämän testailun jälkeen meikäläisen käytössä jatkavat ainoastaan (silloin tällöin) PSV:n Wild Blueberry ja FinnVapen ”Mustikka”. Muille pitää keksiä jotain muuta käyttöä.

    Huom! Osa nesteistä on kokeiltu aikaisemmin myös SmokTechin 1,5 ohmisella Dual Coil XXXL-kartolla. Boge-testaus oli yllättävä, sillä esim. Wild Blueberry on ollut parempaa XXXL:llä, ja sitä vastoin AVE-mustikat XXXL:llä huomattavasti pahemman makuisia kuin Bogeilla.

    -----
    (*) Testiolosuhteiden vakioinnista vielä: kaikki em. nesteet on siis testattu Bogen LR-kartoilla, joiden mitattu resistanssi oli 2,1 - 2,2 ohmia. Kaikki Boget kuuluvat samaan, vuoden 2012 alkupuolella HC:ltä hankittuun erään. Virranlähteenä olivat Joyetechin eGo-C-akut. Nesteiden nikotiinipitoisuus toki on erilainen, mutta tässä ei kiinnitetty huomiota esim. kurkkutuntumaan. Pyrkimys oli saada otetta nesteiden makupuolesta.

     
     
  2. #2
    Höyrykone Leggins's Avatar

    Liittynyt
    08/2012
    Sijainti
    Helsinki
    Viestit
    2,005

    Re: Mustikan makuiset höyryttelynesteet

    Mulle kyllä maistui tuo psv wild blueberry (vg 14mg), meni kuin vettä vaan. Tuntuu välistä nuo psvn litkut olevan vähissä niin ei ole tullut ostettua lisää :/

     
     
  3. #3

    Vs: Mustikan makuiset höyryttelynesteet

    Silverberry on aika hyvää house of liquidilta

    Gusi on Paskaa

     
     
  4. #4

    Vs: Mustikan makuiset höyryttelynesteet

    Lainaus Alkuperäinen postaaja utinkasakka Näytä viesti
    Silverberry on aika hyvää house of liquidilta
    Taitaa olla monen mielestä hyvää, mutta eikös tuo ole useamman eri marjan sekoitus?


    Lainaus Alkuperäinen postaaja Leggins Näytä viesti
    Mulle kyllä maistui tuo psv wild blueberry (vg 14mg), meni kuin vettä vaan. Tuntuu välistä nuo psvn litkut olevan vähissä niin ei ole tullut ostettua lisää :/
    Noista tähän mennessä kokeilemistani Wild Blueberry kiilaa kyllä kärkeen. Myös FinnVapen "Mustikka" on myönteinen yllätys - tosin nämä kaksi ovat niin eri makuisia, että vertailuasetelma on haasteellinen.

    Wild Blueberry tuntuu olevan aika ronkeli käytetyn höyrystimen suhteen. Toinen juttu on tietysti sen mieto maku, joka ei varmasti miellytä kaikkia (itselläni ei miinus). Jotain vieläkin parempaa olisi kuitenkin hakusessa. Mustikkaa näyttää tarjoavan ainakin FSUSA, Easy ja KoKo. Lisäksi Virgin Vaporilla on kahta eri luomumustikkaa. Onkohan jollakin näistä kokemuksia?

     
     
  5. #5

    Vs: Mustikan makuiset höyryttelynesteet

    Minusta se mustikalle maistuu parhaiten.

    Gusi on Paskaa

     
     
  6. #6
    Höyrykone jasso's Avatar

    Liittynyt
    01/2012
    Sijainti
    kokkola
    Viestit
    13,801

    Re: Vs: Mustikan makuiset höyryttelynesteet

    Lainaus Alkuperäinen postaaja kuiponen
    Taitaa olla monen mielestä hyvää, mutta eikös tuo ole useamman eri marjan sekoitus?

    Noista tähän mennessä kokeilemistani Wild Blueberry kiilaa kyllä kärkeen. Myös FinnVapen "Mustikka" on myönteinen yllätys - tosin nämä kaksi ovat niin eri makuisia, että vertailuasetelma on haasteellinen.

    Wild Blueberry tuntuu olevan aika ronkeli käytetyn höyrystimen suhteen. Toinen juttu on tietysti sen mieto maku, joka ei varmasti miellytä kaikkia (itselläni ei miinus). Jotain vieläkin parempaa olisi kuitenkin hakusessa. Mustikkaa näyttää tarjoavan ainakin FSUSA, Easy ja KoKo. Lisäksi Virgin Vaporilla on kahta eri luomumustikkaa. Onkohan jollakin näistä kokemuksia?
    Easy ja KoKo mautonta shaissee...
    Ei maistunu mulla ainakaan millekkään...
    höyryä 17.1.2012 alkaen.

     
     
  7. #7

    Vs: Mustikan makuiset höyryttelynesteet

    Lainaus Alkuperäinen postaaja kuiponen Näytä viesti
    Taitaa olla monen mielestä hyvää, mutta eikös tuo ole useamman eri marjan sekoitus?
    Silverberry oli yllärinkova neste kyl.
    "Civil disobedience becomes a sacred duty when the state becomes lawless and corrupt" ~Gandhi~

     
     
  8. #8

    Vs: Mustikan makuiset höyryttelynesteet

    Lainaus Alkuperäinen postaaja utinkasakka Näytä viesti
    Minusta se mustikalle maistuu parhaiten.
    Olen lukenut tuosta Silverberrystä muualtakin kehuja, joten laitetaan korvan taakse.

     
     
  9. #9

    Vs: Mustikan makuiset höyryttelynesteet

    Ja Kuiposelle krediitit melko kattavasta mustikkaketjusta.
    Vaikka aika perusmaku tuo mustikka on, tuntuu se silti olevan hankala valmistaa -oikein-.
    "Civil disobedience becomes a sacred duty when the state becomes lawless and corrupt" ~Gandhi~

     
     
  10. #10

    Vs: Mustikan makuiset höyryttelynesteet

    [Hän kiittää ja kumartaa :-[ ] Ilmeisesti jo esim. Suomessa ja USA:ssa kasvavat (oikeat) mustikat ovat maultaan erilaisia. Jos näin on, se tekee tästä makunesteestä hyvin haastavan - vaikka mustikka sinänsä perusmaku onkin.

     
     
  11. #11

    Vs: Mustikan makuiset höyryttelynesteet

    No nyt on kyllä ihan pakko perseillä että ei nyt helvetti kukaan voi tosisaan väittää että mustikan makuset nesteet olis hyviä

    Vr:n Blueberryä jos testaa niin suosittelen ottamaan sankon vierelle(aiheuttaa oksennusrefleksin).

    Ekan kerran testasin niin ihmettelin et miks hitos oksettaa ja on kauhee olo muutenkin. helpotti sit muutaman tunnin jälkeen. Noh sit uudet testit ja eikö taas sama oksennusrefleksi alkanu puskemaan. Imo en voi suositella sitä litkua ainakaan kenellekkään. O0
    Putket: Poldiac, Gus G22 18500, Vamo, Smok telescope
    Atot: Somnium, Did & Kayfun Mini 2.1 ES & Terminator(oddy mikä lie)
    Tulossa : Caravela &

     
     
  12. #12

    Vs: Mustikan makuiset höyryttelynesteet

    Samaa mieltä ja eri mieltä Tuo VR:n Blueberry aiheutti täälläkin mainitsemasi kaltaisia reaktioita. Samaa (tai erittäin samankaltaista) mustikka-aromia on mielestäni käytetty myös Alien Visions -nesteissä Browny Blueberry ja Very Berry Blueberry. Sen sijaan nuo muut kokeillut nesteet (mainitsemani kolme muuta mustikkamakujen ns. pääryhmää) poikkeavat edellä mainituista. Osa jopa edukseen.

     
     
  13. #13

    Vs: Mustikan makuiset höyryttelynesteet

    Jotenkin jäi vaan niin huono maku tuosta vr:stä ja myös fa:n joku mustikka tiivari(Tuoksuu ihan krapulaaamun tuotokselle yläpäästä) Toisaalta vois joskus testata mutta kyllä silti kovasti pelottaa että maistuuko yksikään sitten oikeasti sellaiselta kuin ihan kotimaiset mustikat maistuu tai edes lähelle ja hyvällä tavalla.
    Putket: Poldiac, Gus G22 18500, Vamo, Smok telescope
    Atot: Somnium, Did & Kayfun Mini 2.1 ES & Terminator(oddy mikä lie)
    Tulossa : Caravela &

     
     
  14. #14

    Vs: Mustikan makuiset höyryttelynesteet

    Lainaus Alkuperäinen postaaja kuiponen Näytä viesti
    Ilmeisesti jo esim. Suomessa ja USA:ssa kasvavat (oikeat) mustikat ovat maultaan erilaisia.
    Eikä pelkästään maultaan, kyse on eri lajikkeista. Eurooppalaisen mustikan ameriikankielinen nimi on european bilberry.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Blueberry

     
     
  15. #15
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    07/2012
    Sijainti
    Turku
    Viestit
    202

    Vs: Mustikan makuiset höyryttelynesteet

    Hyvä ketju, joskin mulla ei ole mitään muuta kuin vanhan kertausta. VR:n mustikkaa voi nyt muistella itkunauruilla, kun bogeja meni muutamia hukkaan kun luulin palaneiksi. Niin karsea ja tunkkainen em. neste oli/on, karmeeta paskaa. Ihan sanoinkuvaamattoman huonoa kamaa.

    LF:n orikinaalia testailin itekin ekoina nesteinä, joskin ego-t- sydeemillä jolloin tykkäsin - vaikkakin oli pirun mieto. Sinänsä kuitenkin toiseen suuntaan voi laskea miinukseksi, kun ajelee paremmilla vehkeillä hitusen isoimmilla volteilla lykkää nuo maun vivahteet tottakai esiin huonossa ja pahassa.

    Mustikkaa ettiessä (muitakin satunnaisia nesteitä tullut maisteltua, ei vain muistu mieleen tarkkoja valmistajia & nimiä) on tullut pahiten se, mikä usean hedelmämaun kohdalla myös pätee - ja miksei kaikkien nesteidenkin. Jäädään melko keinotekoisiin makuihin, joita tasoitellaan ylimakeiksi tai muuten peittäviksi. VR:n nesteet tulee ekana mieleen, olis voinut olla melko toisenlainen mustikkakin, jos olis ruutattu makeus samaan tappiin kuin vesimeloonilla tai ananas-nesteillä.

    Summasummarum, ite oon kokenut et harvemmin suorat ja yksinkertaistetut hedelmämaut iskee täysillä tai ollenkaan. Maut täydentää toisiaan ja coktailit ja etenkin kaikkien inhoamat "parfyymiset" maut on itselle ollut kokeilemisen arvoisia.

     
     
  16. #16
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    06/2012
    Sijainti
    Hämeenlinna
    Viestit
    320

    Vs: Mustikan makuiset höyryttelynesteet

    vermillion riverin blueberryä takana puoli purkkia, kunnes tuli kurkku siitä kipeäksi. ei ilmeisesti sovi minulle ???

     
     
  17. #17

    Vs: Mustikan makuiset höyryttelynesteet

    Listalle mukaan ePipen Kentucky Bluegrass. Tupakkapohjainen mustikka ilman sitä tyypillistä keinotekoisuutta ja makeutta, ei huono.

     
     
Keskustelu Täyttönesteet (e-Neste)

Kirjoitusoikeudet

  • Sinä et voi kirjoittaa uusia viestejä
  • Sinä et voi kirjoittaa vastauksia
  • Sinä et voi muokata liitteitäsi
  • Sinä et voi muokata viestejäsi
  •