Sivu 1 / 9 12345 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 1 - 20 / 163

Aihe: Voi Vattu mitä herpeaa, koko höyryttely :)

  1. #1

    Voi Vattu mitä herpeaa, koko höyryttely :)

    Tuollainen tulee ekaksi mieleen koko asiasta. Viikon olen yrittänyt tutustua tähän höyryn ihmeelliseen maailmaan ja ihan pihalla olen vieläkin. Tsiljoona kysymystä pyörii mielessä.

    Taustasta sen verran, että 25v. tullut kessuteltua analogista ( heh, ekaksi piti tietenkin etsiä vastaus sivustolta miksi normi tupakkaa kutsutaan analogiseksi.. ) Nk. normitupakointihan on sitä, että käy kaupassa ja nykyisin arpoo sen numeron tupakkaboksista, jos ei jaksa myyj'ltä numeroa kysyä. Aika hyvin on kyllä oppinut muistamaan eri kauppojen numerot mistä saa sitä punaista LM:ää. Iso ja normi askin on sitten välillä joutunut arpomaan, mutta tuplaklikkaus sitten vaan jos sattuu kassalla väärää tulemaan.
    Tupakointi itsessäänhän on ollut helppoa- avaa aski, rööki suuhun ja tulta perään.

    Nyt kun olen tätä palstaa lukenut, niin tulee mieleen sellainen onkelma, että minä ja tekniikka ei sovita yhteen. Meillä on se tyyli, että minä mietin tavaran heittämistä parvekkeelta kaatopaikalle päin, jos joku menee rikki tai ei toimi ja isäntä inssinä ne yleensä korjaa Nyt tuo isäntä lähinnä naureskelee meikäläisen sähköiselle tupankoinnille ja vehkeille..

    Tilasin siis eciwizardilta ego-t started kitin ja nyt kun luen mitä kaikkea vääntöä ihmiset on joutunut niiden kanssa tekemään, niin osaankohan tuota ollenkaan. Hankaluutena on myös neurologinen sairaus mikä vaikeuttaa käsien toimintaa ja mielikuvissa polttelen jo tankkia missä on pinsetit kiinni

    Niin voisiko sitten jos probleemaa tulee, niin saada ihan sellaista VÄÄNNÄ rautalangasta ohjeita?
    Ja mitähän oheishärpäkkeitä tuohon ego-t:hen pitäisi lisäksi tilata. Ne litkut ainakin on tilattu mutta mitä muuta?


    Nythän aika kuluu vielä sitä shippendale miestä odotellessa, joka toivottavasti istuu jo ykkösluokassa ego-t startipaketti taskussaan suuntana arktinen Suomi

     
     
  2. #2

    Vs: Voi Vattu mitä herpeaa, koko höyryttely :)

    Itse en ole koskaan tankki-egon kanssa leikkinyt, niin en osaa siihen sanoa vinkkejä. Ilmeisesti niitten kanssa on toisilla ollut varsinaista säätöä, toisilla pelannut ihan hyvin.

    Jos helpolla haluat päästä, hanki siihen nokkaan ton egon aton ja tankin tilalle Ego mega dual coil carto (=MDCC). Ne ovat helppokäyttöisiä ja suht luotettavia. MDCC lasketaan periaatteessa kertakäyttöiseksi, mutta käytännössä kestää muutaman täyttökerran. Määrä riippuu nesteestä, esim kahvi on yksi niistä nesteistä, joka tukkii minkä tahansa hyvin nopeasti.

    MDCC:in täytät helposti, nyppäiset litteän tutin pois päästä, ja tiputtelet n. 30 tippaa nestettä vanulle varoen keskellä olevaa ilmareikää. Kun akkupäästä tulee tippa ulos, nestettä on riittävästi. Nopeampi tapa täyttää on laittaa jotain akkupään alle, kaataa summimutikassa reilut 1,5 ml (= 30 tippaa) ja antaa ylimääräisten valua pois. Varoiksi kaadan liiat uudelleen yläpäästä, jos karto vielä imisi lisää. Jos haluaa ottaa varman päälle, antaa nesteiden imeytyä (n. 15 minuuttia). Sen jälkeen huolellisesti puhaltelet akkupäästä, että ilmaputki keskellä on varmasti tyhjä. Tarkista tihrustamalla läpi, että päivä paistaa imuputkesta. Sen jälkeen litteä drippi takaisin päähän, kierrät karton kiinni akkuun, ja höyryttelemään.

    Tsemppiä ja kyllä se siitä lähtee. Niin se mullakin lähti, ja mä olen aika tumpelo käsistäni, eikä edes tukijoukkoihin kuulu ketään kätevämpää.


    (käytetty rahaa 1201,66 e-savukkeisiin)

     
     
  3. #3
    Höyrykone hesekiel's Avatar

    Liittynyt
    02/2012
    Sijainti
    Tamperehan se
    Viestit
    2,762

    Vs: Voi Vattu mitä herpeaa, koko höyryttely :)

    Ostit siis ilmeisesti tämän tuotteen? Hyvä, ettet ajautunut ostamaan mitään ylihinnoiteltua roskaa muualta, vaan päädyit ecigwizardin eGo-T malliin. Tuo aloituspaketti on erinomainen alkuun pääsemiseen.

    Pakettiin siis kuuluu:

    2x "Varsinainen laite", eli akkuosa, mikä mahdollistaa laitteen käytön koko ajan. Jos akku loppuu, lataukseen vain ja toinen akku kiinni. Akussa on viiden painalluksen näppäinlukko, eli viisi kertaa nopeasti näppäillen laite menee lukkoon, eikä vahingossa aktivoidu esim. taskussa. Sama toistetaan näppäinlukon pois saamiseksi.
    2x Atomisaattori, eli sähkötupakan osa, joka höyrystää nestettä. Kiinnitetään akkuosaan kiertämällä.
    5x Nestetankki, joka säilöö ja syöttää e-nestettä sopivissa määrin atomisaattorille. Kiinnitetään atomisaattorin päähän.
    1x Usb laturi. Toiseen päähän kierretään akku kiinni, toinen pää laitetaan virtaa antavaan usb-porttiin, esim. tietokone. Valo palaa punaisena kun lataa, vihreänä kun akku on täynnä.
    1x Säilytyslaukku, joka ei liity laitteen käyttämiseen millään tavalla, mutta siinä on helppo säilyttää ja kuskata.

    Noiden lisäksi suosittelisin kokeilemaan mm. matalavastus atomisaattoria, joka tuottaa enemmän höyryä, kuin nuo paketin mukana tulleet(muuten samanlainen, eli sopii tuohon egoakkuun) ego clearomisaattoria, joista kovin moni tykkää, sopii egoakkuun, ja mega dual coil kartoa, jossa tankin sijasta nestettä varastoi vanu, mutta toimii yhtälailla, ja sopii tuohon egoakkuun.
    Em. kolme vaihtoehtoa ovat tasavertaisia, ja paremmuus riippuu käyttäjän omasta mielipiteeestä. Eli valitse summanmutikassa joku, ja kokeile, tai kokeile vaikka kaikkia.

    Sitten puuttuukin enään itse e-nesteet, joista höyry muodostuu. Niitä saa myös ecigwizardilta. Valikoima on nesteissäkin iso, mutta älä hämmenny. Kuten laitteissakaan, kaikkea ei todellakaan kannata eikä varmaan edes pysty kokeilemaan, ainakaan alkuun. Valitset sieltä muutaman pullon hyvältä kuullostavia makuja. Vahvuudeksi suosittelisin 18mg (vastaa noin suurin piirtein punaista tupakkaa, kai ), mutta halutessaan voi ottaa kokeilumieleessä eri vahvuuksia, jja kokeilla mikä sopii parhaiten.

    Alkuun pitää muistaa, ettei kukaan ole mestari syntyessään. Aikaa oppia on koko loppuelämä, eikä todellakaan kaikkea kannata edes yrittää oppia tai ymmärtää, ainakaan näin alussa. Parasta että opettelee käyttämään niitä omia laitteita jotta pääsee alkuun, myöhemmin ehkä sitten muitakin.

    Jos vieläkin tuntuu hankalalta, opetusvideoita löytyy youtubesta. Ego-T mallin käyttöön liittyviä ovat mm. nestetankin täyttö ja testi- sekä arvosteluvideo vastaavanlaisesta ego -laitteesta. Sib77:lta löytyy noiden lisäksi lukematon määrä muitakin höyryttelyyn liittyviä opetusvideoita, suosittelen. Kannattaa myös katsoa Aloittelijan pieniä kysymyksiä sähkötupakasta -ketju, ja tiedonetsimisessä käyttää foorumin hakua.
    Kannattaa myös vilkaista sanasto, mikäli eri käsitteet tuntuvat heprealta.

    Hyvä että ajauduit foorumille, sillä täällä riittää auttamisenhaluisia ihmisiä, ja olen varma että pääset pian vauhtiin. Ja muista, ettei tyhmiä kysymyksiä olekaan, ainkaan tässä harrastuksessa.

    Ei muuta kun onnea alkavalle höyryttelyuralle!

    edit. Sellasta vielä kertoisin, että ihan kotomaastakin löytyy erinomaisia höyrykekauppoja, joista löytyy vähintäänkin samanmoinen litania varaosia ja höyryketarvikkeita. Puff ja esmoke ovat ainakin tälläisiä.Hinnat ja postit halpoja, vähän isompiin tilauksiin ilmainen postitus, ja postitusaika on 1-2päivää. Lisäksi sivut ovat suomalaiset, ja asiakaspalvelu toimii suomeksi. (näinhän se on tosin ecigwizardillakin )
    Ainoa mitä et suomesta saa, on nikotiini. Eli nikotiininesteet pitää tilata ulkomailta, siihen tuo ecigwizard sopii mainiosti. Toinen paikka mistä saa hyviä ja edullisia nesteitä on Liberty Flights

     
     
  4. #4
    Höyrykonkari Mikots's Avatar

    Liittynyt
    10/2011
    Sijainti
    Kiuruvesi
    Viestit
    181

    Vs: Voi Vattu mitä herpeaa, koko höyryttely :)

    Avalanche, tuo MDCC vetää lähemmäs 4ml nestettä, lieneekö kartot sekoittunu?

     
     
  5. #5
    Höyrykonkari Polgara's Avatar

    Liittynyt
    01/2012
    Sijainti
    Varkaus
    Viestit
    366

    Vs: Voi Vattu mitä herpeaa, koko höyryttely :)

    Lainaus Alkuperäinen postaaja Tinttaleena
    Nyt tuo isäntä lähinnä naureskelee meikäläisen sähköiselle tupankoinnille ja vehkeille...
    Älä lannistu, niin naureskeli meilläkin. Kunnes pari kuukautta seurailtuaan pyysi tilaamaan itselleen samanlaisen, pääsi sillä saman tien eroon tupakasta ja kuukauden kuluttua lopetti höyryttelynkin!

    Sanasto on syvältä ja sen oppimiseen menee tovi jos toinenkin, mutta aika äkkiä ne tärkeimmät termit tulevat tutuiksi, varsinkin jos jaksaa/ehtii tätä foorumia lueskella.
    Itselläni on ollut vain ja ainoastaan eGo-akut käytössä ja kuten allekirjoituksestanikin näet, niin takana on jo 8 kk täysin ilman tupakkaa.

    Tuon tankki (eGo-T, jossa T on se pieni muovitankki)+atomisaattorin kanssa temppuilin ehkä kuukauden, toiset atomisaattorit toimivat ihan hyvin ja toiset taas ei niin hyvin.

    Sitten löysin eGoMegaDualCoilCartot (eli EMDCC, edllisissä viesteissä jo mainittukin) ja niitä käytin monta monituista kuukautta. Vetää tosiaan nestettä vähän reilut 4ml (n. 80 tippaa) ja maku kestää hyvänä viikon, jopa pari. Sitten uusi käyttöön.
    Kannattaa ehdottomasti kokeilla, yksi maksaa reilusti alle röökitopan, joten jo päivän käyttökin on säästöä.

    [size=7pt]Tässä välissä kokeilin yhtä sun toista, kaksivastuscartoja, bogeja, kangereita yms, joista käyttöön on jäänyt bogen cartot ja sen ympärille tankki, mutta ei niistä vielä sen enempää, vähemmästäkin menee sekaisin. [/size] :

    Puffilta tilasinCE4 Vision eGo clearomisaattorin, johon olin yllättäen myös oikein tyytyväinen. Viikon verran maku oli mainoin ikinä, sitten alkoi hiipumaan. Mutta ei ole hinnankiroissa nämäkään, joten raaskii kyllä vaihtaa uuteen.

    Löpinäni on lähinnä samaa kuin hesekielillä, mutta ehkä useampi kokemus samasta asiasta vakuuttaa paremmin.

    Ja tältä foorumilta tulet saamaan vastauksen kysymykseen kuin kysymykseen, porukka on äärimmäisen avuliasta ja joku valvoo aina!

    En tiedä minkä verran olet lueskellut ja ehtiko joku jo mainita tämän, mutta tilaamasi eGo-akku käy siis kaikkeen mitä sinulle on tähän mennessä tarjoteltu.

    Savutta #0059

    Let's Twist.


     
     
  6. #6

    Vs: Voi Vattu mitä herpeaa, koko höyryttely :)

    Oih, monta vastausta, KIITOS!!!
    Kiits, myös hesekielelle mikä suomensi/väänsi mitä mä olin tilannut Juuri, se ego-paketti siis on kyseessä. Otin myös vinkistä hyödyn irti ja eilen illalla tilasin Puffilta nuo mitkä Pol oli linkittänyt ( pari molempia, kai niillä alkuun pääsee? ) Täytyy myös todeta että olipa nopeaa palvelua puffilla!! Varmaan 10 minuutin päästä oli jo sähköpostissa viesti, että lähtee postiin huomenna Vau!!

    Pystyyköhän sitä "shippedmiestä" seuraamaan, missä se istuskelee sen mun starttipakkauksen kanssa Hitto, ettei nyt vaan jytkähdä sinne lentokoneen ykkösluokkaan nauttimaan sitä viskiä liian kauaksi aikaa.. Suomeksi siis, onko siinä jotain seurantakoodia millä voisi katsoa tilannetta?

    Nyt kun olen tätä palstaa lueskellut, niin kannattaako osta sellainen töpselilaturi seinään, millä ladata akkuja? ( meillä on pari minikannettevaa ja en oikein tiedä miten ne latausta kestää ) Isännän työkoneelle en uskalla mennä latailemaan O0

     
     
  7. #7
    Höyrypää

    Liittynyt
    02/2012
    Sijainti
    Gihttel
    Viestit
    870

    Vs: Voi Vattu mitä herpeaa, koko höyryttely :)

    Joo ei verkkovirta-adapteri huono ostos ole, 5e siitä kärsii. Itse olen egoja ladannu auton mankasta, läppäreistä ja minkämistäkin virtaa antavasta usb:stä, egoissa on ylilataussuoja joten kyllä suht rauhallisin mielin voit kyllä latailla. Ce4+ ja emdcc kun saapuvat niin muista ensitäytön jälkeen antaa imeytyä hyvin, niin paljon kuin vanu itseensä imee, seuraavat täytöt käy sitte nopeammi kun vanu on sisäänajettu, tämä siis tuon ego mdccn kanssa. Ce4+ käyttää vanun sijasta imulankaa, joka on vekottimen yläpäässä, joten sitä on hyvä käyttää ylösalas silloin tällöin.

     
     
  8. #8

    Vs: Voi Vattu mitä herpeaa, koko höyryttely :)

    Suosittelen myös ostamaan sen seinäadapterin lisäksi toisen laturin, ketuttaa jos se ainoa menee rikki

     
     
  9. #9

    Vs: Voi Vattu mitä herpeaa, koko höyryttely :)

    Lainaus Alkuperäinen postaaja Mikots Näytä viesti
    Avalanche, tuo MDCC vetää lähemmäs 4ml nestettä, lieneekö kartot sekoittunu?
    No ehkä vähäsen :-[


    (käytetty rahaa 1201,66 e-savukkeisiin)

     
     
  10. #10
    Höyrykonkari Polgara's Avatar

    Liittynyt
    01/2012
    Sijainti
    Varkaus
    Viestit
    366

    Vs: Voi Vattu mitä herpeaa, koko höyryttely :)

    Muistahan Tinttaleena pitää meidät ajan tasalla ja kertoa kokemuksistasi kun laitteet kotiutuvat ja pääset testailemaan!

    Savutta #0059

    Let's Twist.


     
     
  11. #11

    Vs: Voi Vattu mitä herpeaa, koko höyryttely :)

    Juu, kyllä kirjoittelen Pikkasen eilen vinkkasin isännälle, että voikohan tuosta playkka 3 ladata sitä sähkötupakkaa 8) Ei mennyt kauankaan, kun kauppaan mentiin, niin isäntä tuli töpselilaturi kädessään ja laittoi sen ostoskoriin Väitti, että teinillä menee herrmot jos mun tupakat on siinä kiinni

    Teini yllättäen kyseli eilen, että sähkötupakkaako olet ostamassa? Johon totesin, että joo, olen niitä katellut. Niin sanoi, että oisit sanonut hänelle, niin hän olisi soittanut parille kaverille mistä niitä kannattaa tilata. Siis WTF??
    Teini ei kyllä polta, kun urheilee mutta mitään rotia enää, kun nuoriso tietää enemmän kuin mä

    Oli muuten aika hämmästyneitä, teini plus muut, että tämä blondi on tilannut ULKOMAILTA tavaraa.. Siis englannista ja epsanjasta En kyllä sanallakaan maininnut, että ne sivut on suomennettu 8) Kiitos suomentajille!!!!

    Puolan poikien sivuilla kävin katsomassa valikoimaa, mutta se oli kyllä sellasta sekrobatiaa kielenä, että hyvinkin olis voinut tulla vaikka akvaariotarvikkeita, jos sieltä olisi tilannut.

    Nyt odottelen postia, jokohan sieltä jotain saapuisi :

     
     
  12. #12

    Vs: Voi Vattu mitä herpeaa, koko höyryttely :)

    DA-DAA ja saapuihan se ego-t!!! Litkujahan ei vielä ollut tullut ulkomailta,,, joten malttamattomana kurvasin isännän kanssa paikalliseen myymälään juuri ennen sulkemista. Pitihään sitä laitetta nyt jotenkin päästä testaamaan! Ostin nikotiinitonta kahvi nestettä myyjän suosituksesta. Itse kun en oikein noista nyt tiennyt.. Myyjä näytti myös miten härpäke täytetään ja muut konstit, vinkit jne! Asiaskaspalvelu nikotiiniton. fi:lle siis 10 plus! Käyn kyllä toistekin, sen verran hyvää palvelua oli.

    Akuthan oli ollut kotona laturissa ja tankin täyttö oli peace of cake, kun sen oli nähnyt livenä. Muistin jopa sen reiän tehdä Ja ihan hyvät pössyt nikotiinittomallakin sai! Oikeastaan yllätyin ja se kahvin jälkimaku oli yees!! Taisin jopa yskästä pari kertaa

    Toisaalta kapukka ( ego-t) on pikkaisen, kun sikaria pitelisi ja naisen vaistot kaipaisi jotain sirompaa sormiin mutta toisaalta taas... eroonhan siitä analogisesta pitäisi päästä, joten tavan muuttaminen voisikin olla ihan hyvä juttu!

    Isäntäkin kokeili laitetta ja ei tyrmännyt!!

    Huomenna, jos postipate toisi nikotiinillisia litkuja niin

     
     
  13. #13
    Höyrypää laonovi's Avatar

    Liittynyt
    02/2012
    Sijainti
    Salo
    Viestit
    717

    Vs: Voi Vattu mitä herpeaa, koko höyryttely :)

    Lainaus Alkuperäinen postaaja Tinttaleena Näytä viesti
    Puolan poikien sivuilla kävin katsomassa valikoimaa, mutta se oli kyllä sellasta sekrobatiaa kielenä, että hyvinkin olis voinut tulla vaikka akvaariotarvikkeita, jos sieltä olisi tilannut.
    Kannattaa ostaa Serbo-Kroatia-Serbo -sanakirja
    (Sori OT, oli ihan pakko laittaa)

     
     
  14. #14

    Vs: Voi Vattu mitä herpeaa, koko höyryttely :)

    Jos vaan kivijalkamyymälä on lähellä, niin siellä ensiostos helpottaa, kun joku kädestä pitäen näyttää, mitä niillä laitteilla pitäisi tehdä. Kyllä mä rähmäkäpälä ens alkuun katselin muutamaakin opetusvideota ja kirosin, kun mun 12 v vanha tietsikka ei oikein kauheesti videoita jaksa pyörittää (ja näyttökin on vähän vanha ja ei-niin-tarkka).

    Hienoa että lähti hyvin alkuun, kerrohan jatkokuulumisia.


    (käytetty rahaa 1201,66 e-savukkeisiin)

     
     
  15. #15
    Höyrykone hesekiel's Avatar

    Liittynyt
    02/2012
    Sijainti
    Tamperehan se
    Viestit
    2,762

    Vs: Voi Vattu mitä herpeaa, koko höyryttely :)

    Lainaus Alkuperäinen postaaja Tinttaleena Näytä viesti
    Toisaalta kapukka ( ego-t) on pikkaisen, kun sikaria pitelisi ja naisen vaistot kaipaisi jotain sirompaa sormiin mutta toisaalta taas... eroonhan siitä analogisesta pitäisi päästä, joten tavan muuttaminen voisikin olla ihan hyvä juttu!
    Kyllähän se helpottaa vanhasta tavasta vieroittumisessa, jos ei enää imeskele tupakannäköistä ja -kokoista tikkua.
    Ainakin omasta mielestä normaalin analogisen pitäminen kädessä / huulissa tuntuu kertakaikkiaan naurettavalta nykyään. On tullut teoriamielessä kokeiltua

    edit. Monihan tosin tykkää saada sellaisen 'tupakointia stimuloivan' kokemuksen, sekä itse fyysisen tekemisen sekä tuntohavaintojen kautta.

     
     
  16. #16

    Vs: Voi Vattu mitä herpeaa, koko höyryttely :)

    Lainaus Alkuperäinen postaaja laonovi Näytä viesti
    Kannattaa ostaa Serbo-Kroatia-Serbo -sanakirja
    (Sori OT, oli ihan pakko laittaa)
    Hih, joo!! Toi pitäs olla pakollinen aloittelijoille

    Nyt on kyllä shipped-mies epsanjasta eksynyt johonkin, kun ei pakettia näy eikä kuulu :-\
    Turskatti!
    Puffilta tuli kyllä eilen ( mitä ne nyt olikaan ) mitä oheishärpäkkeitä noista linkeistä niiltä tilasin. Mutta ne nikotiinilliset litkut uupuu...

    Mikähän vois olla sellainen mahdollisimman pienen oloinen kokonaisuus tai nk. tupakkamainen osa tuohon ekon akun päähän? Jossain oli sellaisia, mutta kun en tiennyt käykä ne tuohon meikäläisen patukkaan.

    Noh, ei auta kuin odotella shipped-miestä ja ensi kerralla laittaa sille navigaattori taskuun

    Sen verran muoks, että makuehdotuksia näin alkuunsa hyvin tupakanmakuisia!!! voisi heitellä, jos olisi hyviä vinkkejä tai kokemuksia . Ettei tarvitsisi sokkona tilata. Mikä auttoi sinua alkuun höyrytellessä ekat päivät?
    Tämä sillä, että isäntäkin heräilee kiinnostumaan höyrynpuhaltelusta

     
     
  17. #17
    Höyrykonkari -ih-'s Avatar

    Liittynyt
    06/2012
    Sijainti
    Helsinki
    Viestit
    360

    Vs: Voi Vattu mitä herpeaa, koko höyryttely :)

    Tuolta on ainakin itse tullut tupakanmakuisista liemistä luettua ja nautittua aivan loistavasta ristiretkestä & kirjoitustyylistä.
    http://www.e-savuke.com/forum/index.php?topic=1389.0

     
     
  18. #18

    Vs: Voi Vattu mitä herpeaa, koko höyryttely :)

    Kiits Ih linkistä

    No niin ja sit apua käykö nämä tohon mun kapulaan ??? http://www.nikotiiniton.fi/tuotekuva...cartomizer.jpg

    Ja miten niitä käytetään? Siis onko tossa valmiina joku suukappale vai tungetaanko ne tankkiin vai jotta mitenkä? Niin, niin tiedän että toooosi tyhmä kyssäri mutta kun jossain näin noita ton tapaisia? Niin oli ihan tupakan filtterin näköinen? Sellasesta vois olla alkuun ihan kiva vedellä Jos se siis pelittää niin..

    Muutenhan aika on hurahtanut niitä nesteitä odotellessa :

     
     
  19. #19
    Höyrypää

    Liittynyt
    09/2010
    Sijainti
    kirkkonummi
    Viestit
    610

    Vs: Voi Vattu mitä herpeaa, koko höyryttely :)

    kyllä nuo siihen käy ihan suoraan kierrät akun päähän kiinni.
    valkonen kumi tulppa päästä pois ja tiputtelet nestettä vanuun niin paljon kun mahtuu eli valuu ala puolelta läpi tai :http://www.youtube.com/watch?v=1cFXTEYL0Aw niin ja muistat laittaa sen valkosen tulpan takas tai käytät driptippiä
    V1 & V2 PROVARI,ADAM,PROVAPE,BOLT,ARCTIC JA LUMI,KICK.SIAM COBRA.NAUTILUS.ODDY"v2".

    tulossa:kaikenlaista

     
     
  20. #20

    Vs: Voi Vattu mitä herpeaa, koko höyryttely :)

    Lainaus Alkuperäinen postaaja KISAKASA Näytä viesti
    kyllä nuo siihen käy ihan suoraan kierrät akun päähän kiinni.
    valkonen kumi tulppa päästä pois ja tiputtelet nestettä vanuun niin paljon kun mahtuu eli valuu ala puolelta läpi tai :http://www.youtube.com/watch?v=1cFXTEYL0Aw niin ja muistat laittaa sen valkosen tulpan takas tai käytät driptippiä
    Ja kannattaa siis laittaa nesteet ennenkuin ruuvaa sen kiinni jottei mahdolliset ylivuodot mene akkuun, videosta tämä varmaankin selviää ja KISAKASAkin varmasti sen ajatteli näin, tarkensin vain

     
     
Sivu 1 / 9 12345 ... ViimeinenViimeinen
Keskustelu Blogit ja päiväkirjat

Kirjoitusoikeudet

  • Sinä et voi kirjoittaa uusia viestejä
  • Sinä et voi kirjoittaa vastauksia
  • Sinä et voi muokata liitteitäsi
  • Sinä et voi muokata viestejäsi
  •