Sivu 1 / 3 123 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1 - 20 / 54

Aihe: Lambon seikkailut

  1. #1
    Höyrykone popilo's Avatar

    Liittynyt
    12/2011
    Sijainti
    Tampere
    Viestit
    1,852

    Lambon seikkailut

    19.6 Stoney avokätisesti luovutti minulle Lambonsa. Oli hienoa päästä tapaamaan yksi paikallinen höyryttelijä ihan irl.

    Ajatuksena oli siis tehdä tästä Lambosta ketju, jossa seurataan kuvin ja kertomuksin Lambon reissua pitkin Suomea. Itse nyt ensimmäisenä aloitan tämän ketjun ja ehkäpä tuossa kuukauden bloggaamisen jälkeen luovutan laitteen seuraavalle halukkaalle. Katsotaan minne Lambo ajan saatossa pääseekään.

    Tässä Lambo heti reissunsa alussa parvekkeella ulkoilemassa:


    Juhannuksen viettoa mökillä aloittelemassa. Lainasin kaverilta myös sikarilootan tuohon viereen, muistakaa lukea varoitusteksti:


    Tältä näytti juhannusyö parikkalan suunnalla:



    En voi sanoa että olisin kohdellut Lamboa mitenkään hellästi, se pääsi myös saunaan ja veneilemään, joissa molemmissa piilee riskinsä. Kalanuijaksi Stoney tuota ehdotti, sääli ettei saatu yhtä ainutta kalaa koko juhannuksena, olisi päässyt testaamaan.


    Tällä erää ei kummempia, kirjottelen taas kun Lambo pääsee johonkin tavallisuudesta poikkeavaan seikkailukohteeseen!

     
     
  2. #2
    Höyryttelijä

    Liittynyt
    12/2011
    Viestit
    69

    Vs: Lambon seikkailut

    Seuraan innolla tätä lankaa.


     
     
  3. #3
    Höyrykone popilo's Avatar

    Liittynyt
    12/2011
    Sijainti
    Tampere
    Viestit
    1,852

    Vs: Lambon seikkailut

    Sateenjälkeinen kesäilta alkoi hemmottelemaan auringollaan. Lambo se lähti frisbeen heittelyyn ja pussikaljoille puistoon!


    Myöhemmin samana iltana Lambo kävi istumassa iltaa hyvän ystävänsä VMaxin luona. Isännät ne höyrytteli ensin laitteita testaillessan, ja myöhemmin omien kokkausten maisteluissa päät kipeäksi ja hikikarpalot otsalle. Siitä se idea sitten lähti ja fiiliksen maksimoinniksi rakensivat isännät vielä höyrystinkiukaan. Tunnelma katossa. Tässä kaverukset poseeraamassa:

     
     
  4. #4
    Höyrykone popilo's Avatar

    Liittynyt
    12/2011
    Sijainti
    Tampere
    Viestit
    1,852

    Vs: Lambon seikkailut

    Tänään oli ohjelmassa veneilyä:



    Ja makkaranpaistoa:


    Veneilyssä lambo on siitä loistava kapine, että jos sattuu ankkurinnaru menemään poikki, nii lambosta saa oivan ankkurin! On se niin järkäle kapistus.

     
     
  5. #5
    Höyrypää Stoney's Avatar

    Liittynyt
    09/2011
    Sijainti
    Kotka
    Viestit
    808

    Vs: Lambon seikkailut

    Kyllä lämmittää lueskella näistä retkistä. Hienoa!
    What do you mean, I ain't kind? Just not your kind -D.Mustaine

     
     
  6. #6
    Höyrykone popilo's Avatar

    Liittynyt
    12/2011
    Sijainti
    Tampere
    Viestit
    1,852

    Vs: Lambon seikkailut

    Aattelinkin juuri et onko tää ihan turhaa touhua, jos ei näitä kukaan seuraakkaan Ehkä pidänkin lambon itelläni ja katoan foorumilta
    Eikai, mutta sen verran itsekäs aion olla, että pidän tämän niin kauan että saan tuo Woon toimimaan. Ei huvita jäädä ilman ainuttakaan toimivaa laitetta, nyt kun pöllö annoin egotkin eteenpäin

     
     
  7. #7

    Vs: Lambon seikkailut

    Elä hyvä ihminen nyt kesken lopeta kun olet hyvään alkuun päässyt .Onhan kivaa katsella missä tuo lambo ehtii seikkaillakkaan kesä kuluessa , näyttää siltä et sillä on kulkijan luonne Pikkasen tekstissä vois olla osviittaa missä päin mailmaa noita tilannekuvia on nappailtu 8)

     
     
  8. #8
    HöyryGuru Jalippo's Avatar

    Liittynyt
    10/2011
    Sijainti
    Seinäjoki
    Viestit
    5,380

    Vs: Lambon seikkailut

    Kyllä täällä seuraajia on!

    Jos noi kuvaosoitteet vielä laittais [img] takien sisään, niin nekin tulis mukavasti tekstin keskelle.
    Eli viestinkirjoitusikkunasta painaa taulun kuvaa (Bold symbolin alapuolella) ja sen tekemien tägien väliin laittaa kuvan www.osoitteen, niin näkyy kivasti tässä suoraan.

     
     
  9. #9

    Vs: Lambon seikkailut

    Eli vastaisuudessa hiiren oikeaa kuvan päällä - "Kopio kuvan URL-osoite"
    Jonka sitten täällä heittää [.img][./img] <- noiden väliin (ilman pistettä)
    http://i3.aijaa.com/b/00011/10437749.jpg
    http://i7.aijaa.com/b/00530/10437750.jpg
    http://i1.aijaa.com/b/00132/10437752.jpg
    http://i9.aijaa.com/b/00759/10467422.jpg
    http://i4.aijaa.com/b/00366/10470599.jpg
    http://i3.aijaa.com/b/00784/10470600.jpg
    http://i3.aijaa.com/b/00309/10470601.jpg
    Tarinointiin tulee huomattavasti enenmmän syvyyttä, kun lukijan ei enää tarvitse pomppia jonnekkin aijaahan.
    "Civil disobedience becomes a sacred duty when the state becomes lawless and corrupt" ~Gandhi~

     
     
  10. #10

    Vs: Lambon seikkailut

    Hieno ketju, tätä seurataan..
    popilo, voisit muokata näin jälkikäteen vielä noi kuvat posteihin suoraan näkyväksi?

     
     
  11. #11
    Höyrykone popilo's Avatar

    Liittynyt
    12/2011
    Sijainti
    Tampere
    Viestit
    1,852

    Vs: Lambon seikkailut

    Muokkasin nyt tuon ekan viestin, mut eivät taida kuvat toimia?
    E: No nyt toimivat.

     
     
  12. #12
    HöyryGuru Jalippo's Avatar

    Liittynyt
    10/2011
    Sijainti
    Seinäjoki
    Viestit
    5,380

    Vs: Lambon seikkailut

    Lainaus Alkuperäinen postaaja popilo Näytä viesti
    Muokkasin nyt tuon ekan viestin, mut eivät taida kuvat toimia?
    Eka kuva toimii, mutta muut ei.
    Ekassa kuvassa noudatettu tätä ohjetta: Eli vastaisuudessa hiiren oikeaa kuvan päällä - "Kopio kuvan URL-osoite"

    Muissa kuvissa tagien sisällä se linkki, eikä URL-osoitetta.

     
     
  13. #13
    Höyrykone popilo's Avatar

    Liittynyt
    12/2011
    Sijainti
    Tampere
    Viestit
    1,852

    Vs: Lambon seikkailut

    Noniin, nyt muokkasin, toimivat kaiketi kaikki nyt?

     
     
  14. #14
    HöyryGuru Jalippo's Avatar

    Liittynyt
    10/2011
    Sijainti
    Seinäjoki
    Viestit
    5,380

    Vs: Lambon seikkailut

    Lainaus Alkuperäinen postaaja popilo Näytä viesti
    Noniin, nyt muokkasin, toimivat kaiketi kaikki nyt?
    +1 ja luettavuus parani heti potenssiin 2! =)

     
     
  15. #15
    Höyrypää MikaMM's Avatar

    Liittynyt
    12/2011
    Sijainti
    Jyväskylä
    Viestit
    874

    Vs: Lambon seikkailut

    Loistavaa!

    Nythän tätä tulee 100% varmuudella seurattua.

     
     
  16. #16
    HöyryGuru Jalippo's Avatar

    Liittynyt
    10/2011
    Sijainti
    Seinäjoki
    Viestit
    5,380

    Vs: Lambon seikkailut

    Pitäisköhän toi Lambo tägätä jotenkin The Lamboksi, ettei mitkään feikit tuu tähän ketjuun pyörimään...

    Vaikka ekan omistajan nimikirjaimet johonkin tms.?

     
     
  17. #17
    Höyrykone popilo's Avatar

    Liittynyt
    12/2011
    Sijainti
    Tampere
    Viestit
    1,852

    Vs: Lambon seikkailut

    Meinasin että jokainen aina kaiverruttaa omat nimikirjaimet ennenkuin siirtyy uuteen oisoitteeseen.

     
     
  18. #18

    Vs: Lambon seikkailut

    Mäkin vasta pongasin tän ketjun, jatkoa vaan lambon seikkailuille. Hauska ideahan tämä.

     
     
  19. #19
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    06/2012
    Sijainti
    Oulu
    Viestit
    125

    Vs: Lambon seikkailut

    Lainaus Alkuperäinen postaaja Stoney Näytä viesti
    Kyllä lämmittää lueskella näistä retkistä. Hienoa!
    +1 go lambo go
    Käytössä: Mini lava 2.1-T, RST Arctic...
    ...Tulossa: Lavatube 2.1T & Lumi tankki

    Kun joku sanoo, että on koonnut omaisuutensa kovalla työllä, kysykää häneltä, kenen työllä.

     
     
  20. #20
    Höyrykone popilo's Avatar

    Liittynyt
    12/2011
    Sijainti
    Tampere
    Viestit
    1,852

    Vs: Lambon seikkailut

    Jahas, aika taas katsella missä Lamborghini on viime aikoina seikkaillut. Ollut vähän taukoa tässä, lähinnä huonon kelin, sekä itseni liikkumattomuuden takia. Tässä nyt pari räpsyä reissuilta.

    Valitettavasti kun en itse päässyt Kotkan ekaan höyrymiittiin, niin kävin jälkikädessä kuitenkin vähän haistelemassa että josko nurkkiin olisi jagerbombin tuoksu jäänyt.

    Tässä siis Segelissä:



    Eräänä päivänä oli aika pienelle paikallishistoriakierrokselle. Kotkassa sijaitseva Langinkoski, joka on siis osa kymijokea, on historiallisesti melko merkittävä paikka. Tässä infopläjäystä:
    Aleksanteri III vieraili Langinkoskella ensimmäisen kerran vuonna 1880 ollessaan kruununprinssinä. Vieraillessaan toisen kerran Langinkoskella hän ilmoitti haluavansa pienen kalamajan kosken rannalle. Majan rakentaminen aloitettiin kesällä 1888 ja se vihittiin käyttöön seuraavana vuonna. Rakennuksen suunnitteli Magnus Schjerfbeck ja sisustuksen Johan Jacob Ahrenberg. Aleksanteri III vietti kalastusmajalla aikaa useana kesänä. Vuonna 1894 valtaan astunut keisari Nikolai II vieraili Langinkoskella vain kerran. Suomen itsenäistymisen jälkeen Langinkosken alue siirtyi rakennuksineen valtiolle. Museo perustettiin vuonna 1933 ja rakennusta alettiin entistää alkuperäiseen asuunsa. Nykyään rakennuksia hallinnoi Museovirasto.
    Kalastusmajan lähellä on 1800-luvun alussa rakennettu pieni ortodoksinen kappeli. Kappelin rakensivat Valamon luostarin munkit, jotka olivat saaneet koskeen kalastusoikeuden vuonna 1797. Kotkan ortodoksinen seurakunta on pitänyt siellä kesäjumalanpalveluksia 1970-luvulta alkaen.

    Keisarillinen kalastusmaja kuuluu lakipykälien mukaan edelleen Venäjän valtiolle, joten hyshys. Ja kätköilijät, vinkvink.

    Tässä pari räpsyä:



    Tuli myös käväistyä maamme pääkaupungissa eli Helsingissä. Tai ainakin Vantaalla. Flamingossa mukavasti vietettiin romantillinen viikonloppu Lambon kanssa. Ai juu ja tyttöystävä roikkui myös mukana. On muuten loistava paikka. Visuaalisesti parasta antia oli ehdottomasti hohtominigolf, joka oli aivan vimpan päälle. Radoissa oli melkein aina jotain liikkuvaa ja/tai äänekästä, oikein ameriikanmeiningillä.

    Tässä kuvaa kyseiseltä radalta. Tehtävä: etsi Lambo kaiken kimmalluksen joukosta


    Mukavasti saatiin hotellihuone kymppikerroksesta, joten näköala oli lättänän maan miehelle aika hieno. Ilmeisesti Lamboakin huimasi koska hetki kuvan ottamisen jälkeen se syyti nesteet pihalle.
    Erittäin positiivista oli se etten saanut hotellihuoneen palohälytintä soimaan kertaakaan! Sikäli tosi hienoa koska huoneessa oli sprinkleri :-[

    Tuolla jossain siintää kaiketi se Hellssinki.

     
     
Sivu 1 / 3 123 ViimeinenViimeinen
Keskustelu Sähkötupakka (e-Savuke) yleisesti

Kirjoitusoikeudet

  • Sinä et voi kirjoittaa uusia viestejä
  • Sinä et voi kirjoittaa vastauksia
  • Sinä et voi muokata liitteitäsi
  • Sinä et voi muokata viestejäsi
  •