Sivu 1 / 191 123451151101 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 1 - 20 / 3802

Aihe: Tupakkalaki uudistuu - lausuntokierros 28.9. asti

  1. #1

    Tupakkalaki uudistuu - lausuntokierros 28.9. asti

    Tupakkalaki uudistuu - lausuntokierros 28.9. asti - Artikkeli - Sosiaali- ja terveysministeriö

    Uusi tupakkalaki toisi pakolliset teksti- ja kuvavaroitukset vähentämään tupakan houkuttelevuutta. Savukkeista ja kääretupakasta kiellettäisiin tunnusomaiset maut. Tiukat laatu- ja turvallisuusvaatimukset täyttävät nikotiinipitoiset sähkösavukkeet tulisivat Suomen markkinoille siten, että ne siirtyisivät lääkelain alta tupakkalainsäädännön piiriin. Lisäksi taloyhtiöt voisivat jatkossa nykyistä helpommin kieltää tupakoinnin parvekkeella. Muun muassa nämä muutokset sisältyvät luonnokseen uudeksi tupakkalaiksi, josta sosiaali- ja terveysministeriö pyytää lausuntoja 28.9. mennessä.

    Nykyinen tupakkalaki on vuodelta 1976. Uudistus liittyy osittain EU:n tupakkatuotedirektiiviin, jonka on oltava täytäntöönpantuna jäsenmaissa viimeistään 20.5.2016. Osa muutoksista taas perustuisi Suomen omaan harkintaan ja lainsäädäntötarpeisiin. Nykyistä lakia on muutettu niin monta kertaa, että se on hajanainen eikä kaikilta osin vastaa nykyistä perustuslakia.
    Tupakkatuotedirektiivi edellyttää muun muassa, että tunnusomaiset maut kielletään savukkeista ja kääretupakasta. Suositut maut, kuten mentoli, kiellettäisiin kuitenkin vasta siirtymäajan jälkeen vuonna 2020. Pakolliset teksti- ja kuvavaroitukset peittäisivät tupakkapakkauksista 65 %.
    Tupakkatuotedirektiivi toisi Suomeen nikotiinipitoiset sähkösavukkeet. Sähkösavukkeille säädettäisiin sama ostoikäraja kuin tupakkatuotteille, niiden myynti olisi luvanvaraista, niissä ei saisi olla makuaineita eikä niitä saisi käyttää tupakoimattomissa tiloissa tai pitää esillä vähittäismyynnissä.
    Tupakkatuotteiden ja sähkösavukkeiden nikotiininesteiden tuonnille ETA-maiden ulkopuolelta tulisi sama 20 tunnin aikaraja kuin alkoholille. Tämä tarkoittaisi sitä, että henkilön pitää olla poissa Suomesta vähintään 20 tuntia voidakseen tuoda tupakkatuotteita maahan. Samaten kiellettäisiin tupakkatuotteiden ja sähkösavukkeiden netti- ja muu etämyynti.
    Uusi tupakkalaki antaisi taloyhtiöille mahdollisuuden nykyistä helpommin rajoittaa tai kieltää tupakointia parvekkeella tai asunnon muulla ulkoalueella, kuten terassilla. Tämän edellytyksenä olisi terveysviranomaisen lausunto siitä, että tupakoinnista aiheutuu savuhaittaa. Sama mahdollisuus koskisi myös tapauksia, joissa savuhaitta leviää asunnosta toiseen rakenteiden kautta.
    Lisäksi Suomessa kiellettäisiin nuuskan tavoin myös kaikkien muidenkin savuttomien tupakkatuotteiden (purutupakka ja nenänuuska) myynti ja maahantuonti. Savuttomien tupakkatuotteiden maahantuonnin enimmäismäärää pienennettäisiin nykyisestä 1,5 kilosta 0,5 kiloon.
    Lausunnot uudesta tupakkalaista pyydetään laajasti eri tahoilta 28.9.2015 mennessä. Hallituksen esitys uudeksi tupakkalaiksi on tarkoitus antaa loppuvuodesta.

     
     
  2. #2
    Voiko ton ymmärtää niin, että Suomessa saisi myydä kaupoissa vain ilman makuja olevia nikotiinillisia pohjanesteitä?
    Mikäänhän ei varmaankaan voi kieltää makutiivisteiden myyntiä, mutta valmiinako ei sitten saa olla? Eli siwasta ei voi ostaa esim. valmista menthol-nikotiininestettä?

     
     
  3. #3
    Reivi
    Vieras
    Kielletään sähkösavukkeiden netti- ja etämyynti. Siis koskeeko tämä myös laitteita, vai edelleen pelkästään nesteitä? Räjähtää hinnat käsiin ja tarjolla on vain jotain vitun egotikkuja? Noh, lopettaminen tän höyrynkin osalta on ollu jo tovin mielessä, joten evvk, pitäkööt tunkkinsa.

     
     
  4. #4
    Höyrykone IcedForce's Avatar

    Liittynyt
    08/2012
    Sijainti
    Turku
    Viestit
    2,196
    Mitä tuota ehdotusta nopeasti selailin, niin porsaanreikiä on olemassa.

    Pääsääntöisesti vaikuttaisi tulevat varmat kiellot olemaan nettimyynnin kieltäminen kokonaan (myös Suomen sisällä), eli kaikki jotka eivät asu paikkakunnalla tai sellaisen läheisyydessä, jossa on kivijalkakauppa, niin life is hard. Suurin osa rajoituksista koskee vain nikotiinipitoisia nesteitä (joiden tulee olla lääkelain mukaisia ja makuaineettomia, eli joko enintään 0.82 grammaa tai kerta-annoksena 10 milligrammaa). Mitä tuo sitten todellisuudessa tarkoittaa on eri asia, onko yksi 10ml pullo pakkaus, jossa saa olla enintään 0,82 grammaa nikotiinia, vai kerta-annos, jossa saa olla 10 milligrammaa nikotiinia, ja minkälainen rulijanssi se on, että saa myydä nikotiinipitoista pohjaa.

    Sinällään näkisin, että tuossa on mahdollisuutena, että nykyiset kivijalkakaupat jatkavat nikotiinittomana myyntiä (laitteista ei ole tuossa esityksessä mitään rajattu, paitsi 6kk ilmoituspakkoa nikotiinillisille laitteille ja ne jo direktiivissä säädetyt rajoitteet). Luultavasti PG ja VG ja makuaineiden myyntiä ei voida estää, kunhan kauppiaat nyt tajuavat ne laittaa elintarvikemauiksi. Tupakkavero tietty nikotiinipohjaan iskee ja en usko, että PaskaSaari tai muut toisivat Siwoihin 10ml täyttöpulloja, vaan myyvät niitä kartojaan vastaisuudessakin ja hakevat niille myyntiluvat. Mutta vaikuttaisi, että olisi jonkinlainen mahdollisuus siihen, että joku kauppa Suomessa hankkii myyntiluvan 10ml pullolle nikotiinipohjaa ja muut kivijalat alkavat tätä myymään.

     
     
  5. #5
    Ja hinta 10 ml:n nikotiinibaselle verotettuna Suomessa on - Paljon!

     
     
  6. #6
    PoliisiGuru Rotax's Avatar

    Liittynyt
    11/2011
    Sijainti
    Espoo
    Viestit
    2,856
    Vapers Finland RY kuuluu myös listaan, jolta STM haluaa saada lausuntonsa. Aikamoista kieltolakia on STM tehnyt, sillä laitteilta vaaditaan vuotamaton täyttö ja että laitteesta vapautuu nikotiinia tasaisesti normaalissa käytössä.

    EDIT: myös nikotiinittomat valmismakunesteet kielletään

    :wq

     
     
  7. #7
    Jos tällaisenaan menee läpi, niin aika vaikea lainkuuliaisen kansalaisen on sähkötupakointia enää harrastaa. Menee samanlaiseksi touhuksi, kun nuuskan käyttö nykyään, että pimeillä kujilla tavara vaihtaa omistajaa... :-(
    Jos Siwasta saa ostaa 10 ml pullon raskaasti verotettua mautonta nikotiinipohjaa ja makutiivisteet tarvitsee ostaa pimeiltä kujilta, niinkuin kunnon laitteetkin, niin...

     
     
  8. #8
    Höyrykone Steamy's Avatar

    Liittynyt
    12/2013
    Sijainti
    Varkaus
    Viestit
    4,318
    Lainaus Alkuperäinen postaaja Rotax Näytä viesti
    myös nikotiinittomat valmismakunesteet kielletään
    Siellä on viisaat päät lyöty yhteen.

     
     
  9. #9
    PoliisiGuru Rotax's Avatar

    Liittynyt
    11/2011
    Sijainti
    Espoo
    Viestit
    2,856
    Jos tuo menisi suoraan läpi, niin markkinoilla olisi ainoastaan Ison T:n analogisen näköisiä tuotteita, joissa ei ole makuaineita. Täyttöpatruunoita saisi sentään ostaa ja 10ml täyttöpulloja, olettaen, että höyrytin sisältää vuotamattoman täytön mahdollistavan mekanismin. STM kertonee, miten tuo toteutetaan. Myös höyryttely kielletään samoissa paikoissa kuin tupakointi ja uutena tuohon kieltoalueeseen tulee mm. parveke.

    EDIT: Tästä löytyy lista tahoista, joilta STM haluaa lausunnon.

    :wq

     
     
  10. #10
    Reivi
    Vieras
    Mitäpä ei suomessa kiellettäis. Päivä päivältä vituttaa entistä enemmän olla osa tätä yhteiskuntaa.

     
     
  11. #11
    Höyrypää lepetius's Avatar

    Liittynyt
    09/2013
    Sijainti
    Lohja
    Viestit
    631
    Nostan kyllä hattua, että Vapers Finland Ry:n mielipide kuullaan asiassa. Onko sillä vaikutusta, jää nähtäväksi. Toivotaan.

    ...

     
     
  12. #12
    PoliisiGuru Rotax's Avatar

    Liittynyt
    11/2011
    Sijainti
    Espoo
    Viestit
    2,856
    Löytyy tuosta lakiesityksestä vielä ylläreitäkin:

    58 § Makuaineiden myyntikielto
    Nikotiininesteen maustamiseen tarkoitettua ainetta ei saa myydä tai muutoin luovuttaa kuluttajille.



    :wq

     
     
  13. #13
    Höyrykone Steamy's Avatar

    Liittynyt
    12/2013
    Sijainti
    Varkaus
    Viestit
    4,318
    No hoh hoijjaa, pikkasen pitkälle ruvetaan jo menemään. Mitenkähän muka edes tollasta kukaan voisi valvoa. Tosiaan asiantuntiat asialla.

     
     
  14. #14
    Höyrykone eLehis's Avatar

    Liittynyt
    12/2011
    Sijainti
    Helsinki
    Viestit
    2,621
    Ulottavatko nämä makunesteiden kiellot niksapurkkaan? eipä siitä väliä kun en ko purkkaa käytä.
    Aika tiukkoja ovat, onko tallinnan reitille kausikorttia?

     
     
  15. #15
    Höyrykone eLehis's Avatar

    Liittynyt
    12/2011
    Sijainti
    Helsinki
    Viestit
    2,621
    Lainaus Alkuperäinen postaaja Steamy Näytä viesti
    No hoh hoijjaa, pikkasen pitkälle ruvetaan jo menemään. Mitenkähän muka edes tollasta kukaan voisi valvoa. Tosiaan asiantuntiat asialla.
    Kauppojen maustehyllyillä alkaa olla kuhinaa

    Tässä pudotetaan markkinat tupakkayhtiöiden käsiin, voi hitto mitä tupakkayhtiöiden kätyreitä! Verenpaine tässä nousee, eivätkö ne ymmärrä ollenkaan
    Viimeksi muokannut eLehis; 11.08.15 kello 18:38.

     
     
  16. #16
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    03/2015
    Sijainti
    Pori
    Viestit
    100
    Jaha, siellä lyöty kumisevat kallot yhteen ja väriliiduilla raapustettu uudet aapiset.

     
     
  17. #17
    Mielenkiintoista nähdä, millaiseksi rangaistuskäytäntö muodostuu. Paljonko tulee päiväsakkoja, jos jää kiinni postitullissa, että on tilannut ulkomailta toimivan ja järkevän laitteen. Tai nikotiinia. Tai makunestettä.

     
     
  18. #18
    Höyrypää fateful's Avatar

    Liittynyt
    01/2014
    Sijainti
    Turku
    Viestit
    939
    Tähän voi vaan todeta, että vmp. Toivottavasti se totally wickedin kanne siitä eu:n laista menee läpi ja noi joutuu kumoamaan noi paskat.

     
     
  19. #19
    Höyrykone Steamy's Avatar

    Liittynyt
    12/2013
    Sijainti
    Varkaus
    Viestit
    4,318
    Lainaus Alkuperäinen postaaja eLehis Näytä viesti
    Tässä pudotetaan markkinat tupakkayhtiöiden käsiin, voi hitto mitä tupakkayhtiöiden kätyreitä! Verenpaine tässä nousee, eivätkö ne ymmärrä ollenkaan
    Niin eihän tässä höyryttelyn osalta ole ollut kyse ihmisten terveydestä missään vaiheessa vaan siitä, että verorahoja menetetään. Noi jos oikeasti olisivat huolissaan ihmisistä niin tupakka olisi kielletty ajat sitten.

     
     
  20. #20
    Höyrypää Deetwo7's Avatar

    Liittynyt
    07/2014
    Sijainti
    Tampere
    Viestit
    448
    Lainaus Alkuperäinen postaaja eLehis Näytä viesti
    Ulottavatko nämä makunesteiden kiellot niksapurkkaan? eipä siitä väliä kun en ko purkkaa käytä.
    Aika tiukkoja ovat, onko tallinnan reitille kausikorttia?
    Ei, koska purkka on lääkevalmiste.
    Makuainekielto ulottuu kyllä niinkin pitkälle että esim dr ötkerin elintarvikemakuaineita ei saa olla nikotiininesteen läheisyydessä, jotta makuainekieltoa ei kierrettäisi.

    Rajoitukset ulottuu laitteisiin.. Ja laitteiden _komponentteihinkin_. Tässä nyt vielä kyllä luen läpi tuota että varmasti tulee muuta kivaa.

     
     
Sivu 1 / 191 123451151101 ... ViimeinenViimeinen
Keskustelu Terveys-, lakiasiat, uutisointi ja matkustus

Kirjoitusoikeudet

  • Sinä et voi kirjoittaa uusia viestejä
  • Sinä et voi kirjoittaa vastauksia
  • Sinä et voi muokata liitteitäsi
  • Sinä et voi muokata viestejäsi
  •