Sivu 1 / 19 1234511 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 1 - 20 / 363

Aihe: Vapefest Finland 2015 - 22.8.2015 (12:00-21:00)

  1. #1

    Vapefest Finland 2015 - 22.8.2015 (12:00-21:00)


    Mikä ihmeen Vapefest Finland?


    Aikojen alusta lähtien ihmiset ovat kokoontuneet toreille, kantakuppiloihin, parkkipaikoille ja
    puistoihin keskustelemaan ja kummastelemaan itseään kiinnostavista aiheista. Oli se sitten autot,
    yleinen rakentelu, jääkiekko tai tatuoinnit – joka puolelta maata löytää jonkun, jota sama aihepiiri
    varmasti kiinnostaa.

    Vapefest Finland on lähtöisin juuri tästä ajatuksesta, että samasta harrastuksesta kiinnostuneet
    voivat kokoontua hyvässä hengessä tutustumaan niin toisiin ihmisiin, kuin uuteen ja vanhaan
    teknologiaan. Omalla tavallaan tapahtumaa voisi ehkäpä kutsua jopa erittäin suureksi
    vertaistukiryhmän kokoontumiseksi.

    Vapefest on kasvanut vuosi vuodelta yhä isommaksi tapahtumaksi, kooten yhteen niin höyryttelystä
    kiinnostuneita tupakoitsijoita kuin useamman vuoden höyrytelleitä käyttäjiä. Paikalla on myös niin
    kotimaisia kuin ulkomaisia höyrykauppiaita, laitevalmistajia ja heidän edustajiaan. Tapahtuma tarjoaa
    siis loistavat mahdollisuudet solmia uusia tuttavuuksia ja kasvattaa yleistä tietoisuutta aihepiiristä.

    Festeillä on myös erilaista ohjelmaa, esimerkiksi leikkimielisiä kilpailuja, joihin kuka tahansa saa
    osallistua. Palkintoina on sponsoreiden lahjoittamia tuotepalkintoja. Lisäksi tarjolla on nesteiden
    maistelua, opastusta ja suuren suosion saanut arvonta, jonka mahtavista palkinnoista on aina puhuttu
    pitkään Vapefestien jälkeenkin.

    Vapefesteiltä kaikilla on jotain kotiin vietävää, on se sitten ostoksia, onnettaren antimia tai muuten vain hyviä muistoja.

    Tapahtuma on K-18 ja sisäänpääsy on ilmainen (Tapahtumapaikasta riippuen saatetaan kuitenkin veloittaa narikkamaksu).

    Vuodesta 2015 lähtien Vapefest Finlandin järjestää Vapers Finland ry, yhdistys höyryttelijän asialla.

    Vapefest Finland 2015

    Vapefest Finland järjestetään nyt viidettä kertaa, ensimmäistä kertaa Vapers Finland ry:n toimesta.

    Missä ja Milloin?

    Lauantaina 22.8.2015 klo 12-21

    Paikkana toimii Helsingin keskustasta löytyvä LeBonk.
    LeBonkissa on 2 kerrosta + komea kattoterassi.
    Joka kerroksessa oma baari, kattoterassin baari auki säävarauksella.
    Liikuntarajoitteisia varten invahissi.


    Huom! 3e narikkamaksu veloitetaan kaikilta!

    Majoittuminen

    Helsingissä on samaisena viikonloppuna paljon myös muita tapahtumia, kuten Eläköön koirat! Olympiastadionilla.
    Tästä syystä jos et ole vielä varmistanut mahdollista yöpymispaikkaa, kannattaa asia hoitaa pois alta mahdollisimman pian.

    Hotelleja kannattaa vertailla eri sivustoilla: Ebookers.fi, Trivago.fi, Hotels.com – Mikä tahansa
    Kluuvin, Kampin, Katajanokan, Hakaniemen, Töölön tai Punavuoren hotelleista on ihan kävelymatkan
    päässä tapahtumapaikalta (Yrjönkatu 24, Helsinki). Lähimpinä taitaa kuitenkin olla Sokos Hotel Torni,
    Hotelli Finn sekä Omena Hotel Yrjönkatu.

    Suosittelemme myös kyselemään muilta tapahtumaan osallistuvilta mahdollisia majoituspaikkoja.

    Saapuminen

    Tapahtumapaikalle pääsee kätevimmin joko junalla tai bussilla. Helsingin juna-asemalta on n. 8min
    kävelymatka, Kampin linja-autoasemalta taas n. 7min kävelymatka.

    Tapahtumapaikan läheisyydestä löytyy myös muutamia parkkihalleja, mikäli olet tulossa autolla.
    Suosittelemme P-CityForumia, jonka hintatiedot löydät täältä.

    Suosittelemme myös kyselemään mahdollisia kimppakyytejä keskustelupalstoilta ja facebookista.

    Lisäksi Tampereelta on lähdössä yhdistyksen järjestämä kuljetus,
    ilmoittautuminen sekä lisätietoja Festikyyti Tampere - Helsinki - Tampere | Vapers Finland ry


    TAPAHTUMASSA

    Ovet aukeavat tapahtumaan klo 12.00. Tapahtuma-alueena toimii koko LeBonk.

    Ota mukaasi riittävä määrä täysiä akkuja. Paikanpäältä löytyy pienimuotoinen akkujen latauspaikka,
    mutta et välttämättä saa akkujasi heti lataukseen. Matkaan on hyvä varata jokin nesteiden maisteluun
    tarkoitettu laite, sillä makusteltavia nesteitä tapahtumassa riittää.

    Saapuessasi tapahtumaan kannattaa ensimmäiseksi käydä itselleen nappaamassa nimitarra, johon
    voit kirjoittaa oman nimesi tai nimimerkkisi, jotta monet internetissä tutuiksi tulleet höyryttelijät
    tunnistavat sinut. Nimitarra liimataan vaatteeseen, on helppo irrottaa pois eikä tee vahinkoa vaatteelle.

    Paikanpäällä on runsaasti kauppiaita sekä festitarjouksia, joten suosittelemme tulemaan paikalle
    ajoissa, sillä parhaat viedään päältä tietysti ensimmäisenä.

    Tapahtumaan on ilmainen pääsy, mutta 3e narikkamaksu veloitetaan kaikilta.

    Festipaita

    Ensimmäistä kertaa sinulla on mahdollisuus ostaa itsellesi virallinen festipaita! Ennakkoon varatun
    paidan hinta on 15e, festeiltä ostettuna (mikäli tavaraa riittää) 20e. Lisätietoa Vapefest Finland 2015
    festipaidan ennakkovarauksesta sekä kuva printistä Festipaitojen ennakkovaraus | Vapers Finland ry


    Maksaminen

    Suosittelemme varautumaan sekä käteisellä että kortilla. Osalla myyjistä on kortinlukijat, mutta
    välttämättä ei kaikilla. Yhdistyksen myyntipöydässä käy ainoastaan korttimaksu. LeBonkin läheltä
    löytyy kuitenkin Otto-automaatteja tarpeen vaatiessa.


    Syöminen ja juominen

    Tapahtumapaikan läheltä löytyy kävelyetäisyydeltä rutkasti erilaisia ruokapaikkoja aina grillistä
    tasokkaaseen ravintolaan. Mieluista ruokapaikkaa voit etsiä vaikka etukäteen Eat.fi | Kaikki ravintolat kartalla

    LeBonkilla on A-oikeudet, joten kuivin suin ei festeillä tarvitse olla. Juomaa löytyy aina vedestä
    väkevään. Lisäksi LeBonkin joka kerroksessa on oma baaritiski, joten jonoja ei synny niin helposti.
    Kattoterassin tiski on kuitenkin auki vain sään salliessa.


    Yhdistys, ongelmat ja apu

    Jos sinulta hukkuu tavaraa, haluat kysyä jotain tai tulla vain juttelemaan Vapers Finland ry:n
    ydinjengin kanssa, löydät meidän LeBonkin ensimmäisestä kerroksesta yhdistyksen omasta pöydästä.
    Yhdistyksellä on myös oma myyntipöytänsä, jossa ainoana maksutapana käy korttimaksu. Vapers
    Finland ry ei vastaa mahdollisista tavaroiden häviämisistä tai rikkoontumisista, mutta pyrimme
    auttamaan parhaamme mukaan.

     
     
  2. #2
    Ohjelma

    12.00 LeBonkin ovet avataan, festit alkavat
    13.00 Tervetulopuhe
    15.00 Kilpailu: Höyrynenä 2015
    16.00 Kuvakisa päättyy
    17.00 Urdu meet & greet
    18.00 Ennakkovarattujen paitojen lunastus päättyy, kuvakisan voittajan julistaminen
    19.00 Kilpailu: Höyrypilvi
    20.00 Raffle, jonka jälkeen kiitospuhe
    21.00 Vapefest päättyy, siirtyminen Club PRKL jatkoille
    Huom! Ajat ovat suuntaa antavia ja muutokset ohjelmistoon ovat mahdollisia
    Viimeksi muokannut VapersFinland; 16.08.15 kello 21:28.

     
     
  3. #3
    Kilpailut

    #VFRY2015 Kuvakisa (Kilpailu käynnissä, osallistu nyt)

    Julkaise Facebookissa tai Twitterissä kuva aiheena ”Minun höyryävä kesäni” hashtagillä #VFRY2015
    Säännöt:
    Kilpailussa osallistujat lataavat kuvia sosiaaliseen mediaan aiheena ”Minun höyryävä kesäni”
    Yhdistys valitsee kolme parasta kuvaa joista raati sitten valitsee voittajan.

    • Kuva tulee julkaista osallistujan omalla Facebook- tai Twittertilillä
    • Kilpailuun voi osallistua niin monella kuvalla kuin haluaa.
    • Kuvaan liitetään mukaan kilpailun edellyttämä hashtag #VFRY2015. Jos hashtag puuttuu, kuva ei ole mukana kilpailussa.
    • Kuvan aiheena pitää olla ”Minun höyryävä kesäni”
    • Kilpailuun osallistuvat kuvat ovat esillä Vapefest Finland 2015 tapahtumassa
    • Kuka tahansa voi osallistua kilpailuun. Voittajakuva julkaistaan yhdistyksen sivustolla sekä yhdistyksen Twitter- ja Facebook-sivuilla.
    • Kilpailu päättyy festien aikana 22.8.2015 klo 16.00



    Höyrynenä 2015

    Tähän kilpailuun voi osallistua max. 10 henkilöä.
    Kilpailijoilla tulee olla oma dripperi, modi sekä vaihtopumpulia ja lankaa mukana.
    Höyrynenän 2015 titteli annetaan sille höyryttelijälle joka nopeinten ja tarkimmin osaa yhdistää kaikkien nesteiden maut etiketteihinsä. Kilpailijat saavat viisi nestettä arvioitavaksi ja vastausvaihtoehtoja on kymmenen. Nesteitä voi nuuhkia, mutta ennen vastauksien antamista tulee ainakin neljää viidestä nesteestä käyttää dripperissä.
    Neljä nopeinten oikein vastannutta pääsevät finaali kierrokselle, jossa tulee vastaan uudet nesteet ja vaihtoehdot.


    Höyrypilvikilpailu

    Nimikin sen kertoo, kaikille tuttu klassikkokilpailu höyrytapahtumista. Kilpailussa on 2 eri sarjaa: Max 100W ja Mekaaniset.

    • Voittajaksi kruunataan se, joka puhaltaa näyttävimmän cumuluspilven. Voittaja ratkaistaan yleisön huutoäänestyksellä.
    • Kilpailijat kilpailevat omilla laitteillaan ja nesteillään.
    • Atona saa käyttää mitä ikinä haluaa.
    • Max 100W sarjassa nimen mukaisesti modin tulee olla max 100W, joka tarkistetaan ja mekaanisten sarjassa modin tulee olla yhdellä akulla toimiva mekaaninen.
    • Jokainen kilpailija huolehtii itse laitteensa turvallisuudesta. Eli käyttäkää turvallisia akkuja ja tarpeeksi turvallisia vastuslukemia. Yhdistys ei vastaa, jos kilpailijalle tapahtuu jotain.
    Viimeksi muokannut VapersFinland; 16.08.15 kello 21:29.

     
     
  4. #4

     
     
  5. #5
    Höyrykone Steamy's Avatar

    Liittynyt
    12/2013
    Sijainti
    Varkaus
    Viestit
    4,318
    Ei varmaan ole tulossa kuin kotimaisia kauppiaita?

     
     
  6. #6
    Lainaus Alkuperäinen postaaja Steamy Näytä viesti
    Ei varmaan ole tulossa kuin kotimaisia kauppiaita?
    Näillä näkymin olisi ainakin yksi ulkomainenkin tulossa, mutta vain makustelupöydän muodossa (edustajineen siis).
    "Civil disobedience becomes a sacred duty when the state becomes lawless and corrupt" ~Gandhi~

     
     
  7. #7
    Höyrykone Miru's Avatar

    Liittynyt
    03/2015
    Sijainti
    Järvenpää
    Viestit
    6,563
    Kiinnostaisi kovasti tulla, mutta yksin on tylsää.Jospa saisin jonkun kaverin mukaan

     
     
  8. #8
    Höyrykone Petsku89's Avatar

    Liittynyt
    05/2014
    Sijainti
    Vantaa
    Viestit
    1,034
    Lainaus Alkuperäinen postaaja Miru Näytä viesti
    Kiinnostaisi kovasti tulla, mutta yksin on tylsää.Jospa saisin jonkun kaverin mukaan
    Mie oon menossa!

     
     
  9. #9
    Höyrykone Beenari's Avatar

    Liittynyt
    06/2014
    Sijainti
    Hässlinki
    Viestit
    2,591
    Lainaus Alkuperäinen postaaja Miru Näytä viesti
    Kiinnostaisi kovasti tulla, mutta yksin on tylsää.Jospa saisin jonkun kaverin mukaan
    Mukaan vaan. Mikäli on sama meno kuin mitä miiteissä on ollut, ei tarvitse olla yksin. Saat uusia kavereita ja paljon!
    #teamStarre

    Lähetetty minun vaimon läppäristä ilman mitään vitun tapatalkkia.




     
     
  10. #10
    Höyrykone Miru's Avatar

    Liittynyt
    03/2015
    Sijainti
    Järvenpää
    Viestit
    6,563
    Olisko joku kimppakyyti mitään? Itse meinasin mennä junalla jos pari sidukkaa siellä ottaisi Lähteekö joku mun messiin tai jotain, ehdotuksia?

     
     
  11. #11
    Höyrykone Beenari's Avatar

    Liittynyt
    06/2014
    Sijainti
    Hässlinki
    Viestit
    2,591
    Asun junaradan varrella, mutta ihan eri junan, semmoisen oranssin junan, joten en voi tarjota matkaseuraa. Paitsi ehkä steissiltä bonkkiin.
    #teamStarre

    Lähetetty minun vaimon läppäristä ilman mitään vitun tapatalkkia.




     
     
  12. #12
    Höyrykone höyrypää92's Avatar

    Liittynyt
    06/2013
    Sijainti
    Raisio
    Viestit
    5,681
    Ei todellakaan tarvitse yksin olla.

    Onko turusta päin porukkaa lähdössä.
    Jos niin millä? Joko junaliput ostaisi vai onko joku menossa omalla autolla ja kyytiin mahtuisi?

     
     
  13. #13
    Höyrykone IcedForce's Avatar

    Liittynyt
    08/2012
    Sijainti
    Turku
    Viestit
    2,196
    Lainaus Alkuperäinen postaaja höyrypää92 Näytä viesti
    Ei todellakaan tarvitse yksin olla.

    Onko turusta päin porukkaa lähdössä.
    Jos niin millä? Joko junaliput ostaisi vai onko joku menossa omalla autolla ja kyytiin mahtuisi?
    Mä oon ainakin menossa klo 10 Onnilla. Sai vähän pelivaraa paluuseen kun makso 11,50€ meno+2 paluu lippua (klo 22:40 ja 1:30, voi vähän lähteä fiiliksen mukaan)

     
     
  14. #14
    Höyrykone WonderC's Avatar

    Liittynyt
    12/2013
    Sijainti
    Kerava
    Viestit
    2,517
    Lainaus Alkuperäinen postaaja Miru Näytä viesti
    Olisko joku kimppakyyti mitään? Itse meinasin mennä junalla jos pari sidukkaa siellä ottaisi Lähteekö joku mun messiin tai jotain, ehdotuksia?
    Eihän Tusbystä mikään juna kulje.
    Mutta junalla mä ainakin olen näillä näkymin menossa.
    -Gerstensaft über alles!

     
     
  15. #15
    Höyrykone Miru's Avatar

    Liittynyt
    03/2015
    Sijainti
    Järvenpää
    Viestit
    6,563
    Lainaus Alkuperäinen postaaja WonderC Näytä viesti
    Eihän Tusbystä mikään juna kulje.
    Mutta junalla mä ainakin olen näillä näkymin menossa.
    Asun liki Järvenpäätä ja siitä junalla, mutta olisi kivaa mennä jonkun kanssa eikä ihan yksin kun tuppaa kumminkin jänskättää.

     
     
  16. #16
    Höyrykone WonderC's Avatar

    Liittynyt
    12/2013
    Sijainti
    Kerava
    Viestit
    2,517
    No jos ei Hihhuli lähde mukaan, niin yksin leojonan luolaan mäkin olen astumassa. Eli sinne vaan.
    -Gerstensaft über alles!

     
     
  17. #17
    Höyrykone Miru's Avatar

    Liittynyt
    03/2015
    Sijainti
    Järvenpää
    Viestit
    6,563
    Lainaus Alkuperäinen postaaja Miru Näytä viesti
    Olisko joku kimppakyyti mitään? Itse meinasin mennä junalla jos pari sidukkaa siellä ottaisi Lähteekö joku mun messiin tai jotain, ehdotuksia?
    no voi vit...laitoin oman viestin

     
     
  18. #18
    Höyrykone Beenari's Avatar

    Liittynyt
    06/2014
    Sijainti
    Hässlinki
    Viestit
    2,591
    Koitatte vaan sopia saman junavuoron. Mirulla helppo rasti etsiä wonder sieltä junasta. Se on ainut kaniinin näköinen ;D
    #teamStarre

    Lähetetty minun vaimon läppäristä ilman mitään vitun tapatalkkia.




     
     
  19. #19
    Höyrykone Miru's Avatar

    Liittynyt
    03/2015
    Sijainti
    Järvenpää
    Viestit
    6,563
    Joo eiköhän tässä ole aikaa vielä, Petsku asuu aika liki jos sekin lähtis messiin, mutta kiva tietää ettei tarvii yksin mennä ja varmasti tulee kivaa

     
     
  20. #20
    Höyrykone WonderC's Avatar

    Liittynyt
    12/2013
    Sijainti
    Kerava
    Viestit
    2,517
    Lainaus Alkuperäinen postaaja Beenari Näytä viesti
    Koitatte vaan sopia saman junavuoron. Mirulla helppo rasti etsiä wonder sieltä junasta. Se on ainut kaniinin näköinen ;D
    Ei saatana
    -Gerstensaft über alles!

     
     
Sivu 1 / 19 1234511 ... ViimeinenViimeinen
Keskustelu Sosiaaliset

Tämän aiheen tunnukset (tag)

Kirjoitusoikeudet

  • Sinä et voi kirjoittaa uusia viestejä
  • Sinä et voi kirjoittaa vastauksia
  • Sinä et voi muokata liitteitäsi
  • Sinä et voi muokata viestejäsi
  •